May the Force be with you

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Raja

Mitään ei ole tapahtunut, mutta on saavutettu sen vanha tuttu henkinen raja. Tänään havahduin. Laitoin samppanjapullon jääkaappiin. Nyt ei enää tunnu liian aikaiselta eikä ole liian myöhäistä siinä pelossa, että pullon laittaminen kylmään saisi asiat jäämään tapahtumatta. Nyt jääkaapin alahyllyllä odottaa samppanjapullo sitä, että jonain päivänä Volvo tulee mukanaan hyviä uutisia. Tuntui tarpeeksi valmiilta, eikä kohtalon uhmaamiselta laittaa pullo kylmään, vaikka ihan yhtä katteetonta se on tänään kuin eilenkin.

Volvo on tämän kesän osalta kirjoitettu. Kesät eivät ole minun kirjoitusaikojani ja tältä kesältä Volvo on ohi. En ole kirjoittanut mitään moneen aikaan. Siis ehkä kymmeneen päivään. Sunnuntait tuntuvat tyhjiltä. Pitää viihdyttää itseään muuten. Tyhjissä illoissa ei ole taustalla tietoa, että pitäisi kirjoittaa, jolloin kaikki muu tekeminen tuntuu paljon viihdyttävämmältä. Nyt ei tunnu viihdyttävältä juuri mikään. Paitsi että haluaisin kävellä lauhassa illassa ulkona jossain sellaisessa paikassa, jossa on paljon vihreää ja vanhoja puita ja puutarhat tukossa vihreydestä. Ulkona tuulee niin että tukka lähtee päästä ja lauha on kaukana tuosta kelistä. Vihreää on, mutta ei sellaista, jota tahtoisin. Taidan mennä tiskaamaan.

3 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Hei!

Voitit TOH liput. Tsekkaapa sähköpostias!

Nanna

Päivi kirjoitti...

Onnea! Yksi etappi taas saavutettu. Ja minusta sen pullon voisi poksauttaa ihan jo siksikin, että Volvo on tämän kesän osalta kirjoitettu ja että se voi tuoda hyviä uutisia tullessaan.
Pidän peukkuja!

Rooibos kirjoitti...

Nanna: Ihanaa, kiitos <3 !!

Päivi: Kiitos :). Ehkä sitä voisi hiukkasen skumppaa kilistää, samppanjan jätän kyllä niille hyville uutisille ;).