May the Force be with you

torstai 30. lokakuuta 2008

Äo 26

Lusmuilua. Suorastaan nautinnollista sellaista. Juu tiskasin, mutta enpä ole tehnyt juuri muuta. Kompensoinut kaurapuuroruokavaliota salmiakilla ja Idolsilla. Ahhh :). Ja huomenna on perjantai. AHHH.

Väsyttää jotenkin ihan hervottomasti ja kohta menen sänkyyn. Miten sekin tuntuu nyt niin autuaalliselta? Uni. Mmmm. Maistuis varmaan sullekin.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Uimisesta ja siihen käytettävistä apuvälineistä

Eilen Gammaa, tänään Gammaa. Tänään kirjoittaminen ei oikein suju, on tahmea olo. Pitäisi varmaan kirjoittaa hetken aikaa raakatekstiä ennen kuin luovutan ja katson vähän telkkaria. Sitäpaitsi pyykit voisi viikata kuivaustelineeltä kaappiin. Ja kaikki astiat kahta juomalasia lukuunottamatta ovat likaisina tiskialtaassa ja silti kukaan ei tule tiskaamaan niitä tänään. Ehkä huomenna sitten.

Olen saanut kreikkalaisista palautetta parilta ihmiseltä tänä syksynä. Rakennegurulta, Kontaktilta. Palautteeseen jää helposti koukkuun. Olisi niin helppoa korjata teksti kertaalleen ja juosta sitten sen kanssa takaisin palautteen antajan luokse ja sanoa "nyt se on hyvä, onhan? onhan? onhan?" sen sijaan, että muokkaisin tekstiä lisää, arvioisin itse, kuinka paljon se vielä vaatii. Sen sijaan, että ottaisin itse vastuun. Ja otettava se kuitenkin on, vaikka olisikin niin kivaa, että joku huolehtisi kirjoittamisestani ja sen etenemisestä. Ei huolehdi, muut kuin minä itse. Minun on päätettävä, mihin suuntaan tekstiä haluaa viedä ja millä hinnalla. Annettava tekstille loppu ja siirryttävä seuraavaan - vaikkakin hion ja kirjoitan kreikkalaisia vuorotellen, sikin sokin, sekaisin. Nyt on ollut harvinaisen pitkä putki, kolmena iltana vain ja ainoastaan Gammaa, vaikka yleensä pidän kahta tekstiä työn alla samaan aikaan. - Mitä olinkaan alun perin sanomassa? Niin, sitä, että vaikka hyvä palaute on ihan loistava asia ja tarvitsen sitä, sen varaan ei voi heittäytyä kellumaan. Palaute on ehkä räpylät jaloissa tai hi-tech-uimapuku, joka vähentää veden vastuksen minimiin, mutta ei siitä mihinkään pääse, että ihan itse siellä vedessä on eteenpäin räpisteltävä.

Jatkan siis hommia.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Tänään, osa 2

En alkanutkaan lukea Word Workia. Sen sijaan olen kirjoittanut Gammaa, siis novelli-Gammaa, sitä teurastuksen lopputulosta. Pitkästä aikaa tuntuu, että olen oikeasti kirjoittanut jotain. Uutta on syntynyt puolen sivun verran, ehkä hiukan enemmän. Isoin työ on varmaan tapahtunut kuitenkin päässäni. Vähän olen fiksaillut jo olemassa olevaa tekstiä. Alusta deletoin kappaleen ja ymppäsin sen pointin myöhemmäs. Nuo alut tuntuvat olevan kompastuskiveni. Kun luulen alun olevan ok, voin aivan huoleti deletoida 1-5 ensimmäistä kappaletta tekstistä, jos haluan oikeasti kunnollisen alun aikaan. Hyvä että sen tiedostaa - jospa sitä jatkossa oppisi painamaan delete-nappulaa hanakammin noiden alkukappaleitten kohdalla eikä löisi aina päätään seinään, ennen kuin tajuaa, että kyllä, taaskin liikaa.

Juuri nyt työviikko tuntuu halvaannuttavalta ajatukselta. En ajattele. Ajattelen lisää Gammaa ja jospa menisin tänään ihan oikeasti aikaisin sänkyyn, ottaisin Word Workin mukaan ja tutustuisin siihen hiukan. Silittäisin omaa päätäni ja sanoisin, että kyllä sinä jaksat kaiken, nuku nyt vain.

Kolahduksia

Posti toi tänään postia eli Bruce Holland Rogersin Word Workin. Johan sitä odoteltiinkin kolahtavaksi postiluukusta. Haukuin jo mielessäni pitkäkyntisen postipojan, joka pitää samoista kirjoista kuin minäkin, sillä jo yksi odottamani kirja on kadonnut viime kesänä sen siliän tien. Sori, postipoika, syytöksiin ei ollut aihetta, kakkosposti vaan oli hitaampi kuin olisin arvannut.

Taidan kirjoittaa ensin hitusen raakatekstiä ja sitten selailen Word Workiä. Sen jälkeen menen sänkyyn ja yritän keksiä, miten pystyn suojelemaan rakkaitani, ettei elämä kolauttelisi heitä niin kovin. Pahoin pelkään, ettei tuohon ongelmaan ole ratkaisua, mutta ajattelin etsiä sitä silti.

Viikon alkua teille kaikille.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Sunnuntaita

Kävin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Kotiharjun saunassa. Väänsin hanasta löylyä, vihdoin, nautiskelin. Sinne pitää päästä uudestaan.

Saunaa lukuunottamatta en olekaan tehnyt mitään kummallista. Pientä huonovointisuutta, särkylääkkeitä ja sängyssä pötköttelyä. Ei kirjoittamista muuten kuin raakatekstin verran. Tänä iltana avasin Ksiin ja Alfan tiedostot. Ainoastaan Ksiitä olen viilannut, Alfan suljin äsken, turha toivo. Ksii kohtasi jonkun verran delete-nappulaa ja sai muutamia uusia lauseita. En ole varma siitä, mutta kaipa se tuosta muotoutuu.

Mielessä on yksi uusi novelli, rakenne ja aihe ja aihio, mutta en ole ihan varma siitäkään. Kirjoitan sen varmaan joka tapauksessa, vaikka en tiedä siitäkään. Olen ilmeisen tietämätön tänään.

Nukkuminen kiinnostaisi. Kohta varmaan sänkyyn. Alkava viikko tuntuu ankealta, mutta lohduttelen itseäni sillä, että buukkauksia ei ole ja ehdin kirjoittaa ja käydä jumpassa. Oikeasti, alkamassa ensimmäinen viikko kahteen kuukauteen, että en ole buukannut jokaista päivää täyteen tekemistä. Olen jo ennustanut, että keskiviikkoon mennessä kierin lattialla itkien ja valittaen, kuinka minulla ei ole ystäviä eikä elämää ;), sillä aktiviteetteihin jää helposti koukkuun. Katsotaan nyt. Ainakin olen vapaa spontaaneihin tapaamisiin, kerrankin.

Tänään on ollut niin sateista ja tuulista, että olen päässyt pukeutumaan sadetakin lisäksi rakkaaseen sydvestiini. Näytän se päässä ihan idiootilta, mutta ainakaan päähän ja niskaan ei sada.

Ei oikein sanoja tänä iltana. Lopetan siis tähän.

torstai 23. lokakuuta 2008

Jos, niin ehkä

Aamu: Metrossa oli paljon porukkaa. Rautatieasemalla puolet porukasta otti vuoteensa ja kävi. Koska olin seisonut alkumatkan, luikahdin oranssille penkille istumaan, pois sisään tulevien tieltä. Metro lähti liikkeelle. Ikkunan takana pimeää. Seinillä kunnallisvaalimainoksia. Tuijotin sisäänpäin. Metro kiihdytti, ikkunan takana Kampin metroasema lipui pois ja vaihtui pimeyteen. - No justiinsa! älähdin ääneen siinä vaiheessa, kun tajusin, että nimenomaan Kampissa piti jäädä pois, jos mieli töihin. Ilmeisesti en mielinyt ;). Ajoin Ruoholahteen ja sieltä takaisin Kamppiin ja annoin liukuportaiden kammeta minut maan kamaralle. Hyvästi mahdollisuus ajella metrolla eestaas koko päivän. Huomenna olisin voinut sanoa töissä, että "yritin kyllä tulla, mutta en päässyt metrosta oikealla asemalla pois koko päivänä". Juu ei. Alistuin kohtalooni ja menin töihin.

Päivä: Parempiakin lounaita on saatu kuin köyhä täytetty ruisleipä ja tupla-annos pussipuuroa.

Ilta: Menin jumppaan, ihan oikeasti. Heilutin käsiä merkityksettömästi joka suuntaan, otin askelia, jotka eivät vieneet mihinkään. Se teki hyvää. Jumpan jälkeen kuuma suihku, ruokaa ja sitten siskon luokse lojumaan. Kupillinen rooibosta, sohva, Idols... Olipa se kivaa :). Ihanan rentoa. Ei vaatimuksia mihinkään suuntaan.

Myöhäilta: Nyt mietin, että menisinkö suoraan sänkyyn lukemaan Meyerin Breaking Dawnia (uudelleen siis) vai neuloisinko ensin muutaman raidan. Voi olla, että neulomuksessa pitää alkaa kaventaa seuraavaksi ja haluan tehdä sen homman yhteen menoon loppuun asti, joten taidan mennä sänkyyn vampyyrien kanssa.

Saldo: Kaksi sivua raakatekstiä, jotka kirjoitin syödessäni välipalaa ennen jumppaa. Kaksi sivua, jotka kirjoitin, koska tahdoin kirjoittaa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Kesken viikkoa

Kuusi sivua raakatekstiä, ihan vain solkenaan, ei mitään tarinan siemeniä, vaan pelkkää puhetta siitä miltä tuntuu. Toivon että se auttaa. En ole ehtinyt kirjoittaa tällä viikolla, mutta en halua sitäkään, että alkaa ahdistaa kun en ole ehtinyt.

Ensi viikon pidän puhtaana, en kasaa siihen mitään. Haluan hiljaista elämää. Väsyttää, menen sänkyyn.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Ruoka, parempi mieli - tai jotain

Minulla oli suureelliset suunnitelmat tämän postauksen varalle. Läikehtivää itsesääliä, kipakkaa ruoskintaa, alhoihin vajoamista ja ah! tragediaa! Säästytte mainituilta tunnelmilta ja kiitokset voitte osoittaa seuraaville tahoille: Raisio, Vaasan&Vaasan, Apetit, Rainbow sekä ystäväni Hillokuningatar. Meni hyvät traagistelut hukkaan kun työnsin sisääni pari avokadolla silattua paahtoleipää, pakasteherneitten ja maissitölkin jämät sekä lautasellisen Elovena plus -hiutaleista keitettyä kaurapuuroa. Ja ei, tämä ei ole piilomainontaa, vaan ihan julkisellaista. Kukaan ei kyllä maksa tästä, ainakaan vielä - vink vink, jos joku Raisiolta sattuu lukemaan... Ruoka olisi varmasti tehnyt terää tuollaisenaankin, mutta kun puuron päälle mätkäytettiin vielä kunnon nokare (enemmän kuin tarpeen, mutta olotila vaati ekstraa) Hillokuningattaren ihanaa hilloa, alkoi nouseva verensokeri potkia järkeä päähäni.

Syödessäni luin Hesaria ja mietin samalla syntyjä syviä. Tulin johtopäätöksiin. Fakta 1: Ei ole mitään takeita. Voin kirjoittaa kuinka kurinalaisesti tahansa, kehittää itseäni sillä saralla kuinka innokkaasti hyvänsä, voin hitto vie opetella vaikka kirjoittamaan nenälläni päälläni seisten ja siltikin todennäköisyydet kallistuvat enemmän sille puolelle, että minulta ei ikinä julkaista mitään. Fakta 2: Yritän silti. Mitä muutakaan minä tekisin? Kuka minä olisin, jos lopettaisin? Mitä tekisin elämälläni? Ei, lopettaminen ei ikävä kyllä ole vaihtoehto. Fakta 3: Julkaisuun tähtääminen ei ole kirjoittamiseni ydin, mutta se peesaa kärkijoukkoja ihan kohtalaisen hyvin. Fakta 4: En keksi enempää faktoja tähän listaan.

Kyllä, tänään on sellainen ilta, että mieli tekisi itkeä, hyppiä noiden lattialla lojuvien Ksiin ja Piin printtien päällä tasajalkaa ja sulloa ne takkaan, leivinuuniin, ihan mihin hyvänsä tulipesään missä saa laillisesti polttaa tekeleitään ilman että palokunta joudutaan kutsumaan paikalle. Eipä auta hyppiä tasajalkaa ja itkeminen ei lopulta huvita pätkääkään. Se vie ihan liikaa voimia ja tuhraa pään. Sitäpaitsi minun pitää tiskata ja raivata huomista vierasta varten, tässä mitään ehdi vollottaa.

Jumppaan olisin voinut mennä, jollen olisi ollut kotiin tullessani niin nälkäinen ja epätoivoinen. En mennyt jumppaan, söin. Jospa sitä joskus elämässä ehtisi vaalia taas tuota fyysistä kuntoaankin. Mutta että tällainen ilta täällä tänään. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - Rooibos kiittää.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Iltavaloa

La donna e mobile. Kynttilöiden sytyttäminen, neljä sivua raakatekstiä, telkkarin katselua, pyykin ripustusta, silittämistä. Mieli on ihan erilainen kuin edellisessä postauksessa. Ei nyt riemukas, mutta tuntuu siltä kuin jaksaisin katsoa taas vähän matkaa eteenpäin.

Silittäessä mietiskelin raakatekstiharjoitusta, jota kirjoitin päivällä ja jatkoin nyt illalla. Kirjoittaminen ei ollut helppoa, ei varsinkaan päivällä. Tuntui pahalta. Silittäessä pohdin sitä pahalta tuntumista. Aihe oli hankala, kontrollifriikki sisälläni pisti vastaan. Totesin silitysraudan höyryn ääressä, että ilmeisesti tuo harjoitus pitää kirjoittaa loppuun asti. Tai uudestaan, aivan sama. Niin monta kertaa tai niin tarkasti, että kontrollifriikki ei estä, että annan vain mennä välittämättä epämiellyttävästä tunteesta. Epämukavuusalueen yli. Jos joku aihe tuntuu vaikealta, nimenomaan siitä on kirjoitettava. Eikä vaikea aihe ole välttämättä mikään suuri, se voi olla pieni juttu, jonka kohdalla sensuuri, itsesuojeluvaisto tai joku muu alkukantainen tunne pistää vastaan. Haluan kirjoittaa rajan yli ja katsoa, minkälaisia sanoja minusta löytyy, kun esteet on kuorittu päältä pois.

Paidankaulusten, hihansuiden ja miehustojen höyrytessä silityslaudalla harrastin myös hiukan yhtä lempipuuhaani eli henkistä runkkausta - suokaa anteeksi karkea ilmaisuni. Joskus tuntuu vaaralliselta kuvitella ne tilanteet, kun kaikki menee nappiin ja tavoitteista tulee totta. Vaaralliselta siksi, että toteutuuko koskaan se, josta olet fantasioinut? Tuo henkisesti erittäin tyydyttävä ajatusleikki voi johtaa harhapoluille, mutta joinain hetkinä se myös onnistuu buustaamaan sopivasti ja luomaan uskoa omaan itseen. Eikö optimismi, vaikka katteetonkin, ole parempi tapa päättää ilta viikon alussa, kuin pessimismi? Tarkoitushan kuitenkin on jaksaa taas hiukan arkea, jotta voi siinä lomassa keskittyä oikeaan arkeen.

Hyvää yötä ja arkea!

Valotonta

Väljempi sunnuntai kuin luulinkaan. Olen ehtinyt kirjoittaa muutamia sormiharjoituksia ja voisin jatkaa sitä laatua, sillä kreikkalaiset eivät nyt oikein innosta. Tukkoinen olo, henkisesti siis. Viikonloppu on mennyt liian pian, olen ollut liian vähän yksin ja työt ovat tulleet uniin. Ei välttämättä kovin levännyt olo. Kaipaan jotakin sellaista, mitä tämä viikonloppu ei nyt oikein antanut. En tiedä mitä se on. Lähinnä kai tunnetta siitä, että elämän prioriteetit olisivat kohdallaan. Nyt tuntuu siltä, etteivät ne ole. Tiedän kyllä, mikä on tärkeää, mutta en tunne sitä rintalastan alla. Rintalastan alla on vain "pitäisi, pitäisi, pitäisi" -ääni, joka ei ole tyytyväinen juuri mihinkään ja saa minut tuntemaan itseni kurjaksi.

Tilasin äsken Minnin innoittamana Rogersin Word Work -kirjan nettikirjakaupasta. Vähät siitä, että lukemattomien kirjojen pino kasvaa, enkä saa sitä vajenemaan millään. Ehkä sitten joskus? Kun on sitä kuuluisaa aikaa?

Pitäisi ladata pyykit koneeseen. Pitäisi silittää. Haluton olo. Illan missio: pyykkikoneen latauksen jälkeen voisin a) kirjoittaa ja b) neuloa villasukkaa. Molemmat tekevät hyvää päälle. Pää tuntuu siltä, että sille pitää tehdä hyvää.

Minulla on sellainen olo, että kuulostan tänään erityisen ankealta. Ei, se ei ole sunnuntaiangstia, en harrasta sitä. Jotenkin vain ahdistaa se, että on liian vähän aikaa ja liian paljon asioita, joita en halua tehdä, mutta joita on pakko tehdä. Taidan sytyttää kynttilöitä ja keskittyä hyvään valoon. Siihen, että huomenna pääsee jumppaan, tiistaina näen erään ystävän pitkästä aikaa ja keskiviikkona tapaan Rakennegurun ja ensi viikonloppuna Kontaktilla on aikaa nähdä minua taas. Kyllä se siitä. Ja jos ei, niin pelaan vaikka Scrabblea itseäni vastaan ja häviän.

torstai 16. lokakuuta 2008

Nollapuhetta

Joskus tulee tarve pohtia oman elämänsä lainalaisuuksia, toistuvia kuvioita, neurooseja ja omaa suhdetta kaikkeen, mikä liikkuu, yhdessä ja erikseen. En tee sitä täällä.

Sisäsyntyinen tarve puhua asioista ääneen jollekulle - puheella tarkoitetaan tässä myös kirjoitusta - on mystinen juttu. Onko tarpeen pohjalla tieto siitä, että ääneen sanottuna moni asia selkiää itselle, vai itsekeskeisyyden kulminoituma: minä minä minä? Vai toivo siitä, että kuulija kertoisi, että miksi näin ja päästäisi minut pahasta?

En ole kirjoittanut tänään enkä eilen. On ollut kiireitä. En todennäköisesti kirjoita huomenna, tuskin lauantainakaan. Toivon, että pystyn varastamaan sunnuntain ohjelman keskeltä itselleni hiukan omaa aikaa. Edes sen puoli tuntia, edes jonkunlaiset aamusivut. Puskeeko puhumisen tarve päälle, koska kynä on ollut hiljaa? Kahden päivän takia? Just joo, äläpä Rooibos leiki erikoista, kaksi päivää ei hetkauta sinua suuntaan eikä toiseen.

Kohta menen nukkumaan. Huomenna on perjantai, jonka olen luullut olevan täällä jo eilen. Viikko on tuntunut pitkältä, kun perjantai oli jo keskiviikkona, sitten se oli torstaina ja huomenna se on taas uudestaan. Pääsenkö minä eroon tästä viikosta ikinä?

tiistai 14. lokakuuta 2008

Hillottuja kreikkalaisia ja juhlakaurapuuroa

Huonompiakin iltoja on ollut. On ollut parempiakin, mutta tämä on ihan hyvä. Jumppa oli rankka ja olin ihan veltto kun tulin kotiin. Kuuma suihku virvoitti ja sen jälkeen viikkasin eiliset pyykit ja hankkiuduin ruoan ääreen. Olen saanut jo joku aika sitten ystävältä purkillisen omenahilloa "surullisten kaurapuuropäivien piristykseksi". Tänään oli kaurapuuropäivä, josta tuli juhlaa kun korkkasin omenahillon. Ihan taivaallista. Pienen pieni lusikallinen riitti koko puurolautaselliselle. Maistui omena ja joulu ja kaura. Nam. Hillokuningatar, jos luet tätä, niin kiitos!

Puuron kera kuuntelin Vilkkumaan uutta levyä ja silloin kun en päivitellyt hillon herkullisuutta, päivittelin sitä, miten hyvältä voi kuulostaa niin yksinkertainen lause kuin "ja Atlantilta tuulee, lämpö painuu nollaan".

Seuraavaksi olisi tarkoitus aloittaa se koti-iltojen vakio-osuus. En vain osaa oikein päättää, minkä kreikkalaisen kimppuun kävisin. Delta olisi luettava. Uusi Gamma olisi luettava. Gamma etenkin. Delta etenkin. Ksiitä haluaisin rukata, mutta en ole vielä ihan varma, että miten. Nyy ja Lambda taas ovat jääneet ihan lapsipuolen asemaan, en ole huolinut niistä varmaan alkukesän jälkeen. Ne kaipaisivat luultavasti ankaraa kättä ja hellää huolenpitoa. Nyystä en ole lainkaan varma. Pelkäänpä, että se on hengissä vain siksi, että siinä on pari mukavaa kuvaa, jotka haluan säästää. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa koko teksti uudelleen niiden parin kuvan ympärille? Ehkä - mutta kello on enemmän ja väsymys alkaa hiipiä takaisin. Jospa sitten aloittaisin, ennen kuin hyydyn kokonaan.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Pc dinner

Toiset syövät tv dinnerin iltaisin, täällä se on muotoa pc dinner. Ruoka ei tosin ole valmissellaista, mutta ei kovin kaksistakaan, ainakaan tänä iltana. Menu pitää sisällään paahtoleipää juustolla, paistetun munan, kurkkua ja mustikkakeittoa. Näiden lisäksi nielaisin rauta- sekä d-vitamiinitabun. Jälkkäriksi on tulossa kuivattuja taateleita. Varsinaista gourmeeta siis. Ajatuksissa oli tehdä lohikulebjakaa ja syödä sitä lounaaksi ja illalliseksi tällä viikolla, mutta toistaiseksi homma on suunnittelun asteella. Huomenna ehkä?

Tänään olen riekkunut ympäri kaupunkia ja tavannut ystävän, joka oli vilpittömän tuohtunut kohtelusta, jota olen saanut toisaalta osakseni. Reaktio oli tosi söpö, sillä itse en ole viitsinyt olla tuohtunut asiasta, mutta tuntui ihan hyvältä, että joku muu oli ;).

Tämän päivän kirjoitussaldo tähän mennessä on kahdeksan sivua raakatekstiä lähikuppilassa ja hiukan juttelua kirjoittamisesta. Tarkoitus on tarttua vielä toimeen, vaikka kello lyökin kohta yhdeksää, joten toivon saavani saldoon vielä esimerkiksi Piin viimeistelyn.

Kommenttilootaani on eksynyt viime aikoina sulostuttamaan monikin ihminen, kiitos teille :). Minä jatkan nyt pc dinneriäni. Hyvää ruokahalua teillekin!

edit klo 22.24: Piitä viilattu. Zeetaa luettu ja viilattu, deletoin sitä taas jonkun verran. Alkaa tuntua, että delete-nappula on kirjoittajan paras ystävä. Nyt haluan sänkyyn ja haluan kunnon yöunet. Kunnon yöunet taitavat olla toiveajattelua? Sänkyyn meno ainakin onnistuu. Otan mukaan Sirkka Turkan Runot 1973-2004 ja toivon, ettei se kirpoa nukahtaessa käsistä, sillä ko. kirja on ihan liian painava pudotettavaksi naamalle.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Kotiin

Viikonloppu vetelee viimeisiään. Olin kotipuolessa ja nautiskelin rutiineista. Ihanaa. Ulkona oli lauhaa ja märkää sekä lauhaa ja aurinkoista, märät lehdet tuoksuivat ja luonto. Kaunista. Junamatkalla luin ja nukuin. Tulin asemalta kotiin kaupan kautta, kävin ostamassa leipää. Nyt iltapala telkkarin ja koneen ääressä. Huomenna alkaa arki. Tällä viikolla on tulossa paljon kivoja asioita, eikä vähiten se, että aikaa löytyy enenmmän kuin viime viikolla. Ei lentämistä paikasta a paikkaan c paikan b kautta joka ilta. Ainostaan paikka a ja sen lisäksi hiukan aikaa kirjoittaa. Rauhoittava ajatus: kirjoittaminen. Se tarkoittaa kotia.

torstai 9. lokakuuta 2008

Ostetaan: Manuaali

Nyt tekisi mieli kirjoittaa miehistä. Siitä, miksi ne käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Toivon, että olisi miesmanuaali, josta voisi lukea faktoja aina kun miehet käyttäytyvät tietyllä tavalla. Manuaali selittäisi minulle, mitä tarkoittaa se, että mies katsoo silmiin tai se, että hän ei katso silmiin. Mitä tarkoittaa se, että mies puhuu tuosta asiasta tai tästä asiasta. Manuaali kertoisi, mitä voisi päätellä miesten tavoista reagoida ärsykkeisiin. Se kertoisi senkin, miten miehet saa reagoimaan toivotulla tavalla tai miten heitä voi manipuloida. Manuaali tietäisi kaiken miehistä, jotka leikkivät vaikeasti tavoiteltavaa ja miehistä, jotka haluavat tavoitella vain vaikeita naisia. Manuaali ihan yksinkertaisesti kertoisi KAIKEN miehistä ja miesten käyttäytymisestä.

Miesmanuaalin lisäksi tarvitsisin myös minä-manuaalin, joka selittäisi minut itseni itselleni.

Eikä tähän päälle voi oikeastaan muuta todeta kuin sen, että miksi ihmeessä me ihmiset olemme niin vaikeasti tulkittavia - oli sitten kyse naisista tai miehistä, minusta tai sinusta. Hulluko meistä selvän ottaa?!

Palatakseni arkisempiin asioihin totean, että en ole kirjoittanut tänään. Vaihdoin kirjoittamisen siivoamiseen - oli vähän pakko, kun edellinen siivoussessio tapahtui kolme viikkoa sitten. Huomenna lähden kotopuoleen, mikä tarkoittaa sitä, että kirjoittamaan pääsen toden teolla vasta ensi viikolla. Rakennegurun tapaaminenkin siirtyi ensi viikolle, joten sitä odotellessa.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Miksi aktiviteetit eivät jakaudu tasaisesti arkeeni?

Liikaa meteliä, liikaa kälätystä, liikaa smalltalkia, liikaa aktiviteettiä, liikaa ihmisiä, liikaa kipeitä lihaksia, liikaa mustelmia, liikaa juoruja, liikaa nimiä muistettavaksi. Liian vähän unta ja omaa rauhaa.

Joskus töitätekevä joutuu pitkäkestoisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja ne ovat aina raskaita settejä. Varsinkin jos sen jälkeen käy viisi minuttia kotona ennen kuin lähtee taidenäyttelyn avajaisiin ja kaljalle (join vissyä) entisten työkavereitten kanssa. Lääh puuh ja huuh. Olen ihan naatti. Huomenna joudun olosuhteiden pakosta heräämään vieläpä heti kuuden jälkeen. Lisäksi huominen päivä on niin pitkä ja monivaiheinen, että pelkkä ajatuskin väsyttää. Torstai on ehkä hiukan parempi. Perjantaina matkustan kotopuoleen ja viikonloppuna aion nukkua ja hapettua ulkona metsässä.

Taidan mennä sänkyyn ja vain uneksia kirjoittamisesta.

Aijoo, ja tänään oli posti tuonut viimeisen hylsyn Gammasta. Olin jopa armollisesti saanut muutakin kuin tavallisen monistetun hylsykirjeen. Mukaan oli lykätty puolentoista sivun arvio käsikirjoituksesta. Onneksi ehdin sunnuntaina lukea ja teurastaa Gamman, ja todeta itsekin sen vähäiset kirjalliset ansiot, sillä muuten niiden hierominen naamaani vasten sangen tylyllä ja ivallisella tyylillä olisi aiheuttanut muutakin kuin nauruunpurskahduksen sekä muutaman epäuskoisen päänpuistelun ja tuhahduksen liittyen arvion kirjoittajan perimmäisiin motiiveihin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Pensasaidan leikkaamisesta

Milloinkohan olen viimeksi lukenut Gamman? Sen 115-sivuisen romaanikässärini, jonka lähetin puolitoista vuotta sitten kierrokselle ja josta on tulematta vielä pari hylsyä. Varmaan silloin puolitoista vuotta sitten. Ja tänään. Tai tänään en kyllä lukenut läpi - skrollasin läpi, deletoin läpi. 115 sivusta tuli ensin 12 sivua, sitten avasin uuden, puhtaan tiedoston ja kirjoitin uudestaan, copypastetin hiukan. Vajaa viisi sivua.

En osaa arvioida yhtään, kuinka pitkälle uudelleensyntynyt Gamma toimii noine hyvineen, mutta sen tiedän, että paremmin kuin alkuperäinen. Skrollatessani ja deletoidessani ehdin lukea sen verran, että tajusin, kuinka hatara, mielenkiinnoton, löysä, mitäänsanomaton alkuperäinen Gamma oli. Etukäteen olin ajatellut, että uudelleenkirjoitus olisi vaikea, vaikeita päätöksiä täynnä, jotenkin hankalaa, vaikka olinkin ajatuksesta ihan innoissani. Ei se ollut hankalaa. Ei korventanut sielua. Päin vastoin, olin valtavan helpottunut deletoidessani tekstiä. Noinko huono se olikin? Pois pois pois, pois turha löpinä, pois kaikki henkilöhahmot kolmea lukuunottamatta. Aivan kuin olisin leikannut vanhan pensasaidan maan tasalle. Terve ydin jätetään, joka puolelle harottavat oksat leikataan pois, maata myöten. Nyt se on tehty. Nyt annan Gamman maata, toeta hiukan, annan ensi viikon irrottaa mielessä olevat kytkökset jäljellejääneen ja poisotetun väliltä. Sitten printtaan uuden Gamman ja luen sen. Katson, mitä pitää vielä tehdä. Katson, tuleeko siitä kelvollinen tuolta pohjalta, vai kirjoitanko sen kokonaan uudestaan vielä kerran.

Helpottunut, mutta myös hämmentynyt olo. Tuossako se nyt oli? Olin tosiaan luullut, että se olisi vienyt aikaa ja ollut hankalaa. Mitäs nyt sitten? Mennäkö ulos vai totellako nälkää? Tämän päivän kirjoittamiset eivät ole vielä tässä, mutta pieni tauko on ihan paikallaan. Ehkä lyhyt kävely ulkona itseni kanssa, ehkä hetki neulomista. Ehkä luen jotain tai syön.

Hyvä olo. Kevyt ja mahan kohdalta tyhjä. Ensi viikolla tapaan Rakennegurun kanssa ja hän lupasi sanoa jotain jostain tekstistäni - lähetin kreikkalaiset hänelle kesällä. Gamma on uudistunut, sunnuntai vasta puolessa. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei kaikki kuitenkaan ole ihan niin ankeaa ja väritöntä kuin välillä tuntuu. Ja taas tuntuu, kuin erottaisin hiukan sitä polkua, jota pitkin haluan kulkea.

Nälästä

Kynttilöitä, keskellä aamupäivää. Kohta otan esiin Gamman ja ryhdyn suorittamaan karsintaa. Sen lisäksi haluaisin kirjoittaa erään tekstin, jonka juuret ovat vuoden takana virkavapaassa ja joka pyörähtää mieleen aina silloin tällöin. En tiedä onko siitä kreikkalaiseksi, todennäköisesti ei, enkä tiedä onko siitä edes novelliksi, mutta haluan kirjoittaa sen.

Aamiaiseni päälle kirjoitin kolme sivua raakatekstiä. Tuntui niin kuin olisin astunut hiukkasen lähemmäs itseäni. Milloinkohan opin lopulta sen, että kun on sellainen olo kuin viime päivinä, niin raakateksti on juuri se, mitä kaipaan, ote itsestäni.

Joskus kirjoittaminen on samanlaista kuin nälkä: kun on hirveä nälkä, ei tunne sitä enää, eikä edes huvita syödä, vaikka tietää, että juuri ruokaa on vailla.

Kahdessadas postaus. Eikä tämän fiksumpi :).

torstai 2. lokakuuta 2008

Vaihtoehtoisia aiheita

1.

Juttelimme erään kanssa tavastani sanoa keksejä pipareiksi. Siis kaikkia keksejä. Keksi tai pipari, aivan sama (ja kyllä, tiedän pipari-sanan kaksoismerkityksen). Keskustelukumppanini mielestä ainoastaan joulupiparit ovat pipareita ja loput keksejä. Hän sanoi voivansa elää sen kanssa, että kutsun keksejä pipareiksi. Lupasin, että voin tehdä kompromissin ja yrittää sanoa muita kuin joulupipareita esimerkiksi kepareiksi tai pipseiksi. Pipsi ei saavuttanut suurta suosiota, se kuulemma kuulostaa paljon härskimmältä kuin pipari kaksine merkityksineen.

2.

Orpous ja yksinäisyys ovat vierainani edelleen. Eivät ne varmaan asetu pysyvästi kodiksi, mutta ovat nyt kuitenkin täällä. Korvat ovat täynnä hiljaisuutta.

3.

Joskus mietin, että pitäisikö minulla olla joku, joka huolehtisi siitä, että syön tarpeeksi ja taputtaisi minua silloin tällöin päähän. Kohta kaksi vahvistuu tänään siksi, että iltaruoan tekeminen ei tunnu juuri nyt kovin tärkeältä, niin kuin ei mikään muukaan, ja Rooibos huonolla ruoalla = Rooibos alakulolla.

4.

Näin tänään kaupassa paidan, jossa luki "I never get enough of talking about me" tai jotain samansuuntaista. Mitä muuta tämä bloggaaminenkaan on? Mitä muuta on se tarve ilmoittaa kohta kakkonen tämän päivän asioihin? Minä minä minä ja päänsilitystä minulle. Kyllä, olen hyväksynyt tämän luonteenpiirteen itsessäni, mutta kyllähän se välillä tympäisee. Ja sitten minä vielä bloggaan siitä, enkä esimerkiksi ole hiljaa. Justiinsa. En ostanut sitä paitaa.

5.

Olen tosi monta kertaa kirjoittanut tuon numeron viisi tuohon yläpuolelle ja deletoinut sen siitä, kun en osaa pukea sanoiksi tätä tunnetta, joka minussa on. Siinä on yksinäisyyttä, turhautumista, väsymystä, pessimismiä, masennusta, kyllästymistä ja surua. Kohdat kaksi, kolme ja neljä höystettynä lötköiksi keitetyillä kasviksilla siis.

Menen jumppaan ja kirjoitan sen jälkeen. Jotain. Ihan sama mitä. Kunhan on edes kynä ja paperia.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Tänään

Tänään on hyvin yksinäinen olo.