Samperin Alfa. Samperin minä. Olen kirjoittanut Alfaa vajaat kaksi tuntia taukoamatta. Aluksi meni hyvin, luulen, mutta sitten se lipsahti copypasten puolelle koko homma. Vanha kerrontatapa juurtuu mieleen, ei päästä irti. Muutan hän-näkökulmasta minä-kertojaksi automaattisesti, muutan verbien persoonamuotoja ja irrotan turhia sanoja ja kiukuttelen mielessäni. Koko ajan kauempana tuntuu olevan se Alfa, jota kohti olin niin itsevarmana menossa. Itsevarmana, se kai siinä on vialla. Hitto soikoon. En ole varma oikein mistään - no joo, tuosta minä-kertojasta kyllä, mutta aikamuoto, onko se sittenkin vaihdettava imperfektiksi, ehkä en vaan saa tekstiin tarpeeksi intensiteettiä voidakseni kirjoittaa sen preesensissä. Lunastaa preesensin lupaukset, niin kuin joku joskus sanoi. Tuntuu niin kuin toistaisin tyhmänä jo kirjoitettua. Ja vielä samoilla sanoilla. En tiedä. Ehkä on ihan hyvä, että on kohta olemassa tuo runko, jota alan muokata enemmänkin kuin pelkkien persoonapronominien osalta. Ehkä saan kuin saankin kirjoitettua sinne väleihin enemmän, oltua lähempänä, iholla. En minä tiedä. Tympäisee hiukan.
Keuhkot ovat kuumottava, vereslihainen kimppu rinnan alla. Yskä raapii kissankynsillä, käperryttää sisäänpäin, rintaa painaa kuuma käsi, painaisikin. Otin juuri lääkettä, joka saa liman irtoamaan keuhkoputkista ja auttaa henkeä kulkemaan, mutta saa myös sydämen hakkaamaan ja kädet tärisemään. Toivottavasti kroppa on ehtinyt parin päivän käytön jälkeen tottua siihen jo hiukan, etteivät sivuvaikutukset olisi nyt niin ikäviä.
Ärrin murrin. Kaikki tänne heti nyt. Paitsi ei töitä kiitos. Huominen töihinmeno tuntuu Alfan kanssa tappelun jälkeen siltä kuin minut pakotettaisiin idioottien joukkoon sieltä, missä minua oikeasti tarvitaan. Juu kyllä, varmaan hiukan kärjistettyä tämä nyt, mutta hittojako minä sille voin, että tarvitsen enemmän onnistumisia Alfan kanssa kuin tyhjää juoruilua, ilkeämielistä panettelua ja turhan työn tekemistä.
Tiedän kyllä, mitä minun pitää tehdä Alfan kanssa, ainakin luulen niin. Kirjoittaa raakatekstiä. En vain jaksa, en nyt, en kykene! Miksei se voinut heti tulla niin kuin minä tiedän sen pystyvän? Miksei Alfa tullut heti sellaisena kuin se nukkuu jossain syvällä? Miksei se voinut herätä nyt? Miksi kello on vasta seitsemän enkä voi ryömiä jo yöunille?
Haluaisin, että Alfasta tulisi jotain. Että siitä tulisi hyvä.
Viimeisin hyvä neuvo, jonka olen saanut kirjoittamiseeni liittyen, on että "unohda kirjoittavasi, kun kirjoitat". Se varmaan auttaisi Alfaankin, vähempi tietoisuus, mutta neuvo on ihan tosi vaikea toteuttaa. Olen lukenut viime aikoina Goldbergiä uudelleen. Aion lukea myös Cameronia. Jospa niistä löytyisi jokin vinkki siihen, miten voisin unohtaa kirjoittavani, kun kirjoitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti