May the Force be with you

perjantai 28. tammikuuta 2011

Suuria odotuksia

No, kai se on parempi harrastaa pientä flunssanpoikasta nyt, niin ehtii parantua ennen kuin lähtee reissuun? Ei vaan yhtään huvittaisi olla kipeä taas, enkä kai olekaan, mutta pahasti puolikuntoinen. Toinen kerta tauteilua tälle vuodelle. Eikä se ole minusta edes paljon... kertonee jotain viime syksystä ja siitä, mikä on kieroutunut normaaliudentajuni tällä hetkellä.

Viikonloppuna pitäisi hoitaa velvollisuuksia eikä humputella omia. Velvollisuuksien lisäksi ajattelin lähinnä nukkua ja levätä. Voisi tehdä ihan hyvää. Olen vähän odotellut Kustantamo D:n yhteydenottoa, mutta ei sitä tietenkään ole tullut - jos tulee ensi viikolla, olen tosi onnekas. Yritän realistisesti ajatella, että todennäköisesti menee reilusti helmikuun puolelle. No, odotellaan kun odotellaan.

Nyt menen sänkyyn. Kunnianhimoisena tavoitteenani on nukkua 12 tuntia. Saas nähdä, miten käy.

Ei kommentteja: