May the Force be with you

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Lauantai-ilta

Ulkona on märkää, sateista. Jotenkin kotoisaa. Tulee mieleen syksy, mutta hyvällä tavalla. Olen väsynyt, sillä olen keskittynyt koko päivän, tehnyt ajatustyötä vieraitten ihmisten parissa. Ajattelin haluta kaljalle. Siideri tai pari kantakuppilassa tekisi hyvää. Tekisi, mutta kaikki ystävät ovat poissa: muissa puuhissa tai muissa kaupungeissa. Vaikka maha on täynnä hyvää ruokaa, iski alakulo. Ettei minulla ole ketään, kenen kanssa lähteä kaljalle lauantai-iltana. Eihän se totta ole: on montakin kaveria ja ystävää, heillä vain sattuu olemaan muuta puuhaa tänään. Tiedän, tiedän. Olo on silti kovin yksinäinen. Pesukone linkoaa, ulkona valo alkaa vetäytyä. Minä istun tässä koneen ääressä. Väsyttää. Ihan kuin ei olisi ketään.

Ei kommentteja: