Perjantaina luin loppuun Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä. Flavia de Luce on viihdyttävä sankaritar, joka saa minut hymyilemään aina välillä. Lauantaina minun ei pitänyt ostaa yhtään kirjaa. Niin aina. Ostin Maritta Lintusen Hulluruoholan. En ollut tiennyt, että Lintuselta oli tullut uusi kirja, mutta kun huomasin sen ja luin takakannen, kirja vaikutti niin oudolta, että se piti ostaa. Luin sen saman tien lauantaina. Oli ihanaa ahmaista pitkästä aikaa kirja yhdessä päivässä. Makasin sohvalla ja luin. Lukemisen jälkeen olin ihan huuruissa, niin kuin sitä on, kun tippuu kirjaan niin kuin mustaan aukkoon ja tulee sitten sieltä ulos kun kirja on loppunut ja huomaa, että jaa, niin, tosiaan, tällaista. Pidin Hulluruoholasta. Sen tunnelma ja jollain tapaa lakoniset huomautukset ihmisten outouksista olivat jotenkin vääjäämättömiä. Lisäksi Lintusen kieli toimii. Olen kateellinen hänelle joistan hänen sanoistaan. Eräs maneeri pisti silmään kirjan ensimmäisillä sivuilla, mutta sitten totuin siihen. Hulluruoholan luki mielellään. Se oli kolmenkymmenenviiden euron heräteostos, ja onnistunut sellainen.
Hulluruoholan kaveriksi ostin Sarah Watersin Yövartion. Olen edennyt siinä ehkä neljänneksen. Waters on hyvä ripusteleman lankoja ilmaan ja vihjailemaan.
Sää on pakkasen puolella. Kotona on hyvin hiljaista. En oikein tiedä, mitä tekisin seuraavaksi.
2 kommenttia:
Huluruohola valloitti minut. En tiennyt tekijästä mitään. Oikeastaan kirjan nimi kiinnostutti minut. Ja kansi tuntui jatkavan samaa. Pidin kirjasta.
Kiva kuulla, että joku muukin on ehtinyt lukea ja tykätä :). Ja kansi oli hauska, minäkin tykkäsin :).
Lähetä kommentti