May the Force be with you

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Monia unia

Tähän päivään on liittynyt vähän kaikkea: epätoivoa ja toivoa, tuttuja ja vieraita, ruokaa ja juomaa, väsymystä ja energiaa, puhetta ja hiljaisuutta, hyvää tuulta ja menetettyjä hermoja, järkevää puhetta ja läpiä päähän, harkintaa ja tilitystä, rohkeutta ja pelkoa.

Ei tällaisen päivän jälkeen voi tehdä muuta kuin yrittää mennä ajoissa nukkumaan. Toivottavasti.

Kiitos Avain-kustantamolle syyskauden avajaispirskeistä, kiitos kaikille kirjabloggajille, joiden kanssa oli taas ihana jutella (mukana oli ainakin Morre, Maria, Karoliina, Sara, Katja ja Nora ja ja ja - nyt varmasti unohtui joku! Olen niin huono nimissä, apua...) ja kiitos sään jumalille, että se hervoton kaatosade loppui illaksi. Niin ja nyt kyllä tekisi mieli lukea Rasi-Koskisen Katariina ja pari muutakin kirjaa. Sen siitä saa, kun kuuntelee kirjapuhetta koko illan.

Ja nyt nukkumaan!

tiistai 30. elokuuta 2011

Epäajatuksia

Kaikkeen tottuu, myös +26-asteiseen asuntoon. Tai siis lämpötilahan ei ole tässä lukaalissa laskenut alle +26:n kuin kerran sitten kesäkuun viidennen päivän. Kunnes sitten tänään. Olen pitänyt ikkunoita auki niin paljon kuin sielu sietää ja todennut sen, että kaikkeen tottuu. On tottunut. Jos +26 on normi ja siitä ylöspäin lämmintä, +24 voi tuntua aika kylmältä - ja tuntuukin. Varpaita palelee ja tekisi mieli vetää vilttiä niskaan.

Sade ropsuttelee ikkunalautoja. Kovin on harmaata. Olen parannellut tautiani kotona pari päivää, huomenna taas töihin. Tulee aika lyhyt työviikko. Kirjoittanut en ole. Tarkoitus oli aloittaa Myyn kanssa tänä viikonloppuna, mutta flunssa sekoitti suunnitelmat. Nyt tavoite on aloittaa Myyn kanssa ensi viikonloppuna, viimeistään. Toivottavasti saan loppuviikon aikana vielä jotain kuningasideoita siihen liittyen.

Olen aloittanut tässä sairastellessani kahtakin kirjaa, mutta olen myös tullut siihen tulokseen, etten halua lukea niitä. Ei huvita, ei kiinnosta, ei tunnu omalta. Juuri nyt tai ollenkaan. Saas nähdä, mitä lukemattomien pinolle tapahtuu tätä vauhtia. No, ehkä ihan hyvä, etten ole saanut mitään luettua, sillä kirjahyllyssä on edelleen/taas kriisitilanne. Tila loppuu. En tiedä, auttaako enää mikään rymsteeraus, jos tila yksinkertaisesti on loppu. Aika näyttää.

Flunssailun jälkimainingeissa olo on aika tyhjä. Aivot eivät ole saaneet juurikaan virikkeitä (lasketaanko päiväunet tai syöminen virikkeiksi?), joten ei yhtään ihmetyttäisi, vaikka ensi yönä viilettäisin taas pitkin ja poikin yksinhuoltaja-agenttina tai muuna vastaavana sankarittarena. Sitä odotellessa.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Epäsäkenöivät päivät

Luen Michael Cunninghamin Säkenöiviä päiviä. Ostin sen alesta joskus viime kesänä hintaan 3 euroa ja se on lojunut luettavien pinossa siitä asti. Etten sitten aiemmin tarttunut siihen! Olen lukenut ehkä puolet ja olen ihan vaikuttunut. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen en kyennyt hetkeen kuin huohottamaan. Vau. Hieno kirja, ja lojunut kokonaisen vuoden kirjoituspöydälläni tyhjän panttina?! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Viikonloppu ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä joku typerä loppukesän/alkusyksyn flunssanpoikanen on tullut vierailulle. Mokoma hyyryläinen, menisi jo matkoihinsa; tämä kroppa on liian pieni meille kahdelle. Vedän c-vitamiiniövereitä ja kurlaan suolavettä.

Olin ajatellut, että tänä viikonloppuna olisin päässyt Myyn kimppuun ihan toden teolla, mutta ei väkisin. Ehkä ensi viikolla sitten, kunhan tämä typerä flunssa hankkii menolipun johonkin muualle. Ajatuksia pyörii jo päässä, siis Myyn suhteen. En ole ihan varma toteutuksesta, mutta sen verran tiedän, että raakatekstiä pitää kirjoittaa. Jospa sieltä sitten löytyisi vastauksiakin. Männäiltana kirjoittamani raakatekstinovellintynkä ei innosta yhtään - kyllähän siitä varmasti teksti tulisi, kun jaksaisi rakentaa ja purkaa, maalata ja käyttää kirvestä. En ole ihan varma, haluanko sitä. Idea ei periaatteessa ole huono, mutta voi olla, että se toimii jossain toisessa ajassa ja tekstissä paremmin. Tai sitten kirjoitan tuosta olemassaolevasta sellaisella tyylillä, joka on minulle täysin vieras, ja otan sen harjoituksen kannalta.

Ilta on kaunis. Menen sohvalle Michaelin kanssa.

torstai 25. elokuuta 2011

Linkki ja sen kaverit

Blogiini ei yleensä tulla millään kummallisilla hakusanoilla. Viljelen varmaan liian vähän kummallisia sanoja blogiteksteissä ;). Sen sijaan tänään on käynyt toista kertaa blogini historiassa se, että joku on linkittänyt jonkun postaukseni Facebookiin. Se ensimmäinen linkitys oli ihan ymmärrettävä sinänsä, että kehuin siinä erästä kirjaa ja oletan, että joku on sitten halunnut jakaa mielipidettäni. Tänään Facebookista on tultu blogiini arviolta seitsemänkymmentä kertaa. Seitsemänkymmentä kertaa on pyörähdetty täällä siksi, että joku on linkannut johonkin tämän blogikirjoitukseni. Hämmentävää, että juuri tuon - eihän siinä ole yhtään mitään sisältöä? Ei, en valita, mutta hämmästelen, että miksi juuri tuo nimenomainen postaus.

Palatakseni vielä noihin hakusanoihin - suurin osa tulee tänne hakemalla sanaparia Rooibos kirjoittaa. Ihmiset googlaavat aika paljon myös kuningatarhyytelöä ja viimeksi tällä viikolla sain uuden kommentin jo iäisyyden vanhaan kuningatarhyytelöpostaukseen. Blogistani on haettu viime aikoina myös runoja toipumiseen - harmi, ettei niitä löydy täältä. Rumia runoja haetaan myös joskus, mutta vaikka myönnän kirjoittavani niitä, ei niitäkään löydy täältä. Ei sillä, runot ovat kyllä kivoja ja pitäisi varmaan ottaa osaa Jennin runohaasteeseen. Jonkun verran blogistani on myös haettu iltarauhaa ja kirjoituskaveria. Enkä voi olla mainitsematta aina ja ikuisesti listoilla keikkuvaa hakua Kärpästen herra tiivistelmä. Sanon niin kuin aina ennenkin: lukekaa itse, koululaiset! Tästä blogista ei tule löytymään edelleenkään tiivistelmää, juoniselostusta, analyysiä tai referaattia Goldingin Kärpästen herrasta, mutta minua ei lainkaan haittaa, että niitä haetaan täältä. Päin vastoin, toivon, että kaikki, jotka aikovat laistaa Kärpästen herran lukemisesta ja pahimmassa tapauksessa kopioida netistä osia kirjallisuusesseeseensä tai -esitelmäänsä, tulevat tänne, jotta saan sanoa yhä uudestaan: Lukekaa itse, se on hieno, jännittävä ja kaikkea muuta kuin tylsä kirja. Sen luettuasi et ole entiselläsi.

Ja kas näin aasinsiltaa pitkin Zadie Smithin Kauneudesta-romaaniin. Sillä jos Kärpästen herra ei todellakaan ole tylsä, niin ei voi mitään, minä en vain syty Kauneudesta. Kirja on hyvin kirjoitettu, kansi on ihana (ai mitenniin ulkokirjallinen kommentti), mutta ei... en vain kykene. Voi olla, että Kauneudesta jää yksinkertaisesti kesken. Ihan sama kuinka nero Zadie Smith on. Voi myös olla, että minun pitää hankkiutua eroon omasta kappaleestani juuri siksi. En tiedä, saa nähdä. Kun se kansi on kumminkin niin ihana.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Käskien laulava kukko

Kyllähän se, kun saa itseään niskasta kiinni. Tunti ja kaksitoista sivua. Siis käsin raakatekstinä, mutta yhtä ja samaa tarinaa. Ihan normaali vauhti, vaikkei teksti mitenkään pulpunnut, se on aika tarkalti viisi minuuttia per sivu noilla kirjoitusvihoilla, joista tykkään eniten.

Olen ehkä vähän hämmästynyt. En mitenkään erityisen tyytyväinen tekstiin, mutta tyytyväinen siihen, että kirjoitin. Tekstiä voi ehkä käyttää johonkin, muokata novelliksi, luulen, ehkä. Tyyli ei ollut kovin kummoista tai innoittunutta, mutta teksissä on loppupuolella yksi kohta, jossa pystyisi ehkä vähän vyöryttämään ja tuomaan vaihtelua rytmiin. Ja tietenkin pitää kirjoittaa vielä paljon lisää matskua, jos tuosta aikoo jotain. Pääasia kuitenkin oli, että kirjoitin. Lähestyin asiaa tehtävän muodossa ja kirjoitin ensin lyhyen synopsiksen tapahtumista tai yksityiskohdista, joita tekstissä tulee olla ja sen jälkeen aloin kirjoittaa tämän tehtävänannon mukaisesti. Ihan toimiva konsepti, luulen. Yleensä en suunnittele etukäteen mitä kirjoitan, vaan menen sinne minne kynä näyttää, mutta viikonlopun kirjoituskurssilla tajusin, että kirjoittaminen voi olla kivaa ja jännittävää, vaikka tietäisikin, mihin suuntaan on menossa.

Joka tapauksessa pääasia on, että kirjoitin enkä antanut itselleni lupaa mennä kaikkien keksimieni tekosyiden taakse. Nyt pitäisi katsoa huomiset työvaatteet kuntoon ja sitten mennä nukkumaan. Kodinhoidolliset asiat joutuvat odottamaan huomiseen - taas kerran. Ei voi mitään.

Omaa lääkettä

Jaa-a. Koska julistin eilen, että väsymys ja kaikki muut tekosyyt, joita kirjoittamisen eteen kasaa, ovat vain tekosyitä, niin ei kai siinä sitten auta muu kuin ruveta hommiin. Viikonloppuna leirillä ei tullut iltayhdeksältä mieleenkään, että olisi ollut liian myöhä tehdä yhtään mitään, kaikkein vähiten kirjoittaa. Täällä kotona keskittymistä häiritsevät pyykit, tiskivuori, imuroimista kaipaava huusholli, kirjoituspöydälle kasatut puhtaat sukat, jotka pitäisi parittaa ja niin edelleen. Ei edes mainita huomisten työvaatteiden silittämistä tai muita maallisia... Eikä käytetä bloggaustakaan tekosyynä viivytellä kynän varteen tarttumista.

Ei kai tässä muukaan auta. Että siitä vaan sitten kirjoittamaan. Aikaa tasan tunti, ennen kuin herätyskello soi ja saan lopettaa.

tiistai 23. elokuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Miten ihmeellistä ja erikoista, että vielä tänäänkin olen saanut vahvoja tunneflashbackeja kurssilta. En ole ollut yhtä pyörryksissä ja muissa maailmoissa kuin eilen, mutta välillä tunnelma iskee ja olen hetken ihan muualla. Jossain, missä tärkeät asiat saavat tarpeeksi tilaa ja jossa voi olla koko päivän se, joka on. Ja muuta yhtä pateettista :).

Olen miettinyt kurssia paljon. En varmaan vieläkään tajua kaikkea, mitä sieltä tarttui mukaan, mutta nyt jo tunnistan joitain asioita. Kivointa on, että viikonlopun anti tuntuu yltävän myös Kreikkalaisiin. Olen ollut niiden kanssa aika pihalla tässä viime aikoina ja sitten kun viime viikolla ryhdistäydyin ja päätin, että pitää aloittaa uusi kirjoituskierros, tuntui vähän niin kuin olisi ollut menossa sokkona eteenpäin. Ei ollut mitään hajua, mille novelleille pitäisi tehdä ja mitä. Jotenkin viikonlopun aikana sain kuitenkin eväitä siihenkin. Osoittaa, että joko aika oli oikea tai että pitäisi ajatella kirjoittamista normaalielämässäkin paljon enemmän... Joka tapauksessa minulla on nyt pieni aavistus, mihin suuntaan lähden Kreikkalaisten kanssa, ja pieni aavistus siitä, minkä tekstien kanssa alan ensin. En osaa vielä kauhean hyvin sanallistaa sitä, se on lähinnä vain tunne, mutta se riittää tällä hetkellä, ja koko ajan se selkiytyy lisää.

Mitä muuta voisin kertoa kurssista (tai leiristä) kuin että sain ajatuksia Kreikkalaisiin liittyen? Huomasin, miten hyvää tekee kirjoittaa jotain sellaista, mitä ei tavallisesti kirjoita. Opin, että tajuton väsymys ei ole este kirjoittamiselle. Löysin uusia kirjoittavia ihmisiä. Opin, että joissain paikoissa joissain tilanteissa ihmisistä ja paikoista syntyy enemmän kuin osiensa summa, sillä mitenkään muuten en oikein osaa selittää sitä kurssin henkeä, joka lainehtii yli vieläkin.

Onnistuin kirjoittamaan kurssilla yhden hyvän tekstin erään harjoituksen lopputuloksena. Se oli oksennus paperille, purskahdus, ei mitenkään valmis, mutta se sai pulssin hakkaamaan ja mahan kipertymään kokoon. Tekstin ääneenlukeminen oli iso ponnistus, joka toi kirjoittamisen aikaiset tunteet takaisin ja kasvatti ja purki sellaisen latauksen, että mieluiten olisin heti lukemisen jälkeen itkenyt. Tuota minä toivoinkin kurssilta - että saisin avattua uusia polkuja sanoille. Toivottavasti polut pysyvät auki eivätkä kasva heti umpeen.

Lisäksi teen mental noten, että pitää päästä kirjoittamaan useammin johonkin vieraaseen paikkaan. Vaikka yksin, sekin kelpaa. Jos kenellä on ideoita paikoista, saa ehdottaa.

Nyt lopetan ja menen kirjoittamaan. Raakatekstiä vain, ei sen kummempaa, mutta kirjoittaminen onkin pääasia.

maanantai 22. elokuuta 2011

Sukellus mereen

Viikonloppu meni kirjoituskurssilla. Olen yhtä aikaa ihan tyhjä ja aivan umpitäynnä ja kulkenut pienessä sumussa koko päivän. Leirillä sain aikaan harvinaisen vahvan tunnelatauksen etenkin erästä tekstiä kirjoittaessani, ja tuntuu, että sukelsin jonnekin, josta en ole vieläkään (luojan kiitos) noussut kokonaan pois. Haluan, että tämä kummallinen lumous jatkuu, tämä tunne, että on upoksissa, toisessa todellisuudessa. Ainahan kaikki tuontyyppiset kurssit, leirit ja ylipäätään ajat ovat intensiivisiä ja juuri siksi niin vaikuttavia, mutta tämä kokemus oli kyllä kärkipäätä niistäkin. Ja silti tuntuu kuin sukeltelisin vasta eteisessä - kuin ovi olisi avattu ja näkisin vilauksen siitä, millaista voi olla. En tiedä, sisälläni on varmaan liikahtanut jotain. En tiedä mitä, enkä tiedä onko sillä muuta vaikutusta kuin tämä tunne, että pääni sisältö on jossain muualla kuin minä itse, ja tavallaan se on ihan sama: pääasia on jotenkin se, miltä kurssilla ja sen jälkeen tuntui.

Viikonloppuna tapahtui paljon. Ei ehkä fyysisesti, mutta emotionaalisesti ja osa tapahtumista tuli pyytämättä, eikä ollut ihan miellyttävää. Kokonaisuus on kuitenkin isosti plussan puolella. Edes se ei haitannut mitään, että perjantaina vastaanotin meilitse hylsyn kustantamo D:ltä. Hetken se kirpaisi, koska hylsy oli ihan perustavallinen yksilö, mutta sitten hylsy jäi kaiken muun jalkoihin ja nyt siitä on jo ikuisuus, siitä hylsystä.

Kerron myöhemmin jotain lisää, ajatuksia kurssista ja muuta. Nyt olen kuitenkin turhan lähellä pintaa ja yritän päästä sukeltamaan takaisin päin edes ihan vähän matkaa. Tiedän, etten voi pysyä enkä pysy sukelluksissa loputtomasti, mutta en voi vielä päästää irtikään ja hukata tätä erikoista olotilaa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Jaloin ja käsin ja kynin

En suostu nilkuttamaan enää. Kuvaannollisesti siis. Jaloissa ei ole mitään vikaa. Tai vaikka olisikin, ei liity tähän. Joka tapauksessa nilkutus loppuu. Se, mitä olen itselleni tähän asti suonut.

Tällä viikolla on aika paljon siviilielämää, mutta siinä välissä aion ehtiä tehdä aivotyötä. Ensi viikolla sitten kirjoitustyöhön. Tänään avasin ääntä kolmella rumalla runolla. Kokeilen kynääni, käsieni uskallusta. Sanojen jalkoja.

maanantai 15. elokuuta 2011

Ei muuta

Tänäkin vuonna listalla oli tuttuja nimiä. Onnea heille!

Tänä syksynä syksy tuntuu tulleen aikaisin. Tällaiset tihkusadepäivät kuin tänään ovat harvinaisia. Kävelin kotiin. Oli helppo hengittää.

En ole kirjoittanut, mitä nyt toissapäivänä kolme sivua raakatekstiä, ensimmäiset viikkoon. Pitäisi kirjoittaa, toki.

Kapeita nämä minun päivitykseni tätä nykyä. Ei vain ole mitään sanottavaa. Paitsi että Gallayn Tyrskyt oli aika ihana kirja. Juuri sopivan värinen.

Ei muuta.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Otsikoton sunnuntai

En ollut aikaisemmin törmännyt sellaiseen kahvi- ja teekauppaan kuin Johan & Nyström. Netti opasti minua äsken, että kyse on ruotsalaisesta firmasta: kahvinpaahtaja ja teekauppias. En tiedä kauanko Johan & Nyströmin kahvila/myymälä on ollut Kanavaranta 7:ssä Helsingissä, samassa talossa kuin ravintola Nokka, mutta löysin sinne tänään. Kaunis sisustus, kiva tunnelma, ihana ympäristö. Ja teetä. Mukaan lähti tuoksun perusteella Earl of Organic -luomutee. En ole vielä maistanut, mutta tuoksun perusteella voin sanoa jo nyt, että luvassa on jumalaista Earl Greytä. Sellaista kuin sen pitääkin olla. Aion hauduttaa tänä iltana kupillisen.

Muutakin löysin tänään: penkit, joilla voi istua uudistetun Halkolaiturin altaan vierellä; lumpeita Kaisaniemen kasvitieteellisestä ja tuohituomen punakultaisena hohtavan rungon; laivoja; herttaista palvelua; päiväunet, joita en ottanut, sillä niiden sijasta luin Gallayn Tyrskyjä.

torstai 11. elokuuta 2011

Kaikki pilvet ja cumulonimbus

Tänä iltana taivaalla on kaikkia pilviä. Valkoisia, mustia, sinisiä. Ohuita, utuisia, suuria möhkäleitä, tasaista massaa, Cumuluksia kaikissa väreissä, toisaalla taivas on laveerattu.

Viime yönä kun katulamput sammuivat koko Helsingistä, minä nukuin enkä nähnyt pimeää.

En ole kirjoittanut, vaikka olemiseni riippuu kirjoittamisesta. En osaa, olo on levoton, mahaa kivistää. Silloinkin kun ei oikeasti, niin mielikuvaa mahasta.

Tämäkin päivä on jo ohi. Jäljellä sänky ja uni ja siinä välissä kirja, valkoinen sivu, mustat kirjaimet, jonkun toisen sanoja. Unohdan niihin omani. Väsyn.

tiistai 9. elokuuta 2011

Vyö

Odotan. Öisin näen unia siitä, että odotus loppuu, päivisin yritän olla ajattelematta sitä tai yhtään mitään, joka liittyy kirjoittamiseen, ihan vain siksi, etten muistaisi ja odottaisi. Illat - niin, illat.

Odotus on kuin liian kireä vyö: housut kyllä pysyvät ylhäällä, mikä on tietysti hyvä, mutta olo on huono koko ajan. En voi sanoa, että mieliala pysyisi kovinkaan korkealla. Siksi juuri yritän olla ajattelematta. Etten alkaisi Epäilemään enempää kuin nyt jo teen. Siksi juuri ei ole oikein sanottavaa. Juon teetä ja mustikkakeittoa ja vähän leipää, syön siis, en juo. Katselen pilviä, luen kirjaa. Yritän olla ajattelematta yhtään mitään, jotta ajatus ei lipsahda väärille poluille.

Tiskejä. Ei enää tänään. Pyykkiä. Tehty jo. Hankalaa. Vaikka sitä kireää vyötä saisikin löysättyä hetkittäin, vatsaa kivistää silti.

Juon inkivääri-omena-appelsiinirooibosta. Tänään on ollut monta hetkeä, jotka ovat olleet aivan syksyn värisiä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Oikeita kirjoja

Eilen juttelin lyhyesti kirjoittamisesta sellaisen ihmisen kanssa, jonka en edes tiennyt tietävän, että kirjoitan. Kun hän kuuli, että novellikokoelmakäsikirjoitus on työn alla, hän kysyi, että "aiotko sä joskus kirjoittaa sellaisen oikean kirjan, niinkun kokonaisen tarinan?". Minä hymyilin ja sanoin vain, että saas nyt nähdä. Hymyilen edelleen. Jotenkin tosi herttainen kommentti - ja niin paljonpuhuva :).

Luen Carrigerin Heartlessia ja vanun. Sunnuntai. Kunhan Heartless on luettu, luen jotain lukemattomien pinosta. Jatkan loman lukemisputkea, vaikka loma ei jatkukaan. Lukeminen on tehnyt hyvää ja tähän päälle vielä tuo Heartless, jotenkin kirsikkana kakun päälle; ihanaa, hyvinkirjoitettua viihdettä vampyyrien ja ihmissusien kera. Täydellistä. Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kirjallinen keskiviikko?

Odotus minussa on kuin kekäle. Polttaa koko ajan, häiritsee keskittymistä, kaikki kiertyy sen ympärille, jokainen tekeminen ja tekemättä jättäminen. Olen onnistunut kaatamaan sen päälle vettä (sihinää!) ja sen pinta on ehkä hämäävän harmaa ja hilseinen, mutta sisus hehkuu yhä vahvan punaisena. Elokuun alku on kuuma, sisäisesti ja ulkoisesti ja aurinkokin paistaa kotini pieneksi uuniksi. Lämmintä piisaa.

Tänään olen puhunut kirjoittamisesta ja kirjoista suu vaahdossa. Se teki hyvää. En ollut puhunut hänen kanssaan pariin vuoteen ja nyt kun viimein näimme, tuntui välillä siltä, että ilmoille olisi purskahtanut mielellään kolme asiaa kerrallaan. Pitäisi nähdä useammin. Minulla ei ole kovin montaa kirjoittavaa ihmistä ympärilläni live-elämässä, toisin kuin täällä blogistaniassa. Kasvokkaisiakin kontakteja tarvitaan, keskusteluja, ajatuksten herättelemistä.

Olen kirjoittanut raakatekstiä. Vähän, muutaman sivun. Sujui se paremmin kuin eilen, tuli muutamia sellaisia kuvia, joita käyttäisin mielelläni jossain.

Olen lukenut Kaukosen Odelman loppuun. Odelman sanat ovat kauniita ja kiertyvät toistensa ympärille. Miten paljon sanoja, miten paljoja sanoja. Erikoinen kirja, siis hyvällä tavalla erikoinen. Odelma on täynnä vahvoja kuvia, hyvin visuaalinen teos; harvoin minä näen aivan kaiken kirjoitetun noin selvinä kuvina. Tulee melkein mieleen, että Odelmaa voisi luonnehtia aikuisten kuvakirjaksi. Eihän siinä tietenkään kuvia ole, mutta se kyllä tekee kuvia. Mietin tässä, että olisiko Kaukosen esikoinen tuonut mieleen Raevaaran esikoisen Eräänä päivänä tyhjä taivas, mutta päätin, että ei. En tiedä mistä tuo rinnastus tuli mieleen. Varmaan siitä, että mietin toista kirjaa, jonka tapahtumat olisivat sijoittuneet jotenkin samalla tavalla syrjään, omaan pieneen universumiinsa.

Siis: luettu, kirjoitettu, puhuttu kirjoittamisesta ja lukemisesta ja viilennetty kekälettä. Ostin myös kirjan. Pakko oli kun halvalla sai (taas liian halvalla, hyi): Tero Liukkosen novellikokoelma Toivomuspuu. Hintaa en ilkeä sanoa (2 euroa, alepöydästä). Niin ja pari postikorttiakin ostin. Kysyin tekstiviestillä osoitetta. Joku saa postia.

tiistai 2. elokuuta 2011

Tyyni ilta

Tekipäs hyvää! Jooga nimittäin. Maailma alkoi näyttää taas paremmalta paikalta. Tämänpäivän murjotusolot ovat kyllä muistissa, mutta eivät enää tässä käden ulottuvilla. Nyt olo on sellainen, että nukkumaan voisi mennä. Etenkin kun huomisen ohjelmaan kuuluu aamuherätys klo 7. Jep. Aika jännittävältä se kuulostaa minustakin, kun loman aikana olen herännyt puoli yhdeksän ja kymmenen välillä joka aamu. Onneksi aikaisen aamuherätyksen kompensoimiseksi tapaan huomenna mukavia ihmisiä, joten motivaatio heräämiseen on olemassa. Ei se silti kyllä helppoa tule olemaan ;).

Päässä pyörähtelee kaikenlaista. Kun pyöräilin joogasta kotiin, taivas oli vaaleankeltainen laskeneen auringon puolelta ja vaaleansininen siltä toiselta puolelta. Nyt väri on sininen. Haluan säilyttää tämän tyyntä lähentelevän olotilan ja toivon, että se pysyy edes huomisen. Entä sitten torstai ja perjantai? Jollei tapahdu mitään ihmeitä, niin voisin yrittää Ateneumia tai Designmuseota tai jotain vastaavaa. Loppuviikko on ilmeisesti sateinen, joten museoturnee voisi ollakin paikallaan. Suunnitelmia on hyvä olla - niistähän voi aina luopua tarpeen tullen.

Nyt kohti sänkyä. Oi, miten ihana ajatus :).

Monotoniaa

Raakatekstin kirjoittamisesta ei tule tänään oikein mitään. Yritän illemmalla uudestaan; ehkä silloin onnistuu paremmin. Tehdäkseni jotain hyödyllistä olen kirjoittanut puhtaaksi raakatekstipätkiä, joita olen kirjoittanut silloin tällöin jo viikkojen ajan ja jotka liittyvät kaikki samoihin ihmisiin, tiettyyn kaupunkiin. Materiaalia on kertynyt yllättävän paljon - ajattelin, että jos niistä pätkistä tulee kaksi sivua, niin hyvä on, mutta kolmas sivu on jo täynnä ja vielä on paljon puhtaaksikirjoitettavaa. En tiedä, tuleeko niistä koskaan mitään, mutta työnimenä on Plan B, ja se hämärä ajatus, joka minulla noista raakatekstipätkistä on, on niin monimutkainen, että pelkkä ajatuskin musertaa alleen. Kirjoitan ne nyt kuitenkin puhtaaksi - voihan olla, että minulla on jossain vaiheessa aikaa ja tilaisuutta ja Plan B:stä tulee jotain muutakin kuin muutama sivu hajanaisia pätkiä.

Olo on löysä ja haluton. Tekisi mieli ottaa päiväunet. Ensin pitää kuitenkin ripustaa pyykit, mutta ehkä sitten? Ja jos tekee mieli päiväunia, niin jollei niitä ota kesälomallaan, niin koskas sitten?

maanantai 1. elokuuta 2011

Siivouspäivä

Nukuin tänään pitempään kuin oli tarkoitus. Ei se mitään. Heräämisen jälkeen olen pessyt pyykkiä, siivonnut ja sulattanut jääkaappi-pakastimeni. Aikaa on mennyt, vaikken loppujen lopuksi ole niin hirveästi saanut aikaan. Vähän siivoamista on vielä tekemättä ja tiskata pitäisi, mutta seuraavaksi aion kokata, sillä maha murisee ihan hervottomasti.

Kunhan tämä päivä on pulkassa, minulla on taas puhdas ja kiiltelevä koti. Ihanaa. Ja vähän viileämpääkin täällä on, sillä aurinko ei ole paistanut koko päivää ja olen saanut tuuletettua osan lämmöstä ulos. Kunhan tämä päivä ja siivoukset ovat pulkassa, olen valmis. Ei mahdollisuutta sijaistoimintoihin. Valmis ajattelemaan ja valmis kirjoittamaan.