May the Force be with you

tiistai 23. elokuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Miten ihmeellistä ja erikoista, että vielä tänäänkin olen saanut vahvoja tunneflashbackeja kurssilta. En ole ollut yhtä pyörryksissä ja muissa maailmoissa kuin eilen, mutta välillä tunnelma iskee ja olen hetken ihan muualla. Jossain, missä tärkeät asiat saavat tarpeeksi tilaa ja jossa voi olla koko päivän se, joka on. Ja muuta yhtä pateettista :).

Olen miettinyt kurssia paljon. En varmaan vieläkään tajua kaikkea, mitä sieltä tarttui mukaan, mutta nyt jo tunnistan joitain asioita. Kivointa on, että viikonlopun anti tuntuu yltävän myös Kreikkalaisiin. Olen ollut niiden kanssa aika pihalla tässä viime aikoina ja sitten kun viime viikolla ryhdistäydyin ja päätin, että pitää aloittaa uusi kirjoituskierros, tuntui vähän niin kuin olisi ollut menossa sokkona eteenpäin. Ei ollut mitään hajua, mille novelleille pitäisi tehdä ja mitä. Jotenkin viikonlopun aikana sain kuitenkin eväitä siihenkin. Osoittaa, että joko aika oli oikea tai että pitäisi ajatella kirjoittamista normaalielämässäkin paljon enemmän... Joka tapauksessa minulla on nyt pieni aavistus, mihin suuntaan lähden Kreikkalaisten kanssa, ja pieni aavistus siitä, minkä tekstien kanssa alan ensin. En osaa vielä kauhean hyvin sanallistaa sitä, se on lähinnä vain tunne, mutta se riittää tällä hetkellä, ja koko ajan se selkiytyy lisää.

Mitä muuta voisin kertoa kurssista (tai leiristä) kuin että sain ajatuksia Kreikkalaisiin liittyen? Huomasin, miten hyvää tekee kirjoittaa jotain sellaista, mitä ei tavallisesti kirjoita. Opin, että tajuton väsymys ei ole este kirjoittamiselle. Löysin uusia kirjoittavia ihmisiä. Opin, että joissain paikoissa joissain tilanteissa ihmisistä ja paikoista syntyy enemmän kuin osiensa summa, sillä mitenkään muuten en oikein osaa selittää sitä kurssin henkeä, joka lainehtii yli vieläkin.

Onnistuin kirjoittamaan kurssilla yhden hyvän tekstin erään harjoituksen lopputuloksena. Se oli oksennus paperille, purskahdus, ei mitenkään valmis, mutta se sai pulssin hakkaamaan ja mahan kipertymään kokoon. Tekstin ääneenlukeminen oli iso ponnistus, joka toi kirjoittamisen aikaiset tunteet takaisin ja kasvatti ja purki sellaisen latauksen, että mieluiten olisin heti lukemisen jälkeen itkenyt. Tuota minä toivoinkin kurssilta - että saisin avattua uusia polkuja sanoille. Toivottavasti polut pysyvät auki eivätkä kasva heti umpeen.

Lisäksi teen mental noten, että pitää päästä kirjoittamaan useammin johonkin vieraaseen paikkaan. Vaikka yksin, sekin kelpaa. Jos kenellä on ideoita paikoista, saa ehdottaa.

Nyt lopetan ja menen kirjoittamaan. Raakatekstiä vain, ei sen kummempaa, mutta kirjoittaminen onkin pääasia.

6 kommenttia:

Outi Loimaranta kirjoitti...

Oi, mahtava tunne. Ja muahan kiinnostaa et missäs olit kurssilla? :-)

Rooibos kirjoitti...

Outi: Sanotaanko näin kierosti, että mainostin kurssia blogissani heinäkuussa, tsekkaa sieltä ;). Eikö muuten olekin naurettavaa tämä tarpeeni muka salailla asioita, joissa ei ole salattavaa ;)?

Notorious C.H.I.C. kirjoitti...

Hienoa, kuulostaa todella antoisalta kurssilta!

Itselleni muuten huonosti nukkuva lapsi antoi suuren lahjan: ymmärsin, ettei väsymys todellakaan estä kirjoittamista. En ole eläissäni nukkunut niin vähän kuin viimeisen kahden vuoden aikana ja kas, en ole koskaan kirjoittanut yhtä paljon :) Mitä vähemmän aikaa, sitä tehokkaammin se tulee käytettyä ;)

Rooibos kirjoitti...

Vera: Ihan totta, väsymys ja itse asiassa kaikki muukin tekosyy on tosiaankin vain tekosyytä sille, että ei muka voisi kirjoittaa. Taitaa olla siis ryhtiliike minulla edessä :).

Katja Kaukonen kirjoitti...

Ihan samaa mieltä kuin kuin Vera A. Yleensä vielä se jokin syvä väsymys on juuri sitä, ettei kirjoita. Juuri kirjoittaminen energisoi (minä muutun tosi äreäksi ja lamaantuneeksi, jos "muu elämä" pitää pois kirjoittamisesta).

Hienoa oli lukea, Rooibos, kurssienergioista ja muusta. Ja kiva, kun luit Odelman :)

Rooibos kirjoitti...

Katja: Ihan totta, kirjoittaminen energisoi! Itse asiassa aika samalla tavalla kuin esim liikunta. Ja kyllä, tunnistan itseni myös tuosta kirjoittamattoman kirjoittajan syndroomasta, eli kiukkua ja äkäisyyttä myös täällä, jos ei kirjoita tarpeeksi. Miksiköhän sitten joskus jättää kirjoittamatta monta päivää putkeen ihan tietoisesti? Ihminen ei näköjään opi virheistään ;).

Ja Katja: Tottakai luin Odelman - ja tosiaan tykkäsin, se oli vaikuttava!