May the Force be with you

maanantai 28. toukokuuta 2012

Epäilys ja ei-epäilys

Ajattelin kirjoittamista. Ajattelin Deltaa. Epäröin. En tiennyt enää, kelpaisiko Delta edes minulle. Kirjoitin vähän raakatekstiä ja kirjoitin raakatekstiä Deltan kirjoittamisesta ja ajattelin Deltaa kirjoittamalla siitä. Lämpenin taas. Kyllä siinä on jotain, jonka haluan sanoiksi paperille. Eikä ole ihme, ettei se tunnu vielä kovin konkreettiselta ja etten tiedä, tuleeko siitä hyvä tai sellainen kuin haluan, koska sitä on kirjoitettuna niin kovin vähän. Enkä kuitenkaan usko, että kirjoitan sitä tänäänkään. Viisi käsinkirjoitettua raakatekstisivua saa riittää, sillä väsyttää kovasti. Luen erään kanssakirjoittajan tekstiä palautteen antamista varten ja sitten menen nukkumaan vaikka on niin valoisaa, että pitäisi valvoa koko yö, pitäisi kirjoittaa koko yö jos vain jaksaisi. Tämä toukokuisen valon määrä on aina yhtä hämmentävä asia.

Ei kommentteja: