May the Force be with you

tiistai 7. lokakuuta 2008

Miksi aktiviteetit eivät jakaudu tasaisesti arkeeni?

Liikaa meteliä, liikaa kälätystä, liikaa smalltalkia, liikaa aktiviteettiä, liikaa ihmisiä, liikaa kipeitä lihaksia, liikaa mustelmia, liikaa juoruja, liikaa nimiä muistettavaksi. Liian vähän unta ja omaa rauhaa.

Joskus töitätekevä joutuu pitkäkestoisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja ne ovat aina raskaita settejä. Varsinkin jos sen jälkeen käy viisi minuttia kotona ennen kuin lähtee taidenäyttelyn avajaisiin ja kaljalle (join vissyä) entisten työkavereitten kanssa. Lääh puuh ja huuh. Olen ihan naatti. Huomenna joudun olosuhteiden pakosta heräämään vieläpä heti kuuden jälkeen. Lisäksi huominen päivä on niin pitkä ja monivaiheinen, että pelkkä ajatuskin väsyttää. Torstai on ehkä hiukan parempi. Perjantaina matkustan kotopuoleen ja viikonloppuna aion nukkua ja hapettua ulkona metsässä.

Taidan mennä sänkyyn ja vain uneksia kirjoittamisesta.

Aijoo, ja tänään oli posti tuonut viimeisen hylsyn Gammasta. Olin jopa armollisesti saanut muutakin kuin tavallisen monistetun hylsykirjeen. Mukaan oli lykätty puolentoista sivun arvio käsikirjoituksesta. Onneksi ehdin sunnuntaina lukea ja teurastaa Gamman, ja todeta itsekin sen vähäiset kirjalliset ansiot, sillä muuten niiden hierominen naamaani vasten sangen tylyllä ja ivallisella tyylillä olisi aiheuttanut muutakin kuin nauruunpurskahduksen sekä muutaman epäuskoisen päänpuistelun ja tuhahduksen liittyen arvion kirjoittajan perimmäisiin motiiveihin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jotakin lumoa siinä Gammassa on, kun sen kerran kirjoitit. Toteutus on vain se v-mäisin osuus ja siinä voi eksyä sivupoluille.

Itse joudun kirjoittamaan/piirtämään inspiraation hetkellä sen intuitiivisen vision, mikä minulla tarinasta on. Se on yleensä visuaalinen, tunnepohjainen tiivistelmä tarinan ytimestä, eikä siinä ole logiikalla mitään tekoa.

Pidän sitä jutun oikeana sydämenä, jonka voi yllättävän helposti kadottaa, kun tarinan kronologiset ja loogiset yhteydet vievät mukanaan minne sattuu. Mutta jos se on johonkin tallennettu, siihen voi aina palata ja muistaa, mikä oli homman ydin.

Olikohan tuossa nyt järkeä. Mutta siis usein ihmiset hylkäävät tekstinsä, vaikka sen ydinajatuksessa olisi kovastikin imua. Toteutusta voi aina muuttaa.

Rooibos kirjoitti...

Marko: kyllä, jotain siinä Gammassa on - mutta toteutus tosiaan mätti aika pahasti ;). Mutta kuten sanot tuossa, toteutusta voi aina muuttaa. Tärkeintä on saada idea esille niin, että se tulee esille, eikä huku sälään tai joudu harhateille.

Gamma ei muuten ole ainoa teurastukseni, Delta on myös ollut alun perin romaanikässäri. Sen teurastin jo vuosi sitten virkavapaalla, mutta en ole uskaltanut ;) katsoa sitä teurastuksen jälkeen kai kertaakaan. Pitäisi ottaa teemapäivä "teurastettujen katsastus" ja tsekata Gamma ja Delta molemmat.

Minulle tuo jutun oikea sydän näyttäytyy useimmiten tunteena. Kirjoitan silloin muistiin jotain, josta saan saman tunteen kiinni myöhemmin, sitten kun on aika varsinaisesti kirjoittaa. Jännää Marko, että sinä piirrät - piirrätkö kuvan, kaavion vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Yleisesti ottaen tuo työskentelytapasi on kyllä sen verran määrätietoinen, että hyvää sillä syntyy joka tapauksessa ja ennemmin tai myöhemmin.

Piirrän joskus kuvia, vaikken ole häävi piirtäjä. Viimeksi kun jäin kriisitilaan, eli koko tarinan viehätys tuntui katoavan, tein tarinan joka luvusta pieniä lappusia joihin kirjoitin, piirsin ja sohin eri luvuissa esiintyviä tapahtumia mielipuolen raivolla.

Se oli jopa hauskaa. Ja siitä tarina taas löysi itsensä.

Rooibos kirjoitti...

Kiitos tuosta rohkaisusta, Marko.

Minä en ole koskaan piirrellyt kuvia. Sen verran vain, että olen merkannut henkilöhahmot pallukoiksi paperille ja niitten välille sitten hahmotellut erilaisia viivoja. Silloin kun kirjoitin Gammaa tosissani, tein kyllä niin, että kirjoitin paperilapuille eri kohtausten ydinasiat ja sitten pelasin kohtauksilla ja luvuilla (eli niillä lapuilla) pasianssia ja yritin järjestellä niitä uudella tavalla. Pitemmän tekstin kanssa tuollainen on minulle ihan välttämätöntäkin, luulen. Kreikkalaisista monet ovat niin lyhyitä, että pystyn hanskaamaan ne ilman visualisointia, mutta Alfakin (abt 20 sivua) alkaa olla jo niin pitkä, että jos haluan miettiä sen rakennetta, niin pitää kyllä jo ottaa kynä ja paperia avuksi.