May the Force be with you

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lukuviikonloppu

Perjantaina luin loppuun Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä. Flavia de Luce on viihdyttävä sankaritar, joka saa minut hymyilemään aina välillä. Lauantaina minun ei pitänyt ostaa yhtään kirjaa. Niin aina. Ostin Maritta Lintusen Hulluruoholan. En ollut tiennyt, että Lintuselta oli tullut uusi kirja, mutta kun huomasin sen ja luin takakannen, kirja vaikutti niin oudolta, että se piti ostaa. Luin sen saman tien lauantaina. Oli ihanaa ahmaista pitkästä aikaa kirja yhdessä päivässä. Makasin sohvalla ja luin. Lukemisen jälkeen olin ihan huuruissa, niin kuin sitä on, kun tippuu kirjaan niin kuin mustaan aukkoon ja tulee sitten sieltä ulos kun kirja on loppunut ja huomaa, että jaa, niin, tosiaan, tällaista. Pidin Hulluruoholasta. Sen tunnelma ja jollain tapaa lakoniset huomautukset ihmisten outouksista olivat jotenkin vääjäämättömiä. Lisäksi Lintusen kieli toimii. Olen kateellinen hänelle joistan hänen sanoistaan. Eräs maneeri pisti silmään kirjan ensimmäisillä sivuilla, mutta sitten totuin siihen. Hulluruoholan luki mielellään. Se oli kolmenkymmenenviiden euron heräteostos, ja onnistunut sellainen.

Hulluruoholan kaveriksi ostin Sarah Watersin Yövartion. Olen edennyt siinä ehkä neljänneksen. Waters on hyvä ripusteleman lankoja ilmaan ja vihjailemaan.

Sää on pakkasen puolella. Kotona on hyvin hiljaista. En oikein tiedä, mitä tekisin seuraavaksi.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Pikkuhiljaa

Pari kolme sivua raakatekstiä ja sinnikäs ajatus kuumasta kylvystä, jonka jälkeen sänkyyn peiton alle. Kylvyssä voisin lukea, joko Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiää, tai sitten pitkästä aikaa Cameronin Tyhjän paperin nautintoa. Cameron voisi tehdä terää. Etenkin kun onnistuin kirjoittamaan vähän. Ehkä pääsen taas pikkuhiljaa kiinni itseeni.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Ilta

Katulamppujen öisistä valoista voi ihan hyvin etsiä Otavaa. Pikku Karhu kävelisi tänne päin, jos tunnistaisin sen niin kuin tunnistan pimeän kämmenten alla. Tänä aamuna väsymys oli makeaa kermavaahtoa, kun kääriydyin peittoon ylimääräisesti ja moneen kertaan ennen nousemista. Sängyn vieressä lattialla odotti hyllyyn mahtumaton orpo kirja, jonka luin loppuun eilen. Se on vieläkin koditon. On joitakin asioita, joista tulee vihaiseksi ja toisia joiden sanomisen jälkeen menettää toivonsa. Minulla ei ole nyt kumpiakaan, koska ikkuna on auki, pimeä valuu sisälle ja peitto ojentaa kättä. Kun käyn nukkumaan, en näe enää mitään. Tuiki, tuiki tähtönen.

Inspiraatiohaaste

Sain Katjalta ihanan tunnustuksen ja paljon niin nättejä sanoja inspiraatiohaasteessa, että menin ihan hämilleni. Nyt olisi sitten aika lunastaa haaste ja kertoa, mitkä kolme blogia inspiroivat minua. Ja samoin kuin Katjalla, minullakin olisi paljon enemmänkin listattavaa kuin kolme blogia, jotka inspiroivat, mutta pysytään nyt ruodussa. On muuten hauskaa, että sain tämän haasteen juuri Katjalta, joka on aika uusi blogituttavuus, mutta joka tuntuu nyt jo läheiseltä täällä blogimaailmassa :). Joten kiitos Katjalle!

Minun inspiroivat blogit ovat

Magdalena Hain blogi 
koska Magdalena Hai tekee mitä haluaa ja muut tekevät mitä osaavat. Aito ja rento kirjailija, hieno Gigi&Henry-sarja, steampunk, hyvä asenne. Tsemppaava esimerkki, vaikka ei varmaan yritä olla esimerkki.

Lumiomena
koska Lumiomenan Katja kirjoittaa kivoista kirjoista, kirjoittaa kauniisti ja blogi on kaunis, jotenkin sellainen hengähdyspaikka. Sitäpaitsi Lumiomena on ollut eetterissä melkein yhtä kauan kuin Rooibos kirjoittaa, ja se on myös inspiroivaa. Lumiomena oli ensimmäisiä kirjablogeja, joihin muistan tutustuneeni ja siitä asti olen myös lukenut.

Ihminen välissä
koska Siinan huumorintaju kirkastaa harmaimmankin päivän ja saa suun vetäytymään vinoon hymyyn. Siinan lapsen ja miehen blogikoodinimet ovat niin mahtavia, että nekin jo hymyilyttävät, ja kursailematon lähestymistapa on kovin rento. Sitäpaitsi Siina bloggaa usein elokuvista ja sivistää minua sillä tavalla.

Kiitos teille ja kiitos kaikille muillekin, joiden blogeja seuraan - sivupalkissa on pitkä rimpsu kivoja blogeja, joihin en ehkä kovin usein jätä kommenttia, mutta joita luen silti :). Ja vaikka viimeisen viikon aikana olen päivittänyt tuskin lainkaan, niin täällä ollaan silti ja muhitellaan kaikenlaista. Tai toivon ainakin, että kaikenlaista. Kyllä se siitä, kunhan vain saan pienen rakosen itselleni.

torstai 20. marraskuuta 2014

Palkintoja

Kävin tänään kirjoituskahvilassa. Olin ajatellut ihan vain istua ja juoda teetä ja varastaa hetken ei-minkään tekemiselle, mutta sitten kun pääsin sisälle ja sain tilattua, päässä oli sanoja, jotka piti saada paperille (jonka jouduin pyytämään kahvilasta, koska mitään paperia ei ollut mukana, edes muistikirjaa, koska se on eksynyt toiseen käsilaukkuun). Äsken kirjoittelin tekstin puhtaaksi. Pieni ruma runo, josta tykkään erityisesti juuri nyt, koska se on tuore ja siinä on uutuudenviehätystä. Sitäpaitsi sitä oli hyvä kirjoittaa. Hauskaakin, ja jotenkin terapeuttista.

Tänään julkistettiin Finlandia Junior -voittaja ja olin tosi tyytyväinen, että Maria Turtschaninoff voitti sen Maresillaan. Onkohan muuten ensimmäinen kerta, kun olen lukenut jonkun F-voittajan jo etukäteen, ennen palkinnon julkistamista? En tiedä, onko ensimmäinen kerta, mutta ei näitä joka tapauksessa montaa ole, veikkaisin että maksimissaan kaksi. Mutta Maresi on hyvä, se kannattaa lukea. Samoin saman kirjailijan Anaché. Ja kaikki muukin Turtschaninoffin kirjoittama.

Nyt otan iltapalaa ja sitten menen sänkyyn kirjan kanssa. Hyvää yötä.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Tunnit

Luin eilen sängyssä Elävän näköisiä ja luen tänään sängyssä Elävän näköisiä. Se edistyy, mutta päätökseni siitä, että yöunet tulevat ensimmäisellä sijalla, vähän haittaa. Aamuherätykset taas ovat sitä mieltä, että se ei haittaa. Minä olen mielipiteineni siinä välissä.

Katsoin Downton Abbeyn. Söin iltapalaa. Ripustin pyykit. En kirjoittanut. Muutamana iltana olen kirjoittanut yhden ruman runon ennen nukkumaanmenoa, mutta en ole runoilija. No, niiden vähäistenkin sanojen saaminen paperille asti on ollut hyvä. Vaikka olenkin ollut tyytyväinen kirjoitustaukooni, alkaa tuntua siltä, että ei ole hyvä olla liian kauan ilman kirjoittamista.

Vuorokaudessa on tunteja vähän vähän. Olen onnistunut kirjoittamattomuuteni aikana täyttämään illat liikunnan harrastamisella ja ruuanlaitolla ja pyykinpesulla niin tarkkaan, että kunhan kirjoittaminen alkaa taas, se joutuu raivaamaan itselleen tilaa. En kuitenkaan ole valmis tinkimään liikunnasta, ja ruuanlaitosta ja pyykinpesusta ei oikein voi tinkiä. Tiskaamisesta tinkisin mielelläni, mutta kun se ei ole ollut prioriteettilistalla ihan ykkösenä viime aikoina, niin siitä ei voi tinkiä enää yhtään lisää. Jostain sille kirjoittamiselle kuitenkin löytyy aina aikaa, vaikka tuntuu, että tunnit ovat täynnä muutenkin. Jostain sille aina kierähtää jokunen tunti viikkoon. Luotan siihen nytkin. Sitäpaitsi olen jo buukannut pari vapaapäivää. Ehkä se siitä.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kirjoja ja unta

En päässyt viikonlopusta yli ilman kirjaostoksia, taaskaan. Ostan nykyään näköjään ihan surutta täysihintaisiakin kirjoja. Tällä kertaa tosin vain yhden, koska järki sanoi, että ehdin ostaa Cunninghamin Lumikuningattaren myöhemminkin, ja säästää tässä kohtaa ne rahat muihin hankintoihin. Joten mukaan tarttui vain Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä. Joku voi kysyä, että miksi ostin Bradleyn enkä Cunninghamia, eikä toisinpäin. Järkeilin sen tällä kertaa niin, että Flavia de Lucen seura on todennäköisesti hilpeyttävämpää kuin Lumikuningatar. Ja niin Flavia tuli kotiin minun kanssani. Ja ei, en tosiaankaan ole ehtinyt aloittaa sitä vielä. Luen edelleen Henni Kitin Elävän näköisiä, joka on hyvä, mutta edistyy turhan hitaasti, koska preferoin nukkumisen ja viime aikoina en ole ehtinyt lukea muuten kuin sängyssä ennen nukkumaanmenoa.

Haaveilen parista kirjoituspäivästä. Tai siis siitä, että ehtisin siivota ennen sitä, että kirjoituspäivä ei muuttuisi siivouspäiväksi. Uneksin siitä, että pääsisin sänkyyn jo yhdeksältä ja ehtisin lukea kirjaa pari tuntia, ennen kuin kello on yksitoista ja pitää käydä nukkumaan. Uneksin siitä, että tulisi vain hyviä uutisia loppuvuoden ajan, koska huonot uutiset tuntuvat kerääntyvän tälle vuodelle. Uneksin siitä, että kun herää, kaupunki on lumesta hiljainen. Ja siitä, että hymy tuntuu kasvoilla samalta kuin auringonpaiste. Siitä, että kynttilä palaisi lepattamatta. Että joku peittelisi minut tänä iltana. Että kuikat tulisivat ensi kesänäkin ja joka kesä tämän jälkeen. Että hyville ihmisille tapahtuisi hyviä asioita. Että toivo olisi oikeutettua, kerrankin, ja lunastaisi itsensä. Että huominen olisi sujuva ja sileä kuin viileä kangas. Että lihakset oikenevat. Että sanat sujoavat niin kuin ei mikään ikinä ennen.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

D = done

Hylsyputki avattu kustantamo D:n kirjeellä. Ihan tavallinen perushylsy, paperikirje. Mikseivätköhän laita sähköpostilla? Tästä se taas lähtee, ei mitään uutta auringon alla siis. Aurinko sitäpaitsi näkyi tänään - kun menin töihin, se paistoi silmään niin kuin maahan pudonnut kolikko. Yleinen haluttomuus ja pienoinen toivottomuus jatkuu täällä, eikä tuo D:n hylsy tuonut siihen mitään uutta eikä lisännyt sitä. Näillä mennään niin kuin on aina ennenkin menty.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Loppumaton kehä

Kävin tänään palauttamassa ne kovan onnen kirjastokirjat, jotka olivat aika myöhässä jo. Kiertelin ihan vähän hyllyjen välissä, mutta en sitten lainannut mitään. Onhan näitä kirjoja täällä kotonakin, parempi lukea näitä ensin. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen: jos kirja ei ole omalla pöydällä, vaan kirjastossa tai kirjakaupassa, niin se tuntuu automaattisesti kiinnostavammalta kuin kirja, joka on omalla kirjoituspöydällä. Vaikka kyse olisi ihan samasta kirjastakin. Hohhoijaa.

Kirjoittelin tänään vähän. Ihan tosi vähän. Ei tullut mitenkään innostunut olo siitä. Luulen, että se on kuitenkin hyväksi. Haluaisin pitää ihan kunnon kirjoituspäivän niin että olisi koko päivä vapaata ja voisi keskittyä kunnolla. Sitä odotellessa pitää varmaan huolehtia siitä, että rutiini ei häviä ihan kokonaan.

Volvon suhteen on edelleen vallalla pessimismi. Juuri nyt ei tunnu siltä, että Volvo on ihan tosi huono, vaan siltä, että mikään ei koskaan muutu. Aina minä kirjoitan uuden kässärin, johon uskon kuin vuoreen, lähetän kustantamoihin, saan hyvässä lykyssä palautetta ja sitten viilaan kässäriä. Uudelleenkirjoitan ja lähetän kustantamoihin. Saan takaisin, uudelleenkirjoitan ja lähetän kustantamoihin. Hyvällä onnella pääsen lähelle, mutta lopulta, vuosien väännön jälkeen kustantamot toteavat, että "ei kiitos, ja lähesty meitä seuraavan kerran jollain toisella kässärillä". Sitten minä hautaan kässärin ja aloitan uuden. Ja sitten tuo koko kuvio uudelleen. Ja uudelleen. Vuosikaudet ja kässärit seuraavat toisiaan ja minä olen tuossa samassa syklissä koko ajan, enkä pääse siitä koskaan pois. En luovuttamalla enkä toisaalta silläkään, että saisin sopimuksen. Vähän lamaannuttava tulevaisuudenkuva. Olisi kivaa olla toiveikas, mutta en nyt vaan ole. Tuntuu siltä, että miksi mikään, mitä kirjoitan, muuttaisi tuota vakiintunutta kuviota. Ei ole mitään syytä.

Vuoristorata-ajelu on kivaa ensimmäiset kuusi kertaa, mutta sen jälkeen alkaa jo vähän kyllästyttää. Harmi vaan, että minut on sidottu tähän vaunuun ja irti en pääse.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Huomenna

Huomiselle on aina suunnitelmia. Huomenna aloitetaan tai tehdään kaikki se, mitä tänään ei ehditä, viitsitä, uskalleta, haluta, osata, jakseta ja niin edelleen. Minun huomisessani on se kirjastokirjojen palautus. Jospa vihdoin viimein saisin ne kovanonnen kirjat palautettua. Yritin nimittäin jo eilen, mutta ei onnistunut. Suljettu isänpäivän vuoksi. Kanniskelin sitten kirjakassia edestakaisin ja vähän mutkan kautta ympäriinsä. Saivat raitista ilmaa.

Kun kirjastokirjat ovat kassissa, poissa tukkimasta näkymää lukemattomien kirjojen pinoihin, niistä pinoista löytyy yllätyksiä. Ai tuollainenkin. Niin tosiaan. Tätä en muistanutkaan. Krhm. Olisikohan mennyt jo vähän yli? Pitäisikö vajentaa tuota lukemattomien pinoa? Millä ajalla?

Koska huomiselle on kaikkea suunnitelmissa ja koska tänään väsyttää, haluaisin mennä jo sänkyyn, ottaa kirjan käteen ja lukea vähän aikaa ennen nukahtamista. Yövalostani on tosin lamppu palanut ja kattovalosta ei ole tässä kohtaa apua sängyssä lukemiseen. Eikä tuollaisia lamppuja saa lähimmistä ruokakaupoista, vaan pitää mennä vähän pidemmälle. Melkein tekisi mieli järjestää täällä blogissa arvonta siitä, että kauanko kestää, että saan uuden lampun palaneen tilalle, kun se kerran pitää ihan erikseen käydä kaupasta hakemassa. Jos lampunhakuviive on mitenkään linjassa kirjastokirjojen palautusviiveen kanssa, niin ehkä sellainen kuukauden verran olisi sopiva arvaus?

Ei minulla mitään asiaa ole, niin kuin olette huomanneet. Kunhan lämpimikseni lätisen ennen kuin menen sinne sänkyyn, otan sen kirjan ja suuntaan väliaikaisvirityslamppuni niin, että sen valossa pystyy joten kuten lukemaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pitäisi

Pitäisi yhtä sun toista, mutta en. Koti on siisti, joten se saa riittää. Tuntuu, että pitäisi kirjoittakin, mutta en. En jaksa, en nyt. Enkä halua siksi, että pitäisi, vaan joku päivä siksi, että haluan, koska sekin on koko ajan enemmän läsnä, vaikka juuri nyt ei, koska väsyttää. Ja koska nyt voi valita, kirjoittaako vai ei (koska pidän virallisesti kirjoitustaukoa), niin lepuutan vielä vähän lisää.

Viikonlopun lukemiset olivat Gail Carrigeria: Waistcoats and Weaponry. Luin sen ahmien. Carriger on ihana. Teki hyvää upota tuolla tavalla ja ahmaista menemään. Kesken on monta vakavahenkisempää (ei ihmissusia, ei hilpeää vaihtoehtohistoriaa) kirjaa, mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua niihin. Kyllä ne hyviä ovat, ei siinä, ja haluan lukea ne, mutta joskus sitä tarvitsee ennen kaikkea viihdettä, jossa ilma-alukset tulittavat kanuunalla junaa ja suurin ongelma on se, että onko tämäkin seikkailu kuinka pahaksi alushameelle ja mistä saadaan teetä. Vielä kun olisi ollut pussillinen salmiakkia Carrigerin viereen, olisi ollut autuasta, mutta nyt ei ollut salmiakin aika.

Uniakin olen nähnyt. Todennäköisesti puoliksi enneuni. Muistakaa nyt sitten, että se oli Rooibos, joka näki enneunen siitä, että Hesarin tämän vuoden esikoispalkinnon voittaa Neljäntienristeys. Se osa unesta, joka ei taatusti ollut enneuni, oli sellainen, että Volvo tuli toiseksi (kilpailussa ei kylläkään jaeta kakkospalkintoa) vaikka sitä ei aivan tarkalleen oltu julkaistu vielä. Ilmeisesti unelle riitti se, että siinä unessa Teos-kustantamo osoitti kiinnostusta ja meillä oli kai kustannussopimus ja jotenkin Volvo sitten oli mukana esikoiskilvassa. Krhm. Ettätuota. Mutta se on sitten se Neljäntienristeys, ettäs tiedätte.


torstai 6. marraskuuta 2014

Keskeneräisiä aikeita

Huomenna pidän vapaapäivän, mutta se ei ole kirjoituspäivä. Jostain syystä se, että huominen on vapaa, sysii minua sänkyyn. Yhtäkkiä en jaksakaan muka valvoa edes yhdeksään (se on kahden minuutin päässä tätä kirjoittaessa), vaikka tavallisesti arki-iltoina lipsuu helposti yli yhdentoista ja kahteentoista. Tieto siitä, että huomenna herätyskello ei soi ihan niin aikaisin kuin tänään, saa unen huohottamaan kuumaa hönkää niskaani.

Olen lueskellut laiskasti tällä viikolla. Jotenkin juuri nyt tekisi mieli Aila Meriluodon Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 175-2004, mutta en aloita sitä vielä. Pitäisi saada noita keskeneräisiä loppuun, etteivät ne ole kesken liian pitkään, koska sitten niiden lukemista on tosi vaikea jatkaa.

Ehkä ehdin huomenna käväistä kirjastossa palauttamassa lainani. Ovat aika paljon myöhässä. Joku päivä ajattelin jostain kirjasta, että "tuo pitää lainata kirjastosta". Onneksi en enää muista, mikä kirja se oli. Luetaan ensin ne keskeneräiset...

Maria Turtschaninoffin Maresi on Finlandia Junior -ehdokkaana. Pidän sille peukkuja. En ole lukenut muita ehdokkaita, mutta tykkäsin Maresista. Turtschaninoffin Anachésta tykkäsin ehkä vielä enemmän, mutta se oli ihan erilainen, ei niitä voi verrata.

Ulkona ropsuu sadetta ikkunaan. Tylsää. En tykkää näistä +1 ja tuulee ja sataa -säistä. Ehkä hetken, mutta en pitkään, ja nyt on kai tarjolla pitkään. Ottaisin kylmän mieluummin ja sateen lumena. Eihän se vielä tässä vaiheessa vuotta onnistu, mutta ehkä jossain vaiheessa.

Nyt sänkyyn lukemaan.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Saatavilla olevista ajanviettotavoista

Eipä tässä mitään uutta. Eilen illalla luin pari artikkelia kirjamessuostoksestani Kirjoittamisen taide ja taito (toim. Karjula). Kerrankin luen tuollaisen artikkelikirjan epäjärjestyksessä. Yleensä olen tylsä ja menen alusta loppuun, mutta nyt luen ne ensin, jotka kiinnostavat eniten.

En ole edelleenkään palauttanut kirjastokirjoja. Pitäisi ja ajatus on ollut, mutta toteutus ontuu. En ole koskaan vapaa ja syönyt siihen aikaan, kun kirjasto on auki. Esimerkiksi nyt se ei ole auki ja nyt periaatteessa olisi aikaa. Kunhan pyykkikone lopettaa. Tässä konkretisoituu taas se, miksi laitoin itseni joku vuosi sitten kirjastonkäyttökieltoon. Tuli halvemmaksi ostaa kirjat kuin maksaa sakkoja. Nyt teen molempia. Maksan sakkoja ja ostan kirjoja. Toivottavasti seuraava hankinta tulee pian: Waistcoats and Weaponry lienee juuri sopivaa luettavaa tähän väliin.

Ajatukset pyörivät kirjoittamisessa yhä enenevässä määrin. Aiheet ovat vaihtelevasti seuraavat:
- seuraava teksti, jonka työnimi on Cooper
- ajanpuute
- jaksamisen puute
- pohdinnat siitä, kuinka huono kustantamoihin lähtenyt Volvo lopulta on, hieman vai hyvin
- erinäiset nippeliasiat, jotka haluaisin kirjoittaa johonkin tekstiin, jos sellainen olisi olemassa
- kirjoittamisen ylivertaisuus muihin saatavilla oleviin ajanviettotapoihin nähden
- kässärin lähettämisen jälkeen tulevat henkiset vaiheet, sillä en muista, mikä on seuraava.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Jo-nähtyä

Kirjastokirjat ovat pahasti myöhässä. Kaikki haarukat ovat likaisina. Outoja ihmisiä kulkee ohi. Päässä ei pyöri tarinoita, mutta henkilöhahmoja, joille pitäisi etsiä koti. Aikaa ei ole. Leipomusten kanssa ei voi oikaista. Televisiosta tulee vain jo-nähtyä. Ulkona sataa vettä.

Pitäisi valmistautua huomiseen. Mennä sen jälkeen nukkumaan.

Tuulessa heiluvien puunoksien varjot osuvat ikkunaan ja näkyvät siinä. Välähtelevä seitti, rakeinen  kuva, kömpelösti yhteenliitetyt filmit.

En ole käynyt kirjoituskahvilassa viikkoihin. Kirjoituspöydällä on pinoissa luettavia kirjoja enemmän kuin ehdin. Kukkamaljakkokin siinä on ja puolet kukista ihan lakastuneita. Sade napsuu ja minä valun kohti lattiaa niin kuin räntäsateeseen jätetty rätti. Sängyssäkin on kirja. En halua lukea enää tänään. Haluan mennä sänkyyn ja nähdä erityisen hyviä unia. Sellaisia, jotka ovat monta päivää kuin lämmin ja pehmeä kaulaliina kaulassa.