Luin läpi viisitoista vanhaa, keskeneräistä tekstiä. Muutama niistä oli puolen sivun töräytyksiä, ne harppasin yli, osa sivun mittaisia kuvia, mutta muutama ihan oikeaksi novelliksikin laskettava. Muutama, joita pitää kunnostaa vielä, mutta myös sellainen, jonka olisin voinut oikeastaan laittaa Kreikkalaisten mukaan kokoelmaan. Se olisi sopinut siihen. No, ehkä sitten kolmannella kustantamokierroksella... Korjailin joitain vanhoja tekstejä ja lähetin niistä saman tien varmuuskopiot meiliini. Ei vara venettä kaada.
Vanhoja tekstejä oli mukava lukea. Ihan eri maailmaa kuin Kreikkalaiset. Niitä olen hinkannut niin kauan, että olen niille sokea. Nämä viimevuotiset yllättivät, en muistanut joka sanaa en kaikkia juonenkäänteitä. Mietin mitkä ovat käyttökelpoisimpia.
Se uusi teksti, jota olen alkanut suunnitella (tapojeni vastaisesti) on pyörähtänyt mielessä tänään pari kertaa. En vieläkään tiedä mitä siitä pitäisi tehdä, mutta sitä on kuitenkin kiva ajatella ja suunnitella. Sen lisäksi, että siitä puuttuu puolet juonesta ja lopputulema, minulta puuttuu myös mielikuva siitä, millainen kieli olisi parasta. Olen kyllä kirjoittanut siitä raakatekstiä, mutta en ole varma tyylistä. Sitä pitää hakea vielä. Toivottavasti löydän.
Vaikka olen lueskellut ja korjaillut tekstejä ja laiskasti pohtinut sitä yhtä uutta, ei tunnu siltä, että olisin menossa johonkin suuntaan, vaan kuin kirjoittelisin vähän sinne sun tänne, umpimähkään, joka puolelle. Ei se haittaa, luulen. Tässä kohtaa voin kai vain yrittää hakea sitä tunnetta, että on hauska kirjoittaa, ihan mitä tahansa. Se ohjenuoraksi huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti