May the Force be with you

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäflunssa

Kesäflunssat ovat ankeita. Tämä tuntuu olevan ärhäkkää, mutta onneksi ehkä nopeaa laatua. Eilen olin ihan toimintakyvytön, tänään kykenin sentään maksamaan laskuja. Seuraavaksi ajattelin ottaa päiväunet, koska olen ollut jo kaksi ja puoli tuntia hereillä ja sehän on kokonainen iäisyys...

Ennen flunssan iskemistä luin loppuun Leena Parkkisen Galtbystä länteen. Tykkäsin siitä enemmän kuin Parkkisen esikoisesta. Galtby oli hyvä. Seuraavana lukupinossa odottaisi esimerkiksi Sami Hilvon Rouva S, mutta taidan silti lukea sitä ennen uusimman hankintani eli Sarah Watersin Parempaa väkeä.

Nukuttaa. Niistättää. Taidan oikaista sohvalle.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kirja ja aamut ja illat

Ostin tänään kesän tiiliskivikirjan. Viime kesänä se oli Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja tänä kesänä Sarah Watersin Parempaa väkeä, joka on saanut suitsutusta joka puolella. Olisin ostanut omaksi ilman suitsutuksiakin, koska kaikki Watersilta lukemani on ollut hyvää, mutta kiva tietää, että muutkin ovat tykänneet kirjasta.

Minulla on ongelmia nukkumaanmenon kanssa tätä nykyä: ei onnistu. Aamuisin väsyttää ja koska työaamuja on vielä jäljellä ihan reilusti ennen lomaa, pitäisi kyllä kyetä nousemaan. Ajattelin mennä tänään ajoissa nukkumaan. Saa nähdä. Kello tulee yhdeksää ja tässähän voisi vielä tehdä vaikka mitä. Sataa sentään; auringonpaisteella on niin hankala irrottaa päiväpuuhista ja tyyntyä sängyn puolelle.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesä kai

Juhannus oli ja meni. Nyt olen takaisin kaupungissa ja on vaikea tajuta, että se oli vasta eilen aamulla, kun heräsin jossain ihan muualla. Ja nyt olen ollut täällä kotona taas jo jotenkin vaikka kuinka pitkään. Juhannus oli kukkasia ja peipposten ja mustarastaiden laulua, ja jättirusakko ja palokärki ja kuikka ja tukkakoskeloita. Satoi vain vähän ja senkin sopivassa kohdassa ja nätisti.

Olen ajatellut Volvoa välillä ja kirjoittamista välillä. Mietin, että pitäisikö lukea Cameronia vähän, vai yrittää neuloa ihan vähän, vai lukea Parkkisen Galtbytä, joka on kesken. Vai pitäisikö vain olla. Pyykit pitää ainakin ripustaa. Kesä on kummallinen kaksiosainen ja tällä hetkellä en oikein tiedä, mitä ajattelisin tästä osasta. En mitään pahaa, mutta ehkä jotain pientä kuitenkin. En usko, että kovin suurta.

Aamun syksyyn verrattuna on taas kesä. Kaupunkikesä on vähän turhauttava. Ei pääse ovesta pihalle vaan rappukäytävään. Kesäisin olisi kiva asua matalammassa ja pienemmässä talossa. Niin että puiden latvat kohoavat korkeammalle kuin minä, koska oikeasti puiden latvat kohoavat korkeammalle kuin minä. Sillä tasolla avoimet ikkunat ovat haviseva siunaus.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sadetta ja sanoja

Kirjoitin tänään raakatekstiä ekaa kertaa pitkään aikaan. Sellaista raakatekstiä, jonka ei ole tarkoituskaan johtaa mihinkään. Kirjoittamista kirjoittamisen ilosta ja pelkästään siksi, että pystyn, voin ja se tuntuu hyvältä. Teki hyvää, vaikka ulostuleva matsku olikin aika masentavaa aiheiltaan. Mutta oli myös kiva huomata, että alitajunta on selvästi tehnyt jotain sillä aikaa kun olen ollut kirjoittamatta: kynästä tuli ulos kaikenlaista, pieniä pätkiä jostain suuremmasta, jota ei koskaan kirjoiteta, alkuja, joita en halua jatkaa ja henkilöhahmoja, joita en ollut tavannut ennen. Oli kivaa. Oli turvallista ja vapauttavaa.

Päivä on taas syys. Ihan uskomatonta, ja samalla ei ollenkaan, miten paljon sää muuttuu yhdessä yössä. Eilen kesäpäivä, tänään syksy. Kosteaa ja sumuista ja tyypillinen silityspäivä, joten äsken silitin monta kesämekkoa, jotka odottavat nyt toiveikkaina kaapissa. Kostea ilma on miellyttävän tuntuista iholla ja keuhkoissa ja vesilätäköissä on keltaiset reunat.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kirjoittajameemi perjantai-illan ratoksi

Kirjoitusbloggaajat ovat tarttuneet viime päivinä kirjoittajameemiin, joten minäkin. Ihan vain siksi, että väsyttää ja tuntuu, että päällä on pieni flunssa ja että seuraavaksi menen nukkumaan. Muut aiheeseen tarttuneet ovat esimerkiksi (ei tässä kaikki ole, ne vain, jotka olen huomannut) Vaarna ja Calendula. Alun perin meemi on lähtöisin Anna Hallavan blogista.

Missä kirjoitat yleensä?
Kirjoitan useimmiten kirjoituskahvilassa tai kotona. Kirjoituskahvilassa minulla on vakiopöydät, vaikka Volvoa kirjoitin paljon myös kahvilan nojatuoleissa (ja jumitin hartiani). Kotona kirjoitan missä vain: sängyssä, sohvalla, kirjoituspöydän ääressä, lattialla läppäri sylissä, ruokapöydän ääressä. Tykkään kirjoittaa myös hotelleissa.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Useimmiten käsin ja epäkronologisesti. Volvon eka versio ja melkein kaikki teksti ylipäätään Volvossa on kirjoitettu ensin käsin. Eka versio saattaa myös olla todella hajanainen ja harvoin kirjoitan kronologisessa järjestyksessä ja yhtä harvoin siinä järjestyksessä kuin mikä valmiin tekstin rakenne tulee olemaan. Novellit tulevat usein sen muotoisina rakenteeltaan kuin on tarkoituskin, mutta eivät aina - joskus niidenkin eka versio on vain kasa pätkiä, jotka pitää ommella yhteen.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen? 

Tähän on tosi helppo vastata: kirjoittaminen. Kuulun siihen porukkaan, joka on sitä mieltä, että inspiraatio syntyy kirjoittamalla. Olosuhteillakaan ei ole niin isoa väliä kuin sillä, että oikeasti kirjoittaa. Tietysti on joitain reunaehtoja: jos olen tosi stressaantunut töistä ja kaikki ajattelukapasiteetti on käytetty loppuun, niin kirjoittaminen harvoin onnistuu, ainakaan kauhean tuloksekkaasti. Volvon kanssa huomasin sen, että kamalissakin henkisissä olosuhteissa pystyy kyllä kirjoittamaan - tai ainakin Volvoa pystyi. Se oli pakopaikka.

Millaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?
Kun kirjoitan käsin, kirjoitan kirjoitusvihkoihini, joiden koko on jotain A4:n ja A5:n väliltä ja niissä on kierreselkä, valkoinen viivaton ja ruuduton paperi ja rumat kannet. Paperi on täydellisen paksuista lempikynilleni (olen tosi tarkka kynien kanssa) ja yhden sivun kirjoittamiseen menee viisi minuuttia, joten jos kirjoitan tauotta, kirjoitan tunnissa 12 sivua käsin kirjoitusvihkoon. En tarvitse kelloa, jos kirjoitan tauotta, koska voin laskea ajan sivumäärästä. Heh.

Kun kirjoitan tietokoneella, yritän tehdä sen kirjoituspöydän ääressä, että ergonomia olisi hyvä. Minulla on HP:n läppäri ja siihen langaton irtohiiri ja langaton irtonäppis. Silloin kun kone on kirjoituspöydällä, siinä on kiinni LaCie Porsche yhden teran ulkoinen kiintolevy, joka hoitaa backupit automaattisesti ja on nätti.

Välillä en osaa kirjoittaa kirjoituspöydän ääressä, vaan istun olohuoneen lattialle selkä vasten sohvaa ja laitan läppärin syliin ja muut matskut lattialle. Takapuoli puutuu, mutta etenkin viimeistelyvaiheessa se on jostain syystä ainoa toimiva paikka.

Mistä saat aiheesi?
Samasta paikasta kuin uneni.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?
Oi. Niin monta kertaa kuin on tarpeen. Volvo, joka on nyt toisella kustantamokierroksella, on versiossa nro 6. Yksittäisiä novelleja saatan hinkata tosi tosi moneen kertaan, tai sitten ne ovat kunnossa kahdella kirjoittamisella. Pitkän tekstin kirjoittaminen on ihan erilaista kuin novellien, ja jotkut kirjoituskierrokset menevät siihen, että rakenteen saa hahmotettua kuntoon. Novelleissa teen yleensä kaikkea yhtä aikaa: viilaan, korjaan rakennetta, kirjoitan lisää, deletoin, muokkaan olemassa olevaa.

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

En kyllä tiedä mikä olisi vaikeinta. Hmm. Aluista selviää yleensä sillä, että deletoi niistä muutaman sivun alusta niin että löytää sen oikean alkupisteen kaikkien jorinoiden sijasta. En kyllä tiedä. Se vaihe on hankala, kun viimeisiä viedään ja sanalla sanoen koko kässäri vain vituttaa. Siinä kohtaa yleensä totean, että "jaa, se taitaa olla valmis, koska ottaa niin pahasti pattiin".

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?
Minulla ei ole rituaaleja enkä edes halua niitä. Ainoa rituaalini on rutiini, jos sitä voi rituaaliksi kutsua, ja haluan pitää homman sellaisena. Ei rituaaleja, ei tähtiä tietyssä asennossa, vaan kirjoittamista. Olen jollain tapaa ylpeä siitä, että voin kirjoittaa missä tahansa ja milloin tahansa. Laadusta en sano mitään, koska roskan määrä on vakio ja huono teksti pitää kirjoittaa pois, että pääsee hyvän äärelle, joten huononkin raakatekstin kirjoittaminen on minusta hyvä asia.

Mitä teet kun tarina jumittaa?
Ovatpa vastaukseni tylsiä, mutta vastaan tähänkin että kirjoitan :)! No, joskus pidän breikkiä ja tartun johonkin toiseen tekstiin välillä, tai sitten olen ihan kokonaan kirjoittamatta ja ajattelematta kirjoittamista ja teen jotain muuta. Taidenäyttelyt ovat aika jees - ylipäätään joku ihan muu taide kuin kirjallisuus. Mutta joo, kirjoitan. Kirjoitan uudestaan, toisesta näkökulmasta, kirjoitan siitä, millaisen haluaisin tarinasta kirjoittaa jne - houkuttelen tekstiä esiin ja yleensä se loksahtaakin sitten paikoilleen. Ja joskus ei, vaan jumittaa yhä vaan. Joskus se on minulla sen merkki, että teksti ei ole elinkelpoinen.

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa? 
Taidan kirjoittaa koivuklapiproosaa. Realismi on minun lajini, mutta haluaisin kirjoittaa myös jotain muuta - esimerkiksi jotain yhtä hienoa kuin Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Haluaisin myös kirjoittaa vielä joskus nuortenkirjan, joka olisi uskottava eikä tätimäinen. En ole kokeillut koskaan. Haluaisin osata kirjoittaa runoja, mutta en osaa. Runojen editointi on minusta kaikkein vaikeinta, koska omat runot ovat minulle kuvia ja tunteita eivätkä samalla tavalla tekstiä kuin proosa.
        

torstai 11. kesäkuuta 2015

Vihreä purskahdus

Päivät juoksevat käsistä. Valuvat ja tahmaavat kädet mennessään, mutta se onkin sitten ainoa, mitä jää. Kiirettä ja väsymistä kyllä, mutta tuntuu monen asian kohdalla, että ei ehdi. Tai että pitää odottaa ennen kuin ehtii ja saa. Ihmiset puhuvat kesästä ja minä herään siihen vain pätkittäin, silloin lähinnä, kun olen sellaisissa paikoissa, missä puut purskahtavat vihreää ja tuoksuu syreeni. Tuuli on kuitenkin kylmä ja napittaa takin kiinni.

Luen hiljakseen sängyssä iltaisin, muutama sivu kerrallaan. Ajattelen kirjoja, ajattelen kirjoittamista, ajattelen Volvoakin. En ehdi tarttua mihinkään, eikä olisi energiaakaan. Kirjoittamista olisi periaatteessa ikävä jo, mutta en jaksa, täytyy pitää taukoa. Nyt alkaa huomata, että takana on rankka talvi ja energiavarastot ovat vähissä. Nukkuisin ja söisin enemmän kuin nukun ja syön, mutta vaikka olo on nuupahtanut, olen silti tavallaan - oikeastaan - uskaltaako sitä sanoa ääneen ja saako sitä sanoa ääneen? Ainakin hetkittäin tyytyväisen lisäksi onnellinen. Olosuhteet huomioon ottaen, mutta olen, aina välillä. Kaikki ei ole hyvin, kaukana siitä, mutta on myös hyviä asioita ja niistä olen kiitollinen. Niin kuin siitä, että Volvo on olemassa ja alan uskoa siihen, että se on hyvä. Parasta, mitä olen kirjoittanut.

Nyt menen nukkumaan.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Raja

Mitään ei ole tapahtunut, mutta on saavutettu sen vanha tuttu henkinen raja. Tänään havahduin. Laitoin samppanjapullon jääkaappiin. Nyt ei enää tunnu liian aikaiselta eikä ole liian myöhäistä siinä pelossa, että pullon laittaminen kylmään saisi asiat jäämään tapahtumatta. Nyt jääkaapin alahyllyllä odottaa samppanjapullo sitä, että jonain päivänä Volvo tulee mukanaan hyviä uutisia. Tuntui tarpeeksi valmiilta, eikä kohtalon uhmaamiselta laittaa pullo kylmään, vaikka ihan yhtä katteetonta se on tänään kuin eilenkin.

Volvo on tämän kesän osalta kirjoitettu. Kesät eivät ole minun kirjoitusaikojani ja tältä kesältä Volvo on ohi. En ole kirjoittanut mitään moneen aikaan. Siis ehkä kymmeneen päivään. Sunnuntait tuntuvat tyhjiltä. Pitää viihdyttää itseään muuten. Tyhjissä illoissa ei ole taustalla tietoa, että pitäisi kirjoittaa, jolloin kaikki muu tekeminen tuntuu paljon viihdyttävämmältä. Nyt ei tunnu viihdyttävältä juuri mikään. Paitsi että haluaisin kävellä lauhassa illassa ulkona jossain sellaisessa paikassa, jossa on paljon vihreää ja vanhoja puita ja puutarhat tukossa vihreydestä. Ulkona tuulee niin että tukka lähtee päästä ja lauha on kaukana tuosta kelistä. Vihreää on, mutta ei sellaista, jota tahtoisin. Taidan mennä tiskaamaan.