Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

En osaa, en kykene, en pysty -tunnelmissa edelleen. Juu, olen ehkä keskimääräistä ihmistä parempi kirjoittaja, mutta riittääkö se? Riittävätkö Kreikkalaiset? Riitänkö minä? Augh.

Sitäpaitsi olin kirjoittanut J.S. Meresmaan bloggaukseen pitkällisen kommentin, mutta se otti ja katosi. Joten pohdin sitten tässä vielä iltani ratoksi sitä, että elämässä tosiaan on asioita, joiden voi sanoa muuttaneen omaa kirjoittamista tai suhtautumista siihen. J.S. Meresmaalle se oli Oriveden Kohti mestaruutta -kurssi ja siitä tuli mieleen omat käännekohtani. Joskus olen niitä miettinytkin, ihan vain siksi, että minusta on ihan hyvä tunnistaa omaan kirjoittamiseen liittyvät käänteet ja sen, mitä silloin tapahtui.

Koska olen itsekeskeinen ihminen ja tämä blogi kertoo minusta ja kirjoittamisestani, joudutte seuraavaksi lukemaan listan siitä, mitkä tai ketkä ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni isoina käännekohtina.

1. Yläasteen äidinkielenopettaja. Ihan vain siksi, että hän kannusti, kannusti ja kannusti. Osoitti psykologista silmää rohkaisemalla, välillä varmaan ns. kritiikittömästikin tai ainakin hyvin hyvin varovaisella kädellä. Joskus on tehokkaampaa keskittyä siihen, mikä on hyvää, eikä siihen, mikä on huonoa.
2. Oriveden opiston vuosi. Tajuntaaräjäyttävä monellakin tavalla, mutta erityisesti kirjoittamisen suhteen. Kirjoittaminen muuttui aikuisemmaksi ja opin paljon siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Kirjoittaminen myös muuttui haaveesta konkreettiseksi tekemiseksi.
3. Eräs kirjallisuusalan ammattilainen, joka silkkaa ystävällisyyttään suostui lukemaan Gamman (silloin siis romaanikässäri) ihan omalla ajallaan ja osoitti minulle kärsivällisesti maneerini sekä sen, kuinka tärkeitä tiukat leikkaukset ovat. Kannusti ja potkaisi minut vauhtiin. Vähän sitä ennen olin herännyt transsista, jossa sanoin kirjoittavani, vaikken kirjoittanut, ja tuon palautteen avulla sain vielä isomman vaihteen silmään. Se avasi minulle myös uudet silmät, joilla tarkastella omaa tekstiä.
4. Ensimmäinen virkavapaani. Aloin kirjoittaa raakatekstiä sellaisessa muodossa kuin nyt. Opin kirjoittamaan kaikkialla. Kreikkalaiset saivat alkunsa ja minä palasin novelleihin ähellettyäni vuosikaudet romaanikässäreiden kanssa. Vaikea muistaa, että olen joskus kirjoittanut eri tavalla kuin nyt. Ensimmäinen virkavapaa oli iso käänne.
5. Jyrki Vainosen novellikurssi, jolla tajusin, että tekstini eivät ehkä olekaan ihan sutta.
6. Kriittinen korkeakoulu. Sen aikana opin paljon omien tekstien muokkaamisesta ja kasvatin itsevarmuutta.
7. - en tiedä, saas nähdä. Jotain varmasti tulee vielä, mutta en tiedä mitä. Hiukan mietin, että kuuluuko elokuinen kirjoituskurssi tähän listaan, sillä se oli todella erikoinen kokemus, mutta en tiedä, se on vielä liian lähellä. Jotain siellä opin itsestäni, mutta kuinka hyvin osaan hyödyntää sitä kirjoittaessani ja mitä se muuttaa, se on vielä kysymysmerkki.

Seuraavaksi menen sänkyyn ja kirjoitan pari sivua raakatekstiä kuten joka ilta tällä viikolla. Ehkä onnistun myös ajattelemaan kirjoittamista vähän aikaa ennen kuin uni tulee. Ruokapöydällä odottaa Kreikkalaisten printti ja se on seuraava ohjelmanumero. Ei tänään, mutta heti kun saan itselleni sellaisen kolon aikaa, että voin lukea koko kässärin läpi rauhassa ja kuulostella, että mitä novelleille ja koko kokoelmakässärille pitää tehdä. Muutaman tekstin olen kirjoittanut jo uusiksi, mutta turhan monta on vielä ihan koskemattomina.

Hyvää yötä.