Nenäpäivä on luettu. Sain sen loppuun eilen illalla liian myöhäisen nukkumaanmenon yhteydessä, enkä sitten sattuneesta syystä blogannut tunnelmia tuoreeltaan. Eikä se mitään, eivät ne tunnelmat siitä muuttuneet yön aikana. Nenäpäivä on hyvä kirja. Ei välttämättä sellainen, josta valtavasti tykkäisin tai joka olisi vienyt mukanaan kuin tulvavuoksi. Eikä se haittaa. Kaikki hyvät kirjat eivät synnytä valtavia tunnekuohuja ja olen lukenut monta hyvää kirjaa, joista en pitänyt.
Mietinkin, että onko "hyvä" huono sana puhuttaessa kirjoista. Mitä "hyvä kirja" oikeastaan tarkoittaa? Monesti se tarkoittaa sitä, että "mä tykkäsin" mutta ihan yhtä usein se tarkoittaa että "taidokas" ja usein molempien yhdistelmää. Eikä tykkääminen välttämättä ole ollenkaan tae siitä, että kirja olisi laadukas ja taidokas - kaikkea muuta: mielestäni Lisbeth Pahnken Britta-kirjat ovat ihania, mutta en sanoisi niitä taidokkaiksi. Ihan tavallisia 1960- ja 70-luvun heppakirjoja ne ovat, ja useissa on vielä kelvottoman huono suomennoskin. Olen myös lukenut lukuisia kirjoja, jotka ovat järjettömän hienoja, taidokkaasti kirjoitettuja ja laadukasta kirjallisuutta, mutta en ole pitänyt niitä yhtään. Yleensä tällaisissa kirjoissa aihe on ollut niin "ruma" etten ole voinut pitää kirjasta, vaikka se onkin ollut muuten hyvä.
Mutta niin, piti puhumani Nenäpäivästä, eikä eksymäni jonnekin joron jäljille. Minulle Nenäpäivä ei edusta kumpaakaan edellä mainittua ääripäätä. Tykkäsin siitä ja se on hieno, taitava ja laadukas, mutta en intoutunut sen mukaan. Sen sijaan päivittelin yletaikaa lukiessani, että voi luoja - miten paljon suomen kielessä onkaan sanoja, ja miten onnettoman pientä murto-osaa niistä tulee käyttäneeksi. Miten hienoja sanoja. Miten tuttuja sanoja. Miten hämmästyttäviä sanoja - sellaisia, joita minun pääni ei ikinä keksisi yhdistää. Rimmisen tyylistä voi tietysti olla montaa mieltä. Usein sitä lukiessaan muistaa lukevansa. Onko se huono asia? Ei minusta tässä kohtaa. Riippuu aivan kirjasta, onko se hyvä vai huono asia. Eikä se estänyt minua näkemästä kirjan tapahtumia edessäni, siellä viidennessä ulottuvuudessa.
Minulle Nenäpäivä ei ollut ahmimiskirja. Tuntui, etten olisi edes halunnut ahmia sitä. Rimminen kirjoittaa niin paksusti, etten voi niellä sivuja kokonaisina ja varsinkin ilta-aikaan tulen helposti kylläiseksi. Ja vaikka en voi kehua tykäneeni valtavasti, niin onhan se taitava ja kielellisesti tosi tiheä. Luulen, että Pussikaljaromaani teki minuun kuitenkin pysyvämmän muistijäljen. Niin, ja mielenkiintoista olisi olla tekemisissä nuorten kirjoittajien kanssa näinä aikoina. Milloin alkaa Rimmisen tyylin matkiminen? Milloin alkaa näkyä niitä tekstejä, joissa näkee nuoren kirjoittajan tyylistä, että rimmiset on luettu ja hyvin sisäistetty ja teksti on täynnä rimmismejä?
Takakansitekstille antaisin kylläkin pitkän miinuksen - ihan eri paria kirjan kanssa (en tarkoita, että pitäisi olla samaa sisällön kanssa, mutta minusta olisi kiva, jos takakansitekstistä tunnistaisi kirjan hengen), eikä yhtään houkuttava.
4 kommenttia:
Olen itsekin miettinyt tuota, että mitä tarkoittaa kun sanon, että kirja on hyvä. Se on yhdentekevä ja hieman lattea sana. Vähän kuin sana 'kiva'. Kuvittele nyt: Kiva kirja;-)
Tai, että kirja on huono? Ei välttämättä. Sehän on vain lukijan subjketiivinen mielipide, joka on ihan yhtä hyvä kuin kenen muun tahansa. Kaikki on henkilökohtaista mielipidettä.
Yritän edes käyttää jotain, mikä kuviasi tunnetilojani kirjan luettuani. Semmoista tekstiä, että lukijani tietävät, 'kannattaako minun nyt tuo kirja lukea vai ei.'
Leena Lumi: Ja onnistut siinä :). Monista bloggauksistasi tiedän heti tykkäisinkö kirjasta vai en :).
Huippuotsikko! Tässä blogauksessa siis. Ei mulla muuta :) Tai no että joopa, ja sama pätee tietty elokuviinkin. Voi olla mieletön kuvaus ja musiikki esim., tai tarina, mutta silti siitä ei ehkä pidä. Sanon monesti että "oli se tosi hienosti TEHTY, mutta...". Ja sama siis kirjoissa. Määki oon viimein taas siinä pisteessä että kirjoja on (ja pitää olla) hirvee pino odottamassa lukemista. Kirjat <3 ja kotikylän kirjasto varsinkin!
Moikkamoi ja haleja sinne lumen keskelle!
Hanna: lukuiloa sinne :)! Minäkin haluaisin kirjastoon, mutta olen taas vaihteeksi käyttökiellossa. Jo siinä on ihan tarpeeksi syytä, että noita lukemattomia on omastakin takaa, vaikka kyllä vähän tekisi mieli kirjastoon. Mikä siinä on, että se houkuttaa aina silloin kun sinne ei saa mennä :)?
Lähetä kommentti