Vanhankaupunginlahdella oli ihana kävellä ja eväsretkeillä. Kiipesimme yhteen lintutorniinkin. Bongareilla oli isot kaukoputket - silmä ei erottanut mitään siellä, missä he näkivät haukkoja ja merikotkan. Olin kuitenkin vieressä, kun muut bongasivat merikotkan, piste siitä minulle ;).
Ruoka tuoksuu uunissa. Pyykkikone linkoaa. Tuuletusikkuna pitäisi laittaa jo kiinni, sieltä valuu viileää ilmaa tähän lattialle.
Luin vihdoin tekstiblogista uusimman novellin ja annoin siitä palautetta. Oli hieno teksti. Omasta pikku Lambdastanikin oli tullut lisää kommentteja ja ajattelin, että seuraava homma on keskittyä sen uudelleenkirjoittamiseen. Tuli hyviä kommentteja, jotka tukevat sitä ideaa, jonka sain Lambdaan liittyen tuossa männäviikolla.
En ole kirjoittanut moneen päivään mitään. On ollut ylimääräistä ratsastusta ja alkuviikosta olin KOMissa katsomassa Itkosen Kohti-näytelmää. Annoin myös itselleni luvan ottaa vapaata. Yritin olla stressaamatta siitä, että jokainen lepohetki on menetettyä kirjoittamisaikaa. Kaikkea ei ehdi, kaikkea ei jaksa. Pitää olla armollinen itselleen - niin taisin mennä lupaamaan uutena vuotena. Armollisuus ei tarkoita sitä, että antaa kaiken anteeksi, ettei reagoi mihinkään, vaan sitä, että osaa joskus antaa itselleen vähän löysempää narua. Antaa levon, jotta jaksaa sitten taas puuhata.
Itsehän minä naruni määritän ja kiskon tiukalle. Joskus voisi tulla parempaa jälkeä kun naru olisi vähän löysemmällä. Parempaa jälkeä kirjoittamisessa, ihmissuhteissa, oman itsen tasapainossa. Tasapainoksi voi tuskin kutsua sitä, jos roikkuu lyhyen narun varassa - tasapainon löytää vasta sitten, kun on, mitä tasapainottaa. Kun on tyhjää, johon nojata rohkeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti