May the Force be with you

perjantai 15. tammikuuta 2010

Tietoitus

Hei te wordpressiläiset, jotka epäilette, että luen blogianne, käykää tsekkaamassa bloginne kommenttiroskis aina välillä. En saa wordpress-blogeihin kommentteja läpi, vaan ne menevät roskikseen. Vaivanpalkka onkin jo tsekkaillut roskistaan, Virtaavien ajatusten jl voisi tehdä samoin :).

Perjantai alkaa kääntyä pois. Minä menen ajoissa sänkyyn, nyt seuraavaksi siis, ja taidan ottaa kirjan käteen. Ja nukun kaksitoista tuntia! Hyvää yötä.

2 kommenttia:

jl kirjoitti...

Kiitos tietoituksesta, Rooibos! En ole pariin päivään ollut paljon koneella, mutta olisi se todennäköisesti muutenkin jäänyt huomaamatta kun en kovin usein muista roska-ansaa tarkistaa ja olin sen tarkistanut juuri ennen kommenttiasi.

Ajattelin sinua muuten eilen tai toissapäivänä, vaikka en koneelle ehtinytkään. On tullut nääs juotua aika paljon rooibosteetä, kun on pitänyt saada nesteet liikkeelle elimistössä (onnistunutta taistelua vti-oireita vastaan karpaloiden ja nesteytyksen avulla). Olen minä sitä ennenkin juonut, mutta oli taas pitkä tauko. MAhdottoman hyvää... melkein voisin päästä aamukahviriippuvuudesta eroon, koska se ei selvästikään ole minulla kofeiiniriippuvuus vaan tapariippuvuus. ;)

Rooibos kirjoitti...

Rooibos on kyllä hyvää :). Ja hyvä, että kommentti löytyi :).