Ripustin pyykkiä ja pohdin tekstien laatua. Sitä, että hyvistä toiset ovat hyviä ja toiset Hyviä. Toiset tekstit ovat jees, mutta toiset - ne elävät. Miten tunnistan omista teksteistäni ne helmet? Tunnistanko niitä?
Jotkut tekstit tuntuvat heti kirjoittaessa ihan loistavilta. Usein ne eivät ole sitä enää kolmen päivän päästä. Jotkut tekstit syntyvät helpolla ja usein sitä erehtyy ajattelemaan, että tämän on oltava loistava, koska teksti tuli niin helposti. Ikävä kyllä olen oikein lahjakas suoltamaan roskaa, joten tekstin synnyn helppoutta ei voi käyttää laadun mittarina. Joskus helppo synty tosin tuottaa hyvää jälkeä, mutta silloin helppo synty tarkoittaa sitä, että kirjoittaessa on joku toinen, jossain toisaalla, eikä ehkä oma itse lainkaan.
Jotkut tekstit tuntuvat hyvältä heti ja ne tuntuvat hyvältä myös jälkeenpäin. Siinä kai se ero on. Ne Tuntuvat isolla alkukirjaimella. Niihin on helppo upota, ne vievät mukanaan. Ne tekstit minä olen tunnistavinani Hyviksi teksteiksi. Kirjoitin "tunnistavinani", koska en osaa luottaa omaan arvostelukykyyni kovinkaan sokeasti. Monta kertaa kirjoittaessani olen törmännyt siihen, että se, mitä luulin upeaksi tekstiksi, olikin vain pikkusievää lätinää. Vasta aivan viime aikoina olen oppinut luottamaan edes hiukan siihen omaan tunteeseeni hyvästä tekstistä. Vieläkään en luota siihen täysin, en toki. Tunne oman tekstin tasosta on häilähtelevä ja epävakaa mittari. Ainoa, mihin voi luottaa, on kyky huonon tekstin tunnistamiseen. Jos teksti on omasta mielestä huono, se on taatusti huono myös muiden mielestä.
Entä sinä? Tunnistatko omista tuotoksistasi hyvän ja Hyvän tekstin eron? Mistä erotat Hyvän tekstin? Kuinka paljon luotat omaan tunnistuskykyysi?
ps. Ylläoleva pätee minun tapauksessani vain proosaan. Omat runoni - niitä en kykene erottelemaan mitenkään. Runonkirjoittajaitsetuntoni tietää kyllä, että olen huono runoilija, ja se käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti