Pitäisi yhtä sun toista, mutta en. Koti on siisti, joten se saa riittää. Tuntuu, että pitäisi kirjoittakin, mutta en. En jaksa, en nyt. Enkä halua siksi, että pitäisi, vaan joku päivä siksi, että haluan, koska sekin on koko ajan enemmän läsnä, vaikka juuri nyt ei, koska väsyttää. Ja koska nyt voi valita, kirjoittaako vai ei (koska pidän virallisesti kirjoitustaukoa), niin lepuutan vielä vähän lisää.
Viikonlopun lukemiset olivat Gail Carrigeria: Waistcoats and Weaponry. Luin sen ahmien. Carriger on ihana. Teki hyvää upota tuolla tavalla ja ahmaista menemään. Kesken on monta vakavahenkisempää (ei ihmissusia, ei hilpeää vaihtoehtohistoriaa) kirjaa, mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua niihin. Kyllä ne hyviä ovat, ei siinä, ja haluan lukea ne, mutta joskus sitä tarvitsee ennen kaikkea viihdettä, jossa ilma-alukset tulittavat kanuunalla junaa ja suurin ongelma on se, että onko tämäkin seikkailu kuinka pahaksi alushameelle ja mistä saadaan teetä. Vielä kun olisi ollut pussillinen salmiakkia Carrigerin viereen, olisi ollut autuasta, mutta nyt ei ollut salmiakin aika.
Uniakin olen nähnyt. Todennäköisesti puoliksi enneuni. Muistakaa nyt sitten, että se oli Rooibos, joka näki enneunen siitä, että Hesarin tämän vuoden esikoispalkinnon voittaa Neljäntienristeys. Se osa unesta, joka ei taatusti ollut enneuni, oli sellainen, että Volvo tuli toiseksi (kilpailussa ei kylläkään jaeta kakkospalkintoa) vaikka sitä ei aivan tarkalleen oltu julkaistu vielä. Ilmeisesti unelle riitti se, että siinä unessa Teos-kustantamo osoitti kiinnostusta ja meillä oli kai kustannussopimus ja jotenkin Volvo sitten oli mukana esikoiskilvassa. Krhm. Ettätuota. Mutta se on sitten se Neljäntienristeys, ettäs tiedätte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti