Ankaran lauantaishoppauksen jälkeen oli pakko tiskata ja ottaa sitten päiväunet. Päiväunien jälkeen olisi erinomaista keskittyä Myyhyn ja kumppaneihin, mutta ei. Nyt pitää lähteä siskolle - odotamme tätiä vieraisille eli sosialiseeraus jatkuu. Se tarkoittaa sitä, että tämän päivän osalta on ihan turha odottaa mitään hyödyllistä toimintaa enää.
Viime viikonloppu meni sosialiseeratessa, tämä viikonloppu samoin. Maanantaina on yhden novellin deadline ja sen kirjoittaminen jää nyt huomiseen.
Huomaan odottavani ensi viikon iltoja, sillä tiedän ehtiväni kirjoittaa edes hiukan. Ajatus hankaa hiukan, sillä on omituista odottaa viikonloppuna arkea, koska arki tarkoittaa töitä.
Loppuun kysymys kaikille kirjoittaville ihmisille: miten te huolehditte siitä, ettei fyysinen kunto rapistu? Minä en ehdi kaikkea: käydä töissä, kirjoittaa, nähdä ystäviä ja liikkua. Joku kärsii aina ja loppupeleissä se on joko pääni tai ruumiini. Pää kirjoittamisen tai sosiaalisten suhteiden puutteesta - ruumis liikunnan puutteesta. Kertokaa minulle, miten nuo neljä liitetään yhteen!
7 kommenttia:
Minä en kirjoita samassa tarkoituksessa kuin sinä, mutta tunnistan ongelman. Töitä on pakko tehdä, ystävien näkeminen on välttämätöntä selviytymiselle, ja samaa luokkaa on se liikuntakin. Maalausaikoinani pakotin itseni pois työhuoneelta, vaikka vain kävelylle talon ympäri, että ajatukset saivat happea. Varsinaista kunnon kohotusta se ei ollut, mutta nivelet kyllä naksuivat joka kerta.
Kirjoittaminen taitaa olla vielä huonompaa kropalle. Silloin liikunnan olisi jo ihan huoltosyistä oltava jotain enemmän kuin talon kiertelyä.
Mutta aikaa, niin, mistä sitä saisi enemmän? En minä tähän tiedä vastausta.
Ee, kirjoittaminen on tosi huonoa kropalle! Ainakin täällä minun työhuoneessani eli lattialla. Selkä nojaa sohvaan, läppäri on sylissä. Niska jumittuu, hartiat luutuvat paikoilleen - tai siltä se ainakin tuntuu. Ja mikä aerobinen kunto? Mitkä lihakset? Ai ne, mitä tarvittaisiin ratsastuksessa ja laskettelussa... juu, unta vain. Huokaus!
Olen huomannut, että tätä nykyä vapaa-ajanvietteet menevät ja tulevat sykleissä. Töissä on pakko käydä aina, mutta joinain viikkoina keskityn kovasti sosiaaliseen elämään ja silloin kirjoittaminen kärsii. Toisina viikkoina kirjoitan, eikä minulla ole sosiaalista elämää. Ja liikunta, se kärsii aina... No ei ihan aina, mutta aina kun saan itseni hyvään liikuntavireeseen ja kunto alkaa nousta, iskee flunssa ja tekee minusta kuukaudeksi ihan keuhkotautisen ja sitten se urheilu pitääkin aloittaa taas nollapisteestä. Yh. Vaikeeta on - kun nukkumisestakaan ei voi nipistää saadakseen lisäaikaa!
kääks, ei tuollaisessa asennossa saisi kirjoittaa! Sun kannattaisi sijoittaa johonkin ergonomiseen traktorituoliin, sillä lattialla vietetyt tunnit kostautuvat varmana joskus. Särkylääkkeet! Välilevyt! Pyörätuoli ja kainalosauvat!
-sanoo hän, joka venyy poikittain Ikea-jakkaralla ruokatason päällä kirjoittaen.
Ee - niinpä... Ja kun tuohon lattiallakökkimiskuvioon liitetään arkipäivisin 8h töissä koneen ääressä, niin välilevyt taitavat laulaa jo joutsenlauluaan. Hitto, pitää ryhdistäytyä ja ostaa taas se jumppakortti. Jospa pysyisin terveenä sen aikaa, että ehtisin saada vähän liikettä niveliin.
Oikea kunnon työtuoli ja työpöytä olisi kyllä hyvä juttu. Sarjassamme "pitäisi varmaan". Etenkin kun kämppääni ei mahdu enää ylimääräisiä huonekaluja. Ja niin kauan kuin minulla ei ole erillistä työhuonetta tai paljon ylimääräistä tilaa, ajatuskin työpöydästä ja kunnon työtuolista nostaa ihokarvat pystyyn. Miksi ergonomisesti hyvät tuolit ovat aina niin kamalan rumia?!!
Niin ja siis tuon edellisenkin viestin jätti allekirjoittanut eli
Rooibos
Mun kokemus on se että minä en ainakaan pysty yhdistämään näitä asioita millään. Koska töitä on pakko tehdä, koska perheen kanssa pitää olla edes joskus, koska ruokaa pitää laittaa, koska ilman liikuntaan masennun, on ollut ihan pakko luopua kirjoittamisesta ja totta on että sitäkin ilman masennun, mutta kai se on sitä että noita kaikkia muita voin tehdä puolinaisesti ja vasemmalla kädellä, kirjoittamista en ja siksi se on toistaiseksi hyllyllä.
Niin joo, jos tässä olisi vielä parisuhde ja jopa perhe, niin huh, ei tulisi mitään. En kyllä tiedä mikä se olisi, mistä sitten luopuisin. Ongelmanahan on se, että mistään en halua luopua; minun mielestäni on ihan oikeutettua saada kaikki ;). Niin no töissä nyt en välttämättä tahtoisi käydä, mutta jos palkka juoksisi silti? Ai ei juokse? Epistä ;).
Kirjoittaminen on toisaalta helppo jättää vähän vähemmälle - ja sitä helppoutta vastaan minä taistelen. En halua luopua tästä. On vain niin paljon kaikkea. Muutakin.
Lähetä kommentti