May the Force be with you

torstai 28. tammikuuta 2010

Toivostai

Kyllä, olin töissä. Kyllä, kävin salilla. Juu, söin salin jälkeen ja nyt kaavin rahkanloppuja kupista. Pakata pitäisi, viikonloppua varten. Tiskejä on iso kasa, pyykkiä samoin, mutta en tee niille mitään tänään. Ehtiihän sitä, vaikka maanantaina, kun on vapaapäivä. Tiistainakin vielä samanlainen. Ehtiihän sitä.

Ei siis mikään erityinen päivä. Töistä lähtiessä oli kova väsy, mutta liikunta auttoi siihen. Nyt olo on raukea. Odotan jo huomista. Työpäivääkin, jopa, ainakin lounasta(!), matkustamista vielä enemmän lumen luokse, saunaa. Ja sitä, että tosiaan, vapaapäiviä.

Joinain päivinä nämä lomapäivien rikkomat alkuvuoden työviikot ovat tuntuneet hankalilta. Olen ajatellut, että kunpa olisin saanut pitää kaikki lomat putkeen, olisin ensin töissä ja sitten reilusti vapaalla, eikä tälläistä välitilaa. Välitilassakin on kuitenkin puolensa. Saan laskeutua virkavapaaseen, ikään kuin kahlata sen sijaan, että hyppäisin pää edeltä. Stressitaso ei ehkä yllä tämän pehmeän laskun ansiosta ihan niin pahaksi kuin se voisi olla. Olen töissäkin hyväntuulisempi, vaikka positiivisuudessa on vielä harjoittelemista, mutta pinna on pitempi, en kilahda kaikesta. Sekin tekee varmasti hyvää.

Virkavapaa on edessä. Ei vielä ihan lähellä, mutta tulossa silti. Yksitoista työpäivää jäljellä. Niin paljon pitäisi tehdä niissä yhdessätoista, mutta sitten alkaa se, jota olen odottanut tähän mennessä kaksi vuotta ja kaksi kuukautta, eli edellisen virkavapaan loppumisesta asti. Oma aika. Oma työ. En ole juuri nyt riehakkaan riemukas, vaan raukea ja toiveikas. Tajuan, että virkavapaa tulee sittenkin, vaikka joskus tuntui, ettei se lähesty ikinä. Se tulee ja saan opetella olemaan omillani päivät. Sosiaalisten kontaktien puute on varmasti ensin vaikeaa, käsikin saattaa kiukutella, mutta sitten totun. Sekä pää että ruumis. Aika hienoa.

Tänä iltana minulla ei ole kiire mihinkään, vaan juuri nyt luotan siihen, että kun vielä hetken tässä odottelen ihan rauhassa, virkavapaa alkaa lopulta.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Siskoutta

Sisko kävi hakemassa muutaman tarvikkeen ja samalla juutuimme keskustelemaan syvällisiä. Se on erikoisalaamme: toinen seisoo eteisessä takki päällä valmiina lähtöön kutakuinkin tunnin sillä aikaa kun juttelemme. Takkia ei voi ottaa pois päältä, vaan keskustelun täytyy näemmä tapahtua juuri tuollaisessa välitilassa, että toisella on jo toinen jalka oven välissä. Monien pitkien ja hyvien keskustelujen ajan olen seisonut siskon kynnysmatolla käsi ovenkahvalla, kengät jalassa, takki päällä, joskus jopa pipo päässä. Nyt oli siskon vuoro seisoa minun kynnykselläni toppatakki päällä. On hyvä, että on olemassa peili, jonka kanssa minulla on yhteinen historia.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Mens sana in corpore sano

Tänään Grafomaniassa puhutaan kirjailijan työterveydestä. Hyvin mielenkiintoista. Minä käytin tänään työnantajan ystävällisesti tarjoamia työterveyspalveluita ja ortopedi totesi, että ei mitään kortisonia ranteeseen. Eipä sitten väkisin. Sain kyllä lähetteen magneettikuvaan, mutta en ole siitä kovin innostunut - ehkä sitten joskus, kun käsi on irtoamaisillaan muusta ruumiista... Ihan vain siksi, että jos kädelle pitää tehdä jotain, niin tänä keväänä se ei oikein onnistu, kun pitää kirjoittaa. Plus että olen varma, että jos menen nyt magneettiin, kuvissa ei näy mitään, koska ranne ei ole juuri nyt tosi rikki. Plus että ketä kiinnostaa mahdollinen ranneoperaatio? Ei minua. Eli sitkutetaan näillä eteenpäin ja toivottavasti vielä pitkään. Jaksan toivoa, että virkavapaa tuo lopulta helpotusta myös käteen; en kuitenkaan istu virkavapaalla kahdeksaa tuntia koneen ääressä ja iltoja lisäksi. Jospa se siitä, kun sitä rasitetaan sopivasti, jumpataan varovasti ja huolehditaan lihashuollosta.

Lihashuollosta puheen ollen, tulin äsken juuri liikkumasta. Maanantain ohjelmassa on aina eräs tietty jumppa ja olipa taas mukavaa. Olin hiukkasen äreä ennen urheilua, mutta huomattavasti tasapainoisempi sen jälkeen. On se vaan kumma, miten sitä kerran toisensa jälkeen huomaa olevansa kokonaisuus ja että kaikki vaikuttaa kaikkeen: liikunta ja verensokeri ja stressi ja hormonit ja niin edelleen. Ja vaikka sen kuinka tietää tai on tietävinään, sen myös oppii aina uudelleen. Huomenna harrastan lisää liikuntaa.

Ennen jumppaa suoritin hiukan aivojumppaa: eilen mainitsemani substantiivi+verbi-leikkiä jonkun aikaa. Se saa riittää tämän päivän kirjoituksiksi. Kirjoiteltuani hetken selasin myös kirjoitusvihkoani ja etsin yhtä raakatekstipätkää. Selaan vanhoja raakatekstejä turhan harvoin. Pitäisi lukea niitä useammin, luulen, sillä vähän alkoi tuntua siltä, että sieltä voisi löytää käyttökelpoista kamaa. Jos ei nyt kokonaisia novelleja, niin ainakin alkusysäyksiä niille (no okei, edes yhdelle!) tai kivoja ilmauksia olemassaoleviin. Siksikin oli jännä lukea raakatekstejä, etten tosiaankaan muista kirjoittamastani raakatekstistä kuin 5% ja niiden 95% lukeminen on tutkimusmatkailua sinne, where no man has gone before.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Ei mitään erityistä -sunnuntai

Tänään olen ottanut aika rennosti. Kirjoitellut raakatekstiä joitain sivuja, sellaisia päläpäläpälä-sivuja, joista ei tule koskaan mitään, mutta jotka ovat ihan yhtä tärkeitä kuin ne raakatekstisivut, joista sikiää uutta tekstiä. Toisin sanoen olen pitänyt ääntä auki.

Normaalin raakatekstin lisäksi olen palannut vanhaan hauskaan harjoitukseeni: Kymmenen substantiivia ja kymmenen verbiä - molemmat satunnaisia ja verbit saavat mielellään olla mahdollisimman konkreettisia ja tarkkoja. Sekoitetaan ja yhdistetään ja muotoillaan lauseiksi. Lopputuloksena on pöllöjä juttuja, mutta joskus myös osuvia yhdistelmiä. Ei kovin kummoinen harjoitus, mutta minä tykkään ja toimii minulla: yllättävien ja toisiinsa sopimattomien sanojen liittäminen toisiinsa aiheuttaa liikehdintää aivoissa.

Huomenna vien ranteen lääkäriin. Käsi on ollut parempi, totta kai, kun en ole neljään päivään istunut 8 tuntia töissä tiukasti koneen ääressä, mutta tiedän, että ensi viikko on sille taas tosi paha. Ei tarvita kuin yksi kunnon päivä, ja ranne päkyröi taas ihan huolella. Saa nähdä, mitä lääkärisetä sanoo. Itse aion kysellä vaihtoehtoja ja ehdotella sitä kortisonia. En tiedä, mitä mieltä kyseinen lääkäri on kortisonipiikeistä. Pitää yrittää vakuuttaa hänet siitä, että nyt pitää ostaa aikaa, ja että kesällä, jos vaiva vielä vaivaa, voin sitten mennä magneettikuvaan ja voidaan pohtia, että mikä kädessä olikaan rikki.

Katsotaan, mitä tuleman pitää.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Ajanviete, osa 2, L - Ö

Jatkoa aakkosiin ihan vain perjantai-illan ajanvietteeksi:

L
Laskettelu. Joko alppikamoilla tai telluilla. Talviurheilu yli muiden. Jo 3-vuotiaasta asti.

M
Minä. Koska olen perinteisen verran itsekeskeinen henkilö, valitsen tähän kohtaan oman itseni. Voisin myös valita sanan maisema. Nykyään kotini ikkunoista näkyy hieno maisema. Puita, junia, puoli Helsinkiä, puistoja, vettäkin... luksusta.

N
Nauru. Tekee hyvää, kun pipo kiristää, hermo kiristää tai vanne kiristää päätä.

O
Onni. O:hon pitää laittaa onni. Sitä saa kirjoittamisesta, ystävistä, rakkaista, hyvästä ruuasta, itsensä toteuttamisesta. Sitä kai kaikki haluavat. Joskus harvoin tulee pikaisia hetkiä, jolloin onni on niin lähellä, että silmistä puristuu vettä. Se ei vaadi mitään erikoista, yleensä omaa aikaa, jonka tietää voivansa käyttää juuri niin kuin haluaa, sovussa itsensä kanssa.

P
Pekka. Ensimmäinen nalleni. Pekka oli alunperin ilmeisesti tyttönalle, koska sillä oli mekko, mutta Pekasta tuli pian Pekka. Pekalla ei ollut toista silmää eikä nenää (joku oli mahtanut kiskoa ne irti...), mutta äiti ompeli sille lopulta korvikkeet. Silmä tosin piti purkaa pois, sillä huusin niin hirveästi. Kaksisilmäisenä Pekka ei näyttänyt enää Pekalta.

Q
Kuu. Ei kai q-kirjaimeen mitään muuta voi keksiä? Sitä paitsi kuu on ollut tosi hieno sirppi viime päivinä.

R
Ruoka, ehdottomasti. Ensinnäkin ruoka ylläpitää verensokeria ja se on hyvin tärkeä juttu. Jos verensokeri on alhaalla, Rooibos murjottaa ja masentuu. Hyvä ruoka pelastaa paljon ja joskus, jos se pääsee yllättämään, se suorastaan liikuttaa. Ruuanlaitto on myös loistava tapa rentoutua. R-kirjaimeen pitää mainita myös rooibos. Entisestä Earl Greyn suurkuluttajasta on tullut rooiboksen suurkuluttaja. Tällä hetkellä r voisi olla myös ranne, joka on kipeä ja siksi mielessä melkein koko ajan.

S
S niin kuin sisar, s niin kuin sauna. Siskoa ei tarvitse selittää, sisko on. Sauna taas on ihana asia. Olen kunnon löylyjen ystävä. Ei mitään yltiöpäistä, mutta löylyä pitää lyödä ja saunan pitää olla sellaiset 80-90 astetta kuuma. Sauna tarkoittaa rentoutumista ja rauhoittumista. Saunassa ei voi riidellä, mutta syvällisten puhumiseen se on oiva paikka. Saunan lämmittäminenkin on terapeuttista.

T
Tiskaaminen. Minulla on viha-rakkaus-suhde tiskaamiseen. Joskus pidän siitä, joskus välttelen sitä kuin pahinta vihollista. Tiskaaminen voi olla myös hyvin passiivis-aggressiivinen teko. Jotkut parhaista ideoista työn alla oleviin teksteihin liittyen olen saanut tiskatessa. Käsillä tekeminen auttaa aivojakin tekemään.

U
Unet. Luulen, että unet ja kirjoittaessa päähän tulevat kuvat ovat kotoisin samasta paikasta. Luulen, että rehellisesti kirjoittaessani pääsen lähelle sitä paikkaa.

V
Vesi. Ensimmäiset 19 vuottani asuin veden äärellä kesät talvet. Reilu parikymppisenä sain asua hetken Atlantin rannalla ja ymmärsin, mitä eroa on sisävesillä ja valtamerillä. Pidän molemmista. Ei niitä väsy katselemaan. Vesi myös maistuu hyvältä, mieluiten mökkikaivosta nostettu, hyvin hyvin kylmä vesi.

X
Kuka näihin kaikkiin kirjaimiin jotain keksii? En minä ainakaan. Sitäpaitsi menivätköhän nämä aakkoset edes oikeaan järjestykseen?

Z
Zen. Sitähän tässä tavoitellaan.

Y
Ystävät. Tietenkin. Mitä tästä tulisi ilman heitä, ei mitään. Ansaitsevat kiitosta ja halauksia, pitävät minua pystyssä kun horjun.

Ä
Äiti ja äänet. Äitiä ei tarvinne selittää. Äänet - en kuule hyvin niitä kaikkia ja siksi ne ansaitsevat tulla mainituiksi. Äänet ovat tärkeitä ja osa niistä on kauniita ja toivon, että minun elinaikanani keksitään korjauskeino tähänkin vaivaan.

Ö
Öisin. Öisin kuuluu nukkua, öisin voi kuunnella toisen hengitystä, jos vieressä on joku toinen. Öisin voi uneksia. Öisin voi tulla nälkäiseksi. Öisin voi juhlia. Öisin voi lukea kirjoja niin ettei ehdi nukkua. Öisin voi tilittää pimeyden turvin. Kesäöinä valo on kaunista, kesäöinä voi istua nuotiolla. Öisin voi kuunnella eri ääniä kuin päivällä. Öisin voi maata omassa pikku sängyssään ja latautua seuraavaa päivää varten. Öisin voi valvoa pitkään. Öisin kaupungista näkyy vain valot. Öisin pelottaa joskus. Öisin voi kiivetä mökillä palotikkaita pitkin yläkerrasta ja mennä yöpaita päällä rantaan katsomaan miltä näyttää, kun luonto herää.

Kirjaimia

Olen viilaillut Alfa Betaa ja Rhota. Alfa Betaa pitää varmaan vielä kirjoittaa, luulen, että lisukkeita, mutta en tiedä vielä mitä, en tunne tarvetta kun luen sitä. Taitaa olla aika antaa Alfa Betan levätä hiukan. Rho on erilainen. Rho on tuossa, juuri tuollaisena. Rhosta tulee tosi paljon mieleen Kappa - sama syntytapa, joka tuntui siltä, että minulta ei kysytty mitään, teksti vain tuli. Sama pituus ja jollain tapaa ne ovat sukua toisilleen, molemmissa vanhempi nainen ja hänen elämänsä, aivan erilaiset elämät.

Olen saanut yllättävän paljon aikaan nyt alkuvuodesta. Siltä se tuntuu ainakin. Olen halkaissut Alfan kahtia ja saanut kaksi novellia. Olen kirjoittanut Rhon, tai se on kirjoittunut. Yhtäkkiä minulla on yhden sijasta kolme. Seuraavaksi pitää varmaan tarttua johonkin hankalaan Kreikkalaiseen. Tauhun tai Omegaan. Ei välttämättä huvita hirveästi, vielä. Kyllä se siitä, kun ryhdyn hommiin. Vai alkaisinko lämmitellä uudestaan vanhaa Lambdaa, jonka olin jo hylännyt? Jotain siinä on, joka kutsuu minua yhä. Hmm.

Tällä hetkellä ilman Lambdaa viisitoista Kreikkalaista koossa. Tuntuu, että uutta pitäisi kirjoittaa vielä, jotta kokoelma olisi tasapainoisempi, eikä vinossa mihinkään suuntaan. Toivottavasti uutta tulee, kun vain kirjoittaa sitkeästi raakatekstiä. Kun on aikaa, virkavapaalla. Ja jo ennen sitä. Kirjoittaminen, vaikka tökkisikin, on kuitenkin se, joka pysyy, joka pitää pinnalla kun myrskyää. Jollei sitten väliaikaisesti pakota minua syvyyssukeltamaan. Toivottavasti ei pitkään aikaan, sillä muilla elämänalueilla sukellusta tuntuu olevan tarjolla ihan kotitarpeiksi.

torstai 21. tammikuuta 2010

Sattuu ja tapahtuu ja sattuu

Enhän minä tiedä, olisinko itse halunnut sanoa hänelle jossain vaiheessa, että ei tästä mitään tule, että tunteita ei ole riittävästi. Ehkä, ehkä en, aika olisi voinut näyttää. Hän nyt vain pääsi sanomaan sen ensin.

Uusi Rho

Minulla oli jo aikaisemminkin luonnos Kreikkalaiseksi, jonka nimi oli Rho. Siitä ei kuitenkaan tullut koskaan mitään ja siksi uusi novelli sai ottaa Rhon nimekseen. Uusi Rho ei ole pitkä, kaksi sivua vain, mutta saattaa kasvaa siitä hiukan, kymmenkunta riviä vielä, ehkä. Tuskin sen enempää. Rho tuntuu hyvältä - toivottavasti se on sitä myös muiden mielestä.

Tunnissa aurinko on siirtynyt ikkunasta toiseen. Se paistaa pilven läpi häikäisemättä. Tekee mieli käydä sohvalle, vetää peitto korville ja ottaa pikku torkut. Haukotus tuulettaa keuhkoja. En ole ihan varma, kannattaako nyt nukkua, onko se paikallaan. Imuroida pitäisi ja sitten kokata. Teen kunnon lastin lihapullia, herkkusellaisia, ja perunamuusia, ja vaikka tänään tuleekin ruokaseuraa syömään niitä minun kanssani, aion syödä pullia ja muusia vielä huomisen ja ylihuomisenkin. Mutta ne torkut. Ehkä pienet sellaiset. Onnistuisikohan se?

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Symboliikkaa

Tänään päivä töitä ja illalla askartelua. Hauskaa pientä nyhräämistä, jossa lopputulosta tärkeämpää oli ihan oikeasti se, että sai tehdä käsillä jotain konkreettista. Mielenkiintoista kuitenkin nähdä, mikä on lopputulema. Askartelimme paperihelmiä. Minä käytin materiaalina mm. Kreikkalaisten vanhoja printtejä. Niin, olisihan se aika hauskaa kantaa kirjoituksiaan kaulassaan tai ranteessaan.

Nyt särkee vasenta jalkaa, taidan mennä nukkumaan. Huomenna ja perjantaina on lomaa, joten pääsen sen uuden, vielä nimettömän Kreikkalaisen kimppuun.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Väsynyt, mutta onnellinen

En ollut aikonut blogata tänään. En ollut aikonut tehdä kovin paljon muutakaan. Ei se kuitenkaan mennyt ihan niin. Mennessäni suihkuun sanat alkoivat kehrätä sisälläni. Kun valutin kuumaa vettä pälleni, sanoja tuli lisää. Suihkun jälkeen kirjoitin sanat muistiin, mutta niitä tuli aina vain lisää ja lisää. En kirjoittanut kuin neljä sivua raakatekstinä, sillä ranne, tiedättehän. Kuitenkin kirjoitin, raakanovellin. Uuden kreikkalaisen. Uuden kreikkalaisen, ihan oikeasti.

Torstaina ja perjantaina on lomaa, torstaina ja perjantaina kirjoitan Alfa Betaa ja uutta, vielä nimentöntä. Ja kellun.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Ostoslista

Pitkään venynyt ja vanunut operaatio kirjoituspöytä saattaa olla etenemässä. Kotoväkeä on tulossa vierailulle kaupunkiin kolmen viikon kuluttua ja koska he kuuluvat autoilevaan kansanosaan, hurautamme vierailun ohessa tsekkailemaan kirjoituspöytätarjontaa.

Millainen hyvän kirjoituspöydän pitäisi olla? Minulla on ehtoja, jotka eivät tee elämästä helppoa... Kirjoituspöytäni pitäisi olla säädettävissä korkeussuuntaan tai sitten sen pitäisi olla täydellisen korkuinen. Tästä ei tingitä, koska ranneongelmien takia ergonomia ja etenkin pöydän korkeus on kaiken a ja o. Toinen ehtoni on se, että pöydän pitää olla kaunis ja sopia muuhun kalustukseen. Jos minulla olisi erillinen työhuone, kauneudesta voisi vähän tinkiä, mutta kun koko asunto on nähtävissä yhdellä silmäyksellä, ulkonäköä ei voi aliarvioida. En huoli myöskään mitään lastulevyviritelmää, joka muistuttaa lähinnä 80-lukua ja hajoaa ensimmäisestä tönäisystä. Mieluiten umpipuuta (eikä nyt puhuta mistään männystä). Lisäksi pöydän pitäisi olla säädyllisen hintainen. Just nyt ei ole varaa laittaa kahta tonnia kirjoituspöytään...

Tiedän, että kirjoituspöydän osto on kompromissin paikka. En mitenkään saa sellaista, joka täyttää kaikki vaatimukseni. Jäljelle jää muutama kriteeri, joiden on kuitenkin pakko täyttyä: 1. hyvä ranteille, 2. ei susiruma. Niin, ja edelleenkään ei ole varaa kahden tonnin kirjoituspöytään. Saas nähdä miten käy.

Yksi vaihtoehto löytyisi kotipuolesta ja se täyttäisi kaikki muut kriteerit, paitsi etten ole varma tuosta korkeudesta ja ranneystävällisyydestä. Ukin vanha kirjoituspöytä. Sen minä ottaisin, mutta tähän hätään se ei ole saatavilla - ja ensin pitäisi tosiaan ratkaista, onko se liian korkea. Pitänee ottaa läppäri mukaan kotopuoleen seuraavan kerran, ja mennä testailemaan. Musta se kirjoituspöytä ainakin on, ihan liian musta muuhun kalustukseen verrattuna, mutta se on myös hieno ja sillä on tunnearvoa. Eikä se ole ihan hervottoman isokaan, se mahtuisi kyllä tuohon ikkunan alle. Huokaus.

Mistä moinen äkillinen liikahdus vuosikausien vatvomisen jälkeen tässä kirjoituspöytäasiassa? Niin, virkavapaa lähestyy. Ja tälläkin hetkellä istun lattialla nojaten sohvaan. Läppäri on näppärän, Ikeasta ostetun sylitason päällä ja siis sylissä. Vaikka tämän yhdistelmän ergonomia on parempaa kuin mikään muu mitä tästä taloudesta löytyy, en välttämättä voi istua koko kevättä lattialla. Ja ranne - se on kiukutellut taas. Pelottaa. Pelottaa, hermostuttaa ja murjotuttaa. Olen päättänyt mennä keskustelemaan tilanteesta vielä kerran käsikirurgin kanssa. Että olisiko kortisonipiikkiä tarjolla. Tiedän kyllä, ettei se mitään ratkaise, mutta nyt haluankin vain ostaa aikaa.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Tietoitus

Hei te wordpressiläiset, jotka epäilette, että luen blogianne, käykää tsekkaamassa bloginne kommenttiroskis aina välillä. En saa wordpress-blogeihin kommentteja läpi, vaan ne menevät roskikseen. Vaivanpalkka onkin jo tsekkaillut roskistaan, Virtaavien ajatusten jl voisi tehdä samoin :).

Perjantai alkaa kääntyä pois. Minä menen ajoissa sänkyyn, nyt seuraavaksi siis, ja taidan ottaa kirjan käteen. Ja nukun kaksitoista tuntia! Hyvää yötä.

torstai 14. tammikuuta 2010

Fakiiri-iltoja

Alkuviikon lomapäivien jälkeen on riittänyt työliitännäisiä asioita. Eilen niitä riitti 11 tunniksi, tänään tyydyin normipäivään. Nii-in - kun on pakko pitää lomat pois ennen virkavapaata ja sitten taas toisaalta olisi pakko tehdä ne työtkin, niin tuon siitä sitten saa. Onneksi eilisilta huipentui siihen, että makasin piikkimatolla ja luin Pussikaljaromaania (piikkimatolla on ilmeisesti tarkoitus vain maata ja meditoida, mutta kerettiläisesti luen välillä kirjaa). Sen jälkeen sänkyyn ja sitten sängystä ylös hakemaan kirjoitusvihkoa, sillä päähän oli pälähtänyt hahmotelma Alfa Betan loppukohtaukseksi. Sutaisin sen puolen sivun mittaisesti muistiin ja sitten nukuin.

Tämänkin päivän ajattelin lopettaa piikkimatolla loikoillen. Tekisi mieli aloittaa Sinun jälkeesi, Max, mutta toisaalta haluaisin lukea tuon Pussikaljan ensin loppuun. Saas nähdä kumpi vetää pidemmän korren. Toivottavasti alitajunta työskentelee Alfa Betan parissa vieläkin; en panisi pahakseni, vaikka tänäkin iltana mieleen nousisi jotain käyttökelpoista.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Harjoittelua

Nämä pitkin poikin ripotellut lomapäivät tuntuvat harjoittelulta virkavapaata varten. Tämä päivä on vasta puolessa, mutta vaikka mitä kävisi, ei päivästä enää saa läpeensä huonoa. Äsken seisoin puoli minuuttia keittiön ikkunassa odottaessani teeveden kiehumista (appelsiinirooibosta) ja teki mieli itkeä. Ihan vain siksi, että tuntuu tarpeeksi sopusointuiselta siihen, että voi olla onnellinen tämän hetken.

Myönnän, että herätys oli epäinhimillisen tuntuinen - seitsemältä vapaapäivänä. Kahvila-aamiainen ystävän kanssa korvasi kuitenkin kaikki vaivat. Teki hyvää, ja aika tuntui loppuvan kesken. Olisin halunnut kuulla vielä vaikka mitä. Puhuimme toisillemme järkeä vuorotellen, eri asioissa, ja minunkin pääni suostui ymmärtämään taas, että eräs asia on hyvin, että siitä voi vain nauttia. Nauttiminen on kuulemma suotavaa ja se kannattaa. Jos ongelmia ei ole, niitä ei kannata hankkia.

Aamiaisen jälkeen salille - olipa mukavaa! - ja sen jälkeen kävelin takaisin kotiinpäin. Unioninkadulla oli putkirikko ja ratikat eivät kulkeneet, mutta eipä se haitannut. Tallasin kotikulmille liukastumatta itseäni hengiltä ja menin suoraan kantakuppilaan. Kirjoitusvihko repusta, kynä esille, vissyä lasiin ja menoksi. Kahdeksan sivua raakatekstiä. Ensin ihan vain niitä näitä, sitten keskityin Alfa Betaan. Kirjoitin päähenkilöstä mitä mieleen tuli, tavoista ja henkilön historiasta ja suhteesta sivuhenkilöihin. Siitä se ajatus sitten lähti, tai oikeammin tuli, idea. Tunteen kautta, niin kuin tykkään eniten.

Eilen minulla ei ollut hajuakaan, mitä teen Alfa Betan aihiolla. Tänään minulla on aavistus ja tavoite. Vielä on päättämättä, miten siihen päästään. Minä-kertojallako, auttaisiko se? Ei ei ei. Kertojaa pitää miettiä, sillä haluan sen olevan hyvin lähellä päähenkilöä, mutta entä sivuhenkilöt? Tähän astisessa materiaalissa näkökulma on ennemminkin erään sivuhenkilön - tai siis hän oli aikaisemmin päähenkilö, mutta nyt haluan hänestä sivuhenkilön ja sivuhenkilöstä tulee päähenkilö. Hmm. Tätä sietää miettiä. Alfa Betan idean lisäksi sain vielä yhden lauseen Alfa Alfan loppukappaleeseen, joten palaan siihen seuraavaksi. Sitten keskityn taas Alfa Betaan.

Kirjoittamisesta saa kiksejä. Sellaisia, jotka tasapainottavat sielua. Tekevät minusta sellaisen kuin se lasten lelu, nukke, jolla on pyöreä, painva alaosa, ja joka ei millään kaadu, vaan nousee aina pystyyn.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Vapaapäivä koukussa

Vapaapäivä, lomapäivä. Vanhat lomat täytyy pitää pois ennen virkavapaata ja koska en saa pitää kaikkia jäljelläolevia lomia yhteen pötköön ennen virkavapaata, olen ripotellut lomaa sinne tänne. Etenkin tänne, nyt. Tänään ja huomenna lomaa, ensi viikolla lisää, vähän niinkuin virittäytymistä virkavapaaseen. Tänään en tosin päässyt sängystä ylös ihan niin kuin olisin halunnut, mutta ei kai se haittaa mitään? Jos on ihan hirveän väsynyt, ei jaksa kirjoittaa?

Olen kirjoittanut Alfa Alfaa. Hitaasti, mutta varmasti. Luulen, että nyt olisi pienen evästauon aika ja sen jälkeen otan jonkun toisen tekstin käsittelyyn. Luulen niin. Minkäköhän tekstin otan seuraavaksi? Alfa Betan? Varmaan pitäisi, mutta en yhtään tiedä, mitä siinä on tarkoitus tapahtua. Ehkä kirjoitan hiukan raakatekstiä Alfa Betasta, vanhaa kunnon "haluaisin, että tämä novelli olisi... että tästä nousisi esille..." ja niin edelleen. Jospa sitten löytyisi jotain osviittaa siitä, mihin päin ollaan menossa. Nythän Alfa Beta on vain kasa katkelmia, jotka on irrotettu alkuperäisestä Alfasta, kun halkaisin sen kahtia.

Ajatuksissa pyörii kaikenlaista. Karuselli, sellainen vanhanaikainen, hidas, rauhallinen. Pyörimässä ovat etenkin viimeöiset unet, jotka saattoivat olla tosia. Olivat tosia. En tiedä, mitä ne merkitsevät, mutta tuntuu niin kuin olisin koukussa niihin. Merkitseekö se jotain? Hyvää vai huonoa? Haluaisin olla vielä enemmän koukussa, haluaisin kellua. Haluaisin luistella ja joku ottaisi kiinni kun kaadun.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Ikivanhoja ohjeita kirjoittajaksi haluavalle

Olen lueskellut viime aikoina tuota Dorothea Branden kirjoittamisopasta Becoming a Writer. Kirja on vasta puolessa, mutta mielenkiintoisia juttuja on löytynyt. Becoming a Writer on vanha kirja, julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1934. Ajattelin ensin, että luetaan nyt, hauska pieni erikoisuus, kirjoittamisopas 76 vuoden takaa, lystikästä. Yllättävän tuoreita asioita Brande kuitenkin kirjoittaa. Vai pitäisikö sanoa, että yllättävän monet asiat, joita nykypäivän kirjoittajaoppaat suosittelevat, löytyvät jo Branden kirjasta.

Brandea lukiessa minulle selvisi, että esimerkiksi aamusivut eivät ole mikään uusi keksintö, eikä sitä ole myöskään ajastettu kirjoitus. Brande teroittaa nyt luvun alla olevissa luvuissa kovasti sitä, että kirjoittajan pitää harjoittaa itsensä siihen, että hän pystyy kirjoittamaan vapaasti ja suoraan alitajunnasta milloin tahansa; odottamatta inspiraatiota tai tiettyä kellonaikaa. Vaikka vain vartin kerrallaan - sen vartin pystyy kiireinen nykyihminen (vuodelta 1934...) kirjoittamiselleen nipistämään, oli kuinka buukattu aikataulu tahansa. Tekee mieli ajatella, että voi ihmistä, olitko sinä noin kiireinen, noin irtautunut itsestäsi jo 76 vuotta sitten. Ilmeisesti. Tai sitten 76 vuotta on hy-vin lyhyt aika. (Herra Carpenter sanoisi, että "Olen miettinyt sitä. Vältä kursiivia.") Brande korostaa myös, että jos kirjoittaminen alkaa takuta, aamusivuihin on hyvä palata hetimmiten.

Branden kanssa tuntuu käyvän vähän samalla tavalla kuin Bird by Birdin (Anne Lamott) kanssa - ensin luin vähän innottomasti, mutta lopulta kirja imaisee kummasti mukaansa. Brande keskittyy ainakin kirjan alkupuolen (lopusta voin kertoa, kun olen lukenut sen!) tosiaankin siihen, mistä kirja nimensäkin perusteella kertoo: kirjoittajaksi tulemisesta. Aamusivut ovat yksi konsti, oman luontaisimman kirjoittajatyyppinsä löytäminen on yksi konsti ja ihan ensin täytyy tietysti voittaa kirjoittamista estävät asiat. Kirjoittajan itsetuntemus omasta kirjoittajanlaadustaan ja -temperamentistaan tuntuu myös olevan keskeinen asia Brandelle.

Taidan seuraavaksi käydä iltapesulla, hieroa kipeään käteen taas kerran arnikaa ja käydä sitten sänkyyn Becoming a Writerin kanssa. Mielenkiintoista nähdä, mitkä muut kirjoittamisen keinot on todettu hyviksi jo vuosikymmenten saatossa ja kuinka moni niistä on sellaisia, joita pidän itselleni toimivina ja tuoreina.

torstai 7. tammikuuta 2010

Kops - kroohpyyh

Nyt sänkyyn. Olen tehnyt tänään lujasti töitä, hakenut pari leffalippua varauksesta, käynyt salilla hikoilemassa, syönyt, jutellut isovanhempien kanssa puhelimessa, kirjoittanut tasan kaksi sivua raakatekstiä, katsonut FlashForwardin ja nyt olen aivan kypsä sänkyyn. Otan sinne mukaan tuon Branden Becoming a Writerin ja kuvittelen puhuvani hetken kirjoittamisesta ennen kuin simahdan. Niin ja ennen kuin luen, hölvään ranteeni ja kyynärvarteni arnikalla ja toivon, että käsi on yhteistyökykyinen huomennakin, vaikka uskaltauduin rasittamaan sitä salilla.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Suksilla Uuteen-Seelantiin

Tänään kävin korkkaamassa telemark-kauden Serenan säälittävän lyhyissä rinteissä. Ei sillä, oli ihan hauskaa, joskin kylmää, ja löysin itsestäni jotain. Nimittäin keski-ikäisen tädin. Heti kun 10+ ikäiset pojat alkoivat kiilailla hissijonossa, minun päässäni alkoi nalkuttaa täti kasvatusaiheisia ja negatiivissävytteisiä monologeja. En kuitenkaan avautunut lapsosille, vaan aikuisesti (!) ja kypsästi (...) kiilasin takaisin... Eivät onnistuneet ohittamaan minua kertaakaan ;). Että terkkuja vain niille kahdelle yritteliäälle kypäräpäälle!

Äsken jätin jäähyväiset Kaukomatkaajalle. Hiukan ennen kuin erottiin, Kaukomatkaaja pyysi, että pitäisimme jäähyväiset lyhyinä ja itkuttomina. Halasimme siinä vaiheessa pitkään ja antaumuksella. Emmekä itkeneet erotessamme. Emme. En itkenyt myöskään ratikassa matkalla kotiin, mutta mieli oli maassa ja vieläkin on haikea, vaikea olo. Kaukomatkaaja on tärkeä ihminen, hirveän tärkeä. Olemme tunteneet 14 vuotta ja vaikka Kaukomatkaaja on asunut suurimman osan ajasta ulkomailla, yhteys on säilynyt. Ja säilyykin, sitä en huolehdi. Silti on aina vaikea sanoa hyvästejä. Varsinkin nyt, kun Kaukomatkaaja lähtee Uuteen-Seelantiin. Eihän siinä sinänsä ole mitään eroa, onko hän Briteissä vai Uudessa-Seelannissa, kaukana joka tapauksessa, mutta... Ikävä tulee, taas, edelleen. Onnea matkaan!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kerro kerro kuvastin

Vuoden eka työpäivä. Töissä kuuteen asti. Ei luovaa toimintaa tänään, jollei luovaksi toiminnaksi lasketa sitä, että yritin löytää mätsäävän alaosan uuteen puserooni. Ikävä kyllä minulla ei vieläkään ole peiliä, siis kokovartalo- tai edes puolivartalopeiliä, ja asunnon ainoa peili löytyy vessan peilikaapin ovesta. Miten tsekataan housujen istuvuus vessan peilikaapista? Ei mitenkään. Tai no, jos kiivetään toinen jalka vessanpytyn ja toinen kylpyammeen päälle, niin sitten peilistä näkyy suikale keskivartaloa omituisessa asennossa. Ongelma? Ei toki. Ratkaisu: otetaan kotiavaimet käteen, kipitetään rappuun ja tilataan hissi. Hississä on peili. Pitää vain seisoa oven välissä, ettei kukaan saa tilattua peilailijaa ei-toivotulle matkalle eri kerroksiin.

Ja kyllä, löysin melko toimivan outfitin huomiseksi. Toivotaan, että huomenna hissin peili vastaanottaa ajoissa töistä tulevan Rooiboksen, jolla on energiaa ja rannetta kirjoittamiseen.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Satulassa taas

Olen leikannut Alfan kahtia, Alfa Alfaksi ja Alfa Betaksi. Toistaiseksi pysyn Alfa Alfan parissa, turha revetä kahtia. Ensin yksi ja sitten toinen. Aurinko on matalalla ja paistaa suoraan silmään kellanpunaisena. Pyykkikone vaivaa punaista pyykkiä puhtaaksi ja kuulostaa kuin en olisi yksin kotona.

Kirjoitan Kreikkalaisia taas. Taas työssä. Tottumatontahan se on, eikä tuota suuria tunteita, mutta tuntuu silti hyvältä. Kodilta. Ihan niin kuin aina. Sitäpaitsi Alfan jakaminen kahdeksi novelliksi toimii. Tiedän sen jo nyt, ihan selvästi. Alfa Alfa tuntuu toimivan heti paremmin yksin kuin Beta-tarinan kanssa limittäin. En tiedä vielä, miten teen kliimaksin siihen, mihin kohtaan ja kuinka erilaisen kuin ennen. Ei se mitään, kyllä se sieltä tulee. Keskityn nyt siihen vähän arkisempaan työhön, tarkastan, ettei Beta-tarinan poistaminen häiritse logiikkaa, katson mitä puuttuu, mihin pitää kirjoittaa lisää, mitä osuutta voi kaventaa. Miten teksti venyisi vielä enemmän, pidättäisi hengitystä.

Aurinko katosi pilviin, mutta pilven keskeltä näkyy vielä kellertävänä se kohta, jonka takana aurinko on. Taidan syödä seuraavaksi eilistä hyvää kanapastaa, jota otan huomenna töihin evääksi. Nam.

lauantai 2. tammikuuta 2010

100% puuvillaa ja äänen avausta Alfaa varten

Olin alun perin ajatellut, että olisin ehtinyt kirjoittaa tänään. No, ehkä raapustan pari sivua raakatekstiä ennen illan rientoja, mutta mitään suurempaa en ehdi (niin siis bloggaamiselle on aikaa, mutta kirjoittamiselle ei? krhm). No, huomisesta on joka tapauksessa varattu iso siivu kirjoittamiselle. Ajattelin ensin, että voisin kirjoitella huomenna raakatekstiä ja jotain uutta, mutta mietin sitten, että niiden lisäksi voisin keskittyä erityisesti vaikka siihen, että halkaisisin Alfan. Se pitää kirjoittaa kahtia ja vaatii paitsi mekaanista puolittamista, myös uusien käänteiden hahmottamista ja uuden tekstin kirjoittamista. Jos aloittaisin mekaanisen työn huomenna ja tsekkaisin tekstinpuolikkaat jatkokuntoon, ehkä Alfa jäisi alitajuntaan pyörimään ja työtä voisi sitten jatkaa piakkoin. Ei huono suunnitelma, luulen.

Tänään olen shopannut sekä työ- että lauantaivaatteita (lauantaivaate on mukava+nätti+rento vapaa-ajan vaate, jota ei missään nimessä laiteta töihin päälle, sillä lauantaivaatteen pitää pysyä puhtaana työassosiaatiosta; vaatteena, jonka pukemisesta tulee aina hyvä ja vapaapäiväinen mieli) ja muita tarvekaluja kuten esimerkiksi yövoidetta. Shoppailun lomassa ja jälkeen kävin kahvilla. Ensin siskon kanssa ja sitten kaverin kanssa. Kaverin kanssa tosin kahvittelu muuntui punkutteluksi. Yksi lasi vain, säädylliset kaksitoista senttiä, ja sitten kotiin syömään.

Päiväpunkkuseurani totesi, että hänellä on sellainen tunne, että tämä vuosi tulee olemaan parempi kuin viime vuosi. Että olo on toiveikas ja luottavainen. Eilen sanoi ystävä samaa. Jostain syystä 2010 herättää lähipiirissäni syvää luottamusta ja hyviä viboja. Niin minussakin. Vuosi, josta yli neljäsosa vietetään virkavapaalla, ei voi olla läpeensä huono :).

Nyt taidan kirjoittaa hiukan - enkä vain puhua siitä, että pitäisi hiukan kirjoittaa.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Zen

Miten mukava päivä! Nukuin hiukan myöhään, vanuin sängyssä senkin jälkeen, mutta sitten kun reipastuin, reipastuin oikeasti. Pyykkäsin ja tein mental noteja siitä, minkälaisia vaatteita minun kannattaisi katsella alesta. Imuroin antaumuksella ja pyyhin pölyt, myös kirjahyllyn ylähyllyltä, mitä ei tapahdu usein. Sitten ystävältä tuli viesti, että mennäänkö kävelylle vielä ennen auringonlaskua. Menimme, kävelimme kitisevänkylmässä ilmassa, naristelimme lunta kenkien alla, vertailimme mitä meillä oli päällä ja mitkä ruuminosat palelivat. Totesimme, että molemmilla on tästä uudesta vuodesta hyvä olo. Sitten tulimme minulle, keitin zen-pannullisen limellä ja kanelilla maustettua rooibosta ja joimme sen. Juttelimme miehistä ja naisista ja taakse jätetyistä asioista. Kun jäin taas yksin, tein tähteistä ruokaa ja kuuntelin musiikkia. Nyt on väsynyt, mutta onnellinen olo, niin kuin itse asiassa koko päivän ajan on ollut.

En tahdo millään muistaa, että on perjantai. Että huomenna on vielä vapaapäivä, että ylihuomennakin vielä. Hymyilyttää.

Tiistaina bloggasin, että olin kirjoittanut kaksi sivua raakatekstiä. Ei se jäänyt siihen. Tuli vielä kolme sivua, alkua johonkin uuteen - olen miettinyt sitä aika paljon tässä loppuviikon aikana. Samoin sitä, kuinka hyvältä tuntui kirjoittaa jotain uutta. Kuinka hyvältä tuntui, että tekstiä tuli.

Ranteen takia en ole kirjoittanut pariin kuukauteen (mikä on varmasti tullut kaikille selväksi, niin paljon olen sitä valittanut ja alleviivannut....) ja vaikka järki tietää, että sanat ovat olemassa jossain syvällä tauonkin jälkeen, niin tunne, joka kirjoittamattomuudesta syntyy, on silti pelko. Että jos en enää osaakaan kirjoittaa, ottaa sanoja vastaan, valuttaa niitä paperille, että jos mitään ei tulekaan. Vaikka en usko noihin pelkoihin, niin silti ne vaikuttavat - tiistaisen raakatekstiryöpsäyksen jälkeen on ollut levollisempi olo ja odotan tulevaa jotenkin luottavaisempana. Vähän enemmän zeniä ja vähän vähemmän pelkoa.

En ole tehnyt uudenvuodenlupauksia enkä -tavoitteita tai -toivomuksia. Sitäpaitsi viimevuotiset tavoitteet pätevät pääpiirteittäin yhä. Uutta vuotta olen toivottanut tervetulleeksi tänään muilla tavoin: olemalla toiveikas, onnellinenkin, hymyilemällä ystävälle leveästi, skoolaamalla teekupilla hyvää vuotta. Toteamalla, että tästä vuodesta tulee hyvä ja jotkut asiat saa jättää taakseen ja että se tekee hyvää.

Levollisuus on kaunis tunne. Taidan ottaa kynän käteen ja istua kirjoitusvihkon ääreen.