En ole kirjoittanut vielä tänään, aika on mennyt Uuden-Seelannin matkan järjestelyihin ja velvollisuuskirjoittamiseen, mutta kirjoitan kyllä vielä omiani, unisivuja. Käyn vain pesemässä hampaani ja sitten istun sängylle, myttään peittoa selän taaksen niin ettei seinä nosta selkään kylmiä väreitä, laitan tyynyn syliini kirjoitusalustaksi ja vihon sen päälle ja kirjoitan. Kun olen kirjoittanut sanoja vihkoon, laitan sen lattialle sängyn viereen, käyn pitkälleni ja luen kirjaa. Sitten nukun.
Huomenna herään. Ehkä on yhtä kirkas ja aurinkoinen aamu kuin tänään? Ehkä tunnen oloni levänneeksi ja otan vihon käteen ja kirjoitan aamusivut, katselen auringon valon väriä.
Minulla on ikävä kirjoituspäiviä ja sitä, että pää työstää tekstejä silloinkin kun tekee jotain ihan muuta. Kaikkea ei kuulemma voi saada. Otetaan se mikä saadaan. Huomenna on kokonainen päivä. Osa siitä pitää kyllä käyttää siihen, että menee kaupungille ja yrittää löytää talvikengät niiden tänään lopullisesti hajonneiden tilalle (enää parhainkaan suutari ei voi parantaa kenkiäni, vaikka niin tapahtui jo kerran), mutta siitä huolimatta, aikaa on. Kirjoitussunnuntai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti