May the Force be with you

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vire

Olen editoinut Volvoa. Editointimerkintöjen siirtäminen printistä kässäritiedostoon on hyvässä vauhdissa, vaikkakin tuntuu, että se on vasta alussa. Hidasta hommaa: toisaalta ihanaa, kun näkee, että tekstistä tulee uudelleenkirjoittamalla parempaa ja toisaalta masentavaa, kun huomaa miten paljon töitä on jäljellä. Ei haittaa, tarvotaan eteenpäin :). Tällä hetkellä sivulla 45. Lisäksi olen kirjoittanut yhtä kohtausta uusiksi kirjoituskahvilassa. Sain paljon pätkiä, joita voin käyttää lihottamaan kyseistä kohtausta, joka on aika merkittävä, mutta tämänhetkisessä kässärissä ihan liian olankohautuksella sivuutettu.

Kirjoittamisen lisäksi olen heittänyt talviturkin!  Elämäni toista kertaa talviturkki lähti meressä. Se ensimmäinen kerta oli 14 vuotta sitten Walesissa Atlantin aalloissa kaupungissa nimeltä Aberystwyth, jossa olin vaihdossa ja meri aukeni asuntolan ikkunoista. Nyt polskin ihan vaan kotoisasti Itämeressä. Oli kylmää ja ihanaa.

Ei kommentteja: