Maanantaina oli sen yhden novellin deadline. Määrä oli saada siitä erään ammattilaisen palautetta. Tämä kuvio liittyi yhteen muinoiseen kirjoituskurssiin. Lähetin novellin sunnuntaina ja tänään oli jo palaute odottamassa minua. Nätti palaute. Hyvä palaute. Ja nyt olen sen verran oppinut, että osaan ottaa kehut kehuina ja buustata niillä kirjoittajaitsetuntoani. Tai ainakin koen kehuksi kommentin "oikein hieno novelli", eikä palautteessa oikeastaan korjausehdotuksiakaan ollut. Tekstin rytmiä pitää tosin vielä hioa, se hoitunee läpi- ja ääneenlukemisella.
Töissä oli hiukan väsyttävä päivä: aamupäivällä piti hoitaa adhd-meiningillä kasa asioita ja iltapäivän koulutin. Tuo Myyn saama palaute palautti minut taas kohdalleni tässä universumissa: mikä olikaan tärkeää? Tämä. Minä. Kirjoittaminen. En hehku Naantalin aurinkona, enkä ole palautteesta tuhannen ekstaasissa ja täpinöissä. Sisällä palaa hidas, lämmin tuli ja se rauhoittaa ja rentouttaa sielua. Tiedän, että tältäkin tasanteelta syöksytään pää edellä kolisten vielä sinne pohjamutiin hyvinkin pian, että kohta tunnen itseni taas maailman surkeimmaksi wannabe-kirjailijaksi, mutta ei se mitään. Aina välillä saa lepuuttaa itseään täällä tasanteella ja se kasvattaa lihaksia, joilla sieltä pohjamudista sitten ryömitään ylös.
Sitäpaitsi aivan kohta otan kimpsuni ja kampsuni ja menen ratsastamaan. Ekstra-tunti "vanhalla tallilla" eli siellä, missä en ole tänä vuonna käynyt tunneilla. Ihanaa - maaseudun rauhaa, tutut ihmiset ja hevoset, avara taivas! Ja huomenna estetunnille uuteen paikkaan. Hetken aikaa minä kellun tässä, pinnalla, ja se tuntuu hyvältä.
ps. Olin saanut tunnustuksenkin, siistiä! Kiitos DJ :). Tosi kivaa, että joku lukee ja ilmeisesti tykkääkin :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti