Uusi viikko, uudet velvollisuudet. Sama vanha väsymys.
Töiden jälkeen kävin salilla. Taisin treenata vähän liian reippaasti ottaen huomioon, että oli ensimmäinen kerta sen muinosen tautini jälkeen, kun lähdin salille. Salin jälkeen tulin kaupan kautta kotiin ja tein ison kattilallisen kaalipataa. Sitä olisi tarkoitus syödä aika monta päivää tästä eteenpäin. Nyt kello on vähän yli kahdeksan ja minä olen vielä väsyneempi kuin töistä lähtiessä.
Pitää opetella kaikki taas uudestaan. Verensokerin hallinta tälle viikolle. Urheileminen taas kerran. Kirjoittaminen. Viime keskiviikon lempeä kirjoittamisvarmuus on vaihtunut väsymykseen. Kyllä se siellä on, mutta se nukkuu nyt.
Viikonloppu meni sukujuhlissa, olin perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään sosiaalinen, hymyilevä ja smalltalkaava. Pidin seuraa, hekottelin, tiskasin kahvikuppeja kuohuviinilaseja kakkulautasia. Lepohetkiä sai vain illalla saunassa ja eilen iltapäivällä puolentoista tunnin sienimetsäilyllä. Saisinpa uuden viikonlopun, saisinpa hiljaisuutta ja lepoa.
Samalla kun kitisen väsymystäni ja haluan levätä, en halua olla yksin. Haluan, että minulle tapahtuu kaikkea jännittävää. Tai edes jotain jännittävää. Haluan aktiviteetteja, en halua, että arki on näin - arkista. Näin epäkirjoittavan arkista.
Kirjoittaminen auttaisi tasapainottamaan, mutta tänään en yksinkertaisesti jaksa. Pienenpienet päänsäryt sivelevät ohimoita: antaudu meille, meillä on unohdus, meillä on kipu, meillä on pimeän armas huppu.
Ilta on violetti, ellenthesleffinvärinen. Taivas himmeän mustelmainen. Tällaisina iltoina olisi ihanaa, kun olisi joku, joka pitäisi huolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti