May the Force be with you

tiistai 4. marraskuuta 2014

Saatavilla olevista ajanviettotavoista

Eipä tässä mitään uutta. Eilen illalla luin pari artikkelia kirjamessuostoksestani Kirjoittamisen taide ja taito (toim. Karjula). Kerrankin luen tuollaisen artikkelikirjan epäjärjestyksessä. Yleensä olen tylsä ja menen alusta loppuun, mutta nyt luen ne ensin, jotka kiinnostavat eniten.

En ole edelleenkään palauttanut kirjastokirjoja. Pitäisi ja ajatus on ollut, mutta toteutus ontuu. En ole koskaan vapaa ja syönyt siihen aikaan, kun kirjasto on auki. Esimerkiksi nyt se ei ole auki ja nyt periaatteessa olisi aikaa. Kunhan pyykkikone lopettaa. Tässä konkretisoituu taas se, miksi laitoin itseni joku vuosi sitten kirjastonkäyttökieltoon. Tuli halvemmaksi ostaa kirjat kuin maksaa sakkoja. Nyt teen molempia. Maksan sakkoja ja ostan kirjoja. Toivottavasti seuraava hankinta tulee pian: Waistcoats and Weaponry lienee juuri sopivaa luettavaa tähän väliin.

Ajatukset pyörivät kirjoittamisessa yhä enenevässä määrin. Aiheet ovat vaihtelevasti seuraavat:
- seuraava teksti, jonka työnimi on Cooper
- ajanpuute
- jaksamisen puute
- pohdinnat siitä, kuinka huono kustantamoihin lähtenyt Volvo lopulta on, hieman vai hyvin
- erinäiset nippeliasiat, jotka haluaisin kirjoittaa johonkin tekstiin, jos sellainen olisi olemassa
- kirjoittamisen ylivertaisuus muihin saatavilla oleviin ajanviettotapoihin nähden
- kässärin lähettämisen jälkeen tulevat henkiset vaiheet, sillä en muista, mikä on seuraava.


Ei kommentteja: