May the Force be with you

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Käperrys

Sataa kuin olisi parempikin syyskuu. Harmaata ja pimeää koko päivän ja ulkona kastuu pohjaa myöten. En ole liikkunut tänään kotoa sen jälkeen kun tänne tulin. Jotenkin tällä viikolla on iskenyt väsymys. En tiedä, johtuuko se keväästä vai siitä että edelliset kunnon lomat ovat jo kaukana vai siitä että sain Volvon pakettiin vai mistä, mutta nukkuisin. Ja en pelkästään nukkuisi, vaan menisin mielelläni sänkyyn jo yhdeksäksi ja lukisin kirjaa ja sitten nukahtaisin ajoissa. Viime yönä nukuin kai kahdeksan ja puoli tuntia, mutta unet olivat monipuolisia ja puuhakkaita ja aamulla en ollut erityisen pirteä kun heräsin. Ja tänään sitten - hämärää, harmaata ja sade naputtelee ikkunalautaan. Tekee mieli herkkuja. Tekee mieli peiton alle. Elimistö luulee, että on syksy ja pitää varautua talviunien varalle, kerätä vararavintoa nahan alle ja tehdä pesä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Läpiluettu

Volvo on nyt läpiluettu ja kevyesti editoitu siinä samalla. Muutama sivu siitä lähti. En osaa sanoa siitä mitään, koska uppoan niin lähelle. Tuntuu kyllä ihan hyvältä - tai lähinnä siltä, että Volvon tunne siirtyy minuun kun luen sitä. En tiedä, mikä on lopputulema. En tiedä, haluaako kukaan sitä. En tiedä, montako versiota joudun vielä kirjoittamaan. Tämä oli kuudes versio. Seuraavasta tulee seitsemäs. Kaikki on ensin kirjoitettu käsin vihkoon, melkein kaikki. Nyt minua väsyttää. Koti on kaaoksessa ja nälkä on. Ulkona on lakannut satamasta, mutta on sumuista yhä ja sateen näköistä.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Läpilukua

Eilisestä valmiiksisaamisen huumasta huolimatta aloin tänä iltana lukea Volvoa läpi. Ruudulta lukeminen on hidasta, etenkin jos huomaa kohtia, jotka on pakko editoida saman tien. Olen muokannut yksittäisiä kohtia ja deletoinut tavaraa yhteensä kahden sivun edestä. Olen tehnyt kolme tuntia töitä ja olen edennyt käsikirjoituksessa vasta puoleen väliin. Eikä Volvo ole mikään tuhatsivuinen tiiliskivi. Tuntuu kuin pelkkä lukeminenkin (ilman editointia) olisi hirvittävän hidasta. Osan pistän ruudulta lukemisen piikkiin ja osa siihen piikkiin, että teksti on oma ja sitä lukee kuitenkin sillä ajatuksella, että koko ajan yksi osa aivoista pohtii, että mikä on liikaa ja mikä liian vähän ja ovatko asiat oikeassa järjestyksessä ja entä tuo yksityiskohta ja onko se ristiriidassa aiemmin kerrotun kanssa. Ja rakenne sitten - siitä en saa mitään otetta. Olen yksityiskohtien suossa, niiden yliajama, ja toivon, että esilukijani näkevät rakenteen, metsän puilta, ja kertovat minulle siitä asioita, koska itse en nyt kykene.

Loput jätän huomiseksi. Pitää nukkuakin välillä.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Aina

Vastareaktio nostaa heti päätään: ehkä loppu onkin ihan pateettinen, ehkä teksti ei olekaan hyvää, ehkä sitä ehkä tätä. Hymyilyttää. Näin käy aina. Muistan sen, enkä välitä ehkästä ja jossittelusta. Tämän illan aion olla tyytyväinen. Ja tämä kolmas bloggaus saa jäädä tämän illan viimeiseksi :).

Yhdellä tapaa perillä

Nyt se on siinä. Volvo. Kaikki ne osaset kirjoitettuina, jotka halusin kirjoittaa ennen kuin antaisin sitä lukijoille. Varmasti korjaan sitä vielä ja kirjoitan jotain lisääkin. Mutta nyt ne kaikki osaset ovat siinä. Yhtenä tarinana. Sellaisena, jonka voi lukea alusta loppuun ja mitään tiedettyjä osasia ei puutu.

Huomenna luen. Tai sunnuntaina. Ehkä sunnuntaina. Luen Volvon kokonaan alusta loppuun ja katson, miltä se tuntuu. Korjaan ilmeisimmät. Valmistelen lukijoille. Että on olemassa tällaisia tunteita. En muistanutkaan, miltä tässä kohtaa tuntuu, etenkin kun teksti tuntuu hyvältä. Kevyt ja valoisa ilta.

Long time no see

Vapaapäivä. Olen kirjoittanut. Olen arvioinut kaunko vielä menee ennen kuin saan Volvon kuntoon. Onko se viikonlopun jälkeen siinä kunnossa, että voin lukea sen kokonaisuutena ja arvioida, mitä pitää vielä ottaa pois ja lisätä ja sitten sen kierroksen jälkeen lähettää lukijoille. Olen kirjoittanut. Aamupäivällä kaksi tuntia kahvilassa, sitten lounas ja nyt iltapäivällä kaksi tuntia koneelle tiedostoon. Olen kirjoittanut. Tänään viisi sivua lähes kokonaan uutta tekstiä. Yhden ison kohtauksen, jota en osaa juuri nyt arvioida, että toimiiko se, mutta se on kirjoitettu kirosanoineen kaikkineen. Olen löytänyt yhden lyhyen luvun, josta en ole aivan varma, haluan ehkä deletoida sen. Pari kolme sivua. Sitten tarvitsen vielä loppuun hiukan lisää, hiukan, ehkä sivun verran, puolitoista. Olenko yliarvioinut taas työn määrän niin kuin aina, kun loppu lähestyy? Onko tämä tunne se sama kuin aina, kun kässäri alkaa olla valmis; ei enää, sanoo pää, epämääräinen haluttomuus valtaa alaa. Ei vielä kunnolla, mutta se on tulossa. Volvo alkaa olla valmistumassa. Olen yhtä aikaa täysi ja tyhjiin puristettu. Seuraavaksi ripustan pyykit. Teekin jäi keittämättä, ehkä keitän sen nyt ja ajattelen, kun juon sitä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hitaasti ja varmasti

Yksi uusi kohtaus, kaksi ja puoli sivua. Volvo etenee hitaasti mutta varmasti. Tekemättä on vielä yksi lyhyt kohtaus, johon pitää saada potkua, uudelleenkirjoitettava yksi iso kohtaus, johon pitää saada tosi paljon potkua sekä lopun uusiminen. Sen jälkeen koko homma pitää lukea läpi ja miettiä, mitä siitä pitää viilata tai ehkä deletoida. Sen jälkeen Volvo on valmis esilukijalle. Sen jälkeen se pitää korjata vielä kertaalleen ennen kuin laitan sen uudelle kustantamokierrokselle.

Jos minulla olisi peräkkäistä aikaa, viikko olisi hyvä. Saisin Volvon viikossa kasaan esilukijakuntoon. Eihän minulla taaskaan ole sitä viikkoa, on vain iltoja ja joku satunnainen päivä siellä täällä. Luulen kuitenkin, että se on ihan hyvä, tavallaan. Ehtii ajatella. Tänäänkin, kun olin kirjoittanut ja piti siivota, tuli siivoamisen aikana monta ajatusta ja tajusin Volvosta pari asiaa. En tiedä olisinko tajunnut niitä vielä tässä vaiheessa, jos minulla ei olisi ollut siivous-ajattelutaukoa.

Jatketaan.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Puun takaa

Ei kirjoittamista tänä pääsiäisenä. Laitan kaikki munat samaan koriin ensi viikonlopun puolesta. Volvo tuntuu välillä nahan alla ja se tuntuu innokkaalta. Haluaisin kirjoitta, mutta ei ole aikaa ihan vielä. Ensi viikonloppuna sitten. On kyllä ihanaa, että odotan sitä, että pääsen kirjoittamaan. Ei ole sitä, että kiertäisin aloittamista kuin kissa kuumaa puuroa, niin kuin alkuvuodesta, kun tuntui, ettei ole vielä valmista (omassa päässä siis), vaan että alitajunnan olisi pitänyt vielä tehdä jotain. Nyt kun olen päässyt jotenkin vauhtiin, Volvo muistuttaa itsestään hassuissa tilanteissa. Niin kuin yhtenä aamuna viime viikolla, kun en ollut ajatellut Volvoa yhtään tippaa koko aamuna, ja pesin hampaita ja siinä hammastahnavaahtoa syljeksiessä tajusin yhtäkkiä yhden kuvion, jonka olen rakentanut Volvoon huomaamattani. Tai siis se on rakentunut. Sillä tavalla kuin alitajunta niitä nyt rakentelee. Oli hauskaa saada se huomio ihan puun takaa silloin kun ajattelin Volvoa vähiten.