May the Force be with you

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kova luotto

Tänään vähän raakatekstiä. Osa siitä käyttökelpoista ja pitäisi kirjoittaa puhtaaksi kässäriin, jossa se lihottaa yhtä viikonloppuna kirjoitettua uutta kohtausta. Olen ajatellut Volvoa aika paljon aina välillä ja päässäni on mental noteja kuten "viina ensin". Jossain vaiheessa, kun minulla on päivä tai kaksi aikaa, rupean kirjoittamaan hankalinta kohtausta, johon tuo "viina ensin" liittyy. Toivottavasti saan siitä hyvän. Vielä on miettimättä kuka siinä kohtauksessa on kertoja, mutta ehkä sekin selkiintyy pikkuhiljaa.

Luotto on jollain tapaa kova koko ajan. Siis Volvoon. Että kun pyytää, niin annetaan, ja silti samalla joka kerta kun tekstiä tulee, olen hirveän kiitollinen siitä, että tulee. Volvo on kuitenkin kasvattanut minuun luottamusta siihen, että kyllä se siitä. Että kun tulee se hetki, jonka voin käyttää kirjoittamiseen, niin kyllä se siitä. Teksti tulee ja solmut aukeavat. Niin tähän mennessä ainakin. Sehän sitä luottoa rakentaakin.


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kirjoitusviikonloppu, muun muassa

Olen saanut kirjoitettua tänä viikonloppuna jonkun verran. Kuutisen sivua suunnilleen. En ole ihan varma laadusta, mutta vaikka joutuisin deletoimaan nuo kuusi sivua, ne ovat kuitenkin vieneet Volvoa eteenpäin. Perjantaina kävin kahvilakirjoittamassa raakatekstiä ja olin ihan pöllyissä kirjoittamisesta ja teestä. Tee oli jumalaisen hyvää oolongia ja raakateksti - siinä oli parasta se, että taas kerran Volvo todisti olevansa jotenkin erikoinen. Aina kun pyydän, minulle annetaan. Se tekee Volvosta minulle erikoisen. Perjantain raakatekstisetti oli hyvä siinäkin mielessä, että sain hahmoteltua suunnitelman sille, mitä kirjoittaisin tänä viikonloppuna. Onnistui ainakin osittain. Deadline tulee tosi nopeasti, mutta silti minulla on vielä hölmön luottavainen olo sen kanssa. Ja saa ollakin. Saan luottaa. Hyvin usein Volvo on antanut minulle takaisin kaiken sen luottamisen, mitä olen siihen ladannut.

Luen Gail Carrigerin uusinta, Prudencea. Tänään ostin myyjäisistä muutaman kirjan lisää, taas. Cormac McCarthyn Matka toiseen maailmaan (löytö!) ja Anita Brooknerin Päivät Pariisissa. Ja yksi Agatha Christie, joka on sen näköinen, että olen oikeasti ihan varma, että koira on jyrsinyt tuota kirjaa.

Näillä mennään eteenpäin. Pari Volvon yksityiskohtaa vaatii miettimistä, joten on ihan hyvä lopettaa kirjoittaminen tähän ja antaa aivoille tilaa tehdä töitä jossain taustalla.


ps. Varmuuskopioasioideni pitäisi olla nyt erinomaisesti kunnossa. On ulkoista kovalevyä ja automaattista synkronointia, on erillinen tikku jolla varmuustilanne ja on varmuuskopioita meilissä. Tällaisesta tulee elämänhallinnallinen olo.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Hiukka

Hitunen sanoja, ei enempää.

Eilen luin sanojani ääneen ja tärisin keuhkojen pohjasta ja jalkoja myöten. Miten lukeminen onkin niin vaikeaa ja jännittävää jos joutuu seisomaan yleisönsä edessä. Istuminen on helpompaa.

Eilen en kirjoittanut vaikka olisi ollut kaksi junamatkasuuntaa.

Tänään hiukkasen, ei montaa sanaa. Mietin mitä kirjoitan huomenna.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kunniallisia aikeita

Ei kirjoittamista tänään. Harrastin liikuntaa ja sosiaalista elämää. Seuraavaksi harrastan sängyssä lukemista ja nukkumaan menemistä. Minulla on vakaa aikomus kirjoittaa tällä viikolla. Huomenna. Ehkä. Ylihuomenna, toivottavasti. Torstaina? Kyllä. Perjantaina? Ehkä. Pieni ongelma ehkä siinä, että en välttämättä tiedä, miten jatkan kässärin kanssa, mutta luotan siihen, että se asia selviää kun pääsen hommiin. Tai ainakin toivon niin. Ja toivon tosiaan, että pääsen hommiin. Aikaa ei ole ihan loputtomasti eikä tuhlattavaksi asti, sillä deadline lähestyy. Toivoa sopii, että olen niin valmis huhtikuun lopussa kuin ajattelinkin olla. Olen kyllä jo luvannut itselleni viikon lisäaikaa, jos tarvis vaatii, mutta katsotaan nyt ensin siihen vappuun asti ja neuvotellaan lisäajoista lähempänä.


torstai 19. maaliskuuta 2015

Syvällinen analyysiosio

Minusta muuten tuntuu, että tämä blogi on aika tylsä. Kirjoitan nykyään siitä, että olen kirjoittanut vähän kässäriä, tai siitä, että en ole kirjoittanut yhtään, mutta että aion kyllä jonain tulevana päivänä kirjoittaa vähän. Miten valtavan mielenkiintoista! No, lohduttaudun sillä, että tälläistä tämä nyt on. Enkä osaa juuri nyt (enkä oikeastaan ikinä) analysoida mitään älykästä kirjoittamisestani. Kaikki energia menee siihen, että töiden jälkeen saan sanoja paperille edes suunnilleen oikeasta aiheesta ja oikeassa järjestyksessä. Että sori vaan, te jotka vielä jaksatte lukea, tylsää on ja ei tämä tästä tämän riemummaksi muutu - ennen kuin saan sen sopparin, hehheh.

Sen verran kyllä voin analysoida, halpaa kyökkispsykologiaa, että kirjoittaminen on edelleen se ankkuri, joka kiinnittää minut itseeni silloin kun meinaan olla tuuliajolla. Ja näköjään se voima, joka tällaisina päivinä saa minut vähän paremmalle tuulelle kun muun päivää olen murjottanut. En ole ihan niin irrallani kun saan kirjoitettua vähän. En ole kenenkään muun armoilla silloin kun saan kirjoitettua vähän.

Ja huomenna on auringonpimennys. Pitää muistaa katsoa ikkunasta puolen päivän aikaan, että hämärtääkö. Itse aurinkoa ei siitä ikkunasta näe, joten ei tule houkutusta katsella kohti.

Murjotusta ja kirjotusta

Olin tänään vähän skeptinen itseni suhteen, koska olen kiukutellut koko päivän, mutta sain sitten kuitenkin kirjoitettua. Pari kolme sivua lisää kässäriin. Toivon vieläkin, että pysyn aikataulussa. Riippuu vähän siitä, saanko yhden vaikean kohtauksen kirjoitettua vai en. Luulen, että siihen menee aikaa. En pidä riitelystä ja siinä kohtauksessa sitä on mahdotonta välttää. No, jos yhtään tunnen itseäni niin jätän sen vaikeimman viimeiseksi ja sitten lopulta sen kanssa on kivaa ja mietin, että miksi lykkäsin sitä. Toivon, että näin käy, ja että lykkääminen kypsyttää kohtauksen minun päässäni, eikä se ole sitten niin vaikea saada sieltä ulos.

Väsyttää, luulen. Kiukuttelu etenkin. Itsekseen kiukuttelu vielä enemmän. Päällepäin olen ollut ihan hyväntuulinen tänään aina kun on ollut tarve, mutta yksikseni olen murjottanut ja kiukutellut. Joskus näitäkin päiviä. Onneksi sain kirjoitettua. Onneksi onneksi. Sitäpaitsi on vaikea murjottaa ihan täysipainoisesti, jos on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan kässäriä eteenpäin. Siksikin kirjoittaminen on hyvä asia.


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Tähän joku outo ja asiaan mitenkään kuulumaton, kummallisen assosiaatioketjun tuottama otsikko

Tämän päivän kirjoittamiset eivät liittyneet Volvoon, vaan kirjoitin myöhempää käyttöä varten puhtaaksi perjantaina käsin kirjoittamani tekstinpätkän. Olen kyllä ajatellut Volvoa ja luin sen saamat kaksi kustantamopalautetta läpi pitkästä aikaa. Tuntuu siltä, että olen menossa Volvon kanssa oikeaan suuntaan, mutta nyt täytyisi vielä toteuttaa se suunta. Etenkin yksi vaikea kohtaus pitää kirjoittaa, tai ehkä useampi jos se yksi alkaa poikia, mutta sen aika ei varmaan ole vielä. Pitää saada muuta lihaa luitten ympärille ensin.

Ostin viikonloppuna liian halpoja kirjoja. Helena Wariksen Talviverisen, Sami Hilvon Rouva S.:n ja Karo Hämäläisen Ilta on julman. Ihan liian halpoja kirjoja, sillä nuo maksoivat yhteensä vain kympin. Lohdutin itseäni sillä, että ne pääsevät hyvään kotiin ja että ostan kyllä niitä täysihintaisia kirjojakin. Edelleen tosin valittelen sitä, että ostokseni eivät mahdu mihinkään ja että en ehdi lukea ostoksiani sitä mukaa kun hankin niitä. Lukemattomien pinot kasvavat. Niitä on tällä hetkellä kolme plus sitten se pino, missä ovat ne kirjat, joista pitää hankkiutua eroon. Onkohan minulla koskaan sitä tilannetta, että eläisin kirjojen kanssa kädestä suuhun, eikä olisi lukemattomien pinoa? En usko, jos suoraan sanotaan, enkä pidä sitä kyllä edes tavoiteltavana asiana, vaikka olisihan se aika jännää.

Tällä viikolla kirjoitusaika on vähän vähissä - huomenna ehdin ehkä Volvoa ja voi olla että keskiviikkonakin, mutta voi myös olla, etten keskiviikkona edes ajattele Volvoa. Saa nähdä. Ensi viikolla on sitten taas Volvon vuoro, jos ei sitä ennen.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Laulavat eläimet

Tänään kirjoitin kuin kuuliainen tyttö ainakin. En paljon, en juurikaan uutta vaan editoin vanhaa, en kovin pitkään, mutta puoli tuntia ja kyllä se kässäri taas liikahti puoli senttiä eteenpäin. Liikahti. Ihan varmasti. Uskon niin. Ja nyt olen ihan finaalissa - silmät lupattavat puolitangossa ja eniten haluaisin nukkua jo, mutta vielä on hommia, tiskit puolessa ja päätin että tiskaan ne tänään, vaikka väkisin. Sen jälkeen taidankin olla selvä ja valmis sänkyyn, kunhan nuo astiat nousevat kuivauskaappiin laulamaan - miksi äkkiä tuli assosiaatio Aaro Hellaakosken säkeisiin "Kosteasta kodostaan/ nous hauki puuhun laulamaan/ - - - / niin villin-raskaan se virren veti/ että vaikeni linnut heti". Kaikkea sitä. Tuonkin runon olen ensi kertaa lukenut kirjasta Kantokorpi-Lyytikäinen-Viikari: Runousopin perusteet.

Hauesta takaisin. Tai en tiedä. Miksi hauesta pitäisi tulla takaisin. Ehkä Hellaakoski on ihan hyvää tähän iltahetkeen kun väsyttää ja "kuin vetten paino ois tullut yli/ ja yksinäisyyden kylmä syli".

Hyvää yötä ja lämpimiä sänkyjä teille.

ps. Laulavasta hauesta tulee assosiaatiojatkumona toinen kirjallinen laulava, eli Laulava lintukoira.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Välipäivä

Ei kirjoittamista tänään. Kun olin tullut kotiin ja syönyt pikaisesti, kello oli jo yli yhdeksän, ja totesin, että ei nyt. Tavallaan tekisi mieli, koska haluaisin nähdä miten Volvo alkaa muotoutua kun siihen lisää uusia osia, mutta olen liian väsynyt. Menen ajoissa nukkumaan ja kirjoitan huomenna sitten taas.

Miten ihmistä voikin väsyttää niin usein? Johtuuko se siitä, että en ole päässyt liikkumaan vieläkään (pelaan varman päälle poskionteloitteni kanssa) vai johtuuko se lisääntyneestä valosta vai siitä, että on univelkaa? Ei se nyt viimeksi mainitusta voi johtua, eikä minulla nyt niin paljon ole univelkaa... Tämä on vähän sama dilemma kuin ruuan kanssa: miten voi olla vähän väliä nälkä ;)?

Mutta niin, huomenna taas Volvoon. Tyydyn tänä iltana vain ajattelemaan sitä.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Aika markkinat vai aikamarkkinat?

Tänään kirjoitin reilun tunnin. En sano juuta enkä jaata, mutta tein kuitenkin hommia. Olen myös miettinyt tänään aikataulutusasioita eli sitä, miten arjesta löytyy aikaa kaikelle sille, mitä haluaa arkeensa tunkea. Niitä asioita on yllättävän paljon. En keksinyt vielä mitään erityistä kikka kolmosta, mutta sen totesin, että aamuherätysten kanssa minun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni: ei enää torkuttelua, vaan ylös sängystä ja töihin, sillä jos olen ajoissa töissä, pääsen myös todennäköisesti ajoissa sieltä pois. Ja se puoli tuntia tai 40 minuuttia, jonka pahimmillaan torkutan aamulla, ei se ole oikeaa nukkumista, joten ei se tavallaan ole myöskään yöunista pois, jos nousenkin heti kun kello soi. Katsotaan nyt, miten nämä hyvät aikomukset toteutuvat. Mitenkäs se sitaatti menikään ja kuka sen sanoi? Että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla? No, yritetään. Mistään muusta kohdasta päivää ei heru helpolla lisäminuutteja.

Luen Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut -romaania. Se on hyvä, mutta välillä tuskastun siihen. Kerronta on niin erilaista kuin nykyään. Ja silti kirja on moderni. En tiedä, mikä siinä nyt tökkii, sillä luin sitä ihan innolla ennen kuin luin tuon Cormac McCarthyn Kaikki kauniit hevoset, josta bloggasin tuossa joku päivä. Ehkä Vartio tarvitsee pidemmän etäisyyden McCarthyyn. No, keskeneräisten pinossa on paljon kirjoja, samoin lukemattomissa, joten ei pitäisi olla ongelma löytää sellaista iltalukemista, joka osuu oikeaan hetkeen.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Parempi

Siitä huolimatta, että eilen olin ihan varma, että Volvon uusi kertojaääni on luokattoman huono, tartuin kuin tartuinkin tänään hommiin. Suoraan koneelle ja editoimaan sitä uutta kertojaääntä. Ei se nyt niin huono ole. Sain viilattua jo yhden kolmi-nelisivuisen pätkän ja kun kirjoitan siihen vielä vähän lisää, siitä tulee varmasti ihan kelpo. Luulen vain, että minun täytyy kirjoittaa tämä osa tekstistä siinä järjestyksessä kun se tulee kässäriin. Ehkä pätkittäin kirjoittaminen sieltä täältä ei toimi tämän osion osalta, vaikka se on toiminut koko Volvon tähänastisen elämän. Ehkä ei toimi nyt. Kokeillaan uutta systeemiä, jos kerran vanha tökkii. Enkä mieti juuri nyt liikaa mitään - seuraan intuitiotani ja aloitan vahvalla kuvalla ja vahvalla kohtauksella. Voin analysoida myöhemmin, nyt menen sitä kohti, mikä tuntuu oikealta.

Jos saisin kirjoitettua joka päivä edes vähäsen. Edes joka toinen päivä. Jos saisin kirjoittamisen taas alkuun niin, että tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta tarttua työpäivän jälkeen Volvoon. Kyllä se sitten siitä taas. Toivotaan.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kaunis kirja

Ostin viime kuun loppupuolella Cormac McCarthyn Kaikki kauniit hevoset. Kirja kiinnosti, koska olin kuullut siitä hyvää luotettavasta lähteestä ja miten kirja voisi olla epäkiinnostava, jos sillä on noin nerokas nimi. Luin sen äsken loppuun. Loistokas kirja. Vaikuttava. Kertakaikkinen lukukokemus. McCarthyn tyylissä on jotain vanhahtavaa - ehkä sen takia, että luonnonkuvausta on paljon, eikä se ole nykykirjoissa muotia niin kuin se oli joskus. Tyylissä on kuitenkin myös jotain uutta, ja siitä syntyy hieno ristiveto - Kaikki kauniit hevoset ei ole tyyliltään vanhahtava, vaan äärimmäisen ajaton. Väkevä kirja, jonka tarinan voisi tiivistää pariin lauseeseen, jotka eivät kertoisi mitään siitä valtavasta maisemasta, jonka McCarthy levittää lukijan eteen. Hieno kirja, hyvin hieno. Kaikki kauniit hevoset maksoi 34 euroa ja 95 senttiä ja vaikka sain ostettua sen kirjakaupan bonussetelillä (olin unohtanut, että kirjakauppa lähettää sellaisen viime vuoden ostosten perusteella), maksaisin ilomielin jokaisen euron ja sentin sen ovh:sta. Ennen kuin aloitin Kaikki kauniit hevoset, ajattelin, että se on varmasti hyvä. Nyt sana "hyvä" tuntuu liian laimealta. Mitäänsanomattomalta. Kaikki kauniit hevoset on väkevä ja vaikuttava. Tuollaisia kirjoja pitäisi lukea enemmän. Tuntuu kuin minuun olisi auennut uusi maisema.

Laatu hukassa?

Lueskelin äsken niitä tekstipätkiä, jotka olen kirjoittanut Volvon uuteen kertojanääneen. Ajatus oli jatkaa kirjoittamista siitä mihin jäin viimeksi kun kirjoitin. Pidän kyllä tuumaustauon ennen kuin kirjoitan. En ole ihan vakuuttunut nimittäin. Viisitoista sivua on määrällisesti hyvä alku, mutta laadusta en ole ihan varma. Tekstissä tapahtuvat asiat ovat sinänsä ihan ookoo, mutta entä tuo tyyli? Voi voi. Pitäisi löytää nyt se oikea kohta, josta kirjoittaa. Kiirekin on jo, mutta sitä ei kannata ajatella, koska se ei auta mitään. Jostain pitää kuitenkin löytää joku draivi tuohon tekstiin. Tuntuu hankalalta.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Loma ja flunssa

Kävin lomalla viime viikolla ja hankin sieltä taas uuden taudin. Tällä kertaa sain ihan täysiverisen flunssan. Ei olekaan ollut varmaan kahteen vuoteen tätä perinteistä settiä, että kurkkukivun kautta räkään, tukkoiseen päähän ja tukevaan yskään. Alan toeta jo, mutta kyllähän tämä jatkuva kipeänä tai puolikuntoisena oleminen alkaa jo vähän ärsyttää. Jospa tämä oli sitten viimeinen setti tälle keväälle?

Edellisessä blogikirjoituksessa laitoin deadlineja itselleni. Niin kuin arvaatte, Volvon suhteen ei ole tapahtunut mitään, koska ensin oli se loma ja nyt sitten tauti. Viimeistään ensi viikolla tartun toimeen. Lomalla en kyllä edes ajatellut kirjoittamista, ja luulen, että se oli ihan hyvä. Ja toivon, että Volvo lähtee taas liikkeelle, kunhan pääsen sen ääreen.