Tänään kirjoittaminen on ollut terapiakirjoittamista puhtaimmillaan. Asioiden ajattelemista kynän kautta. Ei siis mitään ns. järkevää, ei mitään tuottavaa, ei mitään sellaista tekstiä, joka olisi noussut päiväkirjatason ylle tai mitä voisi ikinä käyttää mihinkään. Eikä se haittaa pätkääkään.
Tämä on ollut paljon ajatustyön päivä, itse asiassa eilinenkin oli. Päässä hyörii ja pyörii enimmän osan aikaa ja jään tuijottamaan tyhjää. Aamupäivällä olin kauhean malttamaton ja halusin vain päästä kirjoittamaan. Sitten kirjoitin. Se ei selventänyt mitään erityistä asiaa, ainakaan en huomannut, ei mitään suuria ahaa-elämyksiä, mutta tuli parempi olo. Sain taas asioita mittasuhteisiinsa ja kirjoittamisen jälkeen olin optimistisempi kuin ennen sitä. Enemmän oikealla kohdalla maailmassa.
Olen matkalla kohti sitä minua, joka on päässyt huolien keskellä hukkaan ja joka pitää kaivaa esille huolien, stressin ja ahdistuksen alta, koska ne ovat jääneet päälle ja olen kyllästynyt niihin. Aion hoitaa itseni esillekaivuun esimerkiksi kirjoittamalla. Ajattelemalla. Liikunnalla. Keskittymällä siihen, mitä teen, enkä kaikkiin niihin huoliin, joita ojennetaan tarjottimella. Haluan olla läsnä siinä, missä olen. Haluan nauttia siitä, mitä teen. Haluan, niin klisee kuin se onkin, elää hetkessä, ainakin enemmän kuin mitä nyt teen. Haluan olla oma, hiukkasen optimistinen itseni. Jättää ne asiat, joihin en voi vaikuttaa, edes jollain tavalla taakseni - tai etten ainakaan murehtisi niitä, koska se on ajanhukkaa.
Olen ajatellut paljon kaksi viimeistä päivää. Olen ollut toiveikas ja myös epätoivoinen, olen pyörähtänyt pessimismin kautta optimismiin ja neutraaliuteen. Ja kaiken tämän asennemuutoksen ajattelemisen vuoksi en tosiaan ole koko ajan ollut läsnä siinä tilanteessa, missä olen ollut, mutta kyllä se tästä: ensin ajatellaan ja sitten laitetaan ajatukset käytäntöön.
Toivottavasti saan huomenna kirjoitusaikaa. Ainakin sen verran, että saan taas ajatella kynän kautta. Terapiakirjoittamista. Vielä parempi, jos tulee jotain sellaista tekstiä, jonka kynä ajattelee minun puolestani. Ja jos olisi aikaa ja jaksava hetki Volvolle, niin se olisi ihanaa.
Vaikka haluan keskittyä olennaiseen ja hetkeen, olen myös kauhean malttamaton siihen, että päivät kuluisivat ja tulisi niitä päiviä, kun olen jo hoitanut nämä ajatusasiat ja olen taas oma itseni. Hirveän malttamaton. En jaksaisi odottaa. Haluan jo. Minä tänne heti minulle nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti