Minulta kysäistiin tekstiblogissa, että miksi novellieni nimet ovat kreikkalaisia kirjaimia ja ajattelin kertoa teillekin, että mitään järkevää syytä ei ole.
Ensin oli Alfa. Sen työnimi oli selvillä jo pari vuotta sitten ja kuten Virkavapaassa kirjoitin, siitä piti alun perin tulla romaanikässäri. Kesken kaiken totesin, että ei tästä romaaniksi ole ja sitten niitä novelleja alkoikin pukata.
Alfan jälkeen tuli Beta. Nimesin sen Betaksi siksi, että joku työnimi piti olla, että saatoin puhua siitä blogissani. Jatkoin siitä ajatusleikkiä ja nimesin kierroksella olevan romaanikässärini Gammaksi. Vanhasta romaanikässäristä, jonka korjasin novelliksi, tuli Delta. Ja niin edelleen. Mitään suurempaa mytologiaa novellien työnimissä ei ole. Eikä niillä ole oikeita nimiä. Ainoa, jolla on oikea nimi, on Kappa, joka oli mukana eräällä kirjoituskurssilla. Kurssin takia sille piti roiskaista oikeakin nimi.
Käyn aina täällä lunttaamassa, mikä kirjain tulee seuraavaksi, koska en osaa kreikkalaisia aakkosia ulkoa. Selitys on siis proosallinen, joskin täytyy myöntää, että nimeämistapani on ollut hyvin kätevä käytössä. Olen sitäpaitsi jo miettinyt, että miten nimeän novellini jatkossa, kreikkalaisten jälkeen. Käytänkö seuraavaksi numeroita, hedelmien nimiä vai automerkkejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti