Meilasin Ratsastuskaverille valokuvia ja äkkiä hän meilasi takaisin, että hänen miestään kiinnostaa hirveästi, että mistä minä oikein kirjoitan. Ratsastuskaveri kertoi sanoneensa miehelleen, että ei hän tiedä, ei ole kerrottu, ja iso hymiö perään. Minäkin hymyilin ja annoin äkkiä vaihtoehtoja makupaloille: vanha nainen, vanha mies, kännykkä, koirat, nuori pari... Ratsastuskaveri meilasi, että mies halusi lukea ainakin sen novellin, jonka koodinimi oli kännykkä. Liitin liitetiedostoja, selasin, nämäkö?, bonuksena vielä Rho.
Lukijoiden valitseminen keskeneräisille tai "valmiille" teksteille on tarkkaa puuhaa. Tuntemattomat eivät haittaa, mutta kun tutuista ihmisistä pitää valita ne, joille annan luettavaa, ongelma on paljon isompi. Minulla siihen vaikuttaa kaikki: millainen on ystävyyssuhde, missä tilassa se on sillä hetkellä, mikä on intuitio. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että intuitiota pitää kuunnella, kun valitsee lukijoita. Samaa taitavat korostaa Cameron ja Goldbergkin, mutta sen tajuaa konkreettisesti vasta sitten, kun kerran tai pari antaa tekstejään luettavaksi (rakkaille) ihmisille, joille niitä ei olisi pitänyt antaa. Kannattaa kuunnella intuitiota. Ja tällä kertaa intuitio sanoi, että Ratsastuskaverin miehen silmien alla Kreikkalaiset ovat ihan turvassa. Ja saa, Ratsastuskaverikin saa ne neljä lähetettyä lukea ;).
Sitäpaitsi minäkin sain jotain tässä kaupassa: luin Omegan pitkästä aikaa, vieraammin silmin, ja tajusin heti, mitä sille pitää tehdä: väljentää. Tekstissä ei ole sinänsä mitään vikaa, se on vain liian täynnä - jokainen sana on merkityksellinen ja jos yksikin jää rekisteröimättä, ajatuskulku lipeää. Liian liukas polku. Pitää vähän leventää pientareita, antaa tekstin kulkea huohottamatta. Siitä minulle seuraava etappi.
4 kommenttia:
Nyt minä pääsin tänne niin kuin lupasin :)
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä lukija-asiasta. Minulla on myös tuttavia, jotka ihmettelevät, miksi mieheni ei ole lukenut tekstejäni. Mutta, niin, miksi minä annan niitä luettavaksi ihmisille, joka ei lue sellaista. Hän vain ahdistuu eikä se ole hyväksi hänelle eikä tekstille :) Kirjoittajakurssilla (kestänyt lähes samojen ihmisten kanssa noin viisi vuotta, heh) osaan jo valikoida, kenen kommentit kannattaa kuunnella erityisen tarkkaan ja kenen suodattaa tietyn lukijaprosessin läpi. Kirjoittamasi ystävyyssuhteesta ja kirjoittamisesta on myös totta. Minä en välttämättä puhu koko kirjoittamisesta kaikille. Siis ystävillekään.
Omegan ongelma kuulostaa itsellenikin tutulta. Joku on joskus sanonut, että tekstini ovat raskaita, koska niissä ei voi hengittää ollenkaan. Hienoja vertauksia on paljon, jo niin paljon, että niihin tukehtuu. Mutta kun on niin raskasta tappaa rakasta... No, olen jo oppinut hiukan. Sinunkin tekstisi todennäköisesti tulee entistä paremmaksi väljentämällä, koska se antaa sitten tilaa ajatuksille. Onnea "ohentamiseen".
Vaivanpalkka: en minäkään puhu kaikille ystäville kirjoittamisesta, tai muillekaan läheisille. Jännää, mutta kyllä sitä vaistoaa, mikä on parasta itselle.
Uskon minäkin, että Omega paranee, kun sitä "ohentaa". Luulen jopa, että intensiteetti lisääntyy, kun tavara ei ole niin tiheässä, jokainen lause täynnä. Jännitteellekin pitää kai antaa tilaa kasvaa. Kunpa vain pääsisi tästä taas kirjoittamaan!
Minulle aina sanotaan, että kirjoita vaikka maisemakuvauksia, niin lukija saa hengittää välillä :)
Olen koettanut viime aikoina lukea kirjoja "sillä silmällä" eli miettiä, miten niissä lukijalle on annettu tilaa hengittää.
Toisaalta, taidan olla niitä ihmisiä, jotka hengästyttävät useimmat kanssaihmisensä myös elävässä elämässä kohtalaisella suoruudella ja syöksymisellä.
Vaivanpalkka: Sellainen teksti kuin ihminen ;)? Tuosta olisi tosi mielenkiintoista blogata joskus, mutta sitä varten pitäisi varmaan haastatella kavereita, että millainen minä olen ja sitten miettiä millaisia palautteita olen saanut teksteistä - väitän, että luonteemme eivät mene yksi yhteen :D.
Minulla ei yleensä ole tuota liiantäyteentunkemisongelmaa, mutta nyt siis ainakin Omegan kanssa. Omega tuli maailmaan suhteellisen nopeasti, siis suhteessa siihen kun lähetin kässärin maailmalle, ehkä tämä tauko on tosiaan tehnyt sille vain tavallisen hyvää.
Itse tykkään teksteistä, jotka ovat täynnä merkityksiä, mutta jotka silti antavat tilaa hengittää. Pitää vissiin ruveta Omegan kohdalla miettimään noita ympäristön kuvauksia sinne väleihin...
Lähetä kommentti