May the Force be with you

torstai 29. joulukuuta 2011

Lomaterveiset

Terveisiä lomalta! Olen lomaillut sen verran onnistuneesti, että stressikin on sen huomannut ja korvannut itsensä pienoisella flunssalla. Ei mitään uutta, ainahan minä olen kipeänä lomalla ;). Olen kuitenkin tehnyt paljon muutakin kuin flunssinut. On ollut raikasta pakkasilmaa, lunta, liikuntaa, hämärää, poroja, saunomista. Olen myös lukenut joululahjakirjoista Katja Ketun Kätilöä. Sopivaa lukemista tänne napapiirin pohjoispuolelle. Lukemisen lisäksi olen kirjoittanut vähän. Äänenavausta, pientä kirjallista mutinaa. Huomasin, että kirjoitusvihko mahtuu ulkoilutakin sisätaskuun - olen kulkenut kahvilaan kirjoittamaan kirjoitusvihko ja kynä takkini alla kylkeä vasten lämmittämässä.

Iltapäivisin, kun aurinko on jo laskenut, on sinistä ja hämärää ja taivas on lauhkean värinen. Tähän talveen voisi jäädä pidemmäksikin aikaa.

torstai 22. joulukuuta 2011

Taas toivotus hyvän joulun...

Enää yksi yö ja yksi päivä ja sitten alkaa joululoma. Tällä hetkellä olen väsynyt, poikki, puhki ja nuutunut. Vielä on paljon tekemistä, joten ei muuta kuin hommiin. Toivon pääseväni huomenna valkeaan jouluun, edes hiukkasen verran pakkaseen ja jäähileeseen, edes niin, että illalla pihassa taskulampun valossa puut kimmeltäisivät.

Tänään on vuoden pimein päivä ja olen aina pitänyt talvipäivänseisauksesta. Se on lämmin, pimeä, turvallinen kehto. Eikä huomenna tai ylihuomennakaan onneksi huomaa vielä, että päivä pitenee - jostain syystä en ole saanut tämän talven pimeysannostustani vielä täyteen, mutta kaipa tässä on aikaa ennen kuin päivä alkaa venyä ja voi helpottuneena huokaista, että vihdoinkin.

Täältä viimeisten joulupuuhieni keskeltä toivotan teille kaikille

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! Rooibos kiittää!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulujotain

Joulunalustohinassa yltä päältä. Kotihommien ajan kuuntelin Jouluradiota ja pohdiskelin siinä tiskaamisen ja pyykinripustamisen lomassa, että miksi, oi miksi niin moni joululaulu (ainakin ne, joita Jouluradiosta tulee) on jollotusta pahimmasta päästä ja mahdollisimman korkealta vieläpä? Riipii korvia, vaikka tarkoitus oli vain kuunnella rauhallisia joululauluja. Hmm. No, en valita, sillä kyllähän tuo joululaulujen kuunteleminen aiheuttaa joulutunnelmaa, jollotuksia tai ei.

Vielä pitäisi puuhastella yhtä sun toista ja työpäiviäkin on jäljellä kaksi tälle viikolle, vaikka minä elän jo viikon kolmatta torstaita tai perjantaita. No, pari päivää ja sitten joulunviettoon. Ja joululomalla aion ihan oikeasti kirjoittaa, sitä odotan melkein yhtä paljon kuin joulua :).

En toivota vielä hyvää joulua, sillä toivon, että ehdin tehdä sen myöhemmin, mutta toivon kaikille mahdollisimman epästressaavia joulunaluspäiviä ja paljon pieniä salaisuuksia!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Sadetta

Kiirettä pitää, ei ehdi edes blogata. Tai, korjaus: ei ehdi tehdä mitään bloggaamisen arvoista. Sitä normiarkea vain, ei kirjoittamista (joku ilta kirjoitin raakatekstiä vähän, mutta ei sitä lasketa), mutta sen sijaan juoksemista pää kolmantena jalkana ympäri kaupunkia. Joululahjat. Tapaamiset ystävien kanssa. Vähän liikuntaa. Ja huomenna pitää muistaa palauttaa kirjastokirjoja, ehdottomasti. Olen pysynyt niin hyvin ruodussa lainakirjojen kanssa, että nyt sitä ei saa sössiä...

Kummun Manian luin sentään loppuun. Se ei herättänyt ollenkaan yhtä suuria tunteita kuin Karhun kuolema, mutta Karhun kuolema olikin niin hyvä. Toivoin joululahjaksi kirjoja, tietenkin, joten niiden kimppuun varmaan seuraavaksi. Omien lukemattomien pinossa houkuttaa tällä hetkellä eniten Tero Liukkosen Toivomuspuu ja Maarit Verrosen Normaalia elämää, jospa niihinkin pääsisi jossain vaiheessa kiinni. Joululoma (kyllä, minulla on sellainen, mitä luksusta!) menee varmaan lahjakirjojen kanssa, mutta ehkä sitten ensi vuoden alussa pääsee taas tuohon vanhaan lukemattomien pinoon käsiksi. Eniten haluaisin lukea Gail Carrigerin Timelessin, mutta sitä ei ole vielä Akateemisessa, liekö ilmestynytkään vielä, joten joudun odottamaan.

Sade ropisee ikkunalautaan unettavasti. Aamuisin kun herätyskello soi, tajuan ensimmäiseksi, että sataa taas. Tai edelleen, ihan miten sen ottaa. En voi olla miettimättä, että entä jos lämmintä olisi viisi astetta vähemmän ja tuo kaikki sade tulisi lumena... olisi ihanaa. Nyt pitää tyytyä vesisateeseen. Toivottavasti talvi tulee tammikuussa, sillä alan olla ihan lopen kyllästynyt tuohon sateeseen. Pimeä ei haittaa, otan sitä vaikka vähän ylimääräistäkin, jos tuo ikuinen vesisade vain loppuisi...

Joulutunenlmaa ei saa säätilasta, mutta jostain syystä sekä eilen että tänään on tuntunut perjantailta. Ehkä sen voi laskea joulutunnelmaksi? Ajatuksen siitä, että kohta joululoma alkaa. Ja ehkä siellä, missä vietän jouluni, on lunta. Ainahan voi toivoa.

torstai 15. joulukuuta 2011

Unennäköä

Tänä aamuna havahduin herätyskelloon onnellisena. Kumman onnellisena. Torkuttelin ja ajelehdin valveen ja unen rajamaastossa, yhä onnellisena. Uni oli ihana. Unessa olin juuri saanut kustannussopimuksen. Se oli niin tuore, että unessa mietin, että onko tämä nyt oikeasti totta ja että joko nyt saa kuuluttaa tämän asian koko maailmalle. Olin niin onnellinen. Uneen liittyi myös hajanaista juhlimista rakkaiden kanssa ja keskusteluja kustantamon väen kanssa. Ja ihmetystä, suurta ja puhdasta ihmetystä siitä, että se tapahtui vihdoin.

Olen ennenkin nähnyt unta kustannussopimuksesta. Harvoin, mutta olen kuitenkin. Kerran, vuosia sitten, melkein itkin herätessäni, sillä niin pettynyt olin, ettei uni ollutkaan totta. Aina on ollut heräämisen hetkellä pettymyksen tunne, kun olen tajunnut, että se oli vain unta. Ei tänään. Tänään oli vain hyvä olla, ja se hyvä olo seurasi minua koko päivän, ja tuli taas vahvana nyt illalla, kun muistin unen uudestaan. Tiedättehän te, kuinka uni, hyvä tai huono, voi jättää jälkensä koko seuraavaan päivään, tai muutamaankin seuraavaan päivään? Tämä oli juuri sellainen uni. Ja minä tietenkin toivon hartaasti, että kerran elämässäni näin enneunen ;).

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulu tulla jollottaa

...Ainakin jos on uskominen perinteitä. Tänään oli perinteinen Kilven Kuoron joulukonsertti Uspenskin katedraalissa ja kuten aina ennenkin, kuoro lauloi ihanasti, kirkko oli kaunis ja tunnelmallinen ja teki hyvää istua tunti aloillaan ja vain kuunnella. Sitä vain toivon, että olisi kylmempi. Jos viimeisen viikon aikana olisi ollut pakkasta, meillä olisi ehkä jo metri lunta. Vähintään. Kaksi. Viisi. Kymmenen. Ihan sama minulle, kunhan on lunta ja mieluummin paljon. Ja ei, en harrasta yksityisautoilua enkä joudu tekemään lumitöitä ja sen kyllä huomaa näistä toiveistani!

Kirjoittaminen on jäänyt tänään, palaan siihen huomenna. Kirjastovelvollisuuksia hoidin, palautin pari kirjaa ja ihan ajallaan - Rooibos proudly presents: Asiallinen kirjastonkäyttäjä. Starring: Rooibos and books

Mitä muuta? Ei muuta tälle päivälle. Paitsi hymyjä ja pientä hiljaista kikatusta.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Maanantai

Hiukkasen Plan B -henkistä raakatekstiä. Hiukkasen raakatekstiä muuten vaan. Miten kirjoittaminen voikin olla niin koti? Teki hyvää. Edes tuon verran joka päivä, niin olisi hienoa, mikä ettei, ei se paljon vaadi. Ja jos ei ihan joka päivä, niin tarpeeksi usein kuitenkin, että pysyy vireessä.

Tiskit likoamassa. Sormessa haava terävästä keittiöveitsestä. Painoin sormen ihan itse veitsen terän takakulmaa vasten tajuamatta, että se oli ihan yhtä terävä kuin terä muualtakin. Terävissä veitsissä on se hyvä puoli, etteivät ne satu yhtään.

Pitkästä aikaa rauhallinen koti-ilta. Otan silitysraudan pois kaapista ja laitan kuumenemaan; se tuhisee kuin siili ja minulla on sellainen olo, että kuuntelen mielelläni sen juttelua.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Sunnuntairauha

Nyt alkaa tuntua joulukuiselta. Aamupäivällä söin ihanan brunssin ihanien naisten seurassa, sitten hengasin kaupungilla järkyttävän monta tuntia. Pientä joululahjashoppailua ja myös joululahjojen tai siis tarpeellisten juttujen ostamista itsellekin... Erityisesti ilahduin itseltäni saamastani sormuksesta. Se on hopeaa ja kuuluu kuulemma valmistajan pikarijäkäläsarjaan ja pikarijäkälän näköisiä torvia siinä onkin. Ja mitäkö pikarijäkälästä tulee heti mieleen? Tietenkin Helvi Juvosen runo Pikarijäkälä:

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.


Tuo runo kulkee nyt jotenkin mukana tässä sormuksessa ja se on hyvä.

Olen ajatellut tänään kirjoittamista: Piitä, miettinyt, että miksi se on joidenkin mielestä tylsä ja toisten mielestä ihan mahtava. Voisikohan ensinmainittuja lukijoita auttaa se, että tekstiin tulisi jotain konkreettista liikettä? Nyt siinä ollaan kovin paikallaan ja suljetussa tilassa, ja vain ajatuksissa muualla. Hmm. Pitää miettiä. Olen ajatellut tänään myös Plan B:tä, sitä seuraavaa, jota yritän vähän suunnitella etukäteen; sitä josta en vielä tiedä, tuleeko siitä pitkä novelli vai jotain muuta. Haluaisin kirjoittaa sitä jo. Plan B:n haluan kirjoittaa aivan eri tyylillä kuin Kreikkalaiset ja mieli hapuilee jo sinne suuntaan. Katsotaan nyt, että missä välissä.

Asiasta kymmenenteen: olen löytänyt sellaisen suklaan, joka on minusta oikeasti syömisen väärti. En ole suklaaihminen, syön kyllä, mutta salmiakki sytyttää minut paljon paremmin. Tämä sveitsiläinen Freyn Dark Lemon&Pepper on kuitenkin jotain oikeasti nautinnollista. Ei sitä voi syödä montaa palaa kerralla, mutta maku on aika täydellinen.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Realiteetit ja perhoset

Olen uppiniskainen ihminen. Jääräpää. Joskus ehkä jopa ikävän lapsellisella tavalla. Sen lisäksi haluan, että asiat menevät oikein ja kaikki on reilua. Aika kasvaa aikuiseksi, Rooibos! Juttelin tänään erään tutun kanssa elämästä ja muistin taas jotenkin kouriintuntuvasti sen, että vaikka joskus matka on tärkeämpää kuin perillepääsy, joissain asioissa homma on päinvastoin. Päämäärä on tärkein. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Tarkoitus pyhittää keinot. Ja niin edelleen. Kliseitä, joiden kanssa ei voi olla täysin samaa mieltä, mutta joissa on silti rippunen tottakin. Päämäärä on tärkein. Matka sinne ei välttämättä ole mukava, kaunis, ei mene niin kuin on suunniteltu, ei ole mieltäylentävä, aiheuttaa itkua ja parkua, mutta silti. Lopputulos. Vähät siitä, mitä sitä ennen tapahtuu. Vaikka se olisi odottamatonta. Vaikka mitä. Lopputulos on tärkein. Ihan sama kuinka jääräpäinen olen luonteeltani, mutta siitä ei pääse mihinkään, että lopputulos on joskus tärkein, eikä sillä ole väliä, miten lopputulokseen päästään.

Tämän yleismaailmallisen horinan jälkeen voin sanoa, että huomenna on sunnuntai. Ihanaa, että huomenna on sunnuntai. Aion tiskata. Ehkä imuroida. Hoitaa sosiaalisia suhteita. Ja toivottavasti, toivottavasti kirjoittaa vähäsen. Sanat kutittelevat jo takaraivoa vasten. Niillä on kevyet siivet, joilla ne lepattavat. Yökköjä, päiväperhoja, ihan kumpia tahansa. Ne ovat kuoriutuneet koteloistaan ja kuivattelevat juuri siipiään, näkevät unia lentämisestä. Minä jaan niiden unet omieni lisäksi.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Aaltoilua

Tänään olen ollut väsynyt ja yrittänyt ajatella. Ei hyvä yhdistelmä. Haluaisin nukkua kuusitoista tuntia, herätä tasaisena ja onnellisena, vaaleanharmaana. Sen unohtaneena, etten osaa kirjoittaa. Viime päivät ovat olleet yksi iso narukerä, sotkuuntunut sellainen. Paljon asioita, vähän rauhoittumista. Nyt pitäisi selvittää solmut. Kreikkalaisten ajatteleminen ei auta asiaa. Tosiasioiksi naamioituvat ajatukset ovat rumia ja tönivät minua epätasapainoon. Naru ei aukene nykimällä, solmu vain kiristyy.

Tuntuu, että olen niin kaukana. Kreikkalaisten kanssa siis. Valovuosien päässä. Turnausväsymystä? Siviilipuolella, tämän blogin ulkopuolella, tapahtuu kaikenlaista, sekä hyvää että hankalaa, ja sekin väsyttää. Ja Kreikkalaiset. Ne, joista on niin helppo osoittaa virheitä ja huonouksia.

Olisi pehmeä peitto ja paljon tyynyjä, niin ettei sängyn pohjaa tunne lainkaan. Olisi kelluntaa kevyessä vedessä, leijailua lumen päällä. Olisi pehmeä pimeä, hiljainen hyväksyntä. Olisi, vaan ei ole. Lepuutan vähän ja sitten jatketaan.

Tämä

Eilen Kustantamo E:stä saamani palaute on auki koneella. Vilkaisen sitä aina välillä ja mietiskelen vähän. Kreikkalaisia, kirjoittamista, elämää, harmaan villavaa taivasta. Sitä, että oikeastaan on aika hyvin. Sitä, että väsyttää. Sitä, etten tajua, miksi Pii jakaa mielipiteitä, kaikista Kreikkalaisten novelleista juuri se. Sitä, kuinka lokit liitävät kuin leijat tuulta vasten, näen niiden siipien ääret, niiden hennot kirjaimet ja äkkiä tuuli pyyhkii taivaan puhtaaksi kirjoituksesta. Kaikki on samaa harmaata ja liikkuu samaan suuntaan; tuuli, pilvet, tangoissa liehuvat liput, kaupunki.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Palautetta

Tänään sain meiliä Kustantamo E:stä, ne kommentit joita kesällä novelleista lupailivat. Mielenkiintoista oli lukea kommentteja ja varsinkin peilata niiden ajatuksia Kreikkalaisten uuteen versioon. Kommenteissa ehdotettiin viiden novellin deletointia tai radikaalia muuttamista. Minähän päädyin deletoimaan uudesta versiosta Khiin, Lambdan ja Kapan, ja kaikki olivat myös Kustantamo E:n deletelistalla. Harvinaisen yksimielistä, mutta ei sinänsä mitenkään yllättävää, koska nuo novellit olivat selkeästi kokoelman huonoimpia. Yleisten ehdotusten ja kommenttien lisäksi sain palautetta jokaisesta novellista erikseen. Joidenkin huomioiden kanssa olen täysin samaa mieltä ja toisissa taas on tosi hyödyllisiä pointteja, ne osoittavat sellaisia pieniä typeriä loogisuusvirheitä, joita ei itse huomaa omasta tekstistään. Ja sitten oli sellaisia kommentteja, joita pitää vähän miettiä, että mitä mieltä olenkaan niiden esiin nostamista asioista itse.

Kustantamo E:n kommentit ja päivällä lähikuppilassa pitämäni raakatekstisessio (lopputulos edelleen ihan tosi luokatonta, mutta eipä sillä kai väliä) antoivat kummasti tähän päivään potkua. Sellainen olo, että ollaan taas asiassa kiinni. Back on track, voisi kai sanoa. Olennaisen äärellä. Nyt minun pitää vain hetken aikaa pohdiskella saamaani palautetta ennen kuin rupean taas hommiin. Mutta joka tapauksessa tuntuu siltä, että muutaman viikon kirjoittamattoman umpimetsähaahuilun jälkeen alan löytää takaisin polulle.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Haparointia

Joulukuun neljäs päivä. Ei tunnu siltä. Hain tuntumaa kirjoittamalla joulukortteja (niitä pitää ostaa vielä lisää) ja sitten raakatekstiä. Kokonaista kolme sivua. Takkuista ja töksähtelevää - kyllä huomaa, etten ole kirjoittanut aikoihin. Ei se mitään, kyllä se siitä, taas. Vähitellen. Tuntui hyvältä kirjoittaa, mutta huomasin myös, että pitää mennä kynäostoksille - löysin ainakin viisi kynää, jotka eivät toimi enää, ja ikävä kyllä siihen joukkoon kuuluivat myös lempikynäni. Ei sen puoleen, ei ole tullut ostettua kyniä pitkään aikaan, joten ehkä on aikakin.

Ihmeellinen sää. Aamulla vettä taivaan täydeltä ja tuulta taivaan laidalta asti. Sitten heti aurinkoa ja harmaankellertävää valoa, nyt taas tummansinisiä pilviä ja pyörteileviä lintuja. Kunpa ehtisin käydä ulkona ennen kuin alkaa taas sataa.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Päivitys

Kiirettä, siksi hiljaista täälläkin. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut kirjoitusrintamalla. Itse asiassa kirjoitusrintamalla ei ole tapahtunut yhtään mitään, en ole kirjoittanut viime perjantain jälkeen sanaakaan. Lukenut olen. Vein tänään ison pinon luettuja kirjastokirjoja kirjastoon (ajallaan!) ja otin muutaman niiden tilalle. Katsotaan, miten lukeminen edistyy - selvästi olen jo hidastanut tahtia. Juuri nyt kesken Leikaksen Melominen.

Joulukuu. Vettä sataa. Ei kovin jouluisaa. Eilen avasin sentään glögikauden.

Sanat ovat aika vähissä. Näin vähissä tällä kertaa. Jospa ehtisin kirjoittaa jossain välissä vähän, kertoisin siitä sitten teille. Että on kirjoitettu. Nyt ei ole, luettu vain, ja liehuttu paikasta toiseen ja tunteesta toiseen. Tällaistakin välillä.