Vessanpytty, tuo lemmikkieläinten uskollinen hautuumaa, joka kyynelehtien nielaisee vainajat, kurisee hiljaisen muistovirren ja vaikenee sitten kuten on vaiennut vainaakin.
Ei, en haudannut kuollutta kultakalaa, enkä oikeastaan lemmikkiä lainkaan. Teurastin hengiltä lehmän kokoisen ampiaisen ja kiikutin sen vessanpyttyyn. Vaistoni käski minua olemaan laittamatta sitä roskikseen. "Entä jos se on vain taintunut - " (ei sen mätkäisyn jälkeen! toim.huom.) " - ja yön pimeinä tunteina se ryömii siivet rytyssä ulos roskiksesta, taivaltaa hullunkiilto silmissään aamuyön tunnit yli parketin loputtoman aavikon ja lopulta, keltamusta takaruumis pahaenteisesti sykkien se kiipeää ylös sängynjalkaani liikaten yhtä, vahingoittunutta keltaista jalkaansa, ja lopulta häälyy tyynylläni kuin keltamusta tuhon enkeli, tuntosarvet kehystäen kostonhimoista ilmettä, kunnes pistää piikkinsä kaulavaltimooni".
Hautasin sen siis vessanpönttöön. Tarkistin vieläpä, että se oli huuhtoutunut veden mukana alas, eikä jäänyt kellumaan pyörteeseen.
Tullessani pois vessasta pohdin kahden metrin matkan muita asioita, joita voi vetää alas vessasta. Kultakaloja tietysti, mutta muita, ehkä vähän kuvaannollisempiakin juttuja. Aikaa esimerkiksi. Mietin myös sitä, miten siihen vessasta vedettyyn aikaan suhtautuu.
Minä voisin esimerkiksi alkaa syyllistää itseäni siitä, etten a) ole kirjoittanut koko kesänä Kreikkalaisia, b) ole alkanut muokata niitä heti kun loma loppui sekä c) ole selkeästikään yrittänyt kaikkeani (sanapari, joka kieroutuneessa mielessäni tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin liiskatun ampiaisen öinen, pakkomielteinen vaellus jalkapatikassa poikki lattian kirkkaamman kruunun toivossa). En kuitenkaan suostu ajattelemaan, että olisin kesällä vetänyt kirjoittamiseen tarkoitettua aikaa vessasta alas. Ja vaikka olisinkin, niin mitä sitten? Ihmisen pitää levätä ja tankata itseään ja rauhoittua. Enkä ole koskaan saanut pahemmin aikaiseksi kesällä, joten ei tässä ole mitään uutta. Joten itseruoskinnan sijaan aion keskittyä positiiviseen ja tasapainoiseen lähestymistapaan: nyt minulle on paljon enemmän hyötyä itsestäni kuin jos olisin raahautunut halki kesän kököttäen sisällä koneen ääressä ahdistumassa siitä, että pitäisi kirjoittaa ja pitäisi myös olla ulkona auringossa tekemässä kaikkea sitä, mitä lopulta tänä kesänä tein.
Hmm. Joko olen menettämässä otteeni tai sitten olen tasapainottumassa. Veikataan jälkimmäistä :). Ja sori ampiainen, mutta tämä asunto on liian pieni meille kahdelle.
3 kommenttia:
Uskon, että tauko kreikkalaisista on toistaiseksi parasta mitä olet kreikkalaistesi hyväksi voinut tehdä. Jos olisit yrittänyt aloittaa korjauksia aiemmin, et olisi välttämättä nähnyt kaikkia niitä muutosmahdollisuuksia, joita nyt pystyt tekstistä löytämään. Ainakin minulle keväällä pitämäni kirjoitustauko teki todella hyvää. Ilman sitä en tietäisi varmaan ollenkaan mitä kohtia minun täytyy romaanini alusta vielä karsia. Veikkaisin, että sinunkin silmäsi avautuvat vielä monen asian suhteen!
Olet muuten rohkea, kun uskallat tappaa ampiaisen perinteisellä menetelmällä. Minä pelkään ampiaisenpistoa niin paljon, etten uskalla huiskia niitä kohti ollenkaan. Siksi pyydystän kammiooni eksyneen pistiäisen aina ensin lasin alle ja hivutan sitten jonkin pahvin seinän ja lasin väliin. Lopuksi kiidätän ampiaisen tuuletusikkunasta elävänä ulos. ;) Joka kerta pelkään sitä, että ampiainen tekee U-käännöksen ja palaa pistämään minua. Sehän onkin erittäin todennäköistä…
Olipa hauska kirjoitus ja etenkin huikea alku. Siitähän saisi vaikka minkälaisen novellin (kauhuparodiaa, hee). Tuli hyvä mieli (sori, ampiainen), vaikka käsittelet vaikeita asioita. Mutta minun kesäni on niin samanlainen: ei mitään aikaansaannosta ja sitten sanoit niin hyvin, ettet saa koskaan aikaiseksi kesällä mitään. Silloin ymmärsin, etten minäkään saa. Kohta alkaa syksy ja suuri kirjallinen tuliminen, vai mitä! Hieno postaus, hurraa.
Satakieli, tauot ovat tosiaan paikallaan ja tämä kirjoitustauko tuli melkoisen luontevaan kohtaan kun kalenterissa oli kesä tässä kohdalla ;). Nyt vain kun ehtisi kirjoittaa. Pitää varmaan ottaa vanha kunnon kikka käyttöön ja varata kalenterista itselleen kirjoitusaikaa.
Ja tuosta ampiaisentaposta: ei se ole rohkeutta - minä en ikinä voisi mennä niin lähelle ampiaista, että saisin sen ulos sinun menetelmälläsi :D. Aikakauslehti on se pituusyksikkö, jota lähemmäs en mene jos ei ole ihan pakko!
vaivanpalkka: Kesä on eritysiaikaa, sille vaan ei voi mitään. Ei silloin ole tarkoituskaan saada aikaan mitään :). Ja nyt kun syksy ja arki kolkuttelevat ovelle, tulee todellakin suuri kirjallinen tuleminen meille :)!
Niin ja kiitos kehuistasi :).
Lähetä kommentti