Alku ja loppu

Hih. Marke ja B.N. ovat paljastaneet postauksissaan kässäriensä ja tarinoidensa alkulauseita. Oli hauska lukea toisten aloituksia ja rupesin miettimään, että minkälaisia alkulauseita minulta mahtaakaan löytyä. Kaivelin vähän aikaa ja löysinkin Deltan ja Gamman, jotka ovat ne edelliset kässärit.

Romaanikässäri Deltassa (kirjoitettu opiskeluvuosina) oli tavallaan kaksi prologia eri henkilöhahmojen näkökulmasta, ennen kuin varsinainen kerronta alkoi. Alla molempien prologien eka lause ja sitten vielä varsinaisen tarinan ensimmäinen lause. Ja tasapainon vuoksi myös viimeinen lause!

Prologi 1:
Sinä olet meidän välissämme kuin muisto iholla, kuin hengityksen tai kosketuksen jälki, kämmenen uurteet. 

Prologi 2:
Mustaa. 

Alku:
Taivas valui vettä.


Loppulause oli repliikki:
- Hirveän paha keltainen hevonen.

Entäs sitten Gamma? Gammasta luovuin romaanikässärinä toden teolla kai vuonna 2007 - ehkä, en oikein muista. Osa Gammasta on kuitenkin elänyt niin pitkään, että Kreikkalaisissakin on Gamma, ja siinä novelli-Gammassa on siru tästä romaanikässäri-Gammasta. Tässä Gamman alku&loppu:

Alku:
Hiukseni ovat vaaleat.  

Loppu:
Nyt sillä on minut ja minulla se, ja me olemme tyytyväisiä siihen, että meillä on toisemme, perhe, ja aurinko haaleana, voimistuvana kiekkona puiston yllä. 

Heh, kylläpä ne näyttävät hassuilta asiayhteydestä ja koko käsikirjoituksen tyylistä irrotettuina! Eivätkä kyllä ole mitään huippualoituksia tai -lopetuksia.

Nyt kun vielä löytyisi jostain vanhanvanha kässärini Vihreä, se, jolla keräsin ensimmäisen hylsyni viisitoistavuotiaana ja jonka viitoittamaa matkaa hylsyjen keräilyssä olen kiitettävästi kulkenut. Mistähän löytäisin Vihreän tähän hätään? Katsotaanpa... Ei, ei löydy. Jossain se on tallessa, jossain muinaismuistojen joukossa, mutta vaatekaapin lattialle arkistoidut paperit olivat näköjään liian uusia - voi olla, että Vihreästä löytyy printti vain kotipuolesta, samoin sähköinen versio on siellä tallessa. Jossain se ehkä täällä omassa kotonakin on, mutta ei halua tulla nyt esille. Harmi, en nimittäin juurikaan muista Vihreän alkulausetta. Sellainen tunnelma minulla on, että siinäkin oli jonkinlainen prologi - kyllä, niin oli. Entä loppu? En muista, mutta arvatenkin hyvin dundeellinen sellainen, koska muistaakseni itkin silmät päästäni pelkästään kirjoittaessani sitä silloin neli-viisitoistavuotiaana.

Alkulauseet ovat mielenkiintoisia. Pitäisi joskus hankkia käsiinsä Aloittamisen taito tai ihan vain poimia kirjahyllystä satunnaisotannalla kirjoja ja miettiä, että lukisinko kirjan, jossa on sellainen aloitus. Ookoo, vastaus on tietysti, että lukisin, sillä olen lukenut, sillä kirjahyllyssäni on vain luettuja kirjoja, mutta siis idean tasolla. Ja sitten voisi katsoa vähän tarkemmalla silmällä omien tekstiensä ensimmäisiä lauseita ja miettiä, että lukisinko novellin, joka alkaa näin. Hmmm. Ja tietenkin jo klassikoksi on muodostunut kirjoitusharjoitus, jossa pitää kirjoittaa alkulause tai aloituskappale novelliin/romaaniin, eikä mitään muuta. Hauska harjoitus, koska kun ei tarvitse huolia lopusta tekstistä tai tarinan kuljettamisesta, niin alkulauseeseen voi ladata niin paljon kuin vain lystää. Pitäisi harrastaa tuotakin taas pitkästä aikaa. Vaikka seuraavalla kerralla, kun pääsen kasvamaan kiinni kynään.

Postman always rings twice

Tämän päivän koodisana voisi olla meili. Niin moneen asiaan tässä päivässä liittyvät sähköpostiviestit: ne, jotka eivät tule odotuksesta huolimatta ja ne jotka tulevat yllättäen. Tänään pääsi yllättämään Kustantamo G, joka tarjosi väliaikatietoja Kreikkalaisten. Ja se taas teki minut iloiseksi. Ei siksi, että olisin erityisen toiveikas, vaan siksi, että tuli hyvä mieli siitä, että ystävällisiä ihmisiä ja hyviä käytöstapoja on vielä olemassa. Ei Kustantamo G:llä siis mitään asiaa ollut, mitään maatamullistavaa. Kässärin lukenut kustannustoimittaja kertoi, että on lukenut käsikirjoituksen ja aikoo keskustella siitä esimiehensä kanssa. Joka on tällä hetkellä lomallatyömatkallareissussakiireinen ja niin edelleen. Miten kilttiä kertoa väliaikatietoja! Hylsyhän on aina hylsy, sitten kun se tulee, mutta kiva huomata kaikkea mahdollista kuulleena, että jossain kustantamossa ollaan vielä noin ystävällisiä.

Niistä saapumatta jääneistä meileistä en sitten kerrokaan tähän vastapainoksi mitään muuta, kuin että ne eivät saapuneet ja että ne eivät liity kirjoittamiseen tai Kreikkalaisiin, vaan privaattielämään. Mutta että - meilit ovat olleet pinnalla tänään. Ja samoin väsymys. En ole kesäaikaan siirtymisen suuri vastustaja, paitsi tänä aamuna kello kuudelta, tai siis mukamas kello seitsemältä, kun herätyskello soi ja minun elimistöni kirkui isoilla kirjaimilla, että ENENENENENEN nouse! En noussut. Torkuttelin typerästi ja pitkään. Haukottelin pitkin päivää niin että vesi valui silmistä. Jospa se tästä tasoittuu, viimeistään ennen juhannusta, heh.

Luettelo

Aivan ihana ansioluettelo Minervan postauksessa tänään! Tekisi kovasti mieli matkia ja matkinkin vähän, nimittäin sitä ansioluetteloajatusta. Minun ansioluetteloni vain on vähän toisenlainen:

Kolme romaanikäsikirjoitusta.
Yksi novellikokoelmakäsikirjoitus.
Raakatekstiä 17 vihkoa syksystä 2007 alkaen.
Lukematon määrä=satoja irtolappusia raakatekstiä sitä ennen.
346 puhtaaksi kirjoitettua runoa.
Yksi julkaistu artikkeli Parnassossa.
Yksi julkaistu artikkeli Lumoojassa.
Yksi julkaistu novelli Villivarsa-lehdessä.
Neljä julkaistua kolumnia eräässä lehdessä.
Muutamia lausuntoja englanninkielisistä kirjoista.
Vuoden mittainen kirjoittajakoulutus.
Kolmen vuoden mittainen kirjoittajakoulutus.
Kaksi viikonlopun mittaista kirjoituskurssia.
992 blogikirjoitusta.
1 iso haave.

Vuodessa 365 päivää, joista ei mene yhtäkään, ettei kirjoittaminen vähintään välähtäisi ajatuksissa. Eikä mikään määrä työtä ole liikaa, jos joskus... Kyllä te tiedätte. Työ jatkuu.

Ihan vähän enemmän minä

Tottumattomalle tämä on yhtä aikaa kevyttä ja raskasta. Kynäkäsi kangistuu. Sanat pulpahtelevat ja katoavat heti sen jälkeen. Ladon lakonisia lauseita. Vasta monen sivun jälkeen ajattelen, että sekin on tyyli. Ihan ensimmäisenä tulee teksti, suhteellisen kokonainen. Voin käyttää sitä. Pidän sen yksityiskohdista. Lihottamalla siitä saattaisi tulla jotain. Sitten, kun olen vaihtanut kirjastossa kirjoittamisen kahvilassa kirjoittamiseen, tulee silppua, sulppua, harjoitelmia, pääasia että jotain. Niitä lakonisia. Ei ole enää niin hukkaantunut olo. Sellainen, ettei minun kuulu olla missään. En saavuta vielä itseäni kokonaan, mutta vähän haparoin sinne päin, missä tiedän, että on helpompi sietää kaiken epävarmuutta.

Pikku päivänsäde

Lauantaiaamu. Erinomainen tilaisuus kirjoittaa. Vaikka koko viikonloppu. Ei vaikuta todennäköiseltä, että kirjoittaisin. En osaa kuitenkaan. Ei siitä ole hyötyä. Ainahan siitä on hyötyä. Niin kai. Ei vaan tunnu siltä juuri nyt. Kreikkalaiset tuntuvat tällä hetkellä onnettoman huonoilta. Ovat tuntuneet jo jonkin aikaa. Tai ei onnettoman huonoilta, se olisi väärin sanottu. Ne tuntuvat sellaisilta novelleilta, jotka ovat kyllä ihan kivoja ja ihan hyviäkin, mutta eivät tarpeeksi hyviä. Eivät mitenkään tarpeeksi hyviä. Mikä tarkoittaa sitä, että olen epäonnistunut. Kirjoittaminen tuntuu olevan kaukana. En osaa enkä kykene. Kirjoittaminen tuntuu olevan sellainen asia, jota voin toki tehdä, mutta parasta tyytyä olemaan sen suhteen keskinkertaisuus, joka ei saa mitään aikaiseksi. Harrastaja. Kirjoittaa pöytälaatikkoon. Kirjoittaa omaksi ilokseen. Wannabe. Parasta, ettei häiritse tuotoksillaan muita.

Ajatella, että on ihan todennäköistä, että pysyn kirjoittamisen kanssa tässä kohtaa elämäni loppuun asti.

Tylsä päivä

Viilasin vähän aikaa Plan B:tä. Ei se ole kuin muutama sivu melko raakaa tekstiä, enkä tiedä, tuleeko siitä ikinä mitään, mutta piti kirjoittaa jotain tai tehdä jotain kirjoittamiseen liittyvää, ja Plan B oli käden ulottuvilla. Ihan soopaahan se koko juttu on ja tyyli (!) on outo, mutta kyllä tuo nyt kirjoittamiseen liittyvästä korviketoiminnosta meni... Ainakin ajatukset siirtyivät työpäivän sijasta kirjoittamiseen.

Kirjastosta tuli ilmoitus, että ne miljoona (?) varaamaani Diana Wynne Jonesin kirjaa odottavat noutajaansa. Epäilen vähän, että aika niiden lukemiseen otetaan yöunista - ei hyvä. Olisiko kellään lainata muutama ylimääräinen tunti vuorokauteen sijoitettavaksi - niille olisi tarvetta. Jos ei muuta, niin niillä pystyisi vaientamaan omantunnon äänen; päässäni alkaa pikkuhiljaa kuulua pieni, nalkuttava ääni, joka huomauttelee siitä, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Siitä, että tällä hetkellä minusta ei edes tunnu kirjoittavalta ihmiseltä. Siitä, että olen kehittänyt itselleni jonkunsortin tyylikriisin (...), josta epäilen, että se lähtisi pois kirjoittamalla, mutta kun ei ole aikaa eikä energiaa käytettävissä ihan juuri tällä sekunnilla. Huokaus. Ja kustantamotkin ovat hipihiljaa, eivät edes henkäise tänne päin.

Räpistelyä

Olen ollut koko päivän ihan luvattoman huonolla tuulella, kun ottaa huomioon, että on ihana päivä. Sunnuntai, vapaapäivä, ja aamupäivällä aurinkokin paistoi ja olen siivonnut ja pyykännyt ja pöydällä on tulppaaneja ja ja ja. Ja minä murjotin samalla kun pyykkäsin ja imuroin ja pyyhin pölyjä. Sitten otin haluttomasti kirjoitusvihon ja menin sunnuntaikahvilaan ja söin bebe-leivoksen ja  join kaksi kuppia teetä, jota ne väittivät Earl Greyksi ja ajattelin sitä pussillista englantilaista Earl Greytä jonka löysin siivotessani ja muistelin sen tuoksua. Ja sitten, sokeripöllyissäni, kirjoitin. Oksensin paperille neljätoista runoa ja pari sivua mitävaan raakatekstiä. En ole vieläkään häikäisevän hyväntuulinen, mutta lähempänä normaalia kuitenkin. Eiväthän asiat muutu sillä, että ne kirjoittaa paperille, mutta jokin venttiili aukesi ja päästi turhat höyryt pihalle.

Seuraavaksi jatkan männäviikkoisen novelliluonnoksen puhtaaksikirjoittamista. Kirjoitan ehkä puhtaaksi siedettävimmät tämänpäiväisistä runoista myös. Minulla on tietokoneella erillinen kansio runoille, vaikka en siis kirjoita runoja. Paitsi joskus. Huonoja, kuten tänäänkin, siinä kohtaa laatu on aina turvallisen samaa. Minulle runot ovat tunteita ja kuvia, harvoin niissä on mitään sen kummempaa ajatusta. Ne ovat äänenavausta, totaalista tajunnanvirtaa, tulevat suoraan tunteistani ja ovat siksi hävettäviä. Ei se haittaa, kun niitä ei kukaan muu näe.

Yritän elää tässä hetkessä. Ajattelen vain tätä päivää. Kaikkia niitä asioita, joita voin tehdä. En tiedä teenkö niitä, mutta mahdollisuus on olemassa. Se valaisee jotenkin - se mahdollisuus.

Hyytymä

Ruuanlaitossa on vaikeinta osuttaa kaikki valmistumaan samaan aikaan. Toisaalta on kyllä kätevää, kun voi käydä keittiössä napsimassa uunijuureksia sillä aikaa kun muu ruoka vielä tekeytyy. Viime aikoina olen koukuttunut uunissa paahdettuihin juureksiin. Melkein paras setti tulee, kun mukana on vain palsternakkaa ja juuriselleriä, mutta täytyy myöntää että tuo porkkana-puikula-palsternakka-settikin toimii. Vaikka se selleri unohtuikin matkasta ja makaa nyt jääkaapissa. Ensin pyöritellään öljyssä ja mausteissa (kuminansiemenet ihan must) ja sitten uuniin. Ja sitten mahaan.

Samalla kun yritän kehittää ruokaa mahani täytteeksi, tiskaan ja näköjään myös bloggaan. Olo on perjantaisen uupunut ja haluaisin jo nukkumaan. Huvittavaa kyllä, menen perjantaisin usein aikaisemmin nukkumaan kuin arki-iltoina. Aivokuolema tuntuu olevan perjantaisin suurinta - työviikko vaatinee veronsa. Kun tulin töistä, suunnittelin kirjoittavani loput uudesta novelliluonnoksesta puhtaaksi, mutta turha luulo, että väräyttäisin eväänikään siihen suuntaan tänä iltana. Sunnuntaina sitten, sillä huominen on varattu ääriään myöten aktiviteetille.

Tälle illalle aion syödä, tiskata loppuun ja mennä sänkyyn, lukea Holopaisen Ilmeetöntä miestä ja nukkua. Oma sänky. Ah. Ensin sitä ruokaa kuitenkin. Rauhallista perjantai-iltaa kaikille sitä kaipaaville!

Salmiakkia ja hedelmää

Ostan tosi harvoin sellaisen karkkipussin, missä on hedelmää salmiakin/lakun lisäksi. Tänään ostin. Olen ehkä muuttumassa joksikin toiseksi. Tai sitten en. Olen syönyt noita hedelmäkarkkeja nyt ehkä 12 ja tämän vuoden kiintiö alkaa olla täynnä.

Karkeista Kreikkalaisiin. Mietin joku päivä sitä, että miksi otin niin itseeni kustantamojen E ja I tyylikommenteista Kreikkalaisiin liittyen. Tajusin, miksi. Siksi, että minusta Kreikkalaisten tyyli ei koskaan ole ollut keskiössä. Se ei ole issue. Minusta Kreikkalaisten tyyli on suhteellisen eleetöntä, niukkaa ja taloudellista. Eikä kukaan ole muuta koskaan väittänytkään, päinvastoin. Paitsi sitten E ja I. (Heh, E ja I eli ei. Niin kuin heidän vastauksensakin: ei.) Tyylin leimaaminen maalailevaksi ja ties mitä tuli niin puun takaa ja osui suojausten välistä jonnekin pehmeään lihaan juuri siksi, että minulle Kreikkalaisten tyyli on hyvin vähäistä ja eleetöntä. Jos tuntisin tarvetta tyylitellä, kirjoittaisin jotain aivan muunlaista. Ilmeisesti se, mikä minusta on eleetöntä, on jonkun toisen mielestä maalailevaa. Oppia ikä kaikki.

Kello on melkein yhdeksän. Tänä aamuna, kun herätyskello soi, haaveilin siitä, että tänä iltana menen yhdeksältä sänkyyn. Juuri nyt en laittaisi rahojani likoon sen puolesta.

Eilen luin loppuun DWJ:n Enchanted Glassin. Eilen uusin kirjastokirjani, etten saisi sakkoja (vanha koira oppii uusia temppuja!). Eilen varasin krhm muutaman krhm siis kuusi kirjaa kirjastosta. Kaikki Diana Wynne Jonesia. Toivon, että tästä kaikesta DWJ:n lukemisesta jää edes joku muistijälki. Että voin joskus vuosien päästä katsoa taaksepäin ja todeta, että "ainiin, se oli se talvi, kun luin pelkkää Diana Wynne Jonesia".

Rämpii

Neljäkymmentä minuuttia viimeviikkoisen raakatekstin puhtaaksikirjoittamista. En päässyt vasta kuin alkuun. Siltä se ainakin tuntuu, mutta tämän enempään en taivu tänä iltana, sillä nyt alkoi väsyttää liian paljon. En tiedä, mitä tuosta tekstistä tulee, eikä sen niin väliksikään. Pääasia, että kirjoitan. Että tulee jotain. Että jaksaa. Helmi-Maarian blogissa on ollut keskustelua siitä, miten tätä tehdään päivätyön ohessa ja millaista se itse kullakin on. Siis kirjoittaminen. Kyllä se työstä käy, illalla töiden jälkeen. Nyt päivän työt on kuitenkin tehty ja minä menen pesemään hampaani ja sitten peittojen alle. Luen hiukan Diana Wynne Jonesia ja sitten nukun (ihan liian vähän tunteja, mutta sellaista se on).

P.S. You'll get mail

Minulla oli oikea teippauksen riemuhetki, kun kasasin (kierrätysmateriaalista) postipaketit kierrätyskirjojen uusille omistajille. Matkaan lähtivät Smithin Kauneudesta, Chakrabortyn Creative Writing ja Korhosen Kahden ja yhden yön tarinoita. Kävi vielä niin iloisesti, että ee, tulilatva ja Outi L. toivoivat kaikki eri kirjoja, joten jokainen saa postissa juuri sen opuksen, joka oli mieluisin. Nyt kun vielä saisin nuo pakettiviritelmäni postiin asti! Viimeistään viikon loppuun mennessä, lupaan sen.

ps. Tiedoksi: kaupoissa lähestyvän pääsiäisen kunniaksi myytävä Lakupeikko lakritsisuklaamuna on sitten ihan täyttä humpuukia. Tämä mönhä, josta muna muodostuu, ei ole nähnytkään suklaata, lakritsista puhumattakaan.

Koti-ikävä

Sanat ovat tärkeitä. Se, miten ne takertuvat toisiinsa, muodostavat ennennäkemätöntä, ja miltä tuntuu nähdä sana, jonka oli miltei unohtanut ja sitten kun sen lukee jostain, sana menee ihoon, menee sielun ihon alle ja jollain kuudennella aistilla sen tuntee ja muistaa taas.

Miten paljon sanoja ja miten pientä osaa niistä minä käytän. Miten paljon päivässä sanoja, jotka ovat vain välttämätön paha, enkä katso niitä päin, huomaa niitä ja verkkoa, jonka ne muodostavat. Merkityksettömiä sanoja.

Kun muka unohtuneen sanan näkee jossain kirjoitettuna ja kun sen tuntee jossain määrittelemättömässä kohdassa itseään, asiat loksahtavat aivan itsellään oikeaan tärkeysjärjestykseen. Optimismi kuohahtaa. Ihastus kuohahtaa ja kaipuu. Kaipaa sitä hetkeä, että voisi katsoa sanoja, nähdä ne monta kertaa päivässä, koko ajan. Nähdä ne silloinkin kun ne eivät ole silmien edessä. Kuin olisi ollut pitkään ulkomailla ja tullut takaisin kotiin ja söisi salmiakkia saunassa.

Juuri nyt minua pelottaa vähän tarjolla olevan ajan vähyys ja siitä johtuva väsymykseni ja niiden aiheuttama kirjoittamisen vähyys. Huolestuttaa, että aika vain vähenee entisestään, eikä minulla ole aikaa tärkeimmille asioille. Huolestuttaa, että ajaudun sivupoluille.

Kaipaan kotiin kirjoittamiseen.

Kierrätyskirjoja

Männä viikolla päätin siivota kirjahyllyä ja nyt tuli aika katsoa, ketä onnetar suosi, ja suosihan se. Alla olevasta kirjalistasta saa valita ensimmäisenä omansa ee, toisena tulilatva ja kolmantena Outi L. Onnea, onnea! Toivottavasti hylkykirjakasastani löytyy jokaiselle jotain luettavaa. Laittakaa, voitokkaat, meiliä sivupalkissa näkyvään osoitteeseen ja kertokaa a) yhteystietonne ja b) haluamanne kirja. Ja b)-kohtaan vielä sellainen tarkennus, että jos ee kertoo haluamansa kirjan nimen, tulilatva varmuudeksi kahden kirjan nimen ja Outi varmuuden vuoksi kolmen kirjan nimen mieluisuusjärjestyksessä, niin pääsen laittamaan teille kaikille postia heti peräkanaa ilman, että tarvitsee lähetellä viestejä siihen malliin, että "ee otti jo sen kirjan, jonka halusit, kelpaisiko sinulle joku toinen?"

Olinko tarpeeksi sekava ohjeissani :)? Joka tapauksessa, kiitos kaikille, jota jalomielisesti tarjouduitte auttamaan minua eroon tuosta kirjakasasta! Kunhan se taas kasvaa, niin laitetaan uudestaan kierrätystä pystyyn. Kivaa viikonalkua kaikille!

Ja tässä vielä siis ne kirjat:
Muriel Barbery: Siilin eleganssi (pokkari)
Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat
Anne Rice: Interview with the Vampire (pokkari)
Anu Silfverberg: Kung Po
Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Pirjo Hassinen: Suistola
Zadie Smith: Kauneudesta
Jukka Laajarinne: Kehys
V.S. Naipaul: Elämän kuva (pokkari)
Suman Chakraborty: Creative Writing. A Practical Approach.

Vieras

Olin loppuviikosta Tampereella ja torstai-iltana tapasin kanssakirjoittajan. Oli ihanaa antaa kerrankin tulla täyslaidallinen. Puhuimme suu vaahdossa. Kirjoista. Kustannuskynnyksestä. Vuoden esikoisista. Teksteistä. Kirjoittamisesta. Tauon pitämisestä. Kirjoituskursseista. Lähinnä siis kaikesta. Tuntui siltä kuin olisi pullauttanut korkin pois pullon suulta ja valuttanut kaiken valtoimenaan ulos. Teki hyvää, ja sillä oli seurauksensa. Niin kuin olin juuri todennut, että kirjoittaminen saa odottaa, etten edes yritä lähiaikoina, että vain olen ja luen. Niinpä minä kaupungilta palattuani heitin laukun ja takin hotellihuoneeseen, nappasin kirjoitusvihon ja palasin hotellin aulaan takan ääreen. Kymmenen sivua raakatekstiä, novelliluonnos. Kirjoittamisesta puhuminen synnyttää kirjoittamista.

Olisi ihanaa, jos tuollaisia iltoja olisi enemmän. Juuri päivää aikaisemmin olin miettinyt sitä, ettei edes tehnyt mieli kirjoittaa, että olin ihan irti kirjoittamisesta ja kirjoittaminen tuntui unelta tai jonkun muun elämältä. Niinpä niin. Kummasti sitä muisti taas kirjoitussession jälkeen, että mikä tässä elämässä onkaan tärkeää. Ne asiat, joiden tekemisestä oikeasti nautit niin paljon, että unohdat itsesi.

Tampere oli siis hyvä. Sitten palasin kotiin ja sitten lähdin taas. Nyt olen siellä, missä on hiljaista ja luonto alkaa heti kun avaa ulko-oven, sauna lämpenee ja uni tulisi kutsumatta vaikka joka hetki.

Peitto

Luen lohtukirjoja. Diana Wynne Jonesia, väliin Sari Peltoniemeä. Kirjastosta tulee viesti, että vielä yksi DWJ odottaa hakijaansa. Eniten haluaisin mennä sänkyyn kahdeksalta illalla, kietoutua peittoihin, ottaa kirjan, lukea tunnin pari ja nukahtaa siihen, nukkua kaksitoista tuntia. Tai kolmetoista. Ei minulla ole massiivista univelkaa, ei, haluaisin vain nukkua oikein kylläkseni ja nousta sitten rauhalliseen aamuun. Viimeviikkoisen loman jälkitauteja, luulen, tämä unenhalu.

Lohtukirjojen kanssa syön vähän salmiakkia. Ensi viikoksi suunnittelen lohturuokaa: padassa muhinutta spelttiä, kanaa, kermaa, sitruunamehua. Vähän sipulia speltin ja kanojen väliin. Suunnittelen viereen talvisalaattia. Sitten unta. Nukkumista. Noin kaksitoista tuntia. Olisipa ihanaa. Lukisin ehkä hiukan ensin, maha täynnä, peiton alla.

Ostan anopinhampaan. Tekee mieli mitata se mittanauhalla joka päivä, että näkisin kasvaako se. Silmämääräisesti arvioiden sanon, että ei. Se on asunut minun luonani jo kaksi päivää.

Kun päivällä paistaa aurinko, illan pimeä ei ole lämmintä niin kuin syksyllä, vaan kylmää. Ulkona on pakkasta. Hytisen kun kävelen kotiin. Kotonakin tuntuu siltä, että tarvitsen lisää vaatetta päälle. Uneksin lämpimästä sängystä. Paksuista peitoista, kuohkeista ja lämpimistä. Kaivaudun niiden alle valkoisten lakanoiden väliin, tyyny on juuri sopiva, uni on juuri sopiva. Ainakin kaksitoista tuntia. Ainakin hetken.

Unta ja unta

Näin viime yönä unta, että Kustantamo G:ltä tuli vastaus Kreikkalaisiin liittyen. Tuli kommentteja, kuten he ovat vähän lupailleet elävässäkin elämässä, mutta unessa kommentit tulivat hylsyn kera ja olivat varsin murskaavia. Muistan unen vain heikosti, mutta palautekommentin sisällön muistan hyvin: unessa Kustantamo G haukkui Kreikkalaiset pystyyn ja erityisesti kirjoitustyyliäni ivattiin raskaalla kädellä. Muistan olleeni unessa ihan huonona ja ajatelleeni, että olen oikeastikin maailman huonoin kirjoittaja. Heh, taitaa olla alitajunnalla vielä pureksittavaa niissä kustantamojen I ja F palautteissa, joissa tyylini sai sapiskaa ;).

Ja ei, tämä uneni ei ollut käänteinen enneuni, en saanut tänään positiivista yhteydenottoa Kustantamo G:ltä, enkä yhteydenottoa lainkaan, heh. Saa nähdä mitä unia minulle ensi yönä näytetään.

Kirjoittamisesta sen verran, että olen ehtinyt ajatella sitä tänään noin kahden sekunnin ajan ja tuntui ihan hyvältä idealta mennä joku päivä töiden jälkeen lähikuppilaan verryttelemään raakatekstilihaksia. Harmi vaan, että en millään ehdi tällä viikolla - ohjelmassa on töitä, töitä ja töitä. Eikä kirjoittamattomuus vielä ahdista kovasti - tauko on päällä edelleen ja minusta tuntuu, että on ihan hyvä jatkaa tätä kirjoitusakkujen lataamista vielä vähän aikaa. Ja kun en kirjoita, voin ladata akkuja lukemalla, kulkemalla silmät auki ja katselemalla ympärilleni.

Sanasta miestä

En ole pitkään aikaan kertonut teille, millä hakusanoilla blogiini on päädytty viime aikoina. Kärpästen herra tiivistelmä on edelleen yksi haetuimmista asioista. Lapset, lapset, lukekaa itse, sillä täältä ei referaatteja tipu. Anne Tammelin on alkanut kiinnostaa myös yhä enenevässä määrin, ja mieluusti ohjaan nämä etsijät Annen omille sivuille. Aika monta kertaa blogiini on tultu myös hakusanoilla kirjanpidin tai linnunpönttö kirjateline, ja toivon, että kyseiset tiedonhakijat ovat olleet tyytyväisiä löytöönsä, minä nimittäin tykkään tuosta kirjatelineestäni tosi paljon :). Yksi hakutermien kestosuosikeista on tiu tau tiu tau, jolla päätyy elokuulle 2010 ja Taun kirjoittamisen ääreen. Ikävä kyllä Mörri-möykyn sanoja täällä ei ole, minun pitää itsenikin googlata ne, jos haluan tietää, miten se laulu menee kokonaisuudessaan.

Hakusanoista arkisempiin asioihin: lomailin viime viikon, mutta nyt loma on loppu. Arki painaa päälle. Pyykkiä, kokkausta, liehumista paikasta toiseen. Liian vähän aikaa. No, sellaista se on. Aurinko kuitenkin paistaa ja ennen lomaa hakemiani kirjastokirjoja on vielä oiva pinollinen. Seuraavaksi ohjelmassa on ruokaa ja lukemista. Mitä sitä muuta ihminen sunnuntaipäivänä kaipaisikaan?

Kierrätys kunniaan

Viisikymmentä lukijaa. Vau. Jaksan aina välillä ihmetellä, että miten niin montaa ihmistä voi kiinnostaa nämä jorinat, joita myös bloggaamiseksi kutsun. Eivätkä kaikki lukijani ole edes kirjautuneet lukijoiksi Bloggerin kautta, sen kertovat tilastot - jännittävää :). Koska teitä on siellä ruudun takana jo niin monta, niin käytän sitä tekosyynä sille, että aion laittaa kirjoja kiertoon. Minulla on lukemattomien pinossa sellaisia kirjoja, jotka ovat houkuttaneet ostohetkellä, mutta sen jälkeen aika on jotenkin ajanut niistä ohi, tai todennäköisemmin minusta ohi. Ovat varmaan hyviä kirjoja, mutta koska en pääse niiden kohdalla puusta pitkään, ajattelin, että ehkä joku toinen pääsee latvaan asti. Joten seuraavaksi tapahtuu blogini elämän ensimmäinen kirja-arvonta. Seuraava arvonta onkin sitten se, jossa arvotaan oma kirjani, hehheh, mutta tässä vaiheessa pitää tyytyä noihin muiden kirjoittamiin. Kirjalista ei ole kovin ihmeellinen, mutta ajatuksena on tosiaan kierrätys ja kirjoista monet ovat ihan pistämättömiä.

Kommentoimalla tätä postausta voit ilmoittautua kierrätysarvontaan mukaan. Kommentointi/ilmoittautumisaikaa on 12.3.2012 klo 16 asti. Niin, ja muistakaa jonkunlainen nimimerkki, jos kommentoitte anonyyminä! Ne kolme kommentoijaa, joiden nimi nousee arvonnassa hatusta, saavat kukin valita haluamansa kirjan siten, että eka valitsee ensimmäisenä jne. Tuttu kuvio kirjablogeista, eikö?

Tässä ne uutta, rakastavaa kotia etsivät opukset ovat:
Muriel Barbery: Siilin eleganssi (pokkari)
Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat
Anne Rice: Interview with the Vampire (pokkari)
Anu Silfverberg: Kung Po
Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Pirjo Hassinen: Suistola
Zadie Smith: Kauneudesta
Jukka Laajarinne: Kehys
V.S. Naipaul: Elämän kuva (pokkari)
Suman Chakraborty: Creative Writing. A Practical Approach.