Runoja ja sanoja

Olen enemmän tai vähemmän potenut koko viikon. Sohvan pohjalla ei ole ollut jaksamista mihinkään kovin suureelliseen, mutta kaksi kauan kesken ollutta kirjaa olen lopettanut: Saila Susiluodon Dogman ja Harry Salmenniemen Kivirivit. Kivirivit oli outo ja ihmeellinen ja erilainen. Susiluodon sanat taas - voi apua, että joku voi tehdä tuollaisia kuvia päähäni. Muutaman kerran melkein itkin - tiedättehän sen tunteen, kun kuuntelee jonkun laulun sanoja ja ne kuulostavat siltä, että ne on kirjoitettu vain sinua varten? Jotkut Susiluodon runoista saivat aikaan saman tunteen ja esiin pyrkivät kyyneleet. Puhumattakaan siitä, että hän vain kertakaikkiaan parittaa sanoja niin, että ne avaavat päähän sellaisia kuvia, jotka jättävät jälkiä. Täytyy sanoa, että se vähä, mitä nykyrunoilijoita luen, niin Susiluoto on ehdottomia suosikkejani. Tykkään myös Vilja-Tuulia Huotarisesta ja muutamasta muusta, mutta Susiluodon kokoelmat ovat sellaisia, että varsinkin tästä eteenpäin ne on kyllä pakko saada heti uutena.

Aurinko on ollut armelias koko viikon. Ja potemisesta huolimatta sanat ovat alkaneet kasvaa minussa niin kuin nukka ja uusi nurmi. Olen kokeillut raakatekstiä jo tänään ja tiedättekö sen tunteen, kun pitkästä aikaa sanat tulevat niin kuin niiden on tarkoitus, yllättävinä ja yhteensopivina ja sitoutuvat toisiinsa ja aukaisevat väylää seuraaville sanoille? Minulla oli tuo tunne kadoksissa pari kolme viikkoa. Olen toki kirjoittanut raakatekstiä, mutta se on ollut vain mekaanista tekemistä, rutiinin aikaansaamaa sanojen sitomista ketjuksi, joka katkeilee ja näyttää halvalta. Nyt olen saanut oiken tunteen takaisin ja mielen taas auki ja olen niin kiitollinen siitä.