May the Force be with you

tiistai 29. joulukuuta 2009

Uusi salainen ase

Tänään olen ollut kotona sairastamassa. Päivä on pitänyt sisällään makoilua, istumista, lukemista, puhelimessa puhumista ja aika paljon liman yskimistä irti keuhkoista. Lisäksi kirjoitin nyt illalla kaksi sivua raakatekstiä. Ei mitään odotuksia, ei todellakaan vaatimuksia, pientä testiä vain, että miten sana kulkee ja mitä ranne tykkää.

Ranteesta puheen ollen: sain kaverilta joululahjaksi Arnikaa, siis sellaista tököttiä, jota ohjeen mukaan hierotaan kipeään kohtaan ja laitetaan villaista päälle. Se, ja uudet kädenlämmittimet ovat uusin aseeni ranteen parantamisessa. Arnikan pitäisi kuulemma tehostaa verenkiertoa ja sitä käytetään jännevammoihin sekä lihas- ja ruhjevammojen paranteluun. Myös ja etenkin hevosille. Eli ei kun läträämään - ennen nukkumaanmenoa uusi satsi Arnikaa käteen.

Tauti alkaa ehkä (kop, kop) antaa periksi. Siitä kertoo se, että kaularauhaset, jotka ovat aina kipeänä ollessani turvonneet ja kipeät nekin, alkavat osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Jospa yön jälkeen ja aamusta selvittyä alkaisi olla jo vähän normaalimpi olo. En vielä tiedä, menenkö töihin. Tänään en mennyt ja hyvä niin. Ehkä huomenna sitten?

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Siis askel homeopatian maailmaan :). Kyseistä kasvia käytetään avuksi myös synnytyskipujen lieventämisessä sekä synnytyksestä palautumisessa. Silloin siis tablettimuodossa.

Toivottavasti tehoaa!

Rooibos kirjoitti...

Tehoja toivon minäkin!

Tirlittan kirjoitti...

Kipeänä ei kyllä kannata mennä töihin, siitä ei kruunua saa, joten parantele itsesi kunnolla terveeksi!

Rooibos kirjoitti...

Tirlittan: oletko saanut selville, että miksi niitä kirkkaampia kruunuja on niin hiton vähän jaossa, vaikka kärsisi kuinka ;)?