May the Force be with you

torstai 31. toukokuuta 2012

Auugh

Entäs jos antaisin itselleni vähän löysää? Kirjoittaisin sitä, mikä syntyy. Ei niiden novellien kirjoittamisessa ole mitään pahaa, vaikka haluaisikin periaatteessa kirjoittaa seuraavaksi pitempää proosaa. Eikä mikään estä kirjoittamasta sekä että. Olenhan minä ennenkin kirjoittanut montaa tekstiä yhtä aikaa ja limittäin. Ja jospa sitä ensi viikolla, kun pääsee taas harrastamaan liikuntaa pienen allergian+tauteilun jäljiltä, kykenee pääsemään kiinni siihen omaan arkeen, johon kuuluu kirjoittamista ja sitä, että siitä tulee hyvä olo. Ehkä?

Iski nimittäin pienoinen (?) ahdistus. Kirjoitusahdistus tietenkin, ja siksi, että koko kevät on mennyt kirjoittamisen kannalta "hukkaan". Lainausmerkeissä siksi, että en voi tietää, onko mennyt absoluuttisesti hukkaan vai ei, koska en ole oman elämäni kaikkitietävä kertoja, vaikka usein luulenkin olevani. Mutta että tammikuun ja helmikuun alkupuoliskon kirjoituskiireitä lukuun ottamatta (silloin hioin Kreikkalaiset taas kerran lähetyskuntoon) en ole saanut aikaan mitään. Kolme novellinraakiletta, jotka vaativat paljon paljon työtä vielä. Synopsiksen Deltaan ja muutaman sivun raakatekstiä siihen samaan. Vähän rumia runoja. Mutta en mitään muuta. En mitään kunnollista. En ole edes muokannut niitä novellinraakileita asiallisiksi novelleiksi. Enkä ole kirjoittanut Deltaa kahteen viikkoon. Vähän olen yrittänyt. Mutta siis joka tapauksessa: olen saanut aikaan liian vähän. Ahdistaa. Tuntuu, että olen käyttänyt koko kevään odottamiseen: ensin odotin talvella kustantamo F:ää ja kävi ilmi, että eivät he halua. Nyt olen odottanut kustantamo G:tä ja alan olla epätoivoinen sen suhteen: jos Kreikkalaiset kiinnostaisi heitä oikeasti, he olisivat olleet jo yhteydessä. Se ei enää paljon lämmitä, että kaksi kuukautta sitten kustannustoimittaja meilasi, että "juttelen käskirjoituksestasi esimieheni kanssa". Jos he olisivat oikeasti sitä mieltä, että Krekkailaissa olisi potentiaalia, olisin saanut jo kommentteja, olisin saanut jo jotain viestiä. Pelkään, että lopulta saan taas jonkun "luottolukijan" lausunnon, jossa "luottolukija" ilmoittaa taas pilkallisin äänenpainoin, että "tyyli on liian kirjallista, liian kuvailevaa, liian särötöntä, liian tylsää, liian omaleimaista, liian kliseistä". Ampukaa minut, mutta en halua "luottolukijan" lausuntoa, haluan kustannustoimittajan kommentit! Ja tuntuu, että kevät on mennyt hukkaan. Että olisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta en ole kirjoittanut ja että se on ihan oma syyni (tietenkin on), joten itseäni saan syyttää siitä, etten koskaan julkaise.

Eikä kirjoittaminen ole osa arkea, ei juuri nyt. Ei tunnu hyvältä.

Sutaisuja

Luonnostelin henkilöhahmoja muutaman rivin verran, yhteensä kolme sivua. Kuvitteellisia henkilöhahmoja lähinnä (niin... tietenkin kuvitteellisia, sherlock-minä), tarkoitan että ei siis mihinkään olemassaolevaan tekstiin. Luin eilen illalla sängyssä What If? -kirjoitusopasta juurikin luvusta Characterization ja päätin, että tänään luonnostelen ja leikin ja avaan vähän ääntä. Niin tein. Minulla oli kuitenkin kiire lopettaa kolmen sivun jälkeen. Kiire lopettaa, vaikka sainkin joitain ehkä käyttökelposia ajatuksia. Miksi ihmeessä kiirehdin pois kirjoittamasta? En tiedä. En jaksa tietää. Maailman on tympeän raidallinen sälekaihtimien läpi. Haluaisin mennä nukkumaan nyt, mutta tiedän, etten mene vielä pitkään aikaan.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Viikon paras

Allergiaa uhmaten kävelin ystävän luota kotiin. Parasta mitä olen tehnyt koko tautisen viikon aikana.

Voikukka, orvokki, koiranputki, koristeomenapuu, kirsikkapuu, maksaruoho, kalliokielo, nokkosen kukka, lemmikki, syreeni. Mustarastas, joka yritti laulaa sisälmyksensä ulos. Taivas oli korkea ja valoisa ja minä otin sen kaiken itseeni.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Lupa vai kielto?

Bongasin kirjablogeista, että monen kustantamon ensi syksyn katalogi on ilmestynyt. Selailin linkitettyjä katalogeja vähän ja löysin tuttuja nimiä kirjojen kansista. Ajattelin, että ei taitaisi ehtiä oma nimi ensi kevään katalogiin vaikka heti huomenna kävisi maailman paras tuuri ja tulisi maailman paras yhteydenotto. Ajattelin ohilöyhähtävän hetken ajan Deltaa ja kirjoittamista, mutta sitten palasin taas maan pinnalle ja takaisin tähän omaan kroppaani, jota koivuallergia pieksee turvoksiin useammasta kohdasta joka sekunti. Palasin oman pääni sisälle, jossa on allergiaväsymyksen lisäksi myös kymmenen tunnin työpäivän aiheuttama lamaannus. Uskalsin ajatella, että ehkä ei tänään, vaikka heti tuli huono omatunto kyläilemään johonkin tuohon oikeanpuoleisen poskiontelon tienoille. Mutta ehkä ei tänään. Ehkä olen ansainnut pienen lepotauon ja nukkumaanmenon. Vaikkakin joka ikinen tällainen ilta lyö kiilaa minun peruskalliooni ja yrittää halkaista sitä kymmeniin pieniin siruihin - ja jokainen "ei tänään" tarkoittaa sitä, etten yritä kaikkeani. Mutta ei, ei tänään. Ei tänään tarvitse, eihän?

maanantai 28. toukokuuta 2012

Epäilys ja ei-epäilys

Ajattelin kirjoittamista. Ajattelin Deltaa. Epäröin. En tiennyt enää, kelpaisiko Delta edes minulle. Kirjoitin vähän raakatekstiä ja kirjoitin raakatekstiä Deltan kirjoittamisesta ja ajattelin Deltaa kirjoittamalla siitä. Lämpenin taas. Kyllä siinä on jotain, jonka haluan sanoiksi paperille. Eikä ole ihme, ettei se tunnu vielä kovin konkreettiselta ja etten tiedä, tuleeko siitä hyvä tai sellainen kuin haluan, koska sitä on kirjoitettuna niin kovin vähän. Enkä kuitenkaan usko, että kirjoitan sitä tänäänkään. Viisi käsinkirjoitettua raakatekstisivua saa riittää, sillä väsyttää kovasti. Luen erään kanssakirjoittajan tekstiä palautteen antamista varten ja sitten menen nukkumaan vaikka on niin valoisaa, että pitäisi valvoa koko yö, pitäisi kirjoittaa koko yö jos vain jaksaisi. Tämä toukokuisen valon määrä on aina yhtä hämmentävä asia.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesä

Himpun verran raakatekstiä tänä viikonloppuna ja aika paljon lukemista. Luin loppuun Puolikas keltaista aurinkoa ja se oli juuri sellainen kuin kirjaa suositelleet olivat luvanneet. Nyt kun on päässyt lukemisen makuun, niin tekee mieli jatkaa; sohvalla odottaa Carol Shieldsin Pikkuseikkoja. Päivä on ollut ihanan lämmin ja alan muistaa, millaisia kesät ovat: enemmän lukemista kuin kirjoittamista. En perinteisesti oikein saa kirjoitettua kesällä, ainakaan mitään erityistä. Raakatekstiä kyllä, mutta muuhun kesät tuntuvat olevan liian rikkonaisia ja aurinkoisia. Ja kun aurinko paistaa ja on lämmintä ja ihanaa, niin pitää olla ulkona, kun kerran voi. No, katsotaan, millainen kirjoituskesä tästä irtoaa.


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Etsivä löytää

...nimittäin tämän blogin. Ja kyllä etsivä käyttääkin mielenkiintoisia hakusanoja. Tietysti monet tulevat tänne googlaamalla ihan vaan että rooibos kirjoittaa. Jotkut naputtelevat pelkästään rooibos ja päätyvät tänne - en tiedä, ovatko tyytyväisiä vai eivät. Jotkut löytävät jonkun satunnaisen kirjan tai kirjailijan nimellä (useimmiten ne ovat sellaisia, joita en ole itse lukenut, mutta muut ovat, ja osuma johtuu siitä, että muiden ihmisten blogitekstien otsikoissa mainitaan se kyseinen kirja) ja sitten on se ikisuosikki tiivistelmä kärpästen herra kaikkine variaatioineen. Nyt kyllä huomaa, että koulut ovat loppusuoralla, eikä kukaan tee enää kirjaesitelmiä, kun Kärpästen Herra on vähän niin kuin jäämässä kesätauolle.

Entäs ne muut, ne mielenkiintoiset hakusanat, joilla tänne päädytään? Jotkut naputtelevat googleen sanan painitermi ja tulevat sillä tänne. En usko, että löytävät, mitä etsivät. Ovatkohan samoja, jotka tulevat blogiini googletettuaan puolinelsonin? Kieltämättä se on yhden vanhan kirjoitukseni nimi, mutta ei ikävä kyllä käsittele painia sekään. Joku on tullut hakusanoilla ain lauantain työtäs tee, mutta täältä ei varmaan löytynyt mitään mielenkiintoista, pelkään. Harvinaisen omituinen hakuteksti on häntien repiminen. Kuka repii ja kenen häntää? Miksi häntiä revitään? Mihin se johtaa? Hännättömyyteen ainakin... ja tekee varmasti kipeää, joten toivon, että hännät saisivat olla rauhassa, eikä niitä revittäisi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Mukavaa iltaa kaikille näin keskellä viikkoa.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lomasuunnitelmia

Eilen kolme sivua raakatekstiä, tänään yksi. Ei ole ehtinyt, on pitänyt suunnitella ja buukata kesälomareissua, joka suuntautuu takuuhienoihin maisemiin. Pientä täpinöintiä myös havaittavissa, mutta niin saakin olla, tulee nimittäin hieno reissu :).

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

11 kysymystä

Sain Anna Elinalta yksitoista kysymystä (kiitos niistä!), jotka näette alla, samoin kuin vastaukseni niihin. Tämä pitäisi tietenkin laittaa kiertoon, mutta koska luulen, että kaikki ovat jo vastanneet tähän, niin jaan nämä samat yksitoista kysymystä (plus yhden oman, jolla saa korvata minkä tahansa ylläolevista) kaikille halukkaille, jotka tuntevat vetoa vastaamiseen :).

1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?
En muista elämäni ensimmäistä kirjastokäyntiä. Muistan, että hyvin pienenä olen käynyt kirjastoautossa mummin kanssa ja senkin muistan, kuinka sain ensimmäisen oman kirjastokorttini ja kirjoitin siihen nimikirjoitukseni tikkukirjaimilla.
2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?
Olin lapsuudenkotini sohvalla ja tätini luki minulle Rasmus-Nallea. Hän yritti oikaista muutamassa kohdassa ja jouduin korjaamaan, että ei siinä noin lue vaan näin. Täti ilmoitti, että jos ei kelpaa niin lue sitten itse. Niin tein. Olin jo tuotakin ennen nähnyt, että tietyt sanat tarkoittavat tiettyjä asioita, mutta silloin se konkretisoitui.
3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?
Järven ranta. Olen järvi-ihminen.
4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?
Jonnekin, missä ei tarvita aivoja.
5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?
Olen syönyt vain tavallisia juttuja, joten joudun vastaamaan tähän että etana. Olisipa kysytty, että mikä on erikoisin asia, mitä olet tehnyt kokatessasi. Olisin sanonut, että poron raa'an selkärangan sahaaminen pienemmiksi paloiksi käsisahalla, jotta se mahtuisi uuniin tai kattilaan. Sahaamiseen liittyi se, että saha oli "tyhjennettävä" tasaisin väliajoin, sillä märkä luujauho tukki sahan hampaat tehokkaasti.
6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua  muistutat?
Apua. Ulkoisesti vai sisäisesti ;)? Ei mikään ikiliikkuja, mutta ei sohvaperunakoirakaan. Ei suuri eikä pieni. Sellainen koira, jolla on hiukan kokoaan suurempi ego, luulisin, ainakin siinä mielessä, että se luulee itseään kookkaammaksi kuin on. Katsotaanpas, hmmm. Joku terrieri? Joku paimenkoira? Tämä on vaikea - pitäisi selvästi kysyä joltain minut tuntevalta ihmiseltä ennemmin kuin minulta itseltäni!
7. Suosikkipuusi?
Ehkä se on sitten honka, petäjä, mänty. Järven rannalla kun aurinko on jo laskussa ja mäntyjen runkojen oranssinruskea osa kilpikaarnan yläpuolella alkaa hehkua punaista.
8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?
Tällä hetkellä jotain saavuttamatonta. Puutarha tuo sanana mieleen vanhanaikaisen puutarhan, sellaisen, missä on kirjopikarililjoja ja päivänliljoja ja pioneja ja keväällä villiintyneitä skilloja. Haluaisin oman puutarhan ja sinne pienen keittiöpuutarhan. 
9. Oletko käynyt navetassa?
Olen käynyt, pienessä ja suuressa. Lehmät ovat minusta vähän pelottavia. Pienessä navetassa opin sen, että vasikoiden kieli on noin metrin mittainen ja se iso, uudenaikainen pihattonavetta oli todella mielenkiintoinen paikka.
10. Mikä on parasta kesässä?
Lämmin. Se, että voi olla pihalla.
11. Mitä haluaisit kysyä minulta? 
Esiinnyt blogissasi omalla naamallasi ja omana itsenäsi. Onko siitä ollut koskaan mitään negatiivisia seurauksia?

Ja bonuskysymys niille, jotka haluavat vastata: Monessako asunnossa olet asunut elämäsi aikana?

Hoitopäivä

Olin kirjoittamassa kahvilassa. En laskenut sivuja. Kirjoitin paljon, mutta onko sillä väliä, kun se tuntui hyvältä joka tapauksessa. Välillä käsiala haukkasi ilmaa. Niistä kohdista näkee jälkeenpäin, että sanat ovat tulleet nopeasti ja ajattelematta. Istuin ulkona ja luin Cameronia. Tulin sisään. Siirsin eilen ostamani ruusut kirjoituspöydälle. On rauhallinen ja lempeä olo. Tekee hyvää olla yksin ja kirjoittaa ja ottaa vastaan. Taivaasta voi arvata, että aurinko alkaa paistaa myöhemmin enemmän, nyt sillä oli ohutta yläpilveä edessään. Saan mennä myöhemmin uudestaan ulos, sitten kun paistaa. Saan syödä hyvää ruokaa, jota tein eilen. Saan olla hidas ja pehmeä ja kirjoittaa käsin. Tukkoiset poskiontelotkin vain vahvistavat hitautta ja pehmeyttä.

Olen juonut appelsiinirooibosta ja earl greytä ja vettä ja taivasta ja lupauksia hevoskastanjoiden kukkanupuista ja lämpöä ja raavaita miehiä jotka kantavat kukkapenkistä luvatta taittamaansa tulppaania mukanaan.


lauantai 19. toukokuuta 2012

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Tilitin eilen kanssakirjoittajalle, kuinka takkuista Deltan kanssa on ollut. Eilen ja tänään tajusin, että vika ei ole Deltassa tai takkuisuudessa vaan ennemminkin minun asenteessani. Oletin, että suunniteltu on oikeastikin puoleksi tehty. Oletin, että koska Delta on tuttu minulle, aihe ja tunnelma, niin se tekisi kirjoittamisesta vielä helpompaa ja nopeampaa.

Tänään avasin ruuan kanssa Cameronin Tyhjän paperin nautinnon summittaisesta kohdasta. Kirja avautui luvun Luonnostelu kohdalta. Siinä Cameron puhuu tekstin suunnittelemisesta tai suunnittelemattomuudesta ja siitä, miten pitkät tekstit syntyvät hänellä tai muilla kirjoittajilla. Napakymppi. Tajusin jo eilen, että suunnittelu ei tarkoita automaattisesti sitä, että kirjoittaminen olisi helppoa ja nopeaa. Miksi olisikaan. Tänään tajusin, että tähdet ja maailmankaikkeus tai jokin yritti sanoa minulle viimeistään tuon satunnaisesti valikoituneen kirjan luvun kanssa, että relaa vähän ja nöyrry vähän. Se, että minulla on suunnitelma siitä, miten Delta etenee, ei tarkoita sitä, että se olisi kirjoitettu jo. Ja vaikka Deltan maailma ja tunteet ovat tuttuja vuosien takaa, niin minähän haluan niistä nyt irti; haluan toisenlaiset äänet Deltaan, joten miksi Deltan tuttuus helpottaisi kirjoittamista yhtään? Päinvastoin, vanha painolasti saattaa hidastaa hommaa, ainakin näin alussa. Ja alussahan minä olen. Varsinaista kirjoittamista kaksi tai kolme päivää. Miten se voisi sujua kuin leikki? Mitäköhän minä oikein odotin? Kirjoittamisen rytmi on hidas muuhun arkielämään ja työrytmiin verrattuna. Ei aikaansaaminen tarkoita samaa.

Putoan näköjään helposti samoihin kuoppiin. Uutta tekstiä aloittaessani saatan ilmeisesti kuvitella että nyt vain tästä kirjoitetaan. Kuvittelen, etten tarvitse hyväksi havaittuja, vanhoja työkaluja kirjoittamiseen kuten aina ennen. Ylimielinen pieni tyhmyri. En sano, että kirjoitan aina samalla tavalla, mutta mihin se perusjuttu häviäisi yhdessä yössä? Se, että kirjoitan yleensä paljon käsin. Tai ne kaikki vakioharjoitukset, joita aina teen. Se, että pitää kirjoittaa, jos haluaa siihen paperille jotain. Ettei se tule vain sillä, että istuu ja odottaa.

Kyllähän minä tiedän, että osittain tämän taustalla on hätä siitä, että minulla on tässä kohtaa vain neljä päivää aikaa kirjoittaa ilman töitä ja seuraavasta mahdollisuudesta ei ole mitään tietoa. Tai nyt jäljellä on siis yksi päivä ja yksi ilta. Paineita. Juu, ihan itse luotuja. Pitäisi saada aikaan, koska on niin vähän aikaa. Olenkohan aktiivisesti unohtanut, kuinka paljon aikaa ja vaivaa jokainen Kreikkalainen on vaatinut? Aika kultaa muistot? Ja ettei rutiinia kuitenkaan ole niin paljon, että voisin olettaa saavani neljässä päivässä kaiken valmiiksi. Nyt vähän hymyilyttää. Olen näköjään hyvä rakentamaan utopioita.

Taidan ruveta kirjoittamaan.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Seuraava ruoka

Kärsivällisyyttä on kahta laatua, lyhyttä ja pitkää. Minä huojahtelen kumpaankin suuntaan, voita molemmin puolin leipää. Tuuli työntää vaahtopäitä vesilammikkoonkin. Sekin on kärsimätön.

Olen sanonut. Olen kahden vaiheilla seuraavasta. Pyykkien ripustuksen jälkeen voin kävellä ympäriinsä asuntoani tai voin istua alas ja kuvioida vielä vähän valkoista mustalla. Levoton olo, keskittymisvaikeuksia.

Jotkut ojentavat kättä ja toiset sanoja. Minä ojennan molemmat. Tarttuukohan niihin kukaan.

Tuuli on vaihtanut tänään auringon pilviksi ja pilvet auringoksi. Lokit ovat koko ajan samoja. Ne lentävät yli ja niiden siipiä tekee mieli kokeilla.

Olen yrittänyt keskittyä siihen mikä oikeasti merkitsee, mutta olen ollut tänään myös ihan vähän kateellinen niille, jotka ovat sen jo saaneet. Ja kärsimätön olen ollut ja sitten taas seuraavaksi hyvin kärsivällinen. Aikaa on roppakaupalla, kaikki aika, jonka Delta tarvitsee. Ja samalla haluaisin että sitä olisi jo kaksikymmentä sivua tai enemmän, en malta uskoa, että vaikka on suunnitelma, jota minulla ei ole koskaan ollut, niin silti kirjoittaminen on samaa eikä oikopolkuja ole, ei ainakaan tässä vaiheessa kun vasta opettelen ääntä, jolla minun pitää Deltassa puhua ja toinen ääni vielä hukassa, mutta sitä minä en ajattele.

Ja tänään on ollut hyvä päivä, tullut mieleen kahden vuoden takainen virkavapaa. Se oli autuus, vaikka ei helppoa koko ajan. Haluaisin lisää. Tätä minä haluaisin lisää, näitä päiviä, joina kirjoitan pelkästään ja ajattelen kirjoittamista. Ja vielä puhtaampina nämä päivät, ettei ajatuksista tarvitse pitää poissa arjen stressiä. Milloinkohan minulla on mahdollisuus seuraavan kerran? Edes kuukausi? Sekin olisi paljon ja ihanaa. Eikä minusta nyt irtoa tämän järjellisempää tekstiä. Ajatukset ovat tänään tuulisia.

Lounas

Aamupäivän hykertelin. Lounaaksi söin kasvisruokaa. Idut kieputin haarukan ympäri niin kuin spagetin. Lähikuppilassa luin vanhaa raakatekstiä, kirjoitin uutta. Kirjoitin uutta. Tänään en laske sivumääriä, lasken tunteita ja luottavaisuutta. Kirjoittamisen jälkeen olo on raukea kuin olisi syönyt vatsansa täyteen.

Aamiainen

Söin aamiaisella Hesarin sijasta vanhaa raakatekstiä. Laupias aamu. Ruokailun ohessa poimin raakatekstistä runoja ja ajattelin, että se oli juuri sitä, mitä minä tarvitsin. Tuollaista ääntä, joka on minun kirjoittamaani ja todistaa että pystyn muuhunkin kuin siihen vanhaan Deltaääneen. Nyt sukellan takaisin.

torstai 17. toukokuuta 2012

Vaikeuksissa

Olen tehnyt vähän niin kuin synopsiksen Deltaan. Tai ainakin tiedän suunnilleen mitä siinä ehkä tulee tapahtumaan. Voisin seuraavaksi kirjoittaa synopsiksen puhtaaksi ja katsoa, ovatko tapahtumat varmasti hyvässä järjestyksessä. Se on sijaistoiminto sille, että joutuisin aloittamaan kirjoittamisen. En nimittäin osaa. En kykene. En ole ikinä kirjoittanut mitään näin suunniteltua. Tiedän tasan tarkkaan pääni sisällä millaisen tunnelman haluan Deltaan, millainen siitä pitäisi tulla, mutta äh. Kertojanääni? Entä se toinen kertojanääni? Ei mitään. Vaikka kuinka kuuntelen, on ihan mykkää. Joku on painanut mute-nappulaa pääni sisällä ja kukaan ei puhu mitään.

Sitäpaitsi kaikki vähänkään asialliset farkkuni ovat pesukoneessa ja jos tänään pitää lähteä johonkin (miksi pitäisi? tänään istutaan kotona ja kirjoitetaan!) niin minulla on housuongelma. Ja sitäpaitsi ahdistaa ja on huono omatunto siitä, ettei kirjoittaminen kulje. Ei siis mitään uutta. Minulla on tämän vajaan, jäljelläolevan päivän lisäksi kolme muuta ja siinä ajassa pitäisi saada Deltan ykkösversiota tosi pitkälle. Voisi saada. Pystyisi. Jos kykenisi. Ja hukkaan kallisarvoisia vapaahetkiä kaiken maailman sijaistoimintoihin. Kohta voin ripustaa pyykit ja sitten voin tehdä tikusta asiaa keittiöön, että ruokaa, ja sellaista.

Voi Delta. Tule ulos, kiltti. En ole tottunut kirjoittamaan mitään, mistä tietäisin, että mitä siinä tulee tapahtumaan, joten omituista tämä on minullekin. Vierasta ja outoa ja sinä olet liiankin tuttu, jumitun vanhaan kieleen, vanhaan kertojanääneen, vaikka niistä haluan juuri pois. Pitää vaihtaa henkilöiden nimet, jospa se auttaisi. Ja alkaa vain kirjoittaa raakatekstiä, luulen. Hakea jotain tietämättä että mitä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Hylsypäivä

Kun tulin töistä kotiin, kynnyksellä odotti hylsy. Kustantamo C oli kunnostautunut. Mietin kokatessani, että olenkohan saanut heiltä koskaan mitään muuta kuin hylsyä? En kai, ainakaan muista. En tiedä.

Tänään on tämän viikon perjantai, sillä en mene perjantaina töihin. Jotenkin hankala ilta - vaikea päästä työasioista irti. Tekemättömät ja keskenjääneet kummittelevat ja alleviivaavat sitä, että aika ei riitä kaikkeen. Lisäksi tuntuu siltä, että jonkinlaatuinen flunssa on alkamassa ja se on huono se. Ei minulla ole aikaa sairastaa - ei työviikoilla, ei vaan sovi aikatauluun, eikä todellakaan tällä ainokaisella kirjoittamiselle varatulla pätkälläni huomisesta sunnuntai-iltaan. Huokaus. Vielä ei ole pahapaha, mutta väsyttää, eikä huvita. Siitäkin yleensä tietää, että tauti on iskemässä, kun mikään ei jaksa kiinnostaa, sellainenkaan siis, joka normaalisti jaksaa kiinnostaa.

Sitäpaitsi olin jo eilen tai toissapäivänä tai joskus aikaisemmin huolissani siitä, että entä jos en saakaan kirjoitettua tässä helatorstain kirjoitusvapaallani. Ihan aiheellinen huoli. Ja samalla mielessä keikkuu varovainen ajatus siitä, että hei, ihan oikeasti, kuinka paljon on mahdollista kirjoittaa neljässä päivässä? Jos istuu koneen ääressä ja keskittyy Deltaan ihan toden teolla... Kuinka monta sivua? Maratoonin verran? Oliko se Risto Ahti, joka sanoi kirjoittaneensa jonkun runokokoelmistaan kolmessa päivässä? Minkä verran on mahdollista saavuttaa neljässä? Ei sillä, en pysty siihen, sillä on käytävä kaupassa, laitettava ruokaa, tiskattavakin välillä, pestävä pyykkiä ja niihin menee vapaapäivinä yllättävän kauan. Mutta silti, tuo ajatus ei jotenkin jätä rauhaan. Että mitä jos. Mielenkiintoista olisi myös, millaiset olisivat vahingot; kuinka jumissa hartiat, kuinka kipeät kädet, kuinka toispäinen olo... Hmm.

Kaupungilla tuoksuu monessa kohdassa happamanmakea lehmuksenmahla tai -tahma. Vaahterat ovat hyvin vaalenavihreitä, jopa kellertäviä. Kevät on tullut ihan huomaamatta, istutukset kukkivat, nurmikko on jo ihan vihreä ja puiden läpi ei enää näe. Saa nähdä millainen kevätloma tästä tulee minulle, huomisesta ja ylihuomisesta ja viikonlopusta. Jos nyt vain onnistuisin takomaan päähäni, että vapaa on alkanut ja olen vapaa.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tänään

1.Heräsin pirteähkönä, mutta en noussut ylös sängystä, vaan loikoilin unen ja valveen rajoilla, dippasin uneen ja sitten taas hereille. Pitkään. Ihan vain siksi, että pystyin tekemään niin.
2. Yllätyin, että jo huomenna on tämän viikon perjantaipäivä ja sitten alkaa vapaa.
3. Ajattelin kustannussopimusta ja sitä, että Kustantamo G saisi jo ottaa yhteyttä, kaikin mokomin saisi.
4. Hölkkäsin sisätiloissa. Olen aina ihmetellyt sitä, miksi jotkut juoksevat niin kovin mielellään sisällä. Nyt minäkin tein niin. En voisi ottaa monta juoksuaskelta tuolla ulkona koivussa.
5. Ajattelin kirjoittamista ja sitä, että kirjoitan tosi paljon soopaa. Kirjoitusvihkoihini siis. Että pitäisikö sekin aika käyttää oikeaan kirjoittamiseen. Että onko kirjoittaminen vain keino vältellä kirjoittamista. Joskus se on, mutta onko se paljon useammin kuin olen luullut.
6. Ajattelin kirjoittamista ja pohdiskelin, että mahdanko saada mitään aikaiseksi torstaina ja perjantaina. Muuta kuin sitä soopaa.
7. Raavin olkapäätäni kuntosalin saunassa. Siihen tuli mustelma, selvät kynnenjäljet, aivan kuin olisin tehnyt jotain villimpää kuin saunonut.
8. Näin tähtiä, kun olin katsonut olkapääni raapimismustelmaa. Useasti kun kääntää pään johonkin ääriasentoon ja sitten palauttaa paikalleen, näkee tähtiä. Tai itse asiassa ne eivät ole tähtiä, vaan ennemminkin hyvin kirkkaita, kiiltomatoja, jotka kiemurtelevat hetken ennen sammumistaan.
9. Join paljon maitoa.
10. Kaipasin sellaista mitä ei ole.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Polkuja

Minä en ole yhdenlainen, mutta sitten kun minulta kysytään, että millainen olen, en muista mitään. En yhtään muista millainen olen, en tunnista. Mikä minusta tekee erilaisen kuin muut - kaikkihan ovat sinnikkäitä, kaikilla on unelmia, ja sitä paitsi haluan aika pitkälti samoja asioita mitä kaikki muutkin. Että en tiedä, jos kysyt, että minkälainen. Tällainen. Hmm.

Jotten joutuisi miettimään mitään, päätin ottaa ajatuksia annettuina. Kirjoitusvihko numero 7 keväältä 2009. Luin vähän matkaa ja sitten kun tuli sellaisia sanoja vastaan, että ne kuulostivat hyvältä, otin ne mukaan ja kirjoitin siitä eteenpäin (jotain ihan muuta kuin alkuperäinen yhteys) pari sivua. Sen verran, että voin sanoa kirjoittaneeni. Sen verran, että voin taltuttaa huonon omatunnon, ettei huomenaamulla tarvitse meikata sen lyömiä mustelmia piiloon.

Kyllä se siitä, kunhan minua lakkaa väsyttämästä. Ehkä ylimääräinen väsymys johtuu koivusta, joka on muuten ollut laupias ja armollinen. Ehkä väsyttää muuten vain. Sitten ei väsytä samalla tavalla kun on vapaapäivä ja voi kirjoittaa. Vielä kaksi päivää siihen vapauteen. Toivon hartaasti, että saan silloin jotain aikaankin.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Palasia

Kirjoitin tänään raakatekstiä. Seitsemän, kahdeksan sivua, jotain sellaista. Ensin soopaa ja sitten kohtauksen. En tiedä mistä kohtaus on, voi olla ettei mistään. Minulla on paljon sellaisia raakateksteissäni. Jotkut niistä leviävät novelleiksi tai muutaman sivun mittaisiksi kohtauksiksi jostain muusta, isommasta, joka ei koskaan synny. Pitäisi lukea vanhoja raakatekstivihkoja, ties mitä niistä löytyisi. Tätä minä aina sanon, että pitäisi lukea. Milloinkohan olen viimeksi lukenut? Kauan sitten. Käsin kirjoitettua tekstiä on hidasta lukea, etenkin jos teksti on alkanut viemään, sillä silloin käsialakin vie.

Olen tehnyt tänään yhtä sun toista. Samalla olen ajatellut, yhtä sun toista. Kirjoittamista. Kreikkalaisia. Minun pieniä Kreikkalaisiani, jotka odottavat yhä. Kauanko ne odottavat? Mikä on lopputulos? Entä jos lopputulosta ei ole? Mitä teen niiden kanssa? En tiedä. Kaikkiin kysymyksiin. Ei auta kuin odottaa. Olen huono odottaja, olen kärsimätön.

Kirjoittaa pitää. Sen minä tiedän. Mitään muutakaan en osaa tälle.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Tasapainotusta

Eilen kolme sivua raakatekstiä, iltasivuja. Tänään alkuillasta kolme sivua raakatekstiä, siinä vaiheessa kun mikään ei tuntunut sujuvan mitenkään. Kirjoitin kolme sivua, en mitään järkevää, vaan ihan silkkaa minä-muotoista soopaa siitä miltä tuntui ja sanoja peräkkäin ja jos rönsysi liioitteluksi niin rönsysi ja adjektiiveja ennen substantiiveja ja kummasti alkoi tuntua siltä ettei maailma ole ihan niin paha paikka. Alkoi tuntua siltä, että solahdin edes hiukkasen verran siihen kohtaan maailmaa, jossa minun kuuluu olla. Ehjäydyin vähän. Teki hyvää.

Ensi viikolla on vain kolmipäiväinen työviikko, sillä torstaihan on helatorstai ja perjantain olen vapaalla. Tarkoittaa kirjoittamista. Tarkoittaa myös sitä, että yritän kirjoittaa nyt sitten joka päivä, edes sen kolme sivua soopaa aamulla tai illalla, jotta kynä on liikkeessä ja ääni avautuu, ja pääsen käyttämään vapaapäiviä hyödyksi enkä siihen, että yritän saada ääntä kulkemaan edes jotenkuten. Viritän soitinta, avaan ääntä.

Sade ropisee. Olen siellä, missä tuoksuu mäntypihka ja räystäät lotisevat ja järven vesi on niin kylmää, että koko elimistö pysähtyy ja ryntää sitten täyteen laukkaan ja jaloista katoaa tunto. Seuraavaksi iltasivuja.

torstai 10. toukokuuta 2012

Nyt

Tänään yritän kirjoittaa iltasivuja ennen kuin käyn nukkumaan.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kateelliset tähdet

Kuulin tänään kanssakirjoittajasta, joka on saanut lupaavia uutisia. Ei vielä sitä sopimusta, mutta on menossa hyvää vauhtia sitä kohti. Olen vilpittömän iloinen hänen puolestaan ja totesin tänään illalla, että tosiaan, niin olenkin. Joskus kun kuulee tuttujen kustannussopimuksista, se ensimmäinen tunne on kateus, että miksi en minä. Että miksi taas joku muu mutta en minä. Tällä kertaa sellaista ei ole, mikä on ihan mieltäylentävää huomata. Tiedän kyllä, mistä se johtuu: kun joku on oikein hyvä, kateus on turhaa. Turhaa se on tietenkin muutenkin, ja joku joskus sanoi, että eihän se ole sinulta pois, jos joku toinen onnistuu. Ikävä kyllä se saattaa hyvinkin olla minulta pois. Kustantamot eivät kustanna loputtoman monta kirjaa vuodessa, vaan tekevät valintoja. Joskus siis jonkun toisen onni saattaa olla minun onnestani pois. Mutta tämä uutinen oli siis pelkästään iloinen uutinen ja olen siitä iloinen.

Luulen, että ylipäätään kateus on laantunut viime vuosina. Älkääkä ymmärtäkö väärin, en ole oikeasti kateellinen luonne! Kirjoittaminen vain on joskus ollut eri asia. Kun parikymmentä vuotta äheltää saamatta juurikaan tulosta ja muut porhaltavat ohituskaistaa pitkin perille, niin... Jossain vaiheessa tuntui, että vierestä viedään joka puolelta ja että itse jää pelkäksi seinäruusuksi. Siis nimenomaan kirjoittamisen ja kustannussopimuksen suhteen. Nykyään sitä tajuaa jo, että vaikka jonkun onni voi olla minun onnestani pois, niin ainoa, mitä voin tehdä sille, on kirjoittaa paremmin. Ja se taas ei ole muista kuin itsestä kiinni. Ja olen myös oppinut sen, että joskus se viimeinen silaus on säkästä kiinni - tiedä sitten, onko tämä "oppi" vain naiivia itsensäpettämistä, mutta olen kyllä sitä mieltä, että tähtien asennollakin on oma osansa tähän puuhaan.

Sitä oikeaa tähtien asentoa odottaessa kivaa keskiviikkoiltaa kaikille!


torstai 3. toukokuuta 2012

Hyviä aikeita

Ajattelin kirjoittaa tänään. Siis siinä vaiheessa ajattelin näin, kun tulin kotiin seitsemän aikaan. Vielä tuo aikomus ei ole realisoitunut ja on myös alkanut vähän tuntua, ettei realisoidukaan. Hirveä hinku lukea Carrigerin Timeless loppuun ja nukkua pitkät yöunet (tiedän kyllä, että nämä kaksi ovat jotensakin toisensa poissulkevia asioita). Lupaan kuitenkin täten pyhästi kirjoittaa huomenna. Huomenna siihen on aikaa, sillä istun liikkuvassa (toivottavasti) junassa ja matkustan katsomaan, voisiko talviturkin heittäminen onnistua jo. En ihan usko, sillä luulen, että järvien jäät ovat vielä liian tiukassa siihen puuhaan, mutta ainahan voi toivoa?

Viime päivinä on ollut jotenkin katteettoman optimistinen olo kirjoittamisen suhteen. Vaikka en siis ole kirjoittanut yhtään. Mutta silti, kirjoittamisen ajattelu ei ole saanut aikaan tuskaista oloa, vaan sellaisen, että jahka tästä nyt pääsee kynän varteen, niin kyllä se siitä sitten teksti taas virtaa, hitaasti tai nopeasti mutta joka tapauksessa.

Luulen sitäpaitsi, että alan viimein tuntea koivujen hellän kosketuksen rööristöissäni. Mikä ei olisi mikään ihme, sillä siitepölytiedotus ilmoittaa, että koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti. Tietysti tässä on vielä epäselvää se, että kuinka iso ero on sillä, että siitepölyä on ilmassa "runsaasti" ja sillä, että sitä on ilmassa "ihan järkyttävän paljon". Luulen, että ero on iso, ainakin minun olotilassani, mutta olen myös aika tyytyväinen siihen, että olen vielä tolpillani näinkin kiitettävästi. Pahat kielet ovat kertoneet, että tästä keväästä pitäisi tulla megalomaanisen huono koivuallergikoille, joten katsotaan nyt, miten käy. Mutta nyt, joka tapauksessa - pyykit ripustukseen ja Timeless käteen ja huomenna uusi yritys kirjoittamisen suhteen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lista

Luin Jennin listan kymmenestä elämänpelastajakirjasta. En tiedä, onko seuraavassa listassa elämänpelastajakirjoja vai mitä, mutta alle listatut kirjat ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet suuresti minuun ja ehkä elämäänikin. Joidenkin kirjojen kohdalla on kyse jostain perustavanlaatuisesta oivalluksesta, jonka olen saanut niiden parissa, toiset ovat olleet merkittäviä kirjoja tunnetasolla, jotkut liittyvät kiinteästi johonkin käännekohtaa elämässä. Otsikoin siis listani näin:

Kymmenen minuun suuresti vaikuttanutta kirjaa

1. L.M.Montgomery: Pieni runotyttö
2. Banan Yoshimoto: Kitchen
3. Diana Wynne Jones: Tuli ja myrkkykatko
4. Miina Supinen: Liha tottelee kuria
5. Richard Adams: Ruohometsän kansa
6. Essi Kummu: Karhun kuolema
7. Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa
8. J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
9. Carina Rydberg: Korkeinta kastia
10. Charles Dickens: David Copperfield 1-2