Blogissa Minusta tulee kirjailija on käyty varsin mielenkiintoisia keskusteluja tänään ja viime aikoina. Hyvin mielenkiintoisia. Mukava lukea, kiitos keskustelijoille niistä, etenkin kun tuntuu että näin ekan työviikon kunniaksi (siis loman jälkeen), omassa päässä ei liiku tasan mitään. Taisin minä pari rumaa runoa kirjoittaa männä iltana sängyssä, mutta seuraavana päivänä puhtaaksi kirjoitettaessa ne eivät vaikuttaneet ihan niin maailmankirjallisuuden helmiltä kuin silloin, kun niitä unenpöpperössä pusasin.
En ole kirjoittanut siis todellakaan. Onneksi olen tehnyt muuta hyödyllistä: kävin ratsastamassa pitkästä aikaa, islanninhevosmaastoreissulla (mikä yhdyssana!). Hyödyllistä se oli siksi, että pää tyhjeni ihan jumalaisella tavalla kaikesta muusta kuin kyseisestä hetkestä ja olen nyt yksinkertaisesti ottanut asenteen, että kaikki, mikä on minusta oikeasti kivaa, on minulle hyödyllistä. Ja oli kivaa. Poskilihakset kipeät hymyilemisestä, niin kivaa minulla oli Tandrin selässä sänkipelloilla ja synkissä metsissä. Paluumatkalla autossa puhuttiin tyttöjen kesken suu vaahdossa ja sekin oli kivaa. Onnistunut ilta siis :).
Huomenissa voisin yrittää edes vähän raakatekstiä. Jos nyt ikinä herään huomenna, kello tulee yksitoista ja minä kukun vielä täydessä vauhdissa: tätä menoa en herää huomenna iltaan mennessäkään. Fyysisesti saatan olla silmät auki ja töissä, mutta henkinen herääminen onkin sitten eri asia... Vähän on tekemistä tuon unirytmin ja vähempään uneen tottumisen kanssa näin loman jälkeen.
5 kommenttia:
Islanninponeja! Tahtoo kanssa ratsastamaan. Ihan millä tahansa kaakilla. Penskana joskus kävin, mutta on haaveissa, että näin aikuisena uudelleen.
Toivottavasti kirjoittaminen on sujunut (niin ja heräsit töihin...).
Kiitos kovasti kannustuksesta toisaalla!
Minä kaipaisin tuota jumalaista pään tyhjenemistä, mistä sinä kerrot ratsastamisen yhteydessä. Tänään istuin bussissa tyttären kanssa ja mietin, miten voi ihmiselle olla niin vaikeaa esim. päättää katsoa leffaa ajattelematta mitään muuta. Selitin miehellekin, mitä kaikkea päässä pyörii koko ajan, mikä levottomuus ja mikä kumma syyllisyys, jos ei koko ajan kirjoita (tai ole muuten ns. hyödyllinen). Mies ei tajunnut ollenkaan, sanoi että mitä sellaisia mietit, syö ja nuku. Voiko tuollaista syö ja nuku -elämää oikeasti edes olla? Kuvittelin sitten kuitenkin tilanteen, jossa makaan olohuoneen lattialla, edessä on irtokarkkeja ja se leffa, en mieti mitään muuta. Sekin jo auttoi, että antoi itselleen luvan sen ajatteluun. Minusta tulee vuosien myötä yhä armottomampi piiskuri. Kamala piirre.
Aiempaasi: Minullakin on tuo Itkosen teos, en ole (vielä) lukenut. Minulla ei lukeminen innosta nyt yhtään. Tai haluaisin lukea, muttei siitä tule mitään juuri tuosta ylläolevasta syystä (voisiko se olla vain patoutunutta energiaa? Ehkä pitäisi antaa itselleen lupa kirjoittaa monta päivää yhteen menoon, sanoa muulle elämälle, että pärjäile sen aikaa...)
vaivanpalkka: Issikat on niin ihania :)! Ja se niin rentouttaa - suosittelen menemään jollekin islanninheppatallille, niiden selkään kiivetessä kun ei ensikertalaisenkaan tarvitse jännittää, niin "paluumuuttajan" ei varsinkaan. Yltää jalatkin melkein maahan ;).
Katja: Mistään muusta en saakaan samanlaista pään tyhjennystä kuin ratsastuksesta. Harmi etten ratsasta enää säännöllisesti... Joskus pahimpina työstressiaikoina saatoin kesken ratsastustunnin tajuta, että enpä ole ajatellut töitä enkä yhtään mitään tunnin alkupuoliskon aikana. Ja sen huomion jälkeen palasin taas samaan katatoniseen carpe diemiin lopputunniksi :).
Mitä tulee tuohon syyllisyyteen, niin minulla siihen auttaa kirjoittaminen. Ei sen tarvitse edes olla koko päivää, mutta joka päivä. Mieluiten heti päivän aluksi edes jotain tekstiä, jotta pää tajuaa, että tänään on saatu jo aikaan jotain, ja sitten voi rentoutua tekemään muutakin. Mutta tunnistan niin niin hyvin tuon kirjoittamissyyllisyyden! Minusta tulee silloin sietämätön muille ihmisille ja olen tosi levoton, en istu paikallani vaan heilun ja hytkyn ja koko ajan on olo, että pitäisi olla toisaalla tekemässä muuta = kirjoittamassa. Ja siihen auttaa vain se kirjoittaminen. Vaikutuskin on yllättävän nopea :). Tsemppiä sinulle syyllisyyden selättämiseksi!
Juu, Rooibos. Pelkkä kirjoittaminen tuohon kirjoittamissyyllisyyteen tai -levottomuuteen taitaa auttaa. Kirjoitin aamun. Se taisi olla liian vähän, energiaa olisi. Terveisin nimim. höyryveturi, jolle lämpimissä vesissä oleilu (kylpy, suihku) ja miksei uiminenkin on samaa mitä sinulla ratsastaminen (ja kaikenlainen paikkoihin ja maisemiin hakeutuminen ja niiden tuijottelu). Ratsastamisessa on vielä se kontakti eläimeen, ei ole yksin.
Katja: Joo, se eläinkontakti antaa lisäulottuvuuden pään tyhjentämiseen. On pakko kuunnella toista elävää olentoa, eikä ehdi keskittyä itseensä... Hyviä kirjoituksia sinne :)!
Lähetä kommentti