May the Force be with you

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tuhru

Ei kertakaikkiaan suju. Aikaa on, koti on siisti, mahassa on sopivasti ruokaa, suupielet maistuvat salmiakilta. On rauhallista, järjestäytynyttä. Erinomainen kirjoitusilmasto. Paitsi ettei ole. Sanat eivät halua, eivät tahdo, eivät suostu. Ne kieputtavat villalankaa ympärilleen ja näyttävät kotiloituneilta perhosentoukilta, mutta eivät lupaa tulla ikinä enää näytille, eivät ainakaan perhosina. Ne kiskovat peiton korviin asti, syövät omenia ja näkevät huimia unia, joissa keinutaan korkealle, rakennetaan sanomalehtipaperista harakoita, kahlataan joissa, uidaan umpimetsässä ja haravoidaan Helsingissä. Niiden unissa niistä itsestään rakentuu oikukas temppeli, itseensä kiertyvä, joka avaa kaikki värit niin kuin prisma. Niiden yksityisissä unissa.

En tajua miksei, miksi näin kertakaikkinen "en halua! en halua!" -olo kirjoittamiseen tänään. Kirjoitin kyllä silti, mutta turhaa ja kulunutta ja kauhtunutta. Viisikymmentä minuuttia ja ehkä kaksi riviä, joissa on jotain talteenotettavaa. Ajattelin kyllä paljon työn alla olevaa tekstiä - ehkä nyt on ajattelupäivä. Sitä on vaan vaikea hyväksyä, kun aikaa on vähän ja kirjoitettavaa enemmän. Tulee sellainen olo, että huono ja typerä, jos ei kirjoita. Kun kerrankin voisi. Ja kun tietää, että haluttomuus lähtee pois kirjoittamalla, eikä siltikään kykene. Laiska, tyhmä muka-kirjoittaja... Luulen, että sohva voittaa, ja salmiakki, ja tiskit ja silittäminen. Ehkä tulee muutama sanakin sitten kun en enää odota niitä kieli pitkällä.


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ain laulain työtäs tee

Siivosin: ylimääräiset kellariin, sanomalehtipino paperinkeräykseen, roskiskaappi puhtaaksi, imurointi, vessan pesu, pölyjen pyyhintä, kirjoituspöydän järjestely, puhdas pöytäliina, monta ajatusta. Siivoamisen jälkeen söin. Sen jälkeen tajusin, että minulla on aikaa kirjoittaa. Hyvää aikaa kirjoittaa. Ei huvittanut. Avasin koneen, avasin VA-novellitiedoston, luin läpi. Lukiessani viilasin alkua, kirjoittelin rivejä lisää. Mitä pitemmälle luin, sitä paremmin näin. Jestas. Työtä riittää. Alku ja loppu ovat eri paria. En ole ihan varma, onko tuo päähenkilö juuri se, jolle käy noin lopussa. Toisaalta se sopisi hyvin hänen psykologiseen profiiliinsa, joten ehkä sittenkin. Tyyliin olen tyytyväinen, tai ääneen. Kuka kirjoittaisi novellin valmiiksi? Repisi auki, miettisi miksi eri osaset ovat olemassa, pakkaisi ne uuteen muotoon, kirjoittaisi väleihin paljon lisää, loisi maailmaa, perustelisi, taustoittaisi, viilaisi ja höyläisi? Kuka haluaisi istua sohvalla ja syödä lakritsia ja kirjoittaa vasta huomenna? Kirjoittaa sitten kun, eikä nyt.

Kreikkalaisista on jo niin pitkä aika - siis niiden oikeasta kirjoittamisesta, niiden maailman rakentamisesta, niiden päähenkilöihin tutustumisesta, niiden kirjoittamisesta - että aika on kullannut muistot. Kyllähän se nyt, tuosta, yksi novelli, eihän siihen paljon tarvita, kirjoitat ja vähän sitten silotat kulmia ja liimaat uusia. Nyt sitä taas muistaa, miten työn ja tuskan takana yksikin novelli saattaa olla. Miten paljon niihin helppoihinkin on käytetty aikaa.Ja sitten sitä alkaa pohtia, että onko tämä idea varmasti kaiken vaivan arvoinen. Ei pitäisi ajatella, pitäisi vain tehdä ja antaa tekstin kasvaa itseään isommaksi, jos se on kasvaakseen. Jos se ei ole kasvaakseen, se kokee kyllä luonnollisen kuoleman ennen pitkää. Kirjoittaa pitää silti; ei voi tietää, millainen novellista tulee, hyvä vai huono, ennen kuin on kirjoittanut sen.

torstai 26. huhtikuuta 2012

To Do

Ajattelen helposti, että minulla ei ole mitään kirjoitusprojektia kesken nyt. Niin. Mitä kukakin projektina pitää. Samalla hengenvedolla ajattelin niitä kaikkia tekstejä, joille pitäisi tehdä jotain. Ai ettei mitään kesken? Äläpä huijaa itseäsi, Rooibos! Ja kun ajattelen, että olisi aikaa juuri sen verran kuin tarvitsen, niin minkä tekstien pariin palaisin?
1. Delta
2. Plan B
Ne ovat ne isoimmat, joista toinen on silkkaa silkkoa ja toinen innostaa hiukan.
3. novelli VA
4. novelli EOA
5. novelli Villa
Kaikki ovat ensimmäisen kirjoituksen jäljiltä. Villa ja VA on kirjoitettu ensin käsin raakatekstinä ja sitten olen hiukan muokaten siirtänyt koneelle. EOA on tullut suoraan koneelle, ihme kyllä. Kaikki kolme kaipaavat kipeästi rakkautta ja substralia.
6. runot
Minä en kirjoita runoja. Olisi kiva kirjoittaa runoja. Ihan vain itseään varten. Opetella editoimaan niitäkin, opetella lukemaan niistä se, että onko mitään ideaa sanojen taustalla. En ole runojen kirjoittaja, mutta ne voi ottaa kirjoitusharjoituksena, niihin voi tyhjentää päätään ja silmiään ja korviaan ja suomujaan.

Nyt kun katselen tuota listaani, niin eihän se niin onnettomalta näytä. Totta on, etten ole aloittanutkaan Deltaa (raakatekstiä vain, sellaista, että "sitten siinä kävisi näin ja teema olisi tämä ja tuollainen sivuhenkilö lisää"). Ja Deltan jälkeen hyvinä kakkosina tulevat novellit ja sitten vasta hännimmäisenä Plan B, koska en tiedä yhtään, onko siitä mihinkään vai onko se välivaihe kun yritän löytää tietynlaista ääntä sanoihini.

Minulla ei ole mitään projektia kesken nyt. Ehkä ei. Mitään käsikirjoitukseksi laskettavaa. Mutta ei se tarkoita, etteikö minulla olisi kirjoitettavaa ja keskeneräisiä asioita. Ihan terveellistä huomata, ettei olekaan niin tyhjän päällä kuin luulee.

Valoisa ilta

Olen liikkunut ja olen syönyt ja olen aivokuollut. Kun tulin kotiin, kynnyksellä odotti postikortti Hillokuningattarelta. Arjen luksusta. Kortin kannessa on ihana kuva Reetta Isotupa-Siltasen käsialaa. Se, mitä tässä tosiaan tuntuu tarvitsevan kirjoittamisen suhteen, on salaisen puutarhan avain, mikä on siis kortin kannen taideteoksen nimi.

Eilen illalla lueskelin What If?iä vähän pitemmälle. Tänään ehkä myös. On jotenkin tosi miellyttävää lukea kirjoittamisesta. Olen puhunut tästä aikaisemminkin, mutta se, että lukee kirjoittamisesta, tuo kirjoittamisen eri tavalla osaksi arkea kuin vain se, että ajattelee "pitäisi kirjoittaa, pitäisi kirjoittaa". Siis jos ei syystä tai toisesta kirjoita juuri silloin. Käytän siis kirjoitusoppaita myös siihen, että saan ympärilleni puhetta kirjoittamisesta.

Ehkä kirjoitankin tänään vielä sivun tai pari raakatekstiä. Kädet ovat tosin vähän painavat päivän jäljiltä, mutta ehkä kirjoitan. Ajattelen sen virittäytymisenä: huomenna on perjantai. Viikonlopuksi ei ole mitään ennaltapäätettyä ohjelmaa (paitsi liikkuminen). Siivoan kyllä, mutta kirjoitan myös. Kirjoitan ihan varmasti.

Olen vähän miettinyt, että milloin tässä tarttuisi toimeen vanhan Deltan kanssa. Minulla on korkealentoisia ajatuksia siitä, kuinka muokkaan tarinaa, lisään henkilöhahmoja, lisään kertojaääniä ja jopa kysymys, jonka haluaisin nousevan tekstistä lukijan mieleen. Melko radikaalia minulle - että on siis jotain suunnitelmia. En aloita varmaan vielä viikonloppuna, mutta ehkä helatorstain tienoilla viimeistään. Siinä kohtaa minulla on neljä päivää vapaata ja aion kirjoittaa. Se voisi olla hyvä hetki upota Deltaan kokonaan ja katsoa, tuleeko siitä mitään. Hassua kyllä, olen jopa vähän innostunut Deltasta. Juuri tällä hetkellä Plan B:n tarina-aihio on jotenkin epämääräinen, se on vain kasa yksityiskohtia ja haluaisin jonkun suunnan sille, jotta voisin innostua. No, Plan B odottaa. Delta sen sijaan on odottanut jo vuosikaudet, ehkä seuraavaksi on sen vuoro. Katsotaan.

Tämänpäiväinen väsymys on pyöreä, eikä siitä saa otetta. On outoa, että ulkona paistaa aurinko, melkein, vielä. Joka kevät valo on yhtä suuri yllätys, joka syksy pimeys tuntuu ennenkokemattomalta.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kaikki paitsi kirjoittaminen on turhaa - tai jotain sinnepäin

Otsikosta huolimatta en ole kokenut mitään erityistä valaistumista, eikä kynä ole ollut tänään tuottelias. Neljä ja puoli sivua raakatekstiä, joka oli lähinnä väitelauseisiin pukeutuneita fiktiivisiä faktoja ja yksi ruma runo. Aion kirjoittaa pari pienenpientä pätkää puhtaaksi koneelle ja tallentaa runojen kansioon. Ihan vain huvikseni. Ja ehkä menen ajoissa nukkumaan ja luen sängyssä vähän uusinta hankintaani, joka tuli viime viikolla AdLibriksestä: Anne Bernays and Pamela Painter: What If? Writing Excercises for Fiction Writers. Olen nyt sivulla 6, joten ei löydy vielä kovin ihmeellistä sanottavaa ko. kirjasta, mutta tilasin sen, koska alkoi tuntua, että vaikka monet kirjoittajaoppaat (kun niitä on lukenut aika paljon, niin kuin minusta alkaa tuntua, että minä olen) toistelevat samoja asioita, niin haluan lukea ne samat asiat vaihteeksi jonkun toisen sanomana. Ja What If?issä on tehtäviä, ne ovat aina hyviä. Jos jostain kirjoitusharjoitustehtävästä saa potkua kirjoittamiseen jonain harmaana päivänä, niin hankinta ei ole mennyt hukkaan.

Mitä muuta? Ei muuta. Tosiaan aavistus raakatekstiä, muuten ei muuta. Kevättä ja odotusta tietenkin ilmassa, mutta niin kai monilla, se johtuu tästä vuodenajasta.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Paino

Ei sanoja, ja Bloggerkin on muuttunut, kuulemma virtaviivainen, minusta vieras. Ulkona kevätsade, siellä tuoksui melkein kesä ja märkä maa kun tulin kotiin, melkein, ei kuitenkaan ihan. Ei mitään ihan. Ei yhtään ylimääräistä sanaa, mutta paljon väsyttävää, paljon päätä painavaa, märkiä lapasia ja tukkoisia kukkopillejä. Ei laulua, ei virttä tai iskelmää, ei kirkkaita silmiä, ei yhtään toiveikasta ajatusta.

Miten tällaisinä iltoina kaikki on niin kaukana, ettei yllä hipaisemaankaan, ei edes ajatuksella. Kustannussopimus? Ei ikinä, ei tässä universumissa. Realistisempaa katsella unia kuin unelmia ja toivoa, että maailmassa on jäljellä jotain armollisuutta eikä minun tarvitse juuri ensi yönä katsella unta siitä mitä en saa.

Väsymyksen kädet ovat kevyet kun se tulee kohti, mutta painavat sitten kun se siunaa niillä, laskee otsalle ja päälaelle, eikä ota pois. Päivät ovat valoisia ja hyvä kai niin, vaikka valo osuukin osaamattomuuteen kuin pesemättömään ikkunalasiin. Toivo on sen verran vähissä, että siitä ei saa edes kynsikkäitä, ja keväällä tuulee mereltä niin kovin kylmästi.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hämmennys

Minulla oli tänään pitkä työpäivä, yli kymmenen tuntia, ja kun kävelin kotiin, ajatuksena oli syödä iltapalaa, lukea Carrigerin Timelessia ja kaatua sänkyyn. Alitajunta päätti toisin, onneksi. Novelliraakile, upouusi. Se vain ryntäsi päähän ja se oli kirjoitettava. Ei sitä tietysti ihan pakko ollut kirjoittaa juuri nyt heti tällä sekunnilla samalla kun söin voileipiä koneen ääressä, vaan se, että se oli kirjoitettava, oli valinta. Minä valitsin sen, että vaikka en muka olisi jaksanut, kirjoitin silti. Arkipäivän pienet valinnat ovat kirjoittamisessa se, mikä minun kohdallani merkitsee. Jaksanko nyt vai jätänkö huomiseen. Jaksan nyt ja sitten kun jaksan, olen kotona, eikä pitkä työpäivä paina enää niin pahasti hartioita, sillä siitä on jo kauan, kokonaisen novellin verran, ja minä olen lentänyt hetken jossain muualla, vaikka lihakset ovatkin nyt jumissa, sillä olen istunut koneen ääressä tänään yhteensä kaksitoista tuntia.

edit:
ps. Nyt olen ihan totaaliaivokuollut ja poikki enkä pysty valitsemaan enää yhtään mitään tälle päivälle paitsi nukkumisen.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Palkinto

No nyt sain Liebster Blog -lämiskän myös Leijonalta, kiitos kiitos, Leijona :), joten ehkä tästä sitten pitää reipastua ja jaella sitä eteenpäin. Viisi blogia. Jaa-a. Kenet viisi valitsisin, kun seuraan niin monia ja niin monet ovat niin hyviä. Katsotaanpas.

1. Vaivanpalkka - tuntuu kuin olisimme puurtaneet yhdessä kässäriemme kanssa vuosikausia. Sitten Vaivanpalkka hiljeni, kunnes heräsi taas iloisin uutisin viime kuussa :). Hiljaisuuden jälkeen noin hienoja uutisia! Olen kovasti iloinen Vaivanpalkan puolesta :).

2. Kaksi sivua - Outi L on kanssapuurtaja ja monet kerrat piristänyt blogillaan ja kommenteillaan.

3. Iloksi muuttuu - lisää kanssakirjoittajien vertaistuen voimaa! Avoin blogi siitä, miltä tuntuu kirjoittaa.

4. Pisara - ulkosuomalaisen kirjailijan kuulumisia on aina kiva lukea - tässäkään blogissa ei paljon glorifioida kirjoittamisen arkea, vaikka täytyy kyllä myöntää, että Helmi-Maarian kirjoittamana kauppalistakin kuulostaa varmaan hienolta.

5. Anne taas kertoo siitä, millaista on kirjoittaa eeppinen vampyyrisarja ja sehän vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta puuhalta. Sen lisäksi, että Anne bloggaa hauskasti, on kiva kuulla kulissien takaisista asioista.

Tässä listani, mutta sivupalkin lukemistostani löytyy vielä suunnilleen miljuuna hyvää blogia, lukekaa niitä!

Siipi

Tänään on ollut penseä päivä. Yhtäkkiä ei olekaan. Aamulla satoi vettäräntäämitävaan. Enää ei sada, aurinko paistaa. Mahdollisuuksia on joka suuntaan.  Töiden jälkeen kävin jumpassa, kävin kaupassa, laitoin ruokaa, söin ruuanlaittoruokaa, tiskailin siinä välissä vähän, kirjoitin siinä välissä vähän, ja nyt kulhollinen porkkanalaatikolta näyttävää linssi-inkiväärikeittoa (keitoistani tulee usein vähän paksuja, krhm) koneen vieressä ja minulla kevyt olo, niin kuin olisin pukenut kevätjuhlanäytelmän keijunsiivet selkään ja luulisin hetken, että ne ovat ihan oikeat, eivätkä rautalankaa ja tylliä. Miten muutama sivu ajattelua, raakatekstiä, voi vaihtaa räntäsateen auringoksi. En uskalla edes henkäistä, ettei ajatusrakennelma sorru. Jotain saattoi herätä eloon, mutta en halua pelästyttää sitä pois.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Harmaja

Tylsä ilta. Vaikka olen kirjoittanutkin vähän. Ajanpuute rassaa. Energiaton olo. Onneksi sentään uusin Gail Carriger, Timeless. Enkä sitäkään uskalla alkaa lukea vielä tänään, varmaankaan, koska jos luen, en nuku, vaan pakko lukea aina vaan lisää ja se kostautuu sitten koko loppuviikon. Haluaisin sellaista, että voisin kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää ja vähän siitäkin yli, itseni pyörryksiin, ja sen lisäksi olisi ihan mahdollista lukea kirjaa läpi yön ilman että pitää nousta seuraavana aamuna ihan pakosti tiettyyn aikaan ja olla skarppi ja sitten nääntyä unenpuutteeseen.

No, sentään kirjoitin tänään vähän. Töiden ja menojen välissä. Nyt en enää jaksa. Annan muhia. En tiedä, onko mitään muhittavaa, onko hiivaa tarpeeksi, onko edes jauhoja. Aika näyttää. Pitää ottaa vähän iltapalaa.

ps. Markelta sain kivan tunnustuksen, se piristi mieltä, kiitos, Marke. Viidelle se pitäisi jakaa, mutta miten on mahdollista jakaa viidelle kun kivoja blogeja on niin paljon?

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Viikonloppu

Peipposia. Vihervarpusia (miten pieniä ne ovat!). Pulmunen (miten valkomusta ja suuri vihervarpusiin verrattuna!). Nupullaan olevia krookuksia. Sulavaa lunta. Unta. Ompelukonetta. Sukua. Saunaa. Ja kun tulin kotiin, luulin jättäneeni eteiseen valon, mutta se olikin laskevan auringon kylläinen keltainen valo, joka hävisi kahdessa minuutissa talojen taakse.

Kirjoitin viikonloppuna muutamia hajanaisia sivuja raakatekstiä. Ei mitään kummoisempaa. Pohtimista. Sanoja. Haparointia. Minun pitäisi saada kirjoittaa enemmän, kaksi päivää peräkkäin, pelkästään ajatella kirjoittamista - edes kaksi päivää. Ei ole kahta päivää, pitää ottaa puoli tuntia tai tunti sieltä tai tuolta. Ehkä viikonloppuna, siis seuraavana viikonloppuna jotain ihan vähän enemmän? Tämä tuleva viikko on niin lastattu kaikella mahdollisella tapahtumalla, että itseä ihan hämmentää. Miten ihmeessä ehdin ne kaikki normaalit, pyykin ja tiskin ja ruuanlaiton, kun pitää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, ja se tärkein: missä välissä minä kirjoitan?

Ilta on vaalea, vaikka kello on jo yli yhdeksän. Kevätvalo yllättää aina. Kevätiltoina kaupungin katto on haikean värinen.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Yritystä

Ympäriltä kaatuu ihmisiä oikealle ja vasemmalle flunssan kourissa. Eikö pahimman flunssa-aallon pitäisi olla helmikuun influenssa-aika, eikä huhtikuun puoliväli? On maailman kolmastoista ihme, jos selviän tästä tautikasautumasta (7 lähipiirin ihmistä sairaana tänään). Yritin kuitenkin auttaa ihmettä ja söin varsinaiset c-vitamiini- ja d-vitamiiniöverit ja päälle vielä omenan ja verigreipin. Ja yhden monivitamiinin. Nyt ei voi kuin odottaa. Ja mennä ajoissa nukkumaan, sillä univelka on yksi parhaita tietämiäni tapoja tulla kipeäksi. Luulen jopa, että tänään ei yritetä kirjoittaa edes sitä varttia, vaan mennään sänkyyn, luetaan Diana Wynne Jonesia ja nukutaan.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Arki

Pari kolme sivua silkkaa soopaa raakatekstiä ennen kuin alan silittää työvaatteita. Ulkona on siniharmaata ja minäkin olen siniharmaa ja melkein jo harmaiden lakanoitteni välissä ja unetkin ovat varmaan siniharmaita - tai sitten ne ovat taas pelkkää seikkailua, niin kuin pääsiäislomalla. Kirjoittaisin, jos, mutta se kymmenen tai viisitoista minuuttiakin on paljon parempi kuin ei mitään. Odotan helatorstaita ja itsetehtyä kirjoituslomaa.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Loman loppu

Varastin tästä viikosta yhden ylimääräisen päivän lomaa varten. Nyt on lomat lomailtu. Paluumatkalla lentokoneessa kirjoitin pari sivua raakatekstiä ja otin tirsat. Väkisin heräsin juuri ennen kuin laskeuduimme; minun lentofilosofiallani nousuja ja laskuja ei saa mielellään missata. Hupia koko rahan edestä tai muuta sen suuntaista; lentäminen on kivaa. Kuten tavallista, kun olen lomaillut hetken ja tartun kynään, kirjoittaminen tuntuu ihanalta ja sitä pitäisi päästä tekemään lisää. Ei kuitenkaan auta, pitää tehdä leipätyötäkin välillä. Seuraava erityinen etappi kirjoittamisen osalta onkin sitten helatorstai - aion ottaa helatorstain jälkeisen perjantain vapaaksi ja pyhittää pitkän pyhän kokonaan kirjoittamiselle. Ei lomareissuja siihen kohtaan, vaan kirjoittamista.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Leiri

Ei kirjoittamista tänään, mutta puhetta kirjoittamisesta. Pitäisikö alkaa miettiä jotain kurssia kesäksi, vai järjestänkö itselleni vihdoin ja viimein sen ikioman, yhden hengen kirjoitusleirin? Yksin leireilyssä ei tietysti saa virikkeitä muilta, eikä voi puhua kirjoittamisesta tai lukea tekstejään muille ja kuunnella muiden tekstejä, mikä olisi tosi kivaa, mutta muuten, mikä ettei. Niin kauan ja niin monta kertaa olen puhunut täälläkin siitä, että pitäisi päästä uuteen paikkaan täällä koto-Suomessa, sellaiseen, jota ei ole ennen kokenut, ja mennä ja kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa. Tosiaan. Menisinkö Hankoon vai Naantaliin? Etelä-Suomessa pitäisi pysyä ja kaunis paikka hakusessa... pitääpä googlailla heti kun selviää, milloin kesälomani on... Joo. Näin teen. Tiedossa kesäleiri!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Matematiikkaa

Asioita on usein kiva laskea. Siis siihen tyyliin, että jos kirjoitan raakatekstiä käsin sellaista vauhtia, että 12 sivua syntyy tunnissa (useampaan kertaan todettu vauhti, ei vain tänään, kun olin töiden jälkeen lähikuppilassa päästämässä sanoja irti), niin yhteen sivuun menee viisi minuuttia. Aika pitkä aika, ei se tunnu niin pitkältä.

Kirjoitusvihoissani (melkein kaikki ovat tuota samaa sorttia) on 80 lehteä. Se tarkoittaa kahdeksansataa minuuttia per kirjoitusvihko, koska jokaisessa lehdessä on kaksi puolta. Se on tunneiksi muunnettuna 13 tuntia ja 20 minuuttia. Voisin siis kirjoittaa kokonaisen kirjoitusvihon täyteen yhden päivän aikana (jos en söisi tai tekisi mitään muutakaan!). Jännittävä ajatus. Se taas johtaa siihen, että 17 kirjoitusvihossani on kirjoitusta yhteensä 226 tunnin ja 40 minuutin edestä. Periaatteessa. Syksystä 2007 alkaen. Noin 9,5 vuorokautta tauotonta kirjoittamista käsin. Kuulostaapa vähältä! Rupeaa suorastaan tuntumaan siltä, että pitäisi vähän (!) panostaa tuohon raakatekstin tuottamiseen... Eihän se tietenkään ole läheskään ainoa asia, mitä kirjoitan, enkä pysty mitenkään arvioimaan Kreikkalaisiin ja niiden muokkaamiseen uponnutta tuntimäärää. Mutta että raakatekstiä yhteensä vajaat kymmenen vuorokautta putkeen neljän ja puolen vuoden aikana. Hmm.

Hmmm. Pistää miettimään yhtä sun toista. Ja myös sitä, että jos kerran kirjoitin tänään 12 sivua, niin se on kuitenkin jo 15% yhdestä kirjoitusvihkosta. Hmm. Ja yhden sellaisen täyttymiseen menee minulta kuukausia (viimeisen vihko kesti melkein 5 kuukautta). Hmm. Johtopäätöksiä. Ei olisi kummoinenkaan puristus saada kirjoitusvihkollista täyteen kuukauden aikana? Tai edes puolessatoista kuukaudessa? Ja ei, määrällä ei ole juurikaan tekemistä laadun kanssa - paitsi sen verran, että uskon, että tietty määrä huonoa tekstiä on vakio. Huonot sanat vain pitää saada ulos systeemistä ennen kuin hyvät pääsevät nousemaan pintaan. Näin se on mennyt ainakin toistaiseksi minulla.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Eespäin!

Tänään oli pitkä tapaaminen muiden kirjoittajien kanssa. Kirjoituskuulumisten vaihtoa, avautumista, tilitystä, keskustelua siitä, että millä ajalla kukakin kirjoittaa, mitä kompromisseja on joutunut tekemään, että voi kirjoittaa, miten vaientaa sisäinen kriitikko jne jne jne. Teki nii-iin hyvää! Harvoin olen puheissa muiden kirjoittajien kanssa livenä, mutta joskus se on todella paikallaan.

Jotkut teistä muistavat varmaan, kuinka olen (koko) alkuvuoden potenut tyylikriisiä. Olen vatvonut ja kriiseillyt ja ähissyt ja ollut onneton ja kirjoittamaton. Olen myös kertonut tyylikriisistäni näille elävän elämän kirjoittajakanssaihmisille, joiden kanssa aina joskus tapaamme. Olen alkanut kyllä päästä tyyliasiassa itseni herraksi: Kreikkalaisten tyyli on mikä on, eikä se ole huono. Piste. Jotkut asiat ovat makuasioita. Piste. Toiset lukijat inhoavat, toiset ovat rakastaneet. Ei se sen kummempaa. Ja minä saan kirjoittaa juuri sillä äänellä, joka tulee parhaiten ulos kynästä. Tämä tokeneminen sai jotenkin pisteen tänään. Kerroin eräälle kanssakirjoittajalle (joka on lukenut Kreikkalaiset), että olen tyylikriiseillyt. Kanssakirjoittaja kääntyi katsomaan minuun ja sanoi totisena: "Mutta kyllähän sä tiedät, ettei sulla ole mitään syytä tuollaisiin kriiseihin?". Tuo yksi repliikki loksautti taas jotain paikalleen. Lisää palasia loksahti paikoilleen kun juttelimme porukalla kirjoittamisesta. Tuntuu, että tajusin, että tosiaan, pitää antaa mennä vaan. Luottaa itseensä. Tehdä täysillä sitä juttua, jonka on valinnut. Ketä se huojuminen epävarmuudessa auttaa? Jos minä itse en ole varma, niin kuinka muut voisivat olla? Ei se varmuus omista valinnoista voi tulla ulkoa, se tulee vain sisältä. Otan sen ohjenuorakseni ja yritän toteuttaa sitä. Rohkeasti ja iloisesti päin sanoja! Luottavaisena. Pystypäin. Kirjoittaminen on löytämistä ja minulla on vielä paljon löytöretkeiltävää - parempi jatkaa matkaa iloisin mielin ja tietoisena siitä, että kaikki maailman vaihtoehdot, kaikki maailman sanat ovat valittavissa. Ihan mitä tahansa. Ei ole sellaista asiaa, josta pitäisi ajatella, että "ei näin voi kirjoittaa". Minä voin tehdä ihan mitä vain haluan, ja hitto vieköön, minähän myös teen!