Tänään on yksi niistä päivistä, jolloin teen kaikki kotityöt limittäin. Pyykkikone, käsipyykki, tiskit, kirjoittaminen, pyykkien ripustus, tiskit, kirjoittaminen, käsipyykki, kirjoittaminen. Aina hetken kutakin. Samalla ajattelen, haalin lisää haluja, lisää asioita, joita haluaisin tehdä tässä samassa sykerössä. Neulominen. Meilaaminen. Lukeminen. Silittäminen. Sitten menen taas, tiskaan altaallisen, huuhtelen, laitan seuraavat likoon. Sitten kirjoitan taas sivullisen raakatekstiä. Paljon tiskauskirjoittamista ja multitaskingia - sen siitä saa, kun ei pese tiskejä kuukauteen. Paitsi ne astiat, joita kipeimmin tarvitsee. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka pitkään sitä selviääkään tiskaamatta. Ja odotan jo sitä hetkeä, kun viimeinenkin kippo on tiskattu ja saan hinkata tiskipöydän karhunkielellä kiiltäväksi. Voi - minun pieni puhdas keittiöni! Miten minulla onkaan ollut ikävä sinua!
Lämmintä ilmaa sisällä ja ulkona. Uskoin jo, että tähän se loppui, hellekesä, ainakin sen verran että asunnon lämpötila laskisi pysyvästi 26:een tai jopa 25:een asteeseen. Ei kuulemma. Nyt on lämmintä jo, ja viikonlopuksi luvataan hellettä. Kaihtimet pysyvät kiinni, tuuletusikkunat auki.
Kirjoja on niin paljon kesken. Muutama sivu enää Riku Korhosen runoista, Mary Swannista vajaa puolet, Itkosen novelleista ehkä pari kolme. Ja kaikkea muutakin - työnnän suuhun ison, kitkerän palan Maestranin 72%:sta tummaa suklaata, luomua. En varsinaisesti ole suklaan ystävä, mutta nykyään kirjoituspöydän vakioasukkaisiin kuuluu levy tummaa. Se sopii väriin, sitä otetaan yksi pala ja tullaan tyytyväisiksi siitä. Ei tarvetta enempään. Seuraavaksi nousen tästä, tiskaan liossa olleet ruokalautaset (ja yhden syvän) ja kirjoitan raakatekstiini ruokalautaset (ja yhden syvän).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti