May the Force be with you

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Kaikilla mausteilla

Jotkut päivät ovat kerrassaan hämmentäviä omassa sekopäisyydessään. Tänään oli ensin aamu (krhm, miten yllättävää) ja heräsin ennen kellon soittoa hauskasta unesta (oli maailmansota tai muu vastaava katastrofi, mutta koska minulla oli sekä tavallinen aviomies että ihana rakastaja, jonka kanssa aioin karata turvaan, niin ei yhtään ahdistanut tai pelottanut - ja sitten voi miettiä, että mitä tämä kertoo minusta...) ja koska uni oli niin kiva (!), olin tosi hyvällä tuulella koko aamun.

Sitten menin hierojalle, josta lähtiessäni olinkin vaihteeksi aivan unenpöpperössä. Sitten töihin, kasa kiihtyneitä ja kiukkuisia puhelinkeskusteluja (jessus että ihmiset eivät osaa seurata selviä ohjeita! pitääkö aikuisia ihmisiä paimentaa kuin lapsia?? lapsetkin käyttäytyvät paremmin!!) ja sitten neljän tunnin raskas palaveri, jonka jälkeen olin a)naatti, b)kiihtynyt sekä tuohtunut ja c)umpinälkäinen. Töiden jälkeen kiiruhdin hakemaan avaimen uuteen kotiini ja kävin tarkastuskierroksella uudessa kodissani siskon kanssa. Uusi koti aiheutti kiihtynyttä täpinöintiä ja onnen tunteita. Tässä vaiheessa pyyhälsin sitten Kilven kuoron viihdekonserttiin, jossa avausbiisi Yö saaristossa kuulosti uuden asunnon aiheuttamien onnen tunteiden joukossa niin ihkulta, että melkein liikutuin.

Konsertin jälkeen kipitin kotiin puhuen puhelimessa ja ehdin kuin ehdinkin kauppaan ennen kuin se meni kiinni. Olin viimeinen asiakas. Kotona minua odotti meili, jossa Kontakti kehui hänelle lähettämäni Pii-novellin yltä päältä ja molemmilta sivuilta aivan mielettömän mahtavaksi tekstiksi, josta hän ei korjaisi sanaakaan. Lukiessani tätä suitsutusta minä yritin sulkea aukiloksahtanutta leukaani sen verran, että sain syötyä illalliseksi sämpylää ja nakkia ja vältyin nälkäkuolemalta.

Kun tähän o-mi-tui-seen päivään lisätään se, että saatuani uuden kämppäni avaimet olin aivan paniikissa ("jospa muistin väärin, jospa se onkin tosi huono!") sekä se, että olen saanut tänään erittäin suoran ehdotuksen ("mentäiskö meille juomaan lasilliset viiniä ja pussailemaan?") eräältä mieheltä, jota en ole koskaan ennen tavannut, niin en voi muuta kuin todeta, että - että. Kaikenlaista sitä sattuu.

Ja ei varmaan tarvitse mainita, että kirjoittamaan en ole todellakaan ehtinyt!

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kiireistä kirjoittamatonta

Jestas, mikä päivä. Töitä, asioilla juoksemista pariin eri otteeseen ja sitten vihdoin tapaaminen hyvän ystävän kanssa. Meni kolme tuntia, kun päivitimme päälimmäiset kuulumiset - oli tosi kivaa, mutta pitäisi varmaan nähdä useammin ;)? Yhdeksältä kotona, puhelinsoittorumba pitkin maita ja mantuja ja sitten kone auki. Huuh. Tekee mieli sängyn pohjalle ja sinne aionkin tästä tähdätä.

Omegan lopun viilaaminen? Juu ei, ei tänään! Suurin tavoite on päästä sänkyyn ennen kuin hedari iskee, ja päästä huomenaamulla hierojan pöydälle, ennen kuin hedari iskee aamutuimaan. Elämälle kiitos hyvästä hierojasta - jokaisella hartiajumisella kirjoittajalla pitäisi olla luottosellainen.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Suhteellisen tyytyväistä oloa

Olen ollut reipas koko viikonlopun: yksi kirjahylly on täytetty kirjoilla ja toinen purettu sen jälkeen. Lisäksi olen kantanut erinäisiä kuormia roskia, pyyhkinyt pölyjä ja kasannut viinipullotelineen. Nämä kaikki on tehty muualla kuin kotona. Sen lisäksi olen pessyt omassa kotona pyykkiä, tiskannut, raivannut tavaroita muuttoa enteillen ja saanut aikaan lukuisia roskapusseja.

Aina kun joutuu pakostikin raivaamaan kaappinsa, sitä pohtii, että kaikkea roskaa sitä säilöökin. Kun pääsee uuteen kotiin, niin päättää, ettei ala keräämään sinne samanlaisia kätköjä poisheitettävää tavaraa, ja kuitenkin, sitten kun joskus muuttaa pois, löytää taas ihan käsittämätöntä kamaa jemmatuna omituisiin paikkoihin. Roinan määrä on vakio...

Lopetettuani viimeisimmän tiskaus&raivausoperaation ajattelin kirjoittamista ja sitä, että missähän vaiheessa sitä ehtisi taas. Että Omegan loppu on vielä ihan levällään ja että tänä viikonloppuna en sitten saanut sitä kasaan. Sitten mietin kaksi sekuntia, avasin koneeni, avasin Omegan tiedoston ja aloin kirjoittaa. Deletoin hiukan toissapäivänä kirjoitettua ja kirjoitin Omegaan kokonaan uuden lopun. Se saa kelvata toistaiseksi. Tulipa tyytyväinen olo, kun sain tekstiä taas eteenpäin. Olin jo alistunut siihen, etten kirjoita enää tänä viikonloppuna mitään, mutta onneksi ravistin laiskuuden pois kintereiltäni ja tartuin näppikseen.

Seuraavaksi ohjelmassa on telkkarin katsomista ja silittämistä. Ajattelin ahkeroida työvaatteet koko ensi viikoksi silitysraudan kanssa, niin ei sitten tarvitse joka aamu pähkäillä, että mitä sitä laittaisi päälleen. Kaivan siis silityslautani esiin. Sunnuntairauhaa teillekin!

Saldona tästä pitkästä viikonlopusta (to-su) sanoisin, että aika jees. Olen kirjoittanut paljon raakatekstiä, saanut Omegan uuteen uskoon ja vieläpä tehtyä kotihommia sekä omassa kotona että apuna muualla. Mielialakin on vähän parempi muuttoa ajatellen - ei enää paniikkia, vaan toiveikas olo, että kyllä siitäkin selvitään.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kevyttä ja kirkasta

Oijoi. Mitä tässä muutakaan osaa sanoa? Päivä on ollut ainakin tähän asti niin rauhallisen kiva ja mukava, että ihan pahaa tekee. Aamupuuro, koneellinen pyykkiä, aamusivut (jotain Omegaan) ja sitten lähikuppilaan kirjoittajatreffeille. Tai tarkemmin sanottuna proosatreffeille. Kirjoitimme ystävän kanssa muutamia proosaharjoituksia ja kirjoitimme myös ihan erikseen omiamme. Mukavaa, kun viereisessä pöydässä istuu joku, joka kirjoittaa myös ja jonka kanssa voi vaihtaa väliaikatietoja. Parin tunnin session tuloksena oli 13 sivua raakatekstiä. Osa mitä sattuu, osa Omegan ympärille kerääntynyttä aineistoa. Aamusivuista saan Omegaan joitain juttuja ja lähikuppilan viimeisestä setistä muotoutuu Omegaan uusi loppu. Eilen kirjoittamani loppu ei tunnu hyvältä eikä istu paikalleen. Tapahtumat menevät väärään suuntaan. Kirjoitin uuden rungon Omegan lopuksi, katsotaan, josko se istuisi paremmin paikalleen.

Oli ihanaa istua lähikuppilassa ja kirjoittaa. Oli kiva, että siinä vieressä oli joku, jonka kanssa saattoi puhua kirjoittamisesta aina välillä, jonka kanssa vaihtaa harjoitustekstejä ja miettiä harjoitusta toiselta kantilta. Lähikuppilassa oli rauhallista, hiljaisempaa kuin eilen ja välillä raakateksti vei mukana, kantoi.

Nyt on lounas syöty ja mietin tässä, että mitä seuraavaksi. Pitäisi kirjoittaa Omegaa niin kauan kun minulla on tätä vapaa-aikaa, mutta haluaisin myös ulos. Aurinko paistaa, on lämmintä ja keväistä ja taivas on ihan todella sininen.

Lähikuppilassa join kaksi mukia teetä, oikeaa mustaa teetä. Taisi olla Keisarin morsianta. Maha ei sanonut yhtään poikkipuolista sanaa (ainakaan vielä). Miksi olisikaan sanonut, kun mielessä ei ole stressiä, hymyä vain. Ja aurinkoa. Ja tuulta. Valoa ja ihania päiviä, joina saan olla oma itseni kokonaan. Onpa mukavaa.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Omegaa kohti

Tänään on vapaapäivä. Olen pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja kokannut herkullisen aterian ja lukenut Anderssonin Luovaa mieltä, mutta mikä tärkeintä, olen myös kirjoittanut.

Heti kun lähikuppila aukesi, menin sinne kirjoittamaan. Kirjoitin sekä puutaheinää-raakatekstiä että käyttökelpoista raakatekstiä. Käyttökelpoinen liittyy Omegaan, jota olen uudistamassa. Kirjoitettuani lähikuppilassa 12 sivua raakatekstiä tulin kotiin ja aloin muokata Omegaa uuteen uskoon. Ei se ole vielä lähelläkään valmista, mutta kirjoitin siihen kaksi sivua lisää ja uskon, että ainakin osa on sellaista, mikä jää paikalleen. Ihan kaikki ei välttämättä; kirjoitin tekstiä lopusta pidemmälle kuin mitä aiemmassa versiossa, enkä ole varma, tuliko uudesta lopusta hyvä tai edes kelvollinen. Joka tapauksessa Omega on edistynyt ja edistyy huomenna vielä lisää.

Aion kirjoittaa tänään vielä lisää, ainakin raakatekstiä hiukan, mutta aion myös valmistella muuttoa siivoamalla sellaisia rytökasoja, joihin ei ole järjestyksen pitkä koura yltänyt aikoihin. Pieni puuha, tunne siitä, että teen jotain muuton eteen, pitää paniikin poissa. Tällä hetkellä huolenaiheena on nimittäin se, että "ehdinkö pakata kaiken". Huoli on ihan aiheellinen siinä mielessä, että ennen muuttoa on edessä vielä pari reissua, itse asiassa juuri silloin kun tavaroiden läpikäymisen pitäisi alkaa. No, kyllä se silti sujuu, muutto siis, ja kyllä minä ehdin kaiken. Näin olen päättänyt.

Kirjoitin päivällä lähikuppilassa yhden harjoituksen. Tein sanalistan, jossa oli säätila, vuodenaika, väri, ruokalaji, vaate, huonekalu, kasvi ja repliikki ja kirjoitin lyhyen tekstin, johon sijoitin ne kaikki. Vanha ja perinteinen harjoitus, jota en ollut tehnyt pitkään aikaan. Se oli yllättävän hauskaa ja synnytti hyvin lyhyen raakatekstin pätkän, jonka kautta päähäni aukeni yllättävän suuri maailma. Olin melkein hämmentynyt: pystynkö sanomaan näin lyhyessä näin paljon. Ilmeisesti pystyn :). Lisäksi tekstiin livahti kielikuva, josta tykkään kovasti ja jota aion vielä käyttää jossain "oikeassa tekstissä".

Nyt jatkan puuhia. Pyykit odottavat ripustajaansa, sanat kirjoittajaansa. Vapaapäivät ovat siunattuja asioita.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Lobotomia

Todella perjantaisa olo. Loppuviikko on lomaa, joten tavallaan tämä onkin minulle perjantai. Menin töistä tultua kuudelta sänkyyn ja nousin päiväunilta vähän yli kahdeksan. Nyt sitten söin ja katselen telkkaria. Olo on aika pöllähtänyt. Huomenna kirjoitan.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Vanne

Päätä kiristää vanne. Nyt jo, tiedän. En voi sille kuitenkaan mitään, että stressaan muuttoja ihan hirveästi. Muuttoon (joka on vielä tosi kaukana) liittyy yksinäisyyden tunteita enemmän kuin oikeastaan mihinkään muuhun yksittäiseen tapahtumaan elämässäni. Muuttoa suunnitellessani tunnen kaikkein vahvimpia, musertavimpia yksinäisyyden tunteita. Hassua kyllä, mutta niin on. Yritän taistella niitä vastaan tässä muutossa, sillä olen tunnistanut niiden tulon jo hyvissä ajoin, mutta taistelu vie voimia ja kun pitäisi käydä töissä ja hoitaa kaikkia juoksevia asioita muuttoon liittyen... niin sitten tuloksena onkin sekapäinen Rooibos. Ja se taas johtaa siihen, että särkylääke ei auta, päätä kiristää vanne ja aina välillä ahdistus saa ylivallan. Ja yksinäisyys, etenkin se.

Tänään olen kirjoittanut listaa siitä, mitä kaikkea pitää huolehtia muuton yhteydessä. Ei muita kirjoittamisia.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Mikä kirjoittaminen?

Töistä juoksin suoraan välitystoimistoon allekirjoittamaan uuden, ihkun asuntoni vuokrasopimuksen. Sieltä juoksin auttamaan siskoa sisustuksellisella shoppailureissulla, josta palauduin kotiin kahdeksan jälkeen. Kun pääsin kotiin ja avasin koneen, aloin surffata vimmatusti muuttofirmojen sivuilla. Olen jo kaksi vuotta uhonnut, että kun muutan tästä asunnosta, minimoin stressin ja hankin muuttofirman - pakkaan itse, mutta riuskat miehet tulevat ja kantavat tavarani uuteen asuntoon, ilman että minun täytyy stressata itseäni hengiltä. Hmph. Muuttofirmojen taksat ovat muuttuneet kahden vuoden takaisista. Olen lähettänyt varmaan kymmenen tarjouspyyntöä, saanut kolme takaisin (tarjousten välinen heitto tässä vaiheessa 120e) ja pyöritellyt silmiäni. Saas nähdä, kuinka akan käy.

On ihanaa päästä muuttamaan uuteen kotiin, mutta jo vanhastaan tiedän, että muutto, jos mikä, on omiaan saamaan pääni sekaisin, mielenterveyteni koetukselle ja ahdistuksen kuohumaan yli äyräiden. Taistelen kovasti, että pysyisin tyynenä. Kyllä kaikki suttaantuu ja hyvin suttaantuukin. Kyllä kyllä, hyvä tyttö.

Lähinnä kirjoittamista on ollut tänään se, kun meilailin Rakennegurun kanssa (työajalla...) ja vaihdoimme ajatuksia kirjoittamisesta. Se oli mukavaa.

Seuraavaksi jonkun pitäisi kehittää minulle huomiseksi työvaatteet ja sitten pitäisi saada iltapalaa ja sitten sänkyyn lukemaan jotain kirjoittamiskirjaa? Joo ja kirjastosta pitäisi hakea varaukset. Huomenna? Ylihuomenna? Posti sentään toi eteiseen asti Claes Anderssonin Luovan mielen, joten sen eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin maksaa lasku. Luen kyllä kirjoittamisesta - milloinhan pääsen itse kirjoittamaan?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Toteutuva fantasia

Päätin jo, etten bloggaa tänään. Bloggaan kumminkin. Aika on vinksahtanut raiteiltaan, enkä tahdo uskoa, että kello on jo puoli viisi. Olen maannut sängyssä puoleen päivään kykenemättä nukkumaan silmäystäkään yhdeksän jälkeen, mutta myös kykenemättä nousemaan ylös sängystä ennen sitä puoltapäivää eilisen viinanjuonnin seurauksena. Perinteistä krapulaa ei tunnu, mistä kiitos jumalille, sillä eilisessä olisi ollut todella tukevat ainekset pahaan krapulointiin. Nyt on lähinnä vain väsynyt ja kokishimoinen olo. Ensi yö lienee hyvää liskojen yö -ainesta. Harmillista.

Olen fantasioinut nyt kahden päivän ajan lähes taukoamatta. En villistä seksistä, vaan uudesta asunnostani. Aivan oikein, sain sen kämpän, jota täpinöitin tuossa männäpäivänä. Loppusilaus puuttuu kyllä vielä, sillä vasta huomenna allekirjoitan vuokrasopimuksen, mutta silti, asunto on luvattu minulle. Olo on tyyni ja rauhallinen ja tuskin voin uskoa todeksi sitä, että saan kulmakunnan hulppeimman näköalan ja valoisimman asunnon. Siistiä. Ihan mielettömän hienoa. Absoluuttisen ihanaa.

Ikuisuuksia kestäneen etsimisen jälkeen minä ihan oikeasti pääsen tästä asunnosta pois. Ei sillä, tämä koti on ihana pesäkolo, mutta pimeä ja maisematon ja riesana ovat sisällä tupakoivat naapurit, jotka pakottavat minut haistelemaan käryjä joka päivä. Myös tälläkin hetkellä. Ajatella, että kohta minulla on röökinhajuton koti! Ah ja voi :).

Uuden asunnon ja muiden lähipiirissä sattuneiden onnenpotkujen kunniaksi avasin eilen kolmen vuoden ajan säilömäni shamppanjapullon. Pieniä kuplia, vaaleanpunaista juomaa. Hakkasi halvat ja kohtuuhintaiset kuohuviinit mennen tullen. Olin säästellyt pulloa kustannussopimuksen juhlistamista varten, mutta koska kustannussopimusta ei ole näköpiirissä, totesin, että tapahtuneet asiat ovat toiseksi parasta heti kustannussopimuksen jälkeen, joten pullon oli aika aueta. Sitten kun se kustannussopimus tulee (huom: kirjoitin "kun", ei "jos" - itsesuggestiota parhaimmillaan), niin kaupasta saa lisää kuohuvaa.

Olisi varmaan luontevaa kirjoittaa loppuilta, kun nyt kerran on sunnuntai ja vapaata aikaa. En usko, että kirjoitan. Tai raakatekstiä kyllä, äänenavausta, sormiharjoituksia, mutta ei kreikkalaisia. Sen verran krapula minulla kuitenkin on, että aivotyö ei onnistu. Sen sijaan voisin lukea. Tänä aamuna lopettelin Levolan toimittaman Kirjailijan työmaat. Joidenkin kirjailijoiden tekstit eivät heilauttaneet mitään, toisten lukemisesta nautin tosi paljon. Seuraavaksi taidan tarttua tuohon Duras'n Kirjoitan-kirjaan. Ja huomenna tai ylihuomenna haen kirjastosta lisää luettavaa. Samalla voin jo palauttaa Levolan. Hienoa, ainakin yksi kirja tulee siis palautettua ajallaan ;).

Ennen kuin alan kirjoittaa raakatekstiä, keskityn taas hetkeksi fantasioimaan uutta pikkukotiani. Sen monista ikkunoista tulvivaa valoa. Sen ikkunoista avautuvaa ylellistä maisemaa. Sen kaunista parkettilattiaa ja kompaktia pikkukeittiötä. Vähät siitä, että muutto tulee nostamaan stressitason uusiin lukemiin - minä olen saanut uuden asunnon.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Ei tänään

...kirjoittamista siis. Ilta on mennyt muissa puuhissa ja ulkoillessa ja puhelimessa. Huomenna sukulaisvierailu, joten huominenkin on irtopäivä. Nyt katson ER:ää ja väsyn. ER:n jälkeen sänkyyn lukemaan. Kun lukee iltaisin kirjoittamisesta, saattaa tulla päivällä palaverissa flashbackeja. Äkillinen ajatus kirjoittamisesta keskellä kokousta. Se tuntui hyvältä, muistutti tärkeistä asioista.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Matalamielistä matalointia

Ulkona on ollut aurinkoinen päivä. Minä olen istunut koko päivän töissä, sisätiloissa. Viikonpäivät ovat sekaisin ja samoin tunne koko viikosta. Tekee mieli ottaa pää hartioilta ja ravistaa sitä, päivät paikoilleen: keskiviikko tänään, huomiseksi torstai. Ehkä on kuitenkin hyvä, etten voi ravistaa päätäni - tänään on taas menty tunnelmissa täpinöinnistä tämänhetkiseen alakuloon, ja jos mielialat vielä tästä sekoittuvat, alkaa tuntua liian sekapäiseltä.

Päivällä luin Hesaria ja tämä uutinen herätti niin väkivaltaisia kuvia päähäni, että tekee mieli kääntää pää toiselle kanavalle. Eikä pahinta ollut siis itse uutinen, vaan tuo laki, jota vastaan naiset osoittivat mieltään. Poiskatsominen on se helppo ratkaisu, kun kohti katsominen sattuu silmiin. Ikävä kyllä aika monia asioita pitää katsoa suoraan kohti, vaikka ne tekisivät pahaa. Ei riitä, että tietää maailmassa olevan iloisia ja mukavia asioita, pitää nähdä niitä ikäviäkin. Parasta olisi, jos pystyisi jotenkin muuttaamaan niitä ikäviä asioita vähän paremmiksi. Tuota uutista lukiessani en voinut olla värähtämättä kauhusta: entä jos minä eläisin tuollaisen lain alaisuudessa?

Nyt illalla tulin töistä, söin kaurapuuroa, järjestin hiukan vaatekaappia ja totesin, että pienet ovat ongelmani yllämainittuun verrattuna, mutta olemassa ne ovat silti. Tänään ongelmana on mieliala. Mitä illemmas päivä kääntyy, sitä synkeämpää kamaa pään sisältä löytyy. En tiedä, jokin tökkii nyt. Kirjoittamisitsetunto on ihan siedettävissä kantimissa (uskaltaako sitä edes sanoa ääneen, ettei se mene pois?), mutta muu itsetunto yrittää hilata minua jonnekin tuonne konttauskorkeudelle. En muista yhtään, mitä iloa minusta on kenellekään. Ei huvita mikään, tekisi mieli vain nukkua tai korkeintaan kuunnella melankolista musiikkia. Eikä huvita kirjoittaa, vaikka tiedän, että se on hyväksi. En tiedä.

Aurinko on tosiaan paistanut tänään kirkkaasti, mutta kun käväisin ruokatunnilla ulkona, huomasin, että tuuli oli aika kylmä. Jos jaksan, menen ulos iltakävelylle, haaleaan iltaan. Jos en jaksa, en mene, vaan murjotan lisää.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Onko parempi olla optimisti vai pessimisti?

Nyt minä sen bongasin. Asunnon. Netistä. Tuon minä haluan. Haluan ihan varmasti, vaikka en ole vielä nähnyt livenä. Ihan taatusti tahdon; sijainti on täydellinen ja kerros ja koko ja vuokra ja kuvien perusteella myös näkö ja ihan varmasti minä tahdon sen. On vaikea keskittyä mihinkään, en malttaisi. Vasta huomenna pääsee soittamaan välittäjälle ja siihen asti pitää odottaa. Näytössä on taatusti viisikymmentä muuta ihmistä: kaksikymmentä herttaista pariskuntaa ja kymmenen erittäin lupaavaa yksin asuvaa vuokralaista. Ja minä. Ja minä, joka saan taas kerran pettyä, tuntea samanlaista alistunutta surkeutta kuin mitäänsanomattomien treffien jälkeen kun orastava toiveikkuus tumpataan liiskaksi. Snif. Jo etukäteen.

Sitten asiaan: kirjoitin eilen vielä vähän lisää, tällä kertaa Gammaa. Lisäsin siihen takauman, jonka tarve oli ollut tiedossa jo pitkään, mutta muoto ei. Eilen se tuli, hyödynsi jotain jo kauan sitten deletoitua pätkää, joka oli muhinut takaraivossa odottamassa. Luulen, että sain nivottua takauman luontevasti tarinan nykyhetkeen ja uskon, että se selittää ja oikeuttaa aika paljon nykyhetken tapahtumia. Äsken lisäsin takaumaan vielä yhden lauseen ja joku päivä pitää hioa sitä uutta pätkää ihan kunnolla.

Tänään olen kirjoittanut viitisen sivua raakatekstiä ja lukenut hiukan. Kävin nimittäin kirjastossa. Kirjastonkäyttökielto on rikottu, taas kerran. Tervetuloa henkilökohtainen pankkikriisi kirjaston sakkomaksujen muodossa! Ja siis kyllä, olen taas kerran luvannut itselleni yrittää palauttaa kirjat ajoissa, mutta itseni tuntien en luota kovinkaan suuresti siihen, että onnistun. Toivottavasti lainatut kirjat ovat lukemisen ja etenkin sakkomaksujen väärti! Tänään mukaan tarttuivat Levolan Kirjailijan työmaat, Raittilan Kirjailijaelämää ja Duras'n Kirjoitan. Muutama kirja on vielä varauksessa ja näiden kirjastokirjojen lisäksi olen ihan perinteisesti ostanut netin kautta kolme opusta, joiden saapumista odottelen kieli pitkällä. Vielä kun joku möisi minulle aikaa, että ehtisin lukea ne kaikki.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Sysäyksiä

Luin viime viikolla sängyssä taas kerran Elokuvan runousoppia. Löysin sieltä erittäin käyttökelpoisen keinon tekstin yhtenäisyyden ylläpitämiseksi. Elokuvan runousopin sivulta 310 alkaen puhutaan ydinsanasta, ydinlauseesta, ydinkuvasta ja ydinkohtauksesta. Näistä parhaiten iskivät ydinsana ja ydinlause.

Olen aina ollut huono miettimään omien tekstieni teemoja ja muita perusjuttuja. Vaikka olenkin opiskellut näitä asioita tarpeekseni ja tiedän, mistä on kyse, en yleensä kykene erittelemään omasta tekstistäni teemaa, motiivia tai mitään muutakaan. Jos joku kysyy näistä, vastauksena on epämääräistä yninää, mutinaa ja änkkäystä: "nokun, tai siis kun tässä on tälläinen, tai niinku, nää on niinku... enminätiedä!" Tekstisokeutta ja kuuromykkyyttä liikkeellä, jos joku haluaa minun kertovan jotain tekstistäni - edes sen, mistä se kertoo. "Kertoo? No se nyt kertoo... Siinä on... Tämä päähenkilö, tai siis...No, kun..."

Hyvät konstit ovat kuitenkin yksinkertaisia. Otetaan Elokuvan runousoppi, löydetään sieltä termit ydinsana ja ydinlause ja homma pelaa heti ihan eri tavalla. Kyse on ihan vain siitä, miten kysyjä sanansa asettelee. Tarkemman selostuksen aiheesta saatte lukea ihan itse ko. kirjasta, mutta noiden kahden pienen termin avulla minä pystyn kertomaan, mistä tekstissäni on kyse.

Harjoituksen vuoksi otin Sigman käsittelyyn ja kirjoitin paperille sen ydinsanan ja ydinlauseen. Eikä se ollut edes vaikeaa, tarvitaan vain oikeat kysymykset, niin vastauksetkin tulevat helposti. Ytimien innoittamana kirjoitin pätkän raakatekstiä ja kerroin siinä, miten päähenkilö toteuttaa ydinsanaa ja ydinlausetta toiminnassaan. Sen jälkeen istuinkin koneelle ja kirjoitin Sigmaan sivun verran uutta tekstiä ja korjailin vanhaa. Teksti parani, ihan varmasti. Ja mikä parasta, tiedän, että nuo kirjoittamani lisäykset osoittavat samaan suuntaan kuin jo olemassa oleva teksti sekä tuovat novelliin lisää syvyyttä. Uutta kohtausta pitää vielä hioa, mutta niin niitä aina. Pääasia on, että tapahtuu etenemistä.

Kirjoittamista käsitteleviä kirjoja on mukava lukea. Sen lisäksi, että niitä lukiessa tulee ajateltua omaa kirjoittamista, niitä lukiessa löytää uusia keinoja lähestyä omaa tekstiään. Keinojen ei tarvitse olla erityisen hienoja, eikä edes niitä, joita kirja kehottaa käyttämään. Pääasia on, että löytää uusia keinoja tarkastella, hioa ja muokata tekstiään tai luoda uutta. Lisäksi luen kirjoittamista käsitteleviä kirjoja mielelläni siksi, että ne luovat minuun uskoa siihen, että en ole käyttänyt vielä kaikkea mitä minulla on; että olen itse asiassa vasta raapaissut mielikuvitukseni ja alitajuntani pintaa ja että mitä syvemmälle sukellan, sitä moninaisempia keinoja voin käyttää ja sitä jännittävämpiä kaloja löydän.

Pikaraportti

Pääsiäisen viimeistä vapaapäivää viedään. Tulin myöhään eilenillalla kotikonnuilta ja tänään on ollut hidas alku päivälle. Paitsi kirjoittaminen, myös elämänhallinta eli pyykkäys, tiskaus jne olivat syynä siihen, että tulin jo eilen takaisin omaan kotiin, enkä jäänyt kotikonnuille vielä täksi päiväksi. Tuntuu sitäpaitsi hyvältä rauhoittua päivän verran ennen kuin pitää rymytä taas töihin.

Pääsiäisenvietto oli oikein mukavaa - aika perinteistä. Ainoa perinteistä poikkeava juttu oli se, että hiihdin. Minä. Murtsikkaa. Olen vieläkin järkyttynyt ;). Hiihdin sekä lauantaina että sunnuntaina, järven jäällä, ja vaikka se oli ihan hauskaa, oli se myös tylsää - jos hiihtää, pitäisi päästä laskemaan mäkiä ja olisi kiva jos maisema vaihtuisi välillä. Jäällä hiihtäessä maisemat kun ovat melkein samat koko ajan. No, joka tapauksessa, hiihdetty on, ensimmäistä kertaa 17 vuoteen!

Hiihtämisen lisäksi pääsiäiseen kuului kaksi cityhirveä, jotka toikkaroivat melkein pihamaalle asti, eivätkä säikkyneet yhtään mitään. Eivät huutamista, heilumista tai koiranhaukun matkintaa. Ihme lehmiä. Pidän tuollaisista villeistä luontokappaleista enemmän silloin kun ne tajuavat, että niille on paljon turvallisempaa väistää ihmistä edes hiukan. Noita hirviä olisi ihan varmasti päässyt silittämään, jos olisi yrittänyt. Omituista.

Hirvien lisäksi ihailtiin myös muita eläimiä. Metsämyyrät söivät lintulaudan alla siemeniä ja lintulaudalla vieraili tiaisparven ja puukiipijän lisäksi myös vihervarpunen ja peipponen. Peipon lauluakin pääsin kuulemaan. Mitenkäs se vanha loru meneekään? Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Peipposen mukaan vapun tienoilla on sitten jo kesä :).

Seuraavaksi yritän jonglöörata parhaani mukaan seuraavilla asioilla: pyykkäys, silitys, tiskaus, vaatekaapin siivoaminen talvivaatteista sekä kirjoittaminen. Saa nähdä, miten käy...

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Toivostai

Neljä sivua raakatekstiä tänään. Eilen illalla sängyssä suunnittelin Scarborough Fair -novellia ja kirjoittelin juttuja muistiin. Hassua suunnitella tekstiä ennen kuin alkaa kirjoittaa sitä - mukavaa vaihtelua. Yleensähän tekstini syntyvät niin, että kirjoitan raakatekstiä, saan idean, annan tekstin tulla ja myöhemmin alan muokata sitä novelliksi.

Luin sängyssä myös Elokuvan runousoppia -kirjaa ja muistin taas, kuinka kiva kirja se on. Pitäisi lukea sitä useammin, se on innostava. Olen miettinyt viime päivinä, että haluaisin a) lukea Goldbergit ja ehkä Cameronitkin uudestaan ja b) lukea muitakin kirjoitusoppaita. Jos siis tiedät jotain kivoja kirjoitusoppaita, mieluusti kirjoittamisen "filosofiaa" käsitteleviä (siis puhetta kirjoittamisesta, ei välttämättä pelkkiä kirjoitusharjoituksia), niin vinkkaapa kommenttilootaan!

Tänään juttelin pomon kanssa. Sovimme alustavasti "syyslomastani" eli kuukauden kirjoitusvapaasta, jonka saan kun yhdistän osan kesälomaa ja kasan lomarahavapaita. Töiden mukaan katson, milloin on sopiva hetki. Lisäksi pomo lupasi alustavasti ensi kevään virkavapaan. Päivämääristä ei tietenkään ollut vielä mitään puhetta, niitä katsotaan sitten lähempänä. Itse ajattelin hoitaa hommat siihen malliin, että 1.2.2010 jään virkavapaalle, joka kestää neljä kuukautta.

Tänään on ollut varovaisen toiveikas olo - ihan kuin voisin hiukan uskoa, että kyllä se siitä, jotenkin, jossain vaiheessa. Ehkä. Toiveikkuus on vain kovin hauras asia.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Maanantaimietteitä

Eilen kirjoittelin raakatekstiä vielä muutaman sivun tuon edellisen postauksen jälkeen. Erityisen hauskaa oli kirjoittaa raakatekstiä omasta vartalostaan Hesarin Kuukausiliitteen tyyliin. Tiedättehän Kuukausiliitten alkupuolella sijaitsevan juttusarjan, jossa on mustavalkoinen alastonkuva kuukauden kohteesta ja minä-muotoon kirjoitettu lyhyt juttu hänen suhteestaan omaan vartaloonsa. Kokeilkaapa kirjoittaa sellainen - ja rehellisesti, ei siten, kuin kirjoittaisitte itsestänne Hesariin kaikkien luettavaksi, vaan oikeasti rehellisesti! Minulta olisi irronnut enemmänkin tekstiä kuin mitä kirjoitin, mutta oli pakko lopettaa ja huolehtia elämänhallinnasta, ts. tiskata, pyykätä ja silittää.

Tänään olen ollut sosiaalinen: vanha ystävä tuli kylään ja istuimme yli kolme tuntia syöden kinkku-vihannespiirakkaa ja salaattia ja yhtä sun toista. Suu on rikki tuoreesta ananaksesta (miten se aika usein rikkookin suun tosi ikävästi?) ja kiusaan sitä lisää siemailemalla varsin hyökkäävää punkkua. Ei, en edelleenkään harrasta itsekseni tissuttelua, pois se minusta, mutta kun lauantain ruualta jäi yli viiniä, eikä sitä nyt kaikkea voi lavuaariinkaan kaataa...

Huomenna ajattelin päästä taas kirjoittamisen pariin. Illat ovat hyvällä tavalla valoisia pitkään, ja ajattelin kirjoittaa ihan mitä vain puutaheinää. Raakatekstiä. Keskiviikkonakin löydän toivottavasti muutaman sanan ja torstaina alkaa pääsiäisen vietto. Se taas tarkoittaa sitä, että enää pari viikkoa siihen, että minulla on to-pe -kirjoitusloma. Todella suureellinen, kaksi päivää, mutta hei, se tarkoittaa kahta kokonaista päivää. Paitsi että juuri nyt tällä hetkellä alkoi pelottaa, että entä jos en saa mitään kirjoitettua silloin. Kyllä minä saan, saan minä. Jotain saan aikaan, ihan varmasti. Eikö niin?

Tuo pieni punkkutilkka taitaakin olla hyvä yömyssy. Ja se taas ei ole yhtään huono asia. Olisi ihan autuasta, jos pääsisin tänään ajoissa sänkyyn ja huomenna ajoissa töihin. Melko hyvä suunnitelma. Odotan jo pääsiäistä ja nukkumista autuaan rikkumattomassa hiljaisuudessa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Merkkejä muualta

Kirkasta valkoista valoa. Tuoksuja, joita nousee, kun kaupunki sulaa talven jäljiltä. Tummaksi painuvaa jäätä Eläintarhanlahdella. Sinebrychoffin puisto, jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Tilaa. Pari raakatekstisivua jossain liikenevässä lokosessa. Ateneumin Ei ole yhtä Ainoa -näyttely. Kevätlahja kaverin myydyn kesämökin jäämistöistä: pieni, sinertävä, lasinen kermakko, joka liikauttaa minussa jotain. Lounas. Kotona tulppaanien voimakas kelta, valo tulee valkoisena ikkunasta päälleni. Sielussa kevyt mutta luja toiveikkuus, ja hymy.

Nyt juuri tämä päivä tuntuu siunaukselta. Olen ajatellut Sigmaa ja luulen tietäväni, mihin suuntaan lähden kehittämään sitä. Olen tajunnut, että jo vuoden, ellei pidempäänkin, on päässäni soinut Scarborough Fair. Olen hyräillyt sitä useasti ja joku aika sitten kaivoin alkukieliset sanatkin netistä esiin, mutta en ole sen enempää ajatellut asiaa tai sitä, miksi se soi päässä. Tämän viikonlopun aikana olen tajunnut, että ehkä se ei ole ollut sattumaa. Mieleen on tullut yhtä sun toista ja etenkin novelli-idea. Lisäksi olen suunnitellut, että jos toteutan idean, toteutan sen itselleni epätyypillisellä tavalla: suunnittelen ensin ja kirjoitan sitten ;).

Minun täytyy ottaa nyt kaikki irti tästä kepeänlujasta olosta, joten lopetan tähän ja siirryn Kreikkalaisten pariin. Yhtä tyyntä oloa teillekin!

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kroohpyyh

Olin tosi hyvässä, rennossa vapaapäivämoodissa. Kävin kaupungilla, tulin kotiin, söin lounasta, kirjoitin neljä sivua raakatekstiä ja tajusin, että nukuttaa. Oikein perinteinen päiväuninukutus. Päätin nukkua päiväunet, sillä univelkaa on kertynyt. Laitoin kellon soimaan tuntia myöhemmin. Tuntia myöhemmin painoin torkkunappulaa. Ja painoin torkkunappulaa. Yhä uudelleen ja uudelleen. Neljä kertaa on yhtä kuin neljäkymmentä minuuttia. Heräsin vaivoin. Istuin koneen ääreen syömään karkkia, sillä vanha viisauteni on, että en voi yhtä aikaa nukkua ja syödä. En usko enää ihan kivenkovasti tuohon totuuteen, sillä olo on ihan toispäinen, enkä millään herää. Olo on epämääräinen, hiukan tahmea, karkit äklöttävät ja kirjoittaminen tuntuu hankalalta. Väsyttävältä. Ei kai auta kuin jaloitella vähän ympäri pikkuista asuntoani ja istua kirjoitusvihon ääreen ja kirjoittaa lisää raakatekstiä. Jospa en pystyisi nukkumaan samalla kun kirjoitan. Jospa heräisin.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Ei mitään

Olen lepuuttanut tänään. Aluksi luulin, että olisi ollut iltamenoja, muttei sitten ollutkaan. Olen käyttänyt iltani lukemalla Hesarin, lukemalla Imagea, lukemalla uutta The Best of Mutts -kirjaani, syömällä jättiläismäisen pihvin ja jättiläismäisen salaattiannoksen (ja maha kiittää...) ja kirjoittamalla kaksi sivua raakatekstiä. Niin ja seurustelin sisaren kanssa hiukan. Ei siis mitään kovin aktiivista puuhaa, mutta aika rentouttavaa, luulen, ehkä. Sellaista rauhassa olemista, mitä olen kaivannutkin. Tosin eihän yksi ilta vielä kesää tee.

Kaipaan kirjoittamista. Kaipaan sitä flown kaltaista tunnetta jonka se saa aikaan. Kaipaan kirjoittavaa päätä. Kaipaan haluamista, kaipaan voimakkaita tunteita. Olen pohtinut näitä asioita kovasti viime aikoina. Miksi tuntuu sellaiselta kuin tuntuu, miksi on väsynyt olo. En tiedä, olenko päässyt mihinkään johtopäätökseen, mutta olen ajatellut ja tiedostan kaikenlaista.

Huomenna on perjantai. Se on hyvä asia.