May the Force be with you

torstai 28. kesäkuuta 2012

Päivä

Heräsin. Suihkutin. Kuivasin. Puin. Meikkasin. Lähdin. Kävelin. Istuin. Join. Työskentelin. Neuvottelin. Lounastin. Työskentelin. Join. Työskentelin. Lähdin. Kävelin. Ajelin. Kysyin. Ostin*. Tapasin. Halasin. Juttelin. Kyselin. Join. Tilitin. Söin. Vastailin. Maksoin. Kävelin. Puhelin. Halasin. Erosin. Tervehdin. Näytin. Matkustin. Viestitin. Kävelin. Nousin. Avasin. Riisuin. Pesin. Pakkasin. Luin. Kirjoitin.

*Ostin: Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Uusi tuleminen

Alkukuusta lanseerasin itselleni "kirjoita sivu päivässä"-massakauden uutta projektia eli Deltaa varten ja sitten raportoin tänne kuinka hairahduin ja Delta-raakamassan sijasta tuli novellinraakile. Mitä massakaudelle kuuluu nyt? Krhm. Se odottaa uutta tulemista, joka alkaa toivoakseni ihan näinä päivinä. Entä sitten tuo novelli, jonka ei pitänyt tulla ulos ja tuli kuitenkin. Kirjoittelin sen puhtaaksi ja viilasin vähän ja lähetin kirjoittajakavereille luettavaksi. Tänään tavattiin ja sain palautetta, joka oli innostavaa, hauskaa, hyödyllistä ja mietityttävää. Ja miten ihanaa oli puhua kirjoittamisesta! Ja miten hyviä uutisia yhdellä kirjoituskaverilla oli!

Kun tulin tapaamisestamme kotiin, pohdiskelin sitä, että Deltan massakautta pitäisi jatkaa taas. Ja sitten ajattelin tuota sivupolkua ja hairahdusta eli novelliani. Ajattelin ja tajusin. Ei se ole sivupolku, se on tutkielma, joka liippaa läheltä yhtä Deltan asetelmaa. Ei se ole Delta pienoiskoossa, ei mitään sinne päinkään, mutta hitsi vieköön, yksi elementti niissä on sama ja että minun alitajuntani on rakentanut sen kuvan johonkin mieleni tasolle ja antanut sen sitten yhdeksi osaksi novellin teemaa.

Joku toinen olisi ehkä tajunnut yhteneväisyyden aiemmin. Minä tajusin sen vasta kun mietin, että olisiko uudesta novellista osaksi Kreikkalaisia. Mietin novellin teemaa, mietin onko siinä elementtejä, jotka sopisivat Kreikkalaisiin. Mietin teemaa. Mietin, että ehkä se on erilainen kuin Kreikkalaiset. Mietin, että ehkä se on erilainen ja että ehkä se on enemmän samanlainen Deltan kanssa ja sitten vain tajusin niiden kuvioiden limittyneisyyden ja samankaltaisuuden niin kuin ne olisivat palasia samasta palapelistä. Ja kun sen tajusin, helpotuin jostain syystä tosi paljon. Jos alitajuntani askartelee asioilla, jotka ovat erilaisia kuin Kreikkalaisissa, mutta pyyhkivät toistensa sivustoja, olen ehkä päässyt himpun verran eteenpäin.


ps. Tuhannes postaus. Tuhannes! Hämmentävää.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Reunat

Ei, ei, ei. Ihan silkkaa koomaa ja väsymystä ja aivotoiminnan nollatasoa. Sänky ja unilukemiseksi Hilja Valtosen Ville viekastelee taas ja jos vain mitenkään jaksan niin sitä ennen nostan sormea ihan vähän, mutta jos en jaksa nostaa sormeakaan, niin sitten ei.

Kovin on kapeita päiviä. Osuu laitaan heti jos ei keskity. On taas mustelmia, sellaisia joista en tiedä, että miksi ja sellaisia, joista tiedän. Kädetkin ovat hirveän painavat.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sirpaleita

Että niin räkäistä päivää seurasi näin aurinkoinen ja kaunis ilta. Ensin oli petetty olo: mieli oli vähän murjottavainen ja yhtäkkiä aurinko alkoi ja sää ja mieliala eivät sopineetkaan enää yksiin. Nyt on jo seestyneempi tunnelma, sekä minulla että ulkoilmalla. Taivaanrannassa on pilviä, mutta keskellä on paljon paljasta sinistä, sellaista linnunmunan väristä. Sellaista hiljaisuuteen hiutuvaa.

Ei hylsyä tänäänkään. Ehkä niitä ei tule nyt ennen kesälomia. Ehkä tulee. Se, odotanko niitä vai en, ei vaikuta mitenkään siihen, tuleeko niitä vai ei.

Tänään olen juonut teetä ehkä puolitoista litraa. Aika tarkalleen. Kaikki mustaa. Aika huono juttu, luulen. Nyt on ihan ookoo, mutta epäilen, että loppuviikosta vatsani ilmoittaa, että haloo, nyt loppui kaltoinkohtelu. Sitten palaan kiltisti rooiboksen pariin.

Kirjoittanut. En ole. Katsotaan nyt. Haluaisin lukea. Ylihuomenna tapaan kanssakirjoittajia ja saan palautetta novellistani. Haalealla kesäiltataivaalla on kuu. Se on kapeampi kuin puolikuu ja paksumpi kuin sirppi. Minä olen aika samanlainen.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannuksesta

Juhannus on juhannuksittu. Oli kaikenlaista: taukoamaton mustarastas, tyyntä ja tuulta, ruokaa enemmän kuin piti syödä, kävelyä, kukkasten poimimista, kikatusta, juoksua, saunomista, saunomista, saunomista, uimista ja uimista ja sukulaisia ja nukkumista, isokoskelo neljine lapsineen, leppälintu, varis ja lokki, yllättävä vehkahavainto, mäkiä, savunhajua, puhetta. Ei ollut kokkoa tai nuotiota, sillä vesi oli ylhäällä ja viimevuotisen kokon paikka oli jossain siinä kohtaa, missä nyt oli vettä polveen tai ylikin.

Nyt ollaan taas arjen kynnyksellä. Yritän vielä vähän viivyttää sitä. Pilvet ovat sentään väistyneet, ehkä huomenna on heleä päivä. Toivotaan niin.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ikuinen arvoitus

Olen tänään meilaillut kirjoituskaverin kanssa hänen tekstistään, jonka luin eilen illalla ja lähetin saman tien hänelle palautetta. Lähetin myös kirjoituskaverille luettavaa ja sain palautetta takaisin. Virkistävää tällainen teksteistä puhuminen. Toistan itseäni, mutta tulee vähän enemmän sellainen olo, niin kuin olisi jossain tärkeässä kiinni, kun edes pohtii tekstejä.

Kirjoituskaveri kommentoi tyylimaneereitani ja jäin miettimään taas hiukan tyyliasiaa. Koko kevään kestänyt paha tyylikriisi nostelee hiukan rumaa päätään. Moni tuntemani kirjoittaja kuulostaa teksteissä tietyllä tapaa aina itseltään. Maneeri? Oma ääni? Jumiutumista tietyntyyppisiin kertojiin? Paha virhe? Omaleimaisuutta? Hmm. Milloin tietty tyyli on maneeri ja milloin taas hyvä asia? Se ei tietenkään ole hyvä, jos kaikki tekstit kuulostavat siltä, että ne tulevat saman kertojan suusta (paitsi jos se on tarkoitus), mutta sitten taas, entä jos kirjoittajalla on sellainen oma ääni, joka erottuu kaikista hänen teksteistään. Onko se aina huono asia?

Ei sillä, haluaisin olla kirjoittaja, joka osaa kirjoittaa niin erilaisilla äänillä, ettei tekstien pinnasta erottaisi niitä saman ihmisen kirjoittamiksi. En kyllä tiedä, tuleeko minusta ikinä niin taitavaa. Ja mistä se eriyttävä äänensävy sitten syntyy. Hm. Sanoista, lauserakenteista, adjektiivien käytön tavoista, kuvastosta, sanajärjestyksestä, rytmistä? Ja miksi, jos yrittämällä yrittää kirjoittaa eri äänellä kuin normaalisti, yritys epäonnistuu aina pahasti? Siksi varmaan, että se on yrittämällä yrittämistä ja vääntämällä vääntämistä. Pitänee tänä kesänä keskittyä lukiessa siihen, että pohtii välillä sitä, miten tyyli on rakennettu ja esim novellikokoelmien kohdalla, että kuulostaako novellien tyyli samalta vai eriltä ja miksi.

Rupesin miettimään kirjailijoita, joilla on selvästi erottuva tyyli, sellainen, jota joku voisi pitää maneerinakin. Olisiko Mikko Rimminen sellainen? Hänen sanankäyttönsä on virtuoosimaista. Vaatiiko erityisen kuuluva oma ääni sitten nimenomaan virtuoosin kynän varteen, jos halutaan, että tyyli on muutakin kuin tahmea maneeri? En tiedä. Mystisiä asioita nuo tyyli ja oma ääni ja maneerit. Taidan kaivaa kirjapinon alimmaiseksi hautautuneen Ben Yagodan The Sound on the Page -kirjan kesälukemiseksi.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Veri, kiitos, odotus, raukeus

Kävin aamulla antamassa putkilollisen verta. Nyt kyynärtaive näyttää siltä niin kuin ihon alla olisi mikroskooppisen pieni verimuurahainen. Siellä se asuu, kunnes liukenee pois. Hassua kyllä, en saa ikinä mustelmia neulanpistoista, tai mitään muutakaan verimuurahaista suurempaa. Hassua siinä mielessä, että olen koko ajan ihan mustelmilla. Kaapinovi, pöydänkulma, tuntematon kova asia, joka leimaa ihon sinisellä musteella. Hm. Ja haavatkin umpeutuvat aina kiltisti (jos en revi niitä auki, ja nyt puhun ihan fyysisistä haavoista), joten mustelmat taitavat tosiaan johtua siitä, että kolhin itseäni joka paikkaan, eikä siitä, ettenkö hyytyisi reiän kohdalta.

Kerroin männäpäivänä kuinka kanssakirjoittajat lupasivat lukea uusimman novellinraakileeni. Tapaamme ehkä ensi viikolla, mutta sain jo ensimmäisen viestin yhdeltä lukijalta. Olin kirjoittanut hänelle saatteeksi, että vähän hermostuttaa lähettää tekstiä eteenpäin ja niin tekikin, sillä niin kuin tajusin vasta ihan äsken, en tiedä milloin viimeksi joku olisi lukenut minulta jotain ihan uutta. Ei sataan kertaan pyöritettyjä Kreikkalaisia, vaan jotain upouutta. No, nyt luki ja lähetti minulle meilin ja sai minut hymyilemään näteillä sanoillaan. Ettei huolta kuulemma ole, ja että hän tykkäsi tekstistä. Kummasti tuon kuuleminen vetää aina suuta hymyyn.

Hymyistä päästäänkin sopivaa aasinsiltaa pitkin hylsyihin. Ei vieläkään. Muistelin tosin, että ensi viikolla on vielä mahdollisuus - jos kustannustoimittajat siivoavat pöytää ennen juhannusta, posti saattaa tuoda hylsyn vasta juhannuksen jälkeen. Toivottavasti tuo edes yhden, koska muuten vähän luulen, että joudun odottamaan ensi talveen.

Odottamaan, niin. Viime aikoina on ollut monta asiaa, joita on vain pitänyt odottaa. Sellaisia, mitä en voi tai halua tässä nyt kertoa, sitä kuuluisaa siviilielämää, mutta sellaisia vereslihaodotusasioita, tiedätte varmaan. Tässä odotellessani olen todennut taas sen vanhan viisauden, että aktiivisen odottamisen ajat tuovat minusta sen huonoimman esille. En ole kauhean hyvä odottaja. Siis jos puhutaan oikeasti siitä odottamisen tilasta, kun päässä ei pyöri mitään muuta kuin odotus ja keskittymiskyky katoaa ja hermot napsahtelevat poikki mistä hyvänsä. Juuei. Tykkään enemmän tästä tilanteesta, kun odotus on kuluttanut päälimmäiset energiansa loppuun ja antaa minun tehdä muutakin kuin istua kireänä tuolin reunalla, etunojassa ja vahtia kelloa. Tällä hetkellä odotan aika lunkisti. Kun ei se hätäily auta mitään. Haukotus.

Toivottavasti huomenna on lämpimämpi kuin tänään. Tänään paleli. Tänään nukutti ja niin nukuttaa nytkin kun maha on täynnä ja pyykit on pesty ja enää pitäisi tiskata. (Sen tiskaamisen ehtii varmaan huomennakin?)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Päivän ilot

1. Liikunta, sen jälkeinen nälkä ja sen jälkeinen täysi maha.
2. Se, että jo neljä kanssakirjoittajaa on ilmoittanut ehtivänsä lukea uusimman novellini. Palautetta tulossa siis, pitkästä aikaa, miten kivaa!
3. Valo.
4. Kesäsuunnitelmat.
5. Se, että huomenna menen hierojalle.
6. Raukea olo.
7. Omasta toiminnasta saatu mukava palaute siviilielämässä.
8. Se, että kutsun täällä blogissa muuta elämääni siviilielämäksi ja esimerkiksi töissä ajattelen tätä omaa, kirjoittavaa elämääni siviilielämäkseni.
9. Se, että juhannuksena pääsee saunaan ja uimaan.
10. Se, että juuri tällä hetkellä mikään ei ole älyttömän huonosti ja pystyn suhtautumaan niihin vähänhuonoihin asioihin toiveikkaalla tai ainakin neutraalilla otteella (tämä johtuu tasan tarkkaan siitä, että olen juuri syönyt ja verensokeri on aika optimaalisella tasolla).

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Extra: kirjankansiruno nro 3

Arvaa mitä ajattelen -
kuvittele itsellesi mies.
Rikas
laiha 
ja kaunis.
Jokin yhteinen maailma.
Nautinnon hinta:
portti naisten maahan.


Sijaisia

Eilen oli ihana kesäpäivä, ihan mahtava. Tänään ihana sadesunnuntai. Ihana siksi, että saan pestyä pyykkiä ja silitettyä ja tehtyä kotihommia, kun ei ole tarvetta nauttia kesästä ulkosalla koko päivää. Tuli hyvään saumaan tämä sadepäivä, vaikka en toki olisi ollut yhtään pahoillani eilisen kaltaisesta kesästä tällekään päivälle. Sekin hyöty sadepäivästä on, että saan kirjoitettua. Viilasin juuri vahinkonovellini siihen kuosiin, että uskalsin kysyä kanssakirjoittajilta josko joku lukisi sen. Yleensä viilaan ja viilaan ja viilaan ja sitten vasta luetutan, mutta nyt ajattelin venyttää totuttuja kehyksiä ja pyydän palautetta selvästi aikaisemmassa vaiheessa. Vaihtelua, ja ehkä siitä jotain oppiikin, vanhakin koira.

Seuraavaksi pitäisi kai palata massakauteen. Delta on kärsinyt pahasti viime aikoina ja hyvin alkanut massakausi lässähti tuohon vahinkonovelliin, joka pyrki ilmoille. Nyt kun se on jonkinlaisessa kuosissa, voin palata Deltan pariin. Sivu päivässä, eikä mitään mutinoita, Rooibos!

Pitäisiköhän lähteä kahvilaan kirjoittamaan. Täällä kotona on tuota sijaistoimintoa tarjolla vähän liiankin kanssa.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Tämä

Taisi olla toissailta, kun kirjoitin uuden novellini puhtaaksi, tahtoo sanoa toiseen kertaan. Siinä on noin viisi sivua ja se kaipaa ankaraa lihotuskuuria. Tahtoo sanoa, että huomenna ja sunnuntaina kirjoitetaan. Sunnuntaina sen luulisi käyvän helposti, sillä säätiedotus lupaa sateista, mutta huomenna voi olla vaikeampaa.

Tänäänkään ei kynnyksellä odottanut hylsy. Alan olla huolissani, että jään kokonaan ilman perinteistä kesänalkuhylsyä. Ensi viikko vielä armonaikaa.

Salmiakkihimo on armoton. Söinkö yhtään eilen? En tainnut syödä. Entä toissapäivänä? Jep, ja sitä edeltävinä noin 50 päivänä. Paha salmiakkikoukku ja toinen ja kolmas päivä ilman ovat pahimpia. Saa nähdä miten huomenna käy. En luota tahdonvoimaani ihan sokeasti tässä kohtaa.

Nukuttaa. Olen lukenut viime illat Harry Potteria. The Deathly Hallows. Olen vihdoin saanut taottua päähäni millaiset siemenet jalavalla on. Siivekkäät. Menen tutkimaan keittiöni jemmat. Josko jossain olisi edes pari salmiakkipastillia.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kirjankansiruno nro 2

Säätiedotus merenkulkijoille

Tule hyvä vielä vuosi,
pitkä sadekausi, häiriö maisemassa.
Säde, auringonkukkatalvi.
Vaarallinen juhannus kun olen luonasi, tutkimusmatkailija.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Runo

Nappasin Lumiomenan Katjalta kirjankansirunouden henkiinherätyksen. Katja oli poiminut idean puolestaan Kirjantilasta, joten olen tässä ketjussa tosiaankin vain hyväksikäyttäjä. Mutta luettuani Katjan runoja en voinut olla tarttumatta kirjoihini... Kas tässä. - Ja koska kuvan kanssa on suureellisia ongelmia, se tulee vähän jälkijunassa. Kirjankansirunoni kuitenkin jo alla :).

Hetki

Siivekkäät ja hännäkkäät eksyneet näkevät unia.
Vihreäsilmäinen yö.
Ei kaipuuta, ei surua,
merihevonen kääntää kylkeään.
Sydämeni soi.

Edit 13.6.: Kuva tulee tässä:

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tiivistys

Viikonlopun saldo: yksi uusi, hyvä yksityiskohta työn alla olevaan novelliin, yksi runo, raakatekstiä, keskusteluja kanssakirjoittajien kanssa, palautteenantoa kanssakirjoittajan novellista, ruokaa, juomaa, monta kauhallista väsymystä, sitkeä korvamato, kikatusta, hortoilua, torkkuja linja-autossa, venäläistä samppanjaa, tanssimista, raskasta unta, kramppaava jalkapohja ja vatsalihakset, shoppailua. Ja ei, nämä eivät tapahtuneet samassa seurassa kaikki asiat. Kanssakirjoittajat erikseen ja muu erikseen. Huomenna taas sivu päivässä. Massakausi jatkuu.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kerta kiellon päälle

Siis mitä? Kahdeksi päiväksi pois kotoa, eikä mitään yksityisyyttä tiedossa eli ei hetkeäkään jolloin voisi kirjoittaa. Oikeasti? Hei kamoon? Juuri nyt? Voiko perua? Olla sen sijaan kotona ja kirjoittaakirjoittaa ja käydä uudessa kirjoituskahvilassa ja kirjoittaakirjoittaa? Ei minulla ole juuri nyt aikaa juosta ympäri maita ja mantuja, nyt kun sanoja olisi tulossa sieltä jostain!

Ai nukkumaan, että jaksan huomenaamulla herätä klo 5.30? 5.30?! Ei kai? Niin kai sitten. Huokaus.

Laaksoa ja kukkulaa

Kirjoitin himpun verran lisää. Tiskasin. Pakkasin huomista reissua varten. Luin kanssakirjoittajan novellin, jonka ääreen keräännymme sunnuntaina palautteen merkeissä. Vaikutuin. Huojahtelin ihailun ja itsesäälin välillä. Hieno teksti, niin osuva. Ja minä en ole saanut vieläkään edes kesäkuun alun kiintiöhylsyjä, en yhtäkään. Muut saavat, minä en edes niitä. Haluan nukkua ja herätä kirjoittamaan uutta novellia, ehkä siitä tulisi hyvä. Joka tapauksessa se pitää kirjoittaa.

Hämmentävä ilta. Pää edellä tekstiin, omaan ja toisen. Tekee hyvää kirjoittaa ja tekee hyvää lukea hyvää tekstiä ja miettiä mitä siinä voisi tehdä vielä paremmin. Kirjoittaminen on omituista, samoin ajankäyttö. Sanoja olisi tulollaan, tunnen että olisi, mutta ne on pakko panna telakalle odottamaan sunnuntaita. Toivon, etteivät ne näivety sillä aikaa ja kuivu käyttökelvottomiksi.

Hairahdus

Sivu päivässä? Kyllä, tavoite on saavutettu tältä päivältä, tuplastikin, mutta ei vaan ollenkaan sillä tavalla kuin piti! Sen sijaan, että olisin kirjoittanut lisää massaa Deltaan, purskautin kirjoitusvihkoon novellinaihion, joka ei ole puolen tunnin intensiivisen kirjoittamisen jälkeen muuta kuin alussa ja johon liittyviä lauseita pulpahtelee mieleen ja pitää kirjoittaa muistiin vähän väliä. Ja ei, en usko, että alan kirjoittaa tänään enää massaa Deltaan, tuo uusi juttu saa nyt pyöriä päässä ja tulla ulos niin paljon kuin haluaa. Mutta ei tässä näin kyllä pitänyt käydä ;).

Uuden novellin lisäksi löysin tänään uuden kirjoituskahvilan ihan läheltä kotia. Join siellä kupin Johan&Nyströmin Earl of Organic -teetä ja kotona yllätysvieraan kanssa vielä toisen samanmoisen. Niin ja se kahvila. Kyllä, toimii. Ehdottomasti sinne uudestaan. Vähän uusi näkökulma lähikulmiin sen kahvilan ikkunan läpi ja lisäksi sisustus toimi erinomaisena taustana uudelle tekstille. Hyvä paikka. Ja sen sijaan, että puhun kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta muusta, minun pitäisi ensin tiskata, sitten pakata yhden yön tavarat huomenna alkavaa pikkumatkaa varten ja sitten mennä ajoissa nukkumaan, koska joudun nousemaan huomenaamulla viimeistään puoli kuudelta (mikä on järkyttävän epäinhimillistä kaltaiselleni pitkänmatkannukkujalle). Joten ei auta, pitää ruveta hommiin.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kiintiökirjoitus

Jo monena iltana kotiin tullessani olen avannut kotioven varmana siitä, että kynnyksellä makoilee A5-kokoinen, siisti, valkoinen kuori (mielikuvissani naama alaspäin), jonka sisältä paljastuu taas yksi hylsykirje. Joka päivä, kun avain kääntyy lukossa, kurkistan oven taakse: joko nyt? Kokemuksen perusteella kesäkuun alkupuoli ennen juhannusta on erinomaista aikaa hylsyjen saalistamiseen: ei tarvitse pistää rikkaa ristiin, vaan hylsylaiheliinit lentävät suoraan syliin. Mutta ei siis vielä. Ehkä ne liikkuvat tänä vuonna pareittain? Kreikkalaisten kolmoskierrokselta puuttuu vielä hylsy kustantamoista A, B, D ja H. G:ltäkin vähän odottelen. Villinä veikkauksena äänestän, että saan kesäkuun aikana hylsyn ainakin Kustantamo A:sta, koska molemmilla aikaisemmilla kierroksilla A on lähestynyt minua joko aivan toukokuun lopussa tai sitten kesäkuussa.

Eilen solkkasin Deltaa sivun verran. Pohdiskelin sen jälkeen sivumääriä ja kiintiöitä. Että jos kirjoittaisi sivun päivässä, niin kahden viikon kuluttua minulla olisi jo neljätoista sivua kasassa. Kuukauden kuluttua kolmekymmentä ja niin edelleen. Enkä ole koskaan harrastanut tällaisia sivukiintiöitä. Miksen? En tiedä. Olen kyllä aina ollut tietoinen siitä, että muut käyttävät niitä. Hmm. Pohdiskelujeni tulos on se, että seuraavaksi otan sitten taas kynän käteen ja pakenen sohvalle (uusi kirjoittamispaikkani kotona, ei tunnu niin vakavalta kirjoittamiselta, jos kyyröttää sohvalla ja "vähän vaan" sohii raakatekstiä) ja kirjoitan sen verran, että saan siitä sitten koneelle siirrettynä sivullisen ykkösen rivivälillä. Jatkan tätä systeemiä nyt ensi viikon loppuun asti niinä iltoina, kun olen kotona. Siis etten ole reissussa, kuten ensi viikonloppuna. Sivu. Ei se ole liikaa vaadittu. Eilen siihen meni parikymmentä minuuttia ja puhtaaksikirjoitus päälle. Enkä luulekaan, että pystyn pysymään sivu per päivä -vauhdissa koko kesää. Mutta silti, jos edes joka toinen päivä - se tarkoittaisi sitä, että saisin kesän aikana noin 45 sivua kasaan. Massaa. Sitä minä nyt tarvitsen Deltaan. Sitä, että rentoudun ja lakkaan kirjoittamasta Deltaa, ja kirjoitan sen sijaan raakatekstiä Deltan henkilöistä ja tapahtumista. Raakatekstiä, Rooibos, raakatekstiä! Ei mitään väliä, onko materiaali käyttökelpoista vai ei, vaan tärkeintä olisi nyt saada massaa, jota ruveta sitten paisuttamaan ja työstämään.

Tällaiset suunnitelmat. Ja jottei sivukiintiö tunnu liian pelottavalta, niin kokeillaan sitä alkuunsa ensi viikon loppuun asti. Vanha koira ja uudet temput ja varovainen aloitus, ettei tule venähdyksiä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lauseita

Luin Carol Shieldsin Pikkuseikkoja-romaania ja jokin siinä (varmaan päähenkilön, elämäkertakirjailijan fiktiiviset pyrinnöt) nosti mieleeni tiivistämisen. Eräs opettajistani sanoi useasti, että kun kirjoittaa kirjaa (/romaania/novellia) pitäisi pystyä tiivistämään tarina yhteen lauseeseen. Siis yhteen normaalipituiseen lauseeseen, eikä mihinkään kaksikymmenriviseen megahirviöön, jossa on pilkkuja siinä missä pitäisi olla pisteitä. Olen aina välillä miettinyt tuota ohjetta. Ideana siinä oli se, että kun kirjoittaja muotoilee tarinansa idean tai juonen yhteen lauseeseen, hänen on pakko päättää, että mikä tekstissä on punainen lanka ja mikä on se ydin, jonka hän haluaa kertoa. Joskus se teki ihmeitä: ensin kanssakirjoittaja kiemurteli ja lateli "mutku" ja "sitku" ja "totanoinniinku"-ähistyksiä, mutta lopulta, kanssakirjoittajan omaksikin ihmeeksi (ilmeestä päätellen) kaiken ähinän keskeltä artikuloitui yhdeksi selkeäksi lauseeksi se, mitä kirjoittaja oli kirjoittamassa. Joskus saattoi aavistaa, että se ääneensanomisen hetki merkitsi jotain - kun asioita sanoo ääneen, niistä kuulee ihan eri tavalla itse, että onko niissä järkeä, jaksavatko ne kiinnostaa itseä, onko se tarina sellainen, jonka haluan kirjoittaa.

Kirjoittamisesta puhuminen on tärkeää. Se voi olla yllättävänkin tärkeää. Ei välttämättä se, mitä muut sanovat, vaan se, että sanoo joitain asioita itse ääneen. Muistan kun joskus puhuin jostain Kreikkalaisen novellista ja samalla aloin nähdä sen selvemmin - myös ne puutteet. Ne tulivat näkyviksi päähäni kun puhuin tekstistä. Eikä se tietenkään aina toimi. Joskus valitan ja vingun jostain tekstistä viikkokausia, enkä löydä siihen mitään järkeä.

Haluaisin kirjoittaa taas. Niin, että se tuntuu sielussa ja kylkiluiden välissä ja ytimenjatkeessa ja umpisuolessa. Kirjoittaa. Olla tekstissä. Haluaisin, että minulla olisi keskeneräinen projekti. Onhan minulla, Delta, mutta se on niin alussa, ettei sitä lasketa. Pitäisi päästä pitemmälle ja syvemmälle Deltaan ja kirjoittaa ja olla arvioimatta, että mitä siitä mahtaa tulla. Tulee mitä tulee, tulee Delta. Ihan sama montako sivua ja mihin suuntaan. Ensimmäinen versio. Siitä on niin kauan kun olen kirjoittanut jotain kymmentä sivua pitempää - ja vielä näin suunnitellusti, etten oikein pääse vauhtiin. Ja päivät häviävät, hulahtavat käsistä niin kuin tuuli. Mustelmia kyllä on paljon, ne nousevat kuin rikkaruohot, yksi kutsuu toisia paikalle. Ehkä pitää ankkuroida itsensä niiden mustiin pilviin ja pysyä niiden avulla tässä kyydissä ja kirjoittaa aina välillä sanoja.