Ilta

Katulamppujen öisistä valoista voi ihan hyvin etsiä Otavaa. Pikku Karhu kävelisi tänne päin, jos tunnistaisin sen niin kuin tunnistan pimeän kämmenten alla. Tänä aamuna väsymys oli makeaa kermavaahtoa, kun kääriydyin peittoon ylimääräisesti ja moneen kertaan ennen nousemista. Sängyn vieressä lattialla odotti hyllyyn mahtumaton orpo kirja, jonka luin loppuun eilen. Se on vieläkin koditon. On joitakin asioita, joista tulee vihaiseksi ja toisia joiden sanomisen jälkeen menettää toivonsa. Minulla ei ole nyt kumpiakaan, koska ikkuna on auki, pimeä valuu sisälle ja peitto ojentaa kättä. Kun käyn nukkumaan, en näe enää mitään. Tuiki, tuiki tähtönen.