3/3, olen vuoristorata

Amatööri tai ei, mutta edellisen bloggauksen jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja tallustelin kahvilaan kirjoittamaan. Ensin pakenin raakatekstiin (mikä ihana tapa vältellä kirjoittamista, kirjoittaa ;) - tarkoittaen sitä, että diipadaapa on aina helpompaa kuin työnteko), mutta sitten otin Alfan printin esille ja aloin hommiin. Ja kiitos kaikille kirjoittamisen tai alitajunnan jumalille, mitä ovatkaan, sillä kynä kirjoitteli mielellään ja sain paljon (?) mielestäni hyvää matskua Alfaan. Myös sitä, mitä tarvitsin ;). Tämän illan tavoite on sitten siirtää raakatekstistä ne hyvät pätkät ja ideat Alfan tiedostoon. Kun lähdin kahvilasta, oli autuas olo. Aikaansaanut olo. Sitäpaitsi maassa oli paljon keltaisia lehtiä ja potkiskelin niitä. Hyräilin ääneen. Potkiskelin vähän lisää lehtiä. Hymyilin.

Minun kolmen päivän kirjoitusputkeni on nyt loppumassa. Tämän jälkeen käytettävissä on vain ilta-aikoja, ei kokonaisia päiviä. Onneksi sain jotain aikaankin, vaikka eilen olin skeptinen sen suhteen. Mutta sain kuitenkin - tuntuu, että nyt Kreikkalaisten uudelleenkirjoitus on päässyt jo jotenkin vauhtiin. Tätä hyvää mieltä, joka nyt on, häiritsee tietenkin se pieni ääni takaraivossa, joka sanoo, että niin niin, mutta oletko tehnyt riittävästi muutoksia novelleihin. Että ei se paljon auta, jos hinkkaat niitä vain vielä enemmän sellaisiksi kuin ne ovat jo nyt, pitäisi muuttaa, pitäisi olla paljon rohkeampi. Hiljaa takarivissä. Juuri nyt on ihan oikeutettua olla vähän tyytyväinen Alfan eteen tehtyyn työhön. Piste.