May the Force be with you

tiistai 29. joulukuuta 2009

Uusi salainen ase

Tänään olen ollut kotona sairastamassa. Päivä on pitänyt sisällään makoilua, istumista, lukemista, puhelimessa puhumista ja aika paljon liman yskimistä irti keuhkoista. Lisäksi kirjoitin nyt illalla kaksi sivua raakatekstiä. Ei mitään odotuksia, ei todellakaan vaatimuksia, pientä testiä vain, että miten sana kulkee ja mitä ranne tykkää.

Ranteesta puheen ollen: sain kaverilta joululahjaksi Arnikaa, siis sellaista tököttiä, jota ohjeen mukaan hierotaan kipeään kohtaan ja laitetaan villaista päälle. Se, ja uudet kädenlämmittimet ovat uusin aseeni ranteen parantamisessa. Arnikan pitäisi kuulemma tehostaa verenkiertoa ja sitä käytetään jännevammoihin sekä lihas- ja ruhjevammojen paranteluun. Myös ja etenkin hevosille. Eli ei kun läträämään - ennen nukkumaanmenoa uusi satsi Arnikaa käteen.

Tauti alkaa ehkä (kop, kop) antaa periksi. Siitä kertoo se, että kaularauhaset, jotka ovat aina kipeänä ollessani turvonneet ja kipeät nekin, alkavat osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Jospa yön jälkeen ja aamusta selvittyä alkaisi olla jo vähän normaalimpi olo. En vielä tiedä, menenkö töihin. Tänään en mennyt ja hyvä niin. Ehkä huomenna sitten?

maanantai 28. joulukuuta 2009

Kaukomatkaaja ja muita avattuja lahjoja

Joulu oli ja meni. Lahjoista mainitsen kirjalahjat: Sana Krasikovin Vielä vuosi, Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, Herta Müllerin Matala maa sekä ihanana yllätyksenä Gastronomian sanakirja.

Muista lahjoista mainitsen flunssan. Sain sen jo hiukan etuajassa ja neljä päivää se teki tuloaan, raapi kurkkua ja kipinöitsi kallon alla, mutta vasta sunnuntaiaamuna se iski päälle kunnolla. Joitain osia sain kyllä oikaista, eli ei ihan täysimittainen tauti oireiltaan, mutta ihan tarpeeksi mittava silti. Tänään olen nähnyt Kaukomatkaajaa ja pötkötellyt sohvalla. Sohvalta ylös nouseminen ja vessaan kävely käy urheilusta. Keuhkoihin on pesiytynyt suuri joukko räkää (en tajua mistä se sinne on päässyt) ja sen vuoksi hengityskapasiteetti on vähentynyt noin puolella. Yskin limaa ylös ja hengittelen välillä. Tämä päivä oli lomapäivä, mutta vietän huomisenkin sohvani hellässä huomassa. Keuhkot vähän parempaan kuosiin ja vasta sitten töihin, kiitos.

Joulun talvi oli ihana. Nyt ikkunalautaan napsuu vesi, Helsinki nauttii nollakelistä, minä en. Ehkä se tuosta vielä pakkaseksi muuttuu ja muuttaa joka ikisen jalkakäytävän luistinradaksi. Kyllä se vielä siitä, talvi, toivon.

Olen jutellut tänään Kaukomatkaajan kanssa ummet ja lammet - ripsiväreistä rakkauselämään ja ikäkriiseistä ilmankosteuteen. Oli mukavaa ja teki hyvää. Siinä puhuessa tajusin myös ensimmäistä kertaa odottavani ensi vuotta, sillä tavalla innokkaasti. Nyt joululomalla on ilmeisesti iskostunut päähän se fakta, että virkavapaaseen on enää puolitoista kuukautta aikaa, ja että niiden puolentoista kuukauden aikana minulla on vain kaksi täyttä työviikkoa; muut on pirstottu lomapäivillä vajaiksi. Odotan kirjoittamista, odotan virkavapaata ja odottaminen on hauskaa. Tunnelin päässä on sittenkin valoa ja se tuntuu - no, valoisalta. Lisäksi on muitakin valoja, toiset heikkoja, toiset vahvoja, jotkut himmeitä, mutta joissain lupaus vahvemmasta valosta. Sekin tekee tunnelman toiveikkaaksi. Että ehkä vielä kuitenkin tapahtuu jänniä ja hyviä asioita. Hauskaa.

Yskä ravistelee kylkiluita, lämmittää rintaa pienellä poltteella. Varpaat ovat huopatossuissa, peitto ja kone sylissä, sohva houkuttaa vaakatasoon, aikoo helliä minua lämpimällä ja pehmeällä, aikoo heijata kuin kehdossa, lupaa, ettei keuhkojen tarvitse ponnistella. Annan mielelläni periksi, painaudun syliin.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Valmiina jouluun

Joululoma on alkanut; silmissä väsymystikkuja. Eilen kirjoitin raakatekstiä, tänään pakkasin kirjoitusvihon mukaan joululomalaukkuun. Ehkä ehdin antaa lahjoja itselleni jossain välissä, muutaman sivun kerrallaan, yhden, kaksi. Kuuntelin pakatessani musiikkia, se teki hyvää. Nyt istun umpihiljaisessa kodissani ja se tekee hyvää. Ulkona pimeää pakkasta ja lunta. Ajatuksissa on tasainen pohja. Niskassa eilinen, lämmin käsi, kämmenenjälki. Ajatukset pyörittävät pientä lämmintä palloa hyvin veltosti, varpaita palelee. Alavatsaa juimii tuttu kipu, iltapalaksi särkylääkettä ja kuumavesipullo. Minulla on ikävä unta, menen sinne ihan kohta ja väsyn kokonaan. Omaan sänkyyn.

Lämmintä ja rentouttavaa joulua teille kaikille
toivoo Rooibos

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Lahjoja

Viimeinen adventti. Huomenna työpäivä, sitten joululoma. Mennyt viikko on sisältänyt kaikenlaista, sekä hyvää että huonoa. Tänään annoin itselleni lahjan. Kirjoitin raakatekstiä. Pitkästä aikaa. Neljä sivua. Sitten annoin käden levätä. Tuntui hyvältä, vaikkei raakateksti ollutkaan yhtään mitään muuta kuin puolentoista kuukauden kirjoitustauon jälkeen kirjoitettua ensimmäistä raakatekstiä. Se rauhoitti hiukan. Herätti sekä toivon että pelot. Ihan hyvä niin.

Lunta sataa. Se on päivän toinen lahja. Talvi on ihana asia; Helsingissä sitä saa niin harvoin, että silloin kun saa, nautin tosi paljon.

Eilen ostin joululahjoja. Vielä on ostamatta, mutta on jo ostettukin. Joulumieli alkaa hiipiä tännepäin, se vähän rennompi, joka nauttii siirtymisestä kotopuoleen enemmän lumen keskelle, sukulaisten sekaan, ihanien ruokien ääreen.

Satakieleltä sain haasteen. Satakieli on sen itse keksinyt ja siihenkin liittyy lahja. Lahja itselle. Ajattelin avata sen lahjan nyt, kun kerran on kirjoitettu raakatekstiäkin, joten kirjoittamista voi ajatella ilman katkeria reunoja. Tarkoitus on siis antaa kiitosta itselleen hyvin kirjoitetusta tekstistä. Valitsen siis ajatusteni kohteeksi yhden tekstin, kerron teille, mitä laatua tekstini on ja vähintään viisi asiaa, joiden takia teksti on onnistunut. Poimikoon haasteen eteenpäin kuka haluaa - tuolla sivupalkin alareunassa on simpukankuva, jonka saa liittää blogiinsa, kun on mukaan lähtenyt.

Arvoin hetken, mutta päädyin novelleistani Thetaan. Thetaa minä ajattelen nyt. Olen kirjoittanut sen moneen kertaan, olen miettinyt tekstiä paljon ja aivan lopusta en ole ihan vieläkään 110% varma, mutta Thetassa on myös tosi paljon hyviä puolia, joiden takia tykkään ja olen ylpeä siitä.

1. Aikatasot liukuvat tekstissä luontevasti limittäin ja leikkaukset ovat sujuvia. Tykkään siitä, miten Thetassa ajatus jatkuu aikatasoja erottavien lauseiden yli ja tuottaa tekstiin yhtenäisyyttä. Teksti venyy.

2. Thetan maisema on kaunis. Se, joka piirtyy päähän kun tekstiä lukee. Ei sokerisen kaunis, ei täydellinen, vaan hiukan kulunut, ja toivoakseni hyvin inhimillinen.

3. Thetan loppu kiepauttaa asetelmaa vielä kerran hiukan ympäri. Loppu ei ole turha, eikä se kiinnitä kaikkia langanpäitä, vaan jättää osan liehumaan vapaina.

4. Olen ylpeä siitä, miten olen mielestäni saanut Thetaan tosia osia. Tosia siinä mielessä, että kaikki naiset tietävät mistä puhutaan ja kuinka kipeää ja totta se on tietyssä vaiheessa. Theta ei kaunistele. Tykkään siitä, kuinka pieni, muka vähäpätöinen asia kuvaa aika pitkälti kaikkea sitä, miten päähenkilö on nähnyt itsensä koko elämänsä ajan.

5. Thetassa on henkeä ja se on ehjä, vähäeleinen kokonaisuus.

Täytyypä joskus tehdä tämä haasteharjoitus jollain toisellakin Kreikkalaisella. Ensimmäisenä mieleen valikoituvat tietenkin ne tekstit, joista on helppo keksiä hyvää sanottavaa, mutta tämä voisi tehdä hyvää sellaistenkin tekstien kohdalla, joista tykkää, mutta joissa ehkä on vielä jotain viilattavaa. Saa ainakin uuden näkökulman tekstiin.

Tässä tämän päivän lahjat. Toivottavasti lahjoja riittää vielä muillekin päiville :).

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ei

Nyt alkaa ilmeisesti tuntua tämä viikkojen kirjoittamattomuus. Kivatkaan asiat eivät tunnu miltään. Väsyttää. Haluaisin vain itkeä. En halua olla yksin, mutta en halua puhua kenenkään kanssa; haluan olla hiljaa. Ajattelen vääriä asioita, painotan vääriä tunteita, en usko itseeni. Se on se pahin. En usko itseeni missään asiassa, en usko, että minulla on mitään annettavaa, tai että minusta on olemaan onnellinen. Ajattele nyt, ettei edes olemaan onnellinen. Kaikkihan sen osaavat, muka.

Kädestä on huomanut tänään, ettei se ole kunnossa. Sekin syö naista, ja takaa sen, etten uskalla kirjoittaa vielä.

Paha mieli. Harvinaisen paha mieli.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Pakastavaa

Pakkanen on ihana asia. Jumalainen. Mahtava. Kyllä, ylireagoin aina vahvasti, kun lämpötila valahtaa alle -5:n. Onneksi satoi myös lunta. On talvi. Odotan sitä, että pakkanen kiristyy lisää. Niin kylmäksi, etten enää laita hametta päälle lähtiessäni töihin. Niin kylmäksi, että pitää ottaa kovat keinot käyttöön; paljon paksuja paitoja, pitkiä pukeutumisia. Extremetalvisää saa minut tuntemaan itseni elävämmäksi.

Sairasloma oli ja meni. Totuttelen taas arkeen. En ole kirjoittanut vieläkään mitään, en ole uskaltanut. Pelkään ranteen puolesta. Se on ottanut töissä käymisen toistaiseksi ihan hyvin, tosin pakkasesta se ei tykkää. En uskalla kokeilla kepillä jäätä, en vielä. Ajattelin, että jos jouluun pitäisi kirjoituspakkolomaa vielä, kun aikaakaan ei oikein ole. Sen jälkeen sitten kokeilisin varovasti.

Sairaslomalla opin, että olin melko pahasti addiktoitunut tietokoneen käyttöön. Päivät eivät tuntuneet päiviltä, kun ei voinut avata konetta, olo oli levoton. Ensimmäisten päivien ajan päässä singahteli tuhat asiaa, joista halusin blogata. Tuhatsata asiaa, joista halusin kirjoittaa. Sitten se laantui, käänsin aivoni "nyt ei tehdä mitään" -asentoon ja tyydyin kohtalooni.

Tänään kylvin ristiriitaisia tunteita ja nyt yritän olla niittämättä sitä mitä kylvää. Yritän olla ajattelematta mitään, olla ihan vaan. Viikata pyykit, ripustaa puhtaat, avata telkkarin, paketoida ehkä joululahjan tai kaksi. Pakata repun, sillä huomenna on paljon tekemistä ja suoritettavaa töiden jälkeenkin. Töiden. Ehkä lähden huomenna töistä pois heti kun liukuma alkaa. Ehkä en ajattele tänään enää mitään, ehkä en houkuttele tylsiä, masentavia ajatuksia, vaan keskityn siihen, että ulkona on pakkasta ja että huomenna saan taas tarpoa pakkasen läpi töihin keuhkot kitisten, raukat.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Virityskuva

Rooibos alkaa pikkuhiljaa virittäytyä saikunloppumistunnelmaan. Maanantaina taas palkkatöihin ja loppuu tämä tarpeeksinukkuminen. Käsi (KOP KOP KOP puuta) saattaa tuntua jo paremmalta, mutta en uskalla mennä vannomaan mitään ennenkuin tästä vähän vanhenen. Lauantaipäivän aktiviteeteissa on "hyvä lapsenlapsi" -ohjelmaa. Tällä kertaa se tarkoittaa haahuilua ympäri kaupunkia kameran kanssa. Vaarille hiukan jouluylläreitä. Illalla leffaan. Huomenna kauneimpiin joululauluihin. Ja koko ajan toivon lisää pakkasta ja lunta.