May the Force be with you

maanantai 28. helmikuuta 2011

Kaikki hyva loppuu aikanaan

Pakkaan. Tai minun siis pitaisi pakata. Matkalaukku on levallaan Kaukomatkaajan ja miehensa tyohuoneen lattialla tuossa vieressani ja sen sisalto yhta paljon laukun ulko- kuin sisapuolella. Pakkaamisen avittajana on pikkolopullo Lindauerin kuoharia, mutta pakkaaminen ei vaan edisty yhtaan.

Kello on taalla Wellingtonissa nelja iltapaivalla. Ajattelin pakata nyt niin valmiiksi kuin voin, joten sitten kun Kaukomatkaaja ja miehensa tulevat toista, voin olla heidan kanssaan sen sijaan etta kiroilisin laukun pakkaamisen kanssa. Plus etta kun laukku on pakattu, eika huomiseen kotimatkaan liity enaa mitaan erityista tekemista, voin yrittaa teeskennella, etta kaikki pysyy ennallaan; mina maailman ihanimmalla lomalla ja Kaukomatkaaja ihan lahella ja aurinko ja kaikki. Joskus elamassa nimittain tulee hetkia, etta on pakko teeskennella. Niin kuin tama. Loma on ollut ihan mahtava. Niin hieno, etta tajusin juuri, etten varmaan ole tajunnut edes, etta kuinka hieno, vaikka kuinka olen yrittanyt "carpata dieman". En ole unohtanut arkielamaani taysin, enka siihen pyrkinytkaan, mutta hetkessa olen elanyt, toivottavasti! Toivon vain, etta se hetki olisi hiukan pidempi kuin nama vajaat kolme viikkoa...

Kolmeen viikkoon on mahtunut paljon. Ihana saapuminen tanne, jalleennakeminen ystavien kanssa, sitten oma reissu etelasaarelle, jossa oli niin paljon nahtavaa etta vielakin hengastyttaa ja siihen paalle sitten Wellington - ihana kaupunki! - ja sitten ylos Rotoruan tienoille telttailemaan. Vaikka jotkut sanovat, etta etelasaari on hienompi, niin enpa tieda, yhta upeita ovat molemmat. Pohjoissaaren geotermiset alueet olivat ihan mielettomia, oudointa mita olen koskaan nahnyt, ja pohjoisen vuoriston tienoot ihan tosi hienoja myos. Siina valissa tummana juovana Chch:n maanjaristys ja Kaukomatkaajan tuoreen ex-kollegan kuolema jaristyksessa. Kaiken ylla aurinkoa ja sadetta ja sinista taivasta ja uusiseelantilaista valkoviinia, josta en kertakaikkiaan tunnu saavan tarpeekseni. En ole koskaan ollut valkkarin ystava, mutta taalla koko homma on mennyt ihan uusiksi, kertaheitolla. Varsinkin nama Sauvignon Blancit - ah. Jatkossa en juo valkkaria edelleenkaan - paitsi jos se on uusiseelantilaista... ;). Mita viela? Ihanat tuoreet auringonkypsyttamat hedelmat, joita olen ihme kylla voinut syoda kilokaupalla ilman mitaan allergiaoireita: nektariinit ja aprikoosit, kiwimarjat, luumut, vesimelonit... Niin ja avokadot. Taalla on avokadosesonki. Voi luoja, sanon mina. Voisin syoda niita aamiaiseksi, paivalliseksi ja illalliseksi ja niin olen aika pitkalti tehnytkin. En tiennyt tanne tullessani, etta avokadot olisivat taalla se juttu minulle, mutta ei voi minkaan, ne ovat ihania! Niin, ja mainitsinko jo valkoviinin ;)?

Minulla on jalkaterissa rusketusraidat rantasandaaleista (kiwien kansalliskengat ja minahan heittaydyin taysilla kiwiksi heti kun tulin tanne...), kasivarret ovat saaneet varia ja kasvot myos. Ainainen aurinkorasvan tuoksahdus seuraa minua minne menenkin ja olen adoptoinut hyvilla mielin kesaasenteen: mita sitten, jos ulkona on vain +15, topissa ja hameessa tarkenee oikein hyvin! Ja nouseehan se lampotila aina paivan tullen, nyt +20 ja aurinko paistaa ihanasti.

On vissiin kuitenkin pakko palata arkitodellisuuteen ja alkaa pakata ihan oikeasti. Eihan siihen kauaa kylla mene, ja sen jalkeen voi unohtaa hetkeksi sen, etta edessa on 27,5 tuntia lentokoneessa ja siihen vaihdot paalle...

tiistai 22. helmikuuta 2011

Jaristys ja muuta

Marjis tuolla jo kyselikin - kiitos huolenpidosta - ja kaikki on ok. Christchurchissa on siis ollut tanaan 6,3 Richterin maanjaristys ja olen ihan tyytyvainen, etta tulin etelasaarelta takaisin tanne pohjoissaarelle Wellingtoniin jo eilen. Taalla Wellingtonissa jaristys ei tuntunut lainkaan - sain tiedon siita, kun ystavani Kaukomatkaaja, jonka luona olen siis kylailemassa, laittoi tyopaikaltaan viestin, etta olenko kuullut jaristyksesta. Nyt istumme iltaa television aaressa ja seuraamme uutisista Christchurchin raivaamista ja uutisia selviytyneista ja kuolleiden maarasta. Aika karua, mutta jos jaristys olisi tuntunut tanne asti, olisin varmasti saikahtanyt aika pahasti. Nyt kun ei tuntunut mitaan, pystyy tuudittautumaan siihen, etta "se tapahtui Christchurchissa, tuolla jossain kaukana".

Tallaista taalla. Jaristelyista huolimatta loma jatkuu. Nyt muutama paiva Wellingtonissa ja sitten lahdemme kaymaan pohjoisessa - ei siis kohti Christchurchia lainkaan. Toivottavasti luontoaiti suosii telttailevaa joukkoamme.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Queenstown

Taytyy sanoa, etta on ollut hienoa reissata ympari Uuden-Seelannin etelasaarta ihan itse. Tai itse ja itse, bussi vie ja bussi tuo, mutta silti, ilman matkakumppania. Juttuseuraa on silti loytynyt ja yksinolo on ollut kivaa. Edessa viimeinen hostelliyo ja sitten palaan Kaukomatkaajan hoiviin. Kun yksi kiva loppuu, edessa on toinen kiva. Sanoisin, etta tallaista sen pitaisi olla aina.

Jos joku ikina lahtee tanne kauas reissuun, suosittelen. Ihana maa. Kaunista, hienoa.

Kirjoittanut olen hiukan iltasivuja. Paassa muhii. Tuskin maltan odottaa, etta paasen kirjoittamaan ihan kokonaan ja oikeasti. Edes paivan verran. Tai maltan kylla, mutta odotan silti.

Siella kotona lienee kylma. Rakastan talvea ja pakkasta, mutta talla kertaa ajatus paluusta pakkaseen tuntuu ikavalta. Lammittakaa vahan siella, etta tarkenen tulla takaisin!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tassa se on

Bloggasin eilen Uuden-Seelannin etelasaaren lansirannalta. Uusi paiva koitti lansirannikolla tana aamuna, ja se olikin ihan mahtava paiva. Eilen illalla kirjoitin hiukan raakatekstia, mukavantuntuista sellaista, ennen kuin menin nukkumaan. Tanaan olen patikoinut kuivaa joenpohjaa pitkin yhdelle etelasaaren alppien jaatikolle - ihan mahtavaa. Mielettoman hienon jaatikkopatikoinnin jalkeen menin sademetsan keskelle rakennettuun spahan, jossa oli kuumissa altaissa jaatikoilta sulanutta vetta. Ahh! Ja paalle tietysti ruokaa ja juomaa.

Ennen kuin lahdin reissuun, vitsailin tyokavereille, etta lahetan reissusta postikortin, jossa lukee etta "mina jaan tanne :)". Sanon vain sen verran, etta huomenna taidan menna postikorttikauppaan ;). Nyt kiirehdin pakkaamaan tavarani ja nukkuman - huomenna on aikainen startti!

Niin ja kiitos kaikille ystavanpaivatoivotuksista - samat teille vaikkakin jalkijunassa!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Greetings from Greymouth!

Terveisia Uudesta-Seelannista! Kesken kaiken matkan aikana tuli mieleen, etta niin, minahan kirjoitan blogiakin :), joten ajattelin lahettaa teille terveisia taalta skandittomien nappaimistojen maasta. Olo on kevyt, tanaan sademetsaa ja huomenna jaatikkoa. En ole kirjoittanut kuin tulomatkalla lentokentalla - olo on totaalisen irti, eika paassa pyori mitaan - tuijotan vain maisemia suu auki.

Meilia en ole ehtinyt enka jaksanut tata ennen paljon tsekkailla, eika valiksikaan: mistaan kustantamosta ei ole otettu yhteytta, ei edes sielta D:sta, josta luvattiin palata tammikuun aikana. No ei se mitaan, nyt kun minakin olen taalla. Seuraavaksi ruokaa ja juomaa ja sitten joskus palataan taas! Voikaa hyvin!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Matkakuumetta

Pakkaan ja syön samalla lontoonraesuklaata. Pesukone hyrrää. Matkalaukku täyttyy. Onko kaikki varmasti listassa ja tulee pakatuksi? Miksi matkalaukku on vasta puolillaan? Mitä puuttuu? Otan suklaata ja viivailen pakattuja juttuja yli listastani.

On ihan omituista ajatella, että toisella puolella maapalloa on ihan oikeasti sellainen sää, että voi kulkea teepaidassa. Ettei tarvitse pitkiä kalsareita. Että kesämekko ei olisi vain koriste. Etenkin kun tietää, että samalla reissulla tulee tarvitsemaan tuulen- ja vedenpitävää takkia, fleecehupparia ja farkkuja. Yritän toistella itselleni, että siellä on kesä, ihan tavallinen Suomen kesä, eli sekä lämmintä että kylmää. Mielikuvitus ei oikein yllä sinne asti, enkä millään muista, millaisia kesävaatteet ovat, millaisia minulla on ja miten niitä käytetään.

Olen pakannut yhden tyhjän kirjoitusvihon mukaan, ja käsimatkatavaroihin laitan tuon puolitäyden. Omituista, että puolentoista vuorokauden ajan voin keskittyä vain olemiseen. Nousukiitoihin, pieniin ruokiin pienillä tarjottimilla, kirjoittamiseen, lukemiseen, jalkojen jumppaamiseen, kirjoittamiseen, nukkumiseen, lentokentillä hengailuun. Ja omituista sekin, että jos kirjoitan mielestäni hyvän novelliluonnoksen, en voi blogata siitä innostuneena samantien.

Vähän repaleinen bloggaus. Samanlaiset ovat tunnelmatkin. Huomenna menen vielä töihin, luultavasti hymyilen hangonkeksinä enkä ole kenellekään hyödyksi kaikessa täpinöinnissäni. Sitten saan pakata loput ja illastaa siskon luona. Nukkua huonosti ja ihan liian vähän aikaa ja sitten lähteä. Hui. Tällaista matkakuumetta minulla ei ole ollut kuin viimeksi lapsena. Muistattehan te? Sellainen olo, että on vaikea istua aloillaan, kun tekisi mieli juosta vähän ympyrää sekä innosta että hermostuksesta.

Viime päivät olen lukenut vain ennenluettuja kirjoja. Sen Viinakortin jälkeen. En ole malttanut siis edes ottaa uutta kirjaa lukuun, koska haluan aloittaa matkalukemiset vasta reissussa ja muita, kovakantisia kirjoja en aio raahata mukaan. Olen lukenut aamiaisella, sängyssä ja välipalaksi Philip Pullmania, Universumien tomun kakkos- ja kolmososaa sieltä täältä parhaita paloja pätkissä.

Pesukone linkoaa viimeisiään. Täytyy katsoa, onko aamulla pesty koneellinen jo kuivunut ja tehdä tilaa pyykkitelineelle. Täytyy lukea neljättä kertaa pakkauslista läpi ja miettiä, että mitä kannattaisi ottaa vielä mukaan.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Hyllytettävää

Herättyäni luin Viinakortin loppuun, sen mitä siitä oli jäänyt jäljelle viime yöltä. Kuten aikaisemminsanoin, luulin ensin, että Viinakortti olisi tyypillinen mieskirja. Eipä ollut, ollenkaan. Kieli oli kaunista ja tyyli hieno. Suosittelen kaikille, jotka eivät ole lukeneet!

Kirjan lukeminen loppuun sai minut vilkaisemaan yskimisen lomassa kirjahyllyä. Tai kirjahyllyjä. Pitäisi tehdä jossain vaiheessa pientä uudelleenjärjestelyä, jotta kirjat mahtuisivat hyllyyn, mutta en yhtään tiedä, että millä tavalla saan samat tavarat mahdutettua hyllyyn niin että siellä on yhtäkkiä metrin verran lisää tilaa. Puoli metriäkin olisi kiva. Pitäisi kai ottaa jotain pois, jos haluaa lisätilaa, mutta ei tuolla ole mitään poisotettavaa. Dilemma. No, onneksi sitä ei tarvitse ratkaista tänään, mutta edessä se on. Etenkin kun tykkään nykyään laittaa kirjat hyllyyn siinä järjestyksessä kuin olen ne lukenut. Se tuottaa yleensä ongelmia; haluaisin vapaata tilaa enemmän kuin yhden kirjan verran.

Nyt taitaa olla aamiaisen ja Hesarin vuoro.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Pysähtynyt päivä

Tiistai. Yskin. Tuntuu kuin keuhkoihin repeäisi vertavaluvia haavoja tai aukeaisi punaisia amarylliksenkukkia. Sitä tavallista siis. Paranemaan päin. Auttaisi kuitenkin, jos tuo veitsi otettaisiin keuhkoista pois. Silloinkin, kun se vain lepää, sen kylmä kylki polttaa rinnan alla.

Luen Sami Hilvon Viinakorttia. Aluksi ajattelin, että ahaa, mieskirja, mutta sittemmin olen muuttanut mieltäni. Taitaa olla hieno kirja.

Sairaana oleminen väsyttää. Yskiminen väsyttää. Kaupungin yllä on oranssi sumu. Käsivarsia painaa. Oranssista sumusta ja valosta tulee mieleen rooiboksen punainen väri. Taidan keittää vettä ja tehdä itselleni teetä, rooibosta siis. Otan sitä maustettua, jota sain joululahjaksi: appelsiinia, inkivääriä, omenaa.

Huomenna on vielä lepopäivä, sen jälkeen töihin. Yksi päivä sairaslomaa, kaksi päivää töitä, kaksi vapaata, yksi töitä ja sitten lähtö. Ostoslista on pitkä ja pakkauslista samoin. En ole aloittanut vielä. Vähän yskää, vähän teetä, vähän Viinakorttia ja sitten nukkumaan. Näin tehdään.