Oman elämänsä sankari

Suunnittelin paistavani maustekakun, mutta se taisi nyt jäädä. Tässä on kakkua ja palkintoa ihan tarpeeksi: sain Volvon kolmannen version kirjoitettua loppuun tänään. Paljon muuta en olekaan tehnyt ja nyt on väsynyt ja onnellinen olo. Deletoin editoimisen aikana aika paljon, mutta koska tiettyjä kohtauksia piti lihottaa ja joku uusi kohtauskin syntyi, niin käsikirjoituksessa on nyt 123 sivua, yksi enemmän kuin silloin kun aloitin editoimisen. Eikä Volvo ole vielä valmis. Puuttuu paljon. Sitä ajankuvaa, jonka puuttumisesta olen valittanut jo pitkään. Ja sivujuonesta puuttuu todennäköisesti vielä ainakin yksi kohtaus, jonka sisällöstä minulla ei ole aavistustakaan. Lisäksi sivujuonen ajankuva huojuu, ja siinä on solmimaton langanpää, joka luultavasti pitää solmia - tai sitten deletoida kokonaan. Ja sitten on yksi läpi kässärin kulkeva asia, joka täytyy kirjoittaa kokonaan, ehkä. En ole päättänyt vielä, mutta luulen, että lisään sen elementin mukaan. Ja pari kässärissä kerrottua asiaa pitää muuttaa "näytä, älä kerro"-muotoon. Ja yhtä sun toista siihen päälle.

Mutta silti. Huolimatta kaikesta tekemättömästä työstä. Olen kirjoittanut Volvon nyt kolmeen kertaan ja se alkaa muistuttaa romaanikäsikirjoitusta sen sijaan, että olisi silppusäkki. Kolmas versio kirjoitettu. Voi luoja. Ja että Volvon kanssa on vieläkin kivaa. Että tykkään sen kirjoittamisesta ja henkilöhahmoista vieläkin. Vaikkakin tähän on mennyt hirvittävän vähän aikaa, vuosi ja kolme kuukautta, mutta silti, että minulla on kivaa Volvon kanssa.

Juuri nyt ei tunnu ollenkaan siltä, että kässärin kanssa olisi edessä loputon suo. Töitä kyllä, mutta mitä siitä.

Kunhan olen käynyt nuo jäljellä olevat viilaukset läpi, eli saanut seuraavan version kasaan, aion luetuttaa Volvon jollakulla. Kenellä? En tiedä yhtään. Tarvitsen lempeän palautteenantajan, joka ei pilkkaa, murskaa ja muserra, vaan osoittaa minulle suuntia, joihin mennä. No, kyllä se lukija jostain ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti hän kurvaa paikalle Volvolla.