Tänään on ollut the ultimate pahin murjotuspäivä tämän taudin osalta. Hermo alkaa olla aika kireällä. En ole edes saanut selvää auttavatko antibiootit, sillä olo on ollut ihan hanurista koko päivän. Kroppani toteuttaa "ei kahta ilman neljättä" -sääntöä, joten olen saanut nauttia kaikesta mahdollisesta tänään. On ollut kymmenes päivä tätä perustautia (mikä se ikinä onkaan), ystäväni maailman jumittunein hartia on viihdyttänyt minua koko päivän (en edes viitsi laskea montako buranaa olen laittanut antibioottien kiusaamaan mahaani...) ja lisäksi olen saanut nauttia menkkakivuista. Ei ehkä ihme, että hermo palaa. Olen valittanut muille puhelimitse (sori ystävät, sori äiti!), olen murjottanut yksinäni, olen kiukutellut kuin kakara. No can do, tosi paskamainen päivä. Juuri nyt viimeisin burana kasisatanen avittaa sen verran, että nousin tuolta sohvan pohjalta koneelle vähän paremmissa tunnelmissa.
Hiukkasen valoa tunnelin päähän tuo se, että olen onnistunut hankkimaan maanantaiksi fysioterapia-ajan, keskiviikoksi kiropraktikon ja seuraavalle viikolle hierojan. Vielä kun saan toiselle hierojalle ajan ja sovittua lisää tapaamisia fysioterapeutin kanssa, niin luulisi hartian rauhoittuvan. Mahakivutkin tokenevat aikanaan eli jäljelle jää enää tämä mystinen kuumetauti. Jospa sekin joskus hellittäisi?
Huomannette, etten ole ihan järkyttävän hirveän huonolla tuulella (tai en ainakaan pura sitä blogiini?) juuri nyt? Asiaa auttaa se, että olen saanut pitkin päivää ja pitkin eilistä päivää ihania kommentteja eiliseen valituspostaukseeni. Kiitos kaikille! Kommenttinne ovat oikeasti piristäneet onnettomia päiviäni, iso halaus kaikille!
Huomiseksi minulla on suunnitelmia. Suuuuria suunnitelmia. Aion lähteä kaupungille. Pitäähän sitä testata, että kuinka pahasti väsähdän siitä, että ajan ratikalla keskustaan ja hengailen siellä hetken. Huomenna on siis luvassa aktiviteettia ja tämän päivän ohjelmaan (murjotusta, päiväunet ja telkkaria) verrattuna huominen tuntuu ihan tosi valoisalta päivältä. Tuskin maltan odottaa!
Huomisen ja tämän päivän väliin pitää kuitenkin nukkua yö ja siitä tulee varmaan taas mielenkiintoinen... Aina kun olen pitempään kipeä, eikä aivoilla ole tekemistä virikkeistä puhumattakaan, alan nähdä unia. Omituisia unia. Kun niihin omituisiin uniin liitetään se, että tänä iltana on kai pakko turvautua Sirdalud-pakettiin (relaksanttia hartialle), tulossa on vielä parempaa. Sirdalud ei väsytä minua, päinvastoin, mutta uniin se antaa kyllä oman särmänsä. Hyvin ahdistavan särmän. Koko alkuviikon, kun nappailin iltaisin relaksanttia naamaan (lääkärin käskystä), unet olivat valtavan omituisia ja ihan yhtä ahdistavia. Että hyviä unia sitten vaan... toivottavasti en ensi yönä aja rusinaksi ratsastuskaverini autoa. Tai menetä hampaitani. Tai eksy. Parempia unia teille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti