May the Force be with you

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Jännittävä ilta

Tänään olisi ollut loistava päivä töidenjälkeiskaljalle. Yritin saada jonkun mukaani, nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Kaikilla oli kiirettä tai muita suunnitelmia. Minä kävelin kotiin alkon kautta (vapun ostokset) ja heiluttelin kassipussia kädessä. Aurinko paistoi, lämmitti selkää. Tulin kotiin.

Tänne ei paista aurinko. Söin (liian) vähän. Istuin. Tiedän, että aurinko paistaa, mutta mitä sitä nyt niin hehkuttamaan. On sitä ennenkin aurinko nähty. Kai se nähdään vielä joskus toistekin. Lämpökin unohtui. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Vietin tovin netissä. Surffasin vuokra-asuntoja ja myyntiasuntoja ja tein karkean excelin tuloistani ja menoistani. Pohdin. Yksikään vaihtoehto ei tunnu järkevältä. Kun lasken rahojani ja rahankäytön järkevyyttä, huomaan olevani nuorallatanssija, joka ei pysty etenemään eteen eikä taakse, vaan on jumissa siinä keskikohdalla. Ja vaijeri sattuu varpaisiin, joten paikalleenkaan ei oikein voisi jäädä.

Paistetun munan täysi aurinko. Tiski. Siinä seurani tälle illalle. Kadehtikaa minulta tätä villiä ja vapaata sinkkuelämää ja tätä sosiaalisten suhteiden ilotulitusta!

Taidan olla aika nälissäni. Taidan olla hiukan alavireinen.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Henkinen huppari

On päiviä, jolloin asiat ovat haaleita. Sellaisia jäähtyneen kylpyveden oloisia. Liian lähellä ihonlämpöä, että olisi kiva loikoilla, mutta sen verran lämmintä kuitenkin, ettei viitsisi nousta vedestä poiskaan. Sitten sitä haahuilee siinä reunamilla, ei tiedä kumpaa olisi, kylvyssä vai kylpenyt.

Sellaisina päivinä minä joskus kiihdyn. En oikeasti, mutta näennäisesti. Hakeudun puhumaan asioista, joita puhuessa ääneni voimistuu, ilmeet suurenevat, pieni liioittelu rajaa epämääräisen pois. Asioita, joista puhuessani voin olla varma, että kuulijat tietävät, mitä mieltä olen. Ja sekunnin kuluttua, kun puhelu on ohi, puheenvuoro on ohi, jätän kiihtymyksen jälkeeni kuin hupparin ja huomaan, että ei se lämmittänytkään, että kiihtymyksen aiheuttamat liikahdukset olivat harhaa. Silti ne olivat tarpeellisia. Saatoin kuvitella pienen hetken, että sillä on väliä, makaako kylpyvedessä ja odottaa sen jäähtymistä vai nouseeko sieltä pois. - Ja vaikka tarvitsin tuota kuvitelmaa, jälkeenpäin olen turta ja tuntuu kuin olisin jäljitellyt huonosti itseäni.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Laadun tae

Ripustin pyykkiä ja pohdin tekstien laatua. Sitä, että hyvistä toiset ovat hyviä ja toiset Hyviä. Toiset tekstit ovat jees, mutta toiset - ne elävät. Miten tunnistan omista teksteistäni ne helmet? Tunnistanko niitä?

Jotkut tekstit tuntuvat heti kirjoittaessa ihan loistavilta. Usein ne eivät ole sitä enää kolmen päivän päästä. Jotkut tekstit syntyvät helpolla ja usein sitä erehtyy ajattelemaan, että tämän on oltava loistava, koska teksti tuli niin helposti. Ikävä kyllä olen oikein lahjakas suoltamaan roskaa, joten tekstin synnyn helppoutta ei voi käyttää laadun mittarina. Joskus helppo synty tosin tuottaa hyvää jälkeä, mutta silloin helppo synty tarkoittaa sitä, että kirjoittaessa on joku toinen, jossain toisaalla, eikä ehkä oma itse lainkaan.

Jotkut tekstit tuntuvat hyvältä heti ja ne tuntuvat hyvältä myös jälkeenpäin. Siinä kai se ero on. Ne Tuntuvat isolla alkukirjaimella. Niihin on helppo upota, ne vievät mukanaan. Ne tekstit minä olen tunnistavinani Hyviksi teksteiksi. Kirjoitin "tunnistavinani", koska en osaa luottaa omaan arvostelukykyyni kovinkaan sokeasti. Monta kertaa kirjoittaessani olen törmännyt siihen, että se, mitä luulin upeaksi tekstiksi, olikin vain pikkusievää lätinää. Vasta aivan viime aikoina olen oppinut luottamaan edes hiukan siihen omaan tunteeseeni hyvästä tekstistä. Vieläkään en luota siihen täysin, en toki. Tunne oman tekstin tasosta on häilähtelevä ja epävakaa mittari. Ainoa, mihin voi luottaa, on kyky huonon tekstin tunnistamiseen. Jos teksti on omasta mielestä huono, se on taatusti huono myös muiden mielestä.

Entä sinä? Tunnistatko omista tuotoksistasi hyvän ja Hyvän tekstin eron? Mistä erotat Hyvän tekstin? Kuinka paljon luotat omaan tunnistuskykyysi?

ps. Ylläoleva pätee minun tapauksessani vain proosaan. Omat runoni - niitä en kykene erottelemaan mitenkään. Runonkirjoittajaitsetuntoni tietää kyllä, että olen huono runoilija, ja se käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.

Sunnuntaista ja narusta

Vanhankaupunginlahdella oli ihana kävellä ja eväsretkeillä. Kiipesimme yhteen lintutorniinkin. Bongareilla oli isot kaukoputket - silmä ei erottanut mitään siellä, missä he näkivät haukkoja ja merikotkan. Olin kuitenkin vieressä, kun muut bongasivat merikotkan, piste siitä minulle ;).

Ruoka tuoksuu uunissa. Pyykkikone linkoaa. Tuuletusikkuna pitäisi laittaa jo kiinni, sieltä valuu viileää ilmaa tähän lattialle.

Luin vihdoin tekstiblogista uusimman novellin ja annoin siitä palautetta. Oli hieno teksti. Omasta pikku Lambdastanikin oli tullut lisää kommentteja ja ajattelin, että seuraava homma on keskittyä sen uudelleenkirjoittamiseen. Tuli hyviä kommentteja, jotka tukevat sitä ideaa, jonka sain Lambdaan liittyen tuossa männäviikolla.

En ole kirjoittanut moneen päivään mitään. On ollut ylimääräistä ratsastusta ja alkuviikosta olin KOMissa katsomassa Itkosen Kohti-näytelmää. Annoin myös itselleni luvan ottaa vapaata. Yritin olla stressaamatta siitä, että jokainen lepohetki on menetettyä kirjoittamisaikaa. Kaikkea ei ehdi, kaikkea ei jaksa. Pitää olla armollinen itselleen - niin taisin mennä lupaamaan uutena vuotena. Armollisuus ei tarkoita sitä, että antaa kaiken anteeksi, ettei reagoi mihinkään, vaan sitä, että osaa joskus antaa itselleen vähän löysempää narua. Antaa levon, jotta jaksaa sitten taas puuhata.

Itsehän minä naruni määritän ja kiskon tiukalle. Joskus voisi tulla parempaa jälkeä kun naru olisi vähän löysemmällä. Parempaa jälkeä kirjoittamisessa, ihmissuhteissa, oman itsen tasapainossa. Tasapainoksi voi tuskin kutsua sitä, jos roikkuu lyhyen narun varassa - tasapainon löytää vasta sitten, kun on, mitä tasapainottaa. Kun on tyhjää, johon nojata rohkeasti.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Ei niin jännittäviä päiviä

Ei erityisen jännittävä viikonloppu. Eilen nukuin päiväunia, kävin ulkona syömässä ja nukuin yöunia. Tänään kiersin kaupungilla ja otin torkkuja. Onneksi sentään reipastuin sen verran, että sain kaivettua kesävaatteita esille ja talvivaatteita pois esiltä. Oletan, että lasketteluhousuja ei enää tarvitse tälle talvelle. Tai lapasia. Neljää fleeceä. Ja niin edelleen. Imuroitsinkin - reipas tyttö!

Perjantain päiväunien ohella tekstasin rakennegurun kanssa. Guru (joka on opiskelukaverini yli kymmenen vuoden takaa) kaipasi luettavaa, joten meilasin hänelle äsken Alfan. Katsotaan, onko guru samaa mieltä kuin minä, vai eri mieltä, ja mistä kohdasta. Kivaa, että sain edistettyä tuota Alfan asiaa hiukan, olen ollutkin siitä vähän huolissani.

Kohta lähden siskolle. Huomenna menemme eväsretkelle - toivottavasti aurinko paistaa.

Tänään on ollut vähän apea olo. En tiedä miksi. Ehkä siksi kun nukuin pitkään. Enkä ole tehnyt mitään erityistä tänään. Jospa huomenna olisi iloisempaa kun pääsee ulkoilemaan. Ehkä ehdin hiukan kirjoittaakin. Päätavoitteet ovat kyllä ulkoilussa ja pyykinpesussa ja silittämisessä. Maanantaina voisin mennä töiden jälkeen lähikuppilaan kirjoittamaan. Se olisi kivaa.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Tarkoitus


Sain männäpäivänä tunnustuksen, mutta olen ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt jakaa sitä eteenpäin. Kiitos vain
DJ:lle lähetyksestä!

Ne blogit, joilla minun mielestäni on erityinen tarkoitus, ovat alla:
Tosikko
Tiramisua Milanossa
Narratiiveja
Urpo

ja viimeisenä vaan ei vähäisempänä viittaan ihan näin sanallisesti salaiseen kirjoitusblogiin - Karpalon käyttämä nimi. Sinne ei ole linkkiä koska - no, se on salainen :). Muiden blogien perustelut tälle listalle? En kerro, voitte käydä päättelemässä itse.

Pikaraportti ennen kuin keskityn ER:ään. Olen ollut kypsä (siis aikuinen) ja ottanut töissä vaikean asian puheeksi. Selvisin hengissä. Kävin ratsastamassa, oli kivaa. Huomenna on perjantai. Iloista torstaita teillekin.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kelluntaa

Maanantaina oli sen yhden novellin deadline. Määrä oli saada siitä erään ammattilaisen palautetta. Tämä kuvio liittyi yhteen muinoiseen kirjoituskurssiin. Lähetin novellin sunnuntaina ja tänään oli jo palaute odottamassa minua. Nätti palaute. Hyvä palaute. Ja nyt olen sen verran oppinut, että osaan ottaa kehut kehuina ja buustata niillä kirjoittajaitsetuntoani. Tai ainakin koen kehuksi kommentin "oikein hieno novelli", eikä palautteessa oikeastaan korjausehdotuksiakaan ollut. Tekstin rytmiä pitää tosin vielä hioa, se hoitunee läpi- ja ääneenlukemisella.

Töissä oli hiukan väsyttävä päivä: aamupäivällä piti hoitaa adhd-meiningillä kasa asioita ja iltapäivän koulutin. Tuo Myyn saama palaute palautti minut taas kohdalleni tässä universumissa: mikä olikaan tärkeää? Tämä. Minä. Kirjoittaminen. En hehku Naantalin aurinkona, enkä ole palautteesta tuhannen ekstaasissa ja täpinöissä. Sisällä palaa hidas, lämmin tuli ja se rauhoittaa ja rentouttaa sielua. Tiedän, että tältäkin tasanteelta syöksytään pää edellä kolisten vielä sinne pohjamutiin hyvinkin pian, että kohta tunnen itseni taas maailman surkeimmaksi wannabe-kirjailijaksi, mutta ei se mitään. Aina välillä saa lepuuttaa itseään täällä tasanteella ja se kasvattaa lihaksia, joilla sieltä pohjamudista sitten ryömitään ylös.

Sitäpaitsi aivan kohta otan kimpsuni ja kampsuni ja menen ratsastamaan. Ekstra-tunti "vanhalla tallilla" eli siellä, missä en ole tänä vuonna käynyt tunneilla. Ihanaa - maaseudun rauhaa, tutut ihmiset ja hevoset, avara taivas! Ja huomenna estetunnille uuteen paikkaan. Hetken aikaa minä kellun tässä, pinnalla, ja se tuntuu hyvältä.



ps. Olin saanut tunnustuksenkin, siistiä! Kiitos DJ :). Tosi kivaa, että joku lukee ja ilmeisesti tykkääkin :).

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Syönnin ja pyykinripustuksen välissä

Tänään kirjoitin puoli tuntia lähikuppilassa. Minulla oli siellä tapaaminen ystävän kanssa ja päätin suorittaa päivän kirjalliset tehtävät siinä samalla. Ei mitään mullistavia lopputuloksia. Lambdaan saattoi tulla hiukan uutta, mutta pitää miettiä. Jos lisään Lambdaan osia tänään saamani idean mukaan, se muuttuu idealtaan toisenlaiseksi. En ole varma, olisiko muutos hyvä. Mietin asiaa kunhan tekstiblogilaiset kommentoivat lisää Lambdaa.

Tein ruuaksi kasvissosekeittoa. Sitä on huomenna myös lounaaksi. Satutin käteni ruokaa tehdessä: leikkasin liian ronskein ottein palsternakkaa ja porkkanaa ja hiiriranne veti herneen nenään. Toivon, että se tokenee huomiseksi, että se vain hiukan kiukustui minulle. Huolestuttavaa kyllä, että kiukustui. Ei toisaalta yllättävää, mutta huolestuttavaa. Ranne on ollut niin pitkään niin hyvä, että en millään haluaisi palata siihen, että se on kipeä ja kiukuttelee. Enkä halua sairaslomalle sen takia: olisi ihan tosi ärsyttävää olla sairaslomalla, jos kaikki kirjoittaminen olisi kielletty... Täytyy tarkkailla tilannetta. Jos näyttää huonolta, varaan ajan akupunktioon.

On ollut vähän ristiriitaisia tunteita. Mietin tuossa, että miksi ihmeessä en ole hyvällä tuulella ja onnellinen. Mikään ei ole huonosti, saan kirjoittaa aina iltaisin (silloin kun ei ole muuta) ja noin niin kuin periaatteessa kaikki on aika jees. Samaan aikaan totesin, että väsyttää, ettei näin väsyneenä voi olla kauhean hyväntuulinen. Totesin myös, että pitäisi kirjoittaa, enemmän, pitäisi pitäisi. Ja lukea pitäisi. Pyykitkin on ripustamatta, villasukka kutomatta, kirjoja pitäisi lukea, laskut pitäisi maksaa, liikuntaa pitäisi harrastaa. Pitäisi pitäisi pitäisi - kaikkea pitäisi. Ehkä minun pitäisi mennä tänään ajoissa nukkumaan, sen pitäisi kai auttaa tähän.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Välihuomio

Tämä on blogimerkintä numero 99 ja toinen tälle päivälle, koska tuli tarve pohtia, mitä on kasassa ja missä mennään. Alla saldo.

Alfa 34 sivua
Delta 36 sivua
Epsilon 8 sivua
Zeeta 10 sivua
Eeta 6 sivua
Theta 6 sivua
Iota 6 sivua
Kappa 2 sivua
Lambda 2 sivua
Myy 4 sivua

Beta on tällä hetkellä hylättyjen kasassa. Olemassa on myös aihio nro 1, joka on lepäämässä. En tiedä, onko siinä aineksia mihinkään. Jos on, niin siinä on töitä kamalasti.

Kymmenen novellia kasassa. Vielä tarvittaisiin muutama, ennen kuin voin lähestyä kustantajia.

Eniten tällä hetkellä huolestuttaa Alfa. Tarvitsisin sille lukijan, sillä vielä sitä ei ole lukenut yhtään kukaan. Tekstiblogiin se on liian pitkä. Pitänee ottaa yhteyttä rakenneguruun - jospa hänellä olisi aikaa Alfalle. Lähinnä minua kiinnostaa Alfassa se, että toimiiko se, vai joudunko poistamaan sieltä erään henkilöhahmon. Luultavasti joudun, koska epäilen niin. En haluaisi poistaa ja luultavasti minun pitäisi juuri siksi deletoida hänet. Kill your darlings, opetti rakenneguru minulle.

Gammasta ei ole kuulunut mitään edelleenkään. Tai siis kustantamo A:ltahan sain vastaukseen kyselymeiliini, että heillä on ruuhkaa. Kustantamo B ei vastannut meiliini lainkaan. En oikein tiedä Gammasta. Että pitäisikö minun karsia siitä noin suunnilleen kolme neljäsosaa pois ja tehdä siitä yksi kreikkalainen. En tiedä. Tiedän, että sillä on romaanikäsikirjoituksena heikkoutensa, mutta mielestäni siinä on myös niitä vahvuuksia. Mieluummin kehittäisin sitä romaanina edelleen, enkä pilkkoisi. Tosin eräs kustannusalalla toimiva ihminen käski minua pilkkomaan sen jo puolitoista vuotta sitten. Mielipiteet ovat mielipiteitä - siksi odotankin kustantamojen mielipiteitä, ennen kuin alan lahtaamaan Gammaa. Katson vähän, että tuleeko normihylsyjä vai jotain vähän parempaa, ennen kuin alan tiputella päitä.

Kotona jälleen

Tänään olen päässyt pitkästä aikaa asiaan. Ensin oli kävelylenkkiä Vanhankaupunginlahdella. Aurinko paistoi, taivas oli sininen, linnut lauloivat, tuuli tuli mereltä. Luksusta. Päätin ryhdistäytyä - pitäisi käydä enemmän näillä lähellä olevilla virkistysalueilla, hyötyä niistä. Vanhankaupunginlahti on ihana ja niin lähellä kotia. Keskuspuistokin on kiva, hiukan kauempana löytyy Nuuksiota ja ties mitä. Ja mitä teen minä - yleensä vain jumitan kotinurkilla. Mars ulos ja luontoon - kuinka ihanaa onkaan haistella märän maan tuoksua, kuunnella peipposta, nähdä kauas. Miksi en antaisi itselleni enemmän, kun sitä kerran on tarjolla?

Kävelyretkeilyn ja ruokailun jälkeen avasin koneeni ja sukelsin pää edellä Myyhyn. Se piteni hiukan, siistiytyi toivoakseni paljon ja lähti saman tien arvosteltavaksi. Deadline olisi ollut vasta huomenna, mutta lähetin sen nyt jo. Tuntui siltä, että tuossa se nyt on, eikä se parane tässä vaiheessa enää lisähinkaamisesta. Katsotaan, mitä rahalla saa eli minkälaisen tuomion Myy saa lukijalta. Arvostan ko. lukijan omaa kirjallista tuotantoa kovasti ja jännittää hiukan, että mitä hän sanoo Myystä.

Olen juonut kirjoittaessani kuppikaupalla Earl Greytä. Afternoon Earl Greytä. Kone on pessyt pyykkiä. Seuraavaksi ripustan pyykit ja laitan seuraavan koneellisen pyörimään. Sitten tulen takaisin tietokoneelle ja kirjoitan viimeviikkoisesta raakatekstistä Thetaan uuden alun ja lopun. Toivon, että senkin jälkeen jaksan vielä kirjoittaa. Kirjoittaa. Kirjoittaa vielä vähän. On autuasta voida keskittyä tekstiin viime viikon eestaassäntäilyn jälkeen. Sielunrauhaa teidänkin sunnuntaihinne.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Epätasapainosta

Ankaran lauantaishoppauksen jälkeen oli pakko tiskata ja ottaa sitten päiväunet. Päiväunien jälkeen olisi erinomaista keskittyä Myyhyn ja kumppaneihin, mutta ei. Nyt pitää lähteä siskolle - odotamme tätiä vieraisille eli sosialiseeraus jatkuu. Se tarkoittaa sitä, että tämän päivän osalta on ihan turha odottaa mitään hyödyllistä toimintaa enää.

Viime viikonloppu meni sosialiseeratessa, tämä viikonloppu samoin. Maanantaina on yhden novellin deadline ja sen kirjoittaminen jää nyt huomiseen.

Huomaan odottavani ensi viikon iltoja, sillä tiedän ehtiväni kirjoittaa edes hiukan. Ajatus hankaa hiukan, sillä on omituista odottaa viikonloppuna arkea, koska arki tarkoittaa töitä.

Loppuun kysymys kaikille kirjoittaville ihmisille: miten te huolehditte siitä, ettei fyysinen kunto rapistu? Minä en ehdi kaikkea: käydä töissä, kirjoittaa, nähdä ystäviä ja liikkua. Joku kärsii aina ja loppupeleissä se on joko pääni tai ruumiini. Pää kirjoittamisen tai sosiaalisten suhteiden puutteesta - ruumis liikunnan puutteesta. Kertokaa minulle, miten nuo neljä liitetään yhteen!

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Tähän tulee otsikko

En ole ehtinyt mitään muuta kuin sosialiseerata. On ollut ihan kivaa, perheen kanssa. Väsyttää. Nyt nukkumaan, peiton alle, ihanaan lämpöiseen uneen, jossa voi kellua, ja huomenna ehkä johonkin aikaan - tai sunnuntaina ehkä illalla. On pakkokin, kirjoittaa, maanantaina on deadline.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Ilta Kallion yllä

Tietyllä tapaa olen ihan onnellinen: taivas on kuulas, on ilta, Kallion yllä on vaalea valo. Tulin juuri kotiin ja oli jotenkin lohdullista kävellä taas, tänäänkin, samoja katuja, nähdä katujen ylle ripustetut katulamput ja kevät. Ja että on kuitenkin ystäviä, on. On tällaisia iltoja, on oma sänky. On iltoja, joina voin kirjoittaa, vaikkakaan en tänään.

Samalla on alakuloinen olo. On ilta, on kuulas, valoisa ilta Kallion yllä. Minä kävelin juuri kotiin, yksin. Kevät ja etenkin huhtikuu - valo on kyllä kaunista, mutta illallakin vielä julmaa. Treffit olivat ja menivät ja korostivat sitä, mitä minulla ei ole. Ei ole. Kaikki alleviivaa sitä, että taivas on korkea ja ei minkään värinen ja että kukaan ei vastaa tekstiviesteihini.

Ja kuitenkin. Minä sentään saan jotain. En jää aivan ilman. Saan siskolta, saan ystäviltä. Joistakin asioista jään ilman, mutta niille en voi mitään. En juuri nyt, enkä varmaan ihan heti. Hyvä alku kai kuitenkin.

Joskus hyvät alut ovat lohduttoman tuntuisia. Yritän lohduttautua sillä.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Tiistai

Olen kirjoittanut Myytä muistivihon raakatekstipätkistä koneelle. Se on kolme sivua pitkä ja vaatii vielä paljon viilausta. Onneksi on huomisilta ja huomisillan jälkeen vielä ainakin sunnuntai. Kovin paljon kypsyttelyaikaahan Myylle ei jää ennen maanantain deadlinea, mutta jää edes jotain.

Pyykit olivat koneessa samaan aikaan kuin pyöritin Myytä paperilta koneelle. Seuraava homma on kai pyykkien ripustus. Sitten voisin lähteä hetkeksi ulos kävelemään. Happea. Ulkoilmaa. Jospa se jotenkin tasoittaisi iltaa. Eilen illalla luin Sakset loppuun. Tänään voisin yrittää nukkumaan ajoissa. Ei enää luku-urakoita huomisen vireystason kustannuksella.

Toivon, että jaksan Myyn seuraa vielä hiukan tänä iltana, sitten vähän myöhemmin. Sitten, kun olen saanut rentoutua edes ihan hiukkasen. Kyllähän kirjoittaminen rentouttaa, tai ainakin siirtää minut pois työstressistä sinne, missä oikeat asiat merkitsevät, mutta "aivot narikkaan" -rentoutumista kirjoittaminen ei ole ja sitäkin puolta kyllä tarvitaan. Ainakin tänään.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Myy

Viikko on alkanut. Tällä viikolla on kirjoitettava yksi kappale uusia novelleja. Mielenkiintoista kirjoittaa deadlinen kanssa. Deadline ei ole minun itseni asettama, joten homma menee vieläkin mielenkiintoisemmaksi. Valmista - tai siedettävää - pitäisi olla 21.4. eli ensi maanantaina. Hankalan hommasta tekee se, että minulla on arviolta tasan kolmena päivänä aikaa kirjoittaa tulevan viikon aikana. Huominen ja keskiviikko ovat mahdollisia Myylle eli tälle seuraavalle kreikkalaiselle (hirveän vaikea päättää tämän kirjoitusasu: Mu vai Myy, kun Myystä tulee mieleen vain Pikku-Myy) ja sen jälkeen sunnuntai on seuraava todennäköinen oikeasti vapaa päivä.

Aloitin Myyn tänään. Menin töiden jälkeen kantakuppilaan ja kirjoitin. Onneksi ajatus oli jo valmiina, ettei tarvinnut ihan tyhjästä aloittaa. Kirjoitin kymmenisen sivua raakatekstiä ja siinä välissä vaihtui muistivihkokin - pitkästä aikaa. Tuon edellisen sivut olivat niin ohutta paperia, että sen täyttäminen kesti hervottoman pitkään. Nykyinen on vähän tukevampaa tekoa ja hyvä niin. Alunperin ajattelin, että olisin alkanut siirtää raakatekstistä Myyn runkoa koneelle jo tänään, mutta ei onnistunut. Kirjoitussession jälkeen kokkasin, söin ja kävin siskolla ja siinä se loppuilta menikin. Ei kyllä harmita, pieni relaaminen oli ihan paikallaan.

Huomenna töitten jälkeen kirjoittamista ja kävelylenkki. Keskiviikkona kirjoittamista ja jumppa. Torstaina ratsastus ja sen jälkeen lähisukulaisten kanssa seurustelua toivottavasti lauantaihin asti. Jonka jälkeen pitää levätä ja kirjoittaa loppuviikonloppu. Jossain välissä pitäisi ilmeisesti käydä treffeillä, pestä pyykkiä, tiskata, neuloa sukkaa ja lukea kesken olevia kirjoja. Sekä shopata kevättakki. Eikä yhtään haittaisi, vaikka joku silittäisi minulle työvaatteita. Sitä odotellessa.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Ei mitään

Ei raportoitavaa kirjoitusrintamalta. Rankka viikko töissä ja paljon ilta-aktiviteetteja. Nyt pitäisi siivota ja toivottavasti pääsen ajoissa nukkumaan tänään. Palaan kun on jotain kerrottavaa.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Muovailuvahaa

Harmaata on. Jos en tietäisi, vannoisin, että on lokakuu. Voisin vannoa, vaikka tiedänkin että on huhtikuu. Sadetta, harmaata ja tuulista säätä.

Tänään oli erittäin potentiaalinen päivä jäädä jumiin työasioihin työpäivän jälkeenkin. Potkin mielessä roikkuvia työjuttuja sormille ja keskityin vähäksi aikaa tekstiblogiin. Siellä oli uutta kommentoitavaa ja pieni palautesessio palautti minut maan pinnalle. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin työt.

Tärkeämmistä asioista puheen ollen - seuraavaksi pitäisi varmaan tsekata, mitä niistä eilisistä raakateksteistä irtoaa Thetaan. Katsotaan, ovatko sanat niin hyviä, miltä eilen illalla hetken tuntui.

Jotkut kirjoittajat ovat sitä mieltä, että vasta sen jälkeen, kun teksti on ensimmäisen kerran ryöpytetty, rykäisty tai tiristetty paperille, alkaa varsinainen kirjoittaminen. Voihan sen niinkin ajatella. Kirjoittamista sekin on, vaikka luomisvaihe tuntuu helposti "oikeammalta" kirjoittamiselta, vaikka siinä vaiheessahan sitä vasta iskee sanaklöntin pöydälle ja vasta kaikki se viilaminen, hiominen, korjailu, paikkailu ja muokkaus tekevät sanoista veistoksen.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

j.k.

Pesukone pesi hienopyykkiä. Minä silitin viikolle työvaatteita. Metalli liukuu kauniisti kangasta vasten.

Tuntui, ettei tulisi mitään, vaikka istuisi muistivihon kanssa pöydän ja kynttilän ääreen, mutta tuli silti. Olin ajatellutkin, että Thetan alkuun pitäisi saada jotain. Nyt se ehkä tuli, pitää katsoa. Kirjoittelin kolme sivua raakatekstiä ja nyt on sellainen olo, että tämäkin päivä oli vaivan väärti ja voin mennä hyvillä mielin nukkumaan.

Niska nakkelee, en minä

Soisin, että niskani olisi jo kunnossa. Päivällä se onkin. Iltapäivällä se alkaa hyvin vaivihkaa kovettua vasemmalta puolen pieneksi sumpuksi. Illalla, kun olen kotona, ruoka on jo syöty, istun koneen äärellä, se pieni kireä sumppu alkaa hyvin hellästi lähetellä lempeitä päänsäryn haaveita takaraivolle. Samalla se ilmiantaa itsensä, mykertyy niin tiukaksi, että sattuu.

Pääni kääntyy kyllä, mutta koko ajan olen tietoinen siitä, että niskassa on jotain väärin. Vasemmalle kääntäminen sattuu hiukan, tiukka mytty ilmoittaa, että ei, häntä ei puristeta kasaan, häntä ei vaadita mihinkään asentoihin, hän on, tässä, ihan itse, ei tarvitse tulla sorkkimaan. Itse asiassa häntä ei kannattaisi edes ajatella, sillä hän osaa kyllä ilmoittaa olemassaolostaan ajattelemattakin.

Hieroja sanoi viime viikolla, että niska saattaa tulla kipeäksi vielä pari-kolme viikkoa jälkijunassa. Että jos hevosen selästä tippuminen on lytännyt kaularankaa, niin lyttäyksen purkaminen sattuu. Ja että niskassa oli viime viikolla vielä suojakramppia, että se saattaa kestää. Niin tuntuu kestävän. Pitäisiköhän minun nappailla vielä pariksi yöksi niitä sinisiä pillereitä? En kyllä syönyt niitä niin kauan kuin lääkäri käski.

Minulla on kuumahauteena toimiva sydän. Sen voi elvyttää keittämällä muutaman minuutin ajan. Taitaa olla aika laittaa kattila tulelle ja keittää sydän kuntoon. Illalla voin sitten hautoa onnetonta niskaani sillä, pyytää, että niskani lihakset eivät puristuisi enää nyrkkiin.

Niin - tämän blogin piti kai käsitellä kirjoittamistani eikä erilaisia vaivoja. Joo joo.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Nomen est omen

Minulta kysäistiin tekstiblogissa, että miksi novellieni nimet ovat kreikkalaisia kirjaimia ja ajattelin kertoa teillekin, että mitään järkevää syytä ei ole.

Ensin oli Alfa. Sen työnimi oli selvillä jo pari vuotta sitten ja kuten Virkavapaassa kirjoitin, siitä piti alun perin tulla romaanikässäri. Kesken kaiken totesin, että ei tästä romaaniksi ole ja sitten niitä novelleja alkoikin pukata.

Alfan jälkeen tuli Beta. Nimesin sen Betaksi siksi, että joku työnimi piti olla, että saatoin puhua siitä blogissani. Jatkoin siitä ajatusleikkiä ja nimesin kierroksella olevan romaanikässärini Gammaksi. Vanhasta romaanikässäristä, jonka korjasin novelliksi, tuli Delta. Ja niin edelleen. Mitään suurempaa mytologiaa novellien työnimissä ei ole. Eikä niillä ole oikeita nimiä. Ainoa, jolla on oikea nimi, on Kappa, joka oli mukana eräällä kirjoituskurssilla. Kurssin takia sille piti roiskaista oikeakin nimi.

Käyn aina täällä lunttaamassa, mikä kirjain tulee seuraavaksi, koska en osaa kreikkalaisia aakkosia ulkoa. Selitys on siis proosallinen, joskin täytyy myöntää, että nimeämistapani on ollut hyvin kätevä käytössä. Olen sitäpaitsi jo miettinyt, että miten nimeän novellini jatkossa, kreikkalaisten jälkeen. Käytänkö seuraavaksi numeroita, hedelmien nimiä vai automerkkejä?

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Lauantai-ilta

Ulkona on märkää, sateista. Jotenkin kotoisaa. Tulee mieleen syksy, mutta hyvällä tavalla. Olen väsynyt, sillä olen keskittynyt koko päivän, tehnyt ajatustyötä vieraitten ihmisten parissa. Ajattelin haluta kaljalle. Siideri tai pari kantakuppilassa tekisi hyvää. Tekisi, mutta kaikki ystävät ovat poissa: muissa puuhissa tai muissa kaupungeissa. Vaikka maha on täynnä hyvää ruokaa, iski alakulo. Ettei minulla ole ketään, kenen kanssa lähteä kaljalle lauantai-iltana. Eihän se totta ole: on montakin kaveria ja ystävää, heillä vain sattuu olemaan muuta puuhaa tänään. Tiedän, tiedän. Olo on silti kovin yksinäinen. Pesukone linkoaa, ulkona valo alkaa vetäytyä. Minä istun tässä koneen ääressä. Väsyttää. Ihan kuin ei olisi ketään.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Jos olisin kissa, en kykenisi kehräämään, koska mahani on liian täynnä

Jestas. Tähänhän voisi vaikka tottua. Ensin ratsastustunti, kunnon hyppysessio kivalla hepalla (en pudonnut tällä kertaa). Sitten ihana kevätilta ja linnunlaulua tallin pihalla, jonka jälkeen matka kotiin. Kotona kuuma suihku. Suihkun jälkeen ruokaa: 300g naudan ulkofilepihvi ja paahdettua tuoretta parsaa. Siinä sivussa pari palaa paahtoleipää avokadosiivujen ja hot chili aioli -ravunpyrstöjen kera. (Kiitos, Stokkan hullut päivät.) Ja koko komeuden päälle puolisen litraa rasvatonta luomumaitoa. Nyt kun voisi kaatua suoraan sänkyyn, niin ilta olisi aika täydellinen. Tai vielä parempaa: jos joku kantaisi minut sänkyyn, koska en jaksa liikkua.

Maha on täyn-nä. Syödessäni saatoin tuntea, kuinka älykkyysosamääräni laski veren paetessa päästäni mahan tienoille juhlimaan liha-ateriaa. Tällä hetkellä äo tuntuisi olevan noin 70. Huh.

Illan jatko-ohjelma:
Katson, millaisia kommentteja eilen tekstiblogiin laittamani Iota on kerännyt. Pohdin kommentteja ja annan niiden hautua. Valmistaudun henkisesti viikonlopun aktiviteettiin, joka liittyy myös kirjoittamiseen ja alkaa huomenna. Yritän kehittää jotain päällepantavaa huomiseksi töihin. Aamupäivällä koulutan, joten mitä tahansa riepuja en viitsisi päälleni laittaa. Sitten kun näistä on selvitty, kello on luultavasti jo liian paljon ja äo:ni on väsymyksen vuoksi laskenut 26:een ja ryömin sänkyyn puolikuolleena. Hyvää yötä teillekin.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Myöhäsyömä ja muita menninkäisiä

Kaikkihan on ihan hienosti. Kello ei ole kahdeksaa, mahassa on hyvää ruokaa, huomenna on ratsastus ja ylihuomenna alkaa kiva ja erilainen viikonlopunvietto... Mitä minä vielä haluan?

(Tässä vaiheessa mulkaistaan pahasti ja mennään sänkyyn murjottamaan.)

Niin. Ehkä myöhäsyömä oli liian myöhä. Ehkä myöhäsyömä toi kaverinsa laiskapaskan mukaansa. Ehkä pää ei käänny vieläkään kunnolla vasemmalle, vaikka heppa-äksidentistä on jo viikko - ehkä sen ei pitäisi vaikuttaa mielialaan mitenkään. Ehkä minulla on sellainen olo, ettei ole elämää ja ehkä se johtuu myöhäsyömästä, laiskapaskasta ja niiden ystävästä ällöhaisusta, joka tunkee kylään, vaikka sitä ei kutsuta. Ehkä menen tänään katsomaan huonoa telkkariohjelmaa siskolle? Joo! Hyvä idea. Ensin kirjoitan vaarille kirjeen isolla fontilla (jotta vaari näkee lukea) ja sitten voisin viikata nuo puhtaat lakanat kaappiin - laiskapaska saa auttaa lakanoiden vetämisessä.

Ehkä otan salmiakkikaloja keittiön laatikosta ja reipastun. Joo. Ehdottomasti.

(Olen aina ollut lahjottavissa ruoalla.)

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Raakaa tekstiä

Karpalo kyseli eilisen blogimerkintäni kommenttilootassa, että mitä raakatekstini tarkoittaa käytännössä. Koska kysymys on hyvä ja vastaus aika pitkä, ajattelin saman tien käyttää koko merkinnän raakateksin olemuksen pohtimiseen. Etenkin kun en ole tänään ehtinyt kirjoittaa mitään. Töidenjälkeisaika meni uuden tummansinisen ratsastuskypärän hankkimiseen ja Viljami-vauvan moikkaamiseen. Mutta nyt: kypärät ja vauvat sikseen, käydään asiaan.

Raakateksti voi saada alkunsa mistä hyvänsä - pienestäkin sysäyksestä voi päästä matkaan. Sanan tai tunteen kuvaus johtaa johonkin muualle. Sääntöjä (jos niitä säännöiksi voi sanoa) minulla on muutama. Huomannette, että ne ovat paljon sukua Natalie Goldbergin treenikirjoittamisen säännöille.

1. Anna mennä.
2. Älä välitä käsialasta.
3. Älä jää miettimään sanavalintoja. Jos heti ei löydy sopivaa adjektiivia, suolla niitä mahdollisimman paljon paperille ja jatka sitten eteenpäin.
4. Kirjoita ihan kuinka tyhmiä juttuja tahansa (mitä enemmän kirjoitat paskaa, sitä enemmän joukossa on myös hyviä juttuja).
5. Älä korjaa ns freudilaisia lipsahduksia tekstistä, vaan jos huomaat, että tuli väärä sana, kirjoita sen perään uusi. Joskus lipsahduksista poikii kokonainen maailma.
6. Älä huolehdi oikeinkirjoituksesta.
7. Anna tekstin mennä ihan mihin ja kuinka epäuskottavaan suuntaan hyvänsä.
8. Älä huoli.

ja huom!
9. Kirjoita rumaan ja halpaan muistivihkoon, niin ei tule paineita siitä, että "näin hienoon kirjaseen pitäisi kirjoittaa jotain hienoa".

En kuitenkaan kirjoita raakatekstiä mitenkään orjallisesti. Joinain päivinä huolehdin oikeinkirjoituksesta enemmän, toisena päivänä mietin sen adjektiivin osuvaksi, ennen kuin jatkan matkaa. Se ohje, josta yritän pitää kiinni, on numero 7. Yritän olla kontrolloimatta, annan ajatusten mennä mihin suuntaan tahansa.

Joskus minulla on tunnetila, lause tai kuva, josta lähden liikkeelle. Usein koen omaa elämääni tarinana "tässä minä kävelen, minulla on kepeät askeleet ja olen menossa töistä kotiin. puiston laidalla on pultsareita ja minä kävelen ryhdikkäästi ohi." ja sitten kun pääsen muistivihon ääreen, alan kirjoittaa tarinaa muistiin. Yleensä muutan minä-muotoiset ajatukset hän-muotoon, jotta olen vapaampi lähtemään ajatusten mukana mihin vain. Jos pysyn minä-muodossa, pitää yleensä ponnistella enemmän, jos haluaa päästä irti. Minä-muotoinen teksti ei lähde omille teilleen helposti, koska yliminä toteaa että "hei, enhän minä noin tehnyt!" Jossain vaiheessa suolsin sivukaupalla ihan oikeasti tylsää ja tyhmää "kävin äsken kaupassa, siellä oli ihmisiä, sitten tulin kotiin" -tekstiä, mutta juuri tuo kolmannen persoonan käyttäminen auttaa yleensä pois oman pään kiertämisestä.

Toisinaan aloitan Goldbergin vinkkien mukaan sanasta "muistan". Nappaan ensimmäisestä muistamisesta kiinni, oli se sitten lapsuudessa tai edellisen puolen tunnin aikana sattunut tapahtuma. Kirjoitan ja kirjoittaminen poikii lisää tekstiä. Joskus kuvailen jotain näkemääni. Kadulla vastaantullutta ihmistä, kantakuppilaa (jos olen siellä), taivaan väriä. Tunnetta, tiettyä värisävyä: kerron mistä sen löytää ja mitä se muistuttaa ja mistä se muistuttaa.

Raakatekstin kirjoittamisen avulla olen oppinut käymään heti asiaan. Olen oppinut avaamaan "sisäisen silmäni" (niin kuin professori Punurmio sanoisi) tarinoille. Niitä on niin paljon. Niitä tulvii joka paikasta, jos ne päästää sisään.

Kerran näin ratikkapysäkillä miehen, joka kantoi leivoslaatikkoa. Kirjoitin heti kotiin päästyäni hänestä. En osannut päättää, kuka hän oli, kenelle vei leivoksia, joten kirjoitin hänelle lyhyesti ja nopeasti monta mahdollista elämää - se oli hieno harjoitus ja näytti konkreettisesti sen, että sanoja on, jos niitä vain kutsuu. Tarinoiden kyytiin lähtemisessä on se hyvä puoli, että katkelmasta saattaa syntyä novellin siemen tai luuranko kokonaiseen tekstiin.

Mitenkä Lambda sitten syntyi eilen? Menin töiden jälkeen lähikuppilaan. Suorastaan hyppelehdin mäkeä alas lähikuppilalle ja hyppelehtimisen, iloisen kävelyn tunne oli niin voimakas, että kun pääsin pöytään teeni kanssa, aloin heti kirjoittaa iloisesta kävelystäni yksikön kolmannessa persoonassa. Kynä napsi tekstiin mukaan yksityiskohtia, jotka eivät olleet tapahtuneet tosielämässä ja mitä pidemmälle teksti meni, sitä enemmän jouduin harhapoluille todellisuuteen nähden.

Illalla kotona kirjoitin raakatekstin koneelle, sillä se oli tarina, vähän muotoutumaton, tosi raaka, mutta tarina kuitenkin. Kunhan teksti hiukan lepää, katson, mitä teen sille.

Joillekin raakatekstitarinoille ei tarvitse tehdä paljon mitään: lisätä vähän jotain, poistaa jotain, ja sitten ne muistuttavatkin jo novellia. Toisista ei jää prosessin jälkeen jäljelle kuin alkuidea tai tunne ja loppu on ihan uutta. Osasta en tule hullua hurskaammaksi, sillä suurin osa raakatekstistä on ihan roskaa, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Sanat pysyvät vihkossa ja luen vihkon myöhemmin läpi. Alleviivaan vanhasta raakatekstistä ne ideat, sanat tai ilmaukset, jotka ovat mielestäni hyviä tai herättävät ajatuksia. Välillä alan sitten raakatekstin kirjoittamisen tällaisesta edellisestä muistivihosta lainatusta raakatekstin osasta.