May the Force be with you

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Matkaan

Pakkaan ikiomaa, hyvin lyhyttä henkilökohtaista kirjoitusleiriäni varten. Hotellihuone ja tuntematon kaupunki odottavat. Yöpaita, villatakki, villasukat, sampoota, hiusharja, kirjoitusoppaita siltä varalta, että pitää saada jostain sysäys suuntaan tai toiseen (Goldbergiä ja Hirvonen&Silfverbergin Sata sivua), sateenvarjo.

Pikku matkani jälkeen lähden viikonloppureissuun. Sinne pakkaan mukaan Elokuvan runousoppia -kirjan. Junamatkaa varten ja iltalukemiseksi.

Kumpaankaan matkalaukkuun en ota mukaan mitään kaunokirjallisuutta. Näillä matkoilla olen itse oma kaunokirjallisuuteni.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Puu minussa

Tiskaan ja pyykkään. Langaton näppis on lakannut toimimasta. Tiskaan ja pyykkään. Näinä päivinä olen puu, joka versoo yhtä sun toista. Puun päällä on huppu, mutta siellä hupunkin alla versoo, vaikkei siltä näytä, ja odottaa sitä, että peitto otetaan pois ja päästetään versot kipinöivään valoon.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Päivän sana

Sateinen, sumuinen, pehmeä sunnuntai. Hesarissa sitaatti Eeva Kilveltä. Juuri tässä kohtaa.

"On kirjoitettava vain silloin kun on valmis panemaan itsensä alttiiksi."
Eeva Kilpi

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Toipuu, ei taivu

Neljä päivää sängyn ja sohvan pohjalla takana. Edessä vielä yksi lepopäivä, ja toivon, että pystyn jo vähän tekemäänkin jotain. Olo on jo paljon parempi, joten olisi ihan kiva, jos huomenna saisi päiväunien lisäksi pestyä vaikka vähän pyykkiä. Ärsyttävintä makoilussa on tylsistyminen. Olen lukenut, olen nukkunut, olen maannut ja tuijottanut kattoon ja kirjahyllyyn ja tyhjyyteen. Ärsyttävää sohva- ja sänkykuurissa on myös se, että tuntuu kuin koko kroppa hajoaisi. Päivä 2: hervottoman jumittuneet niska- ja kaulalihakset. Päivä 4: jalkojen takaosan lihakset ovat lyhentyneet ainakin puoli metriä ja kinnaavat vastaan kun suoristaa jalat kunnolla. En tykkää. Jäykkä ja jumittunut olo. On se hyvä, että flunssa alkaa jo hellittää, niin pääsee pikku hiljaa takaisin omaan itseensä ja kroppaan, joka tottelee, jos ei täydellisesti, niin ainakin normaalitasolla. Kunhan tokenen tästä, niin menen ensi töikseni joogaan venyttämään osaseni taas paikalleen.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Minor report

Flunssaan, joten kaikkien kirjoittamiseen liittyvien suunnitelmien toteuttaminen siirtyy tuonnemmaksi. Aion linnoittautua sohvaan ja lukea keittokirjoja (!). Olo on nuupahtanut. Kirjastokirjat pitäisi palauttaa tai uusia, ettei tule sakkoja.

Action plan kirjoittamisen suhteen. On olemassa. Vaatii vielä ajatustyötä. Aloittaminen pelottaa ja innostaa yhtä aikaa. Vajaan kahden viikon kuluttua menen yöksi pois kotoa. Kirjoittamaan. Olen varannut hotellihuoneen. Odotan sitä.


torstai 13. syyskuuta 2012

Manaus

Kahvilakirjoittaminen on palannut. Kaipaan kesän kirjoitusleiriä. Miten siellä pystyikin olemaan niin irti kaikesta ja kiinni sanoissa ja auki sille mitä tuli, eikä mitään suodattimia. Eikä tarvinnut laskeutua, ei odottaa avautumista - heti kun sinne meni, se oli kaikki siinä, pulppusi. Sitä on ikävä. Samaa tunnetta on vaikea löytää täällä ja tässä ja arjessa. Yritän houkutella, manata sanoja sanoilla.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Action plan

Tiedän, mitä minun pitää tehdä. On suunnitelma. Hajanainen, mutta kuitenkin. Se pitää kirkastaa vielä kunnon toimintasuunnitelmaksi. Ja sitten pitää toimia sen suunnitelman mukaan. Toivokaa, ettette saa lähiaikoina kovin montaa blogikirjoitusta luettavaksenne tässä blogissa. Se nimittäin tarkoittaisi sitä, että toteutan sitä suunnitelmaani.

Uusi asenne ja suunta yhä syvemmälle. Tästä eteenpäin. Minä itse. Osaan.

Palautekarkkia

Viikolla sain tarkkanäköistä ja ymmärtävää palautetta Piihin Outilta (kiitos vielä!) ja olen vieläkin ihan täpinöissäni siitä, että sain niin hyvää palautetta ja myös lukea vaihtarina Outin hienoa tekstiä.

Tänään oli sitten uusimman novellin vuoro. Laitoin uusimman muutamalle kanssakirjoittajalle pari viikkoa sitten sillä ajatuksella, että uusin korvaa jonkun huonomman Kreikkalaisista. Samalla kuitenkin epäilytti ja jännitti kauheasti: toimisiko uusin? En ollut siitä ollenkaan varma. Olin kyllä ihan tiloissa kirjoittaessani sen ensimmäistä versiota heinäkuussa kirjoituskurssilla, mutta en osaa (vielä?) luottaa tiloihini. Niin monta kertaa on tuntunut siltä, että omasta tekstistä tykkää siitä syystä, että se on oma - että se tekstin "toimiminen" onkin ollut omassa päässä. Aina ei ole ollenkaan helppoa arvioida omaa työtä. Onneksi on ihania ihmisiä, jotka lukevat ja kertovat mielipiteensä!

Niin että se uusin novelli ja palaute siitä? Voi apua. Pelkäsin, että siitä oli tullut banaali ja halpa. Ja kun kanssakirjoittaja kertoi mielipiteensä, helpotuin niin, että melkein itkin. En siksi, että hän sanoi tekstin olevan hieno, vaan siksi, että hän oli tuntenut lukiessaan saman mitä minä tunsin kirjoittaessani. Se oli ihan hirveän iso helpotus. Että juuri sen nimenomaisen tunteen siirtäminen lukijaan onnistui. Nyt tuntuu taas siltä, että tunnelin päässä vilkahtelee valo (tai ehkä se on seinään kiinnitetty lyhty, jonka avulla pääsen taas kappaleen matkaa eteenpäin valoisassa, ihan sama, valoa joka tapauksessa, armasta valoa) ja jaksan eteenpäin. Että on oikein asettaa toiveita Kreikkalaisten hartioille, ja että tuo uusi novelli kantaa oman osansa toiveista leveillä harteillaan.

Miten paljon kevyempi ja valoisampi on kulkea, kun saa palautetta teksteistään. Olen saanut sitä karkkia niin monelta ihmiseltä Kreikkalaisiin liittyen, etten tiedä, riittävätkö kahden käden sormet. Ei aina miellyttävää, mutta aina rakentavaa palautetta. Tosi arvokasta siinä, että olen päässyt näkemään, mitä ja miltä minun sanani vaikuttavat toisten ihmisten lukemina. Vaikka kirjoittaminen on yksinäistä hommaa ja vaikken kirjoita ketään varten, niin lopussa on kuitenkin aina se, että kun joku muu lukee tekstin, se saa uuden elämän. Ehkä erilaisen kuin olen tarkoittanut, mutta elämän jonkun toisen mielessä.

torstai 6. syyskuuta 2012

Maljapuhetta ja muita kiitoksia

Sain tänään kommentteja Piistä uudelta lukijalta. Hymyilyttää. Tekee niin kovin hyvää, kun teksti saa lukijan. Onhan Pii luettu monesti aikaisemminkin, mutta uusi lukija on uusi lukija ja hänen mielipiteensä auttavat hahmottamaan, mitä teen Piille: otan mukaan Kreikkalaisiin. Heivatkoon kustantamo sen sitten pois, jos eivät tykkää.

On myös kivaa, että tämän lukijan jälkeen blogosfäärissä on joku, joka tietää, mistä puhun, kun puhun Kreikkalaisista :).

Sitäpaitsi sain Ahmulta pallon, jonka Ahmu oli saanut Deeltä, joka oli ollut iloisella tuulella. Tässä ohjeet:
1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa listaat viisi asiaa, josta sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.


Tässä minun maljapuheeni:
1.  On ihanaa, että tajusin syksyllä 2007 tarvitsevani kirjoitusblogia. En arvannut silloin, miten paljon tästä saa ja miten paljon omia ajatuksia selventää, kun voi pähkäillä kirjoittamista blogissa.
2. Syksy, sama kuin Ahmulla. Minä en tosin saa nukkua vielä viileässä kodissa, mutta viileämmässä kuin kesällä ja koko ajan viilenee. Taivaallista. Sitäpaitsi syksy on paras vuodenaika. Pimeä ei haittaa. Saa käpertyä. Ja syksy on uuden alku, paljon enemmän kuin vuodenvaihde.
3. Hyvin kiitollinen olen siitä, että rakkaillani on kaikki jos ei täydellisesti, niin kuitenkin ihan hyvin. Ei suuria suruja, ei mitään, mikä musertaisi täydellisesti alleen. 
4. Minulle tulee hyvä mieli myös, kun katson uutta puputauluani tai kun Funky Bambiani. (Bambini on ihan omanlaisensa, sain valita kankaat itse.)
5. Lomapäiviä tulossa. Tarvitseeko sanoa enempää?

Ihanien, positiivisten, kauniiden asioiden ajattelua lähetän eteenpäin seuraaville:
Ihanalle Leijonalle, sitkeälle Helmi-Maarialle, Outi L:lle, joka on kanssakulkija,  positiiviselle Paulalle sekä Narratiivien eelle, jota olen lukenut pitempään kuin ehkä ketään muuta.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pieni

Tämän päivän kirjaostokset: Päivi Alasalmi: Suden mieli ja Annika Idström: Veljeni Sebastian
Yhteishinta oli kaksi euroa. Niin vähän, että melkein hävettää. Olisikohan pitänyt antaa divarin pitäjälle enemmän rahaa ihan vaan siitä syystä, että kirjojen pitäisi maksaa edes vähän enemmän?

Kunpa saisin nyt Kreikkalaiset pakettiin ja uudelle kierrokselle maailmalle. Kun se on tehty, minä seuraan Leijonan minulle antamaa neuvoa: jotain ihan uutta, uutta projektia kehiin. Ja valoa kohti. Voi olla, että sinä välissä yritän olla hetken aikaa ja unohtaa kaiken, tyhjentää pään. Sitten valoa kohti.

Tänä iltana olen pessyt vessan läpikotaisin ja kuunnellut samalla musiikkia ja laulanut päälle. Vessaa pestessä ei voi pysyä kauhean tarmottomana. Eihän se välttämättä kauaa kestä se tarmo, mutta pienikin on alku.

Ja taas kerran kiitän vertaistuesta teitä uskollisia ja kilttejä kohtalotovereita. Kiitos.


tiistai 4. syyskuuta 2012

Milky Way

Ei liiku kynä, suupieli eikä ajatus. Söisin koko ajan ja nukkuisin aina. Ei tule hylsyä, ei tule viestejä mistään suunnasta. En ajattele mitään, koska jos ajattelen, niin silmiin tulee vettä. Ihan kuin olisi matkaa vielä koko linnunrata ja senkin taakse ja että seisoisin jollain hylätyllä pienellä tähdellä, syrjässä linnunradalta. Seisoisin unohdetulla tähdellä, jolla ei ole nimeä, tuskin edes numeroa. Väsyttää. Haluaisin vain kirjoittaa, enkä muuta, ja samalla haluan, että olisi edes yksi päivä ilman, niin ettei kirjoittaminen ole mielessä, piikkinä lihassa, muistutuksena siitä kaikesta, mitä ei tapahdu. Edes yksi päivä, että en ole odotus, että sanani eivät ole tarpeettomia.

Nukkumaan, nukkumaan, nukkumaan. Aamulla alkaa taas alusta. Olisi pilvinen yö, ettei linnunrata näy edes himmeänä hahmona.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Syys

Sataa ja tuulee. Se tuntuu helpottavalta. Ei ole velvollisuuksia aurinkoa kohtaan, kaupunki on pehmeän harmaan peitossa, vesi napsuu ikkunalautaan ja on harmaata. Olen tehnyt kanakeittoa ja käynyt ostamassa uusia kirjoituskyniä. Akateemisessa kirjakaupassa hervoton määrä ihmisiä jonotti pienen pöydän ääreen. Pöydän takana istui Sofi Oksanen, joka signeerasi kirjojaan. Ajattelin, että raskasta työtä, satoja nimikirjoituksia toistensa perään.

Ikkunan takana kasvavat vaahterat näyttävät surkeilta märkinä ja tuulessa. Ihanan hiljaista, ainoa ääni on sade ja satunnaiset autot ikkunan alta.

Korjasin yhdestä novellista pari yksityiskohtaa. Siihen meni kolme minuuttia.

Kunhan kanssakirjoittajat kommentoivat uusinta novelliani ja saan sen kommenttien kanssa valmiiksi, Kreikkalaisten paketti alkaa olla taas kasassa. Pii on vielä ongelma, en tiedä, otanko sen mukaan vai en. Tykkään siitä itse, mutta epäilen vähän, että se on se minun viimeinen darlingini kun Kreikkalaisista puhutaan. Jo aikaisemmin olen lempannut kokonaisuudesta pois pari muuta darlingia, mutta saattaa olla, että Pii on viimeinen linnake, joka pitää jättää pois.

Haluaisin pari päivää lomaa. Pari päivää ihan vain minua varten.